IRC-Galleria

13. PerjantaiPerjantai 13.04.2007 19:32

Nyt on sitten tämäkin päivä nähty, jotta syntymäpäivä sattui 13. perjantaille. ^^ En minä mihinkään epäonnenpäiviin usko (13 on enemmänkin onnennumeroni), mutta on tässä kuitenkin oma tutinansa. Ja nyt sitä sitten ollaan parikymppisiä - puolimatkassa neljääkymmentä, jeih! :'D

Kiitos kaikille vanhenemisen johdosta osaa ottaneille/onnitelleille! :)


Ai niin, Kärpätkin voitti eilen Suomen mestaruuden. Oli kaupungissa vähän tungoksen poikasta ja Hevimestassa pipona populata. Taisin nähdä siellä eilisen aikana enemmän tuttuja kuin mitä olen aiemmilla kerroilla nähnyt yhteensä. Ja kivvaa oli! ^^

[Ei aihetta]Tiistai 13.03.2007 22:07

Vanhin frettini Bisse nukkui tänään pois, vain kuukautta ennen kuudetta syntymäpäiväänsä.

Bisse oli ensimmäinen frettini ja samalla myös ensimmäinen "ikioma" lemmikkini. Siksipä sillä on - ja tulee aina olemaan - sydämessäni erityinen paikka. Bisse oli luonteeltaan mitä rakastettavin otus. Ei se kauheasti lajitovereidensa seurasta perustanut, mutta meille ihmisille se oli lähes poikkeuksetta aina ystävällinen ja köllötteli mielellään sylissä rapsuteltavana.

Noin vuosi sitten Bissellä alkoi ilmetä oireita lisämunuaisongelmista, joiden seurauksena pikkuinen alkoi mennä aina vain huonompaan kuntoon. Lisämunuaiskasvaimeen hoitona käytettävistä Procren-pistoksista ei ollut Bisselle apua ja muutama päivä sitten sen kunto yllättäen heikkeni niin, että takajalat eivät enää kantaneet, eikä Bisse päässyt enää seisomaan.

Päätimme viimeisenä keinona kokeilla eläinlääkärissä lisämunuaisen leikkausta, vaikka samalla tiedostimmekin riskin, ettei Bisse huonosta yleiskunnostaan johtuen välttämättä enää milloinkaan heräisi.. Leikkaus oli kuitenkin ainoa vaihtoehto lopetuspiikin lisäksi ja siksi päätimme yrittää - jos vain olisi pienikin mahdollisuus saada Bisse toipumaan.

Ennen leikkausta minulla oli jopa toiveikas olo Bissen selviämisen suhteen. Bisse oli niin pirteänä ennen rauhoituspiikkiä - tarkkaili ympäristöään aktiivisesti ja yritti jopa kävellä siitäkin huolimatta, että takajalat eivät kantaneet! Bisse nukahti lähes samantien esirauhoituspiikin antamisen myötä ja niin Bisse lähti leikkaukseen. Reilun tunnin kuluttua saimme puhelimitse tiedon, että Bissen sydän oli pettänyt leikkauksen loppuvaiheessa. Eläinlääkäri kertoi, että oli saanut vasemman lisämunuaisen poistettua onnistuneesti, mutta lisämunuainen ei ollutkaan ainoa ongelma: Bissen maksa ja munuaiset olivat niin rappeutuneet, ettei sen elämästä todennäköisesti olisi tullut mitään, vaikka se olisikin leikkauksesta selvinnyt hengissä.

Kävimme hetki sitten jättämässä Bisselle viimeiset jäähyväiset eläinlääkärin luona. Suru ja ikävä on suunnaton, mutta samalla olo tuntuu myös helpottuneelta: Nyt Bissen ei tarvitse kärsiä enää yhtään enempää, vaan se voi levollisin mielin aloittaa uuden elämän Sateenkaarisillalla.

Lepää rauhassa, Bisse. Olit maailman paras fretti ja sellaisena tulet aina säilymään sydämessäni. Jätit varmasti pysyvän tassunjäljen kaikkien niiden sieluihin, jotka elämäsi aikana saivat sinut tuntea.

Huhhuh..Tiistai 06.03.2007 13:34

Eilisen (5.3.) aikana kuviani täällä Galleriassa oli käyty katsomassa huimat 59 208 kertaa! Ilmeisesti tuo päivän kuva-systeemi tuo aika reippaasti julkisuutta, kun kuva näkyy koko päivän etusivulla, eh. ^^'

Pitääpä vielä kerran näin yleisesti kiittää kaikkia niitä, jotka minulle ovat (asiallista) kommenttia laittaneet. Olisi yksinkertaisesti sula mahdottomuus täällä ajallisesti rajatussa maailmassa vastata jokaiseen kommenttiin erikseen, vaikka se toki minusta mukavaa olisikin. :)

Kaikki kommentit pyrin (nyt ja tulevaisuudessa) lukemaan läpi ja vastailen mahdollisiin kysymyksiin parhaani mukaan. Yrittäkää kuitenkin ymmärtää, että kun kahdennenkymmenennenviidennen kerran lukee sen saman kysymyksen "ootko ihan tosi piirtäny ite??", niin se alkaa pikkuhiljaa kyllästyttämään - varsinkin, kun piirustuskansioitteni selitteessä selvästi mainitsen, että KAIKKI kuvat olen tehnyt itse, mutta piirtämiseen olen käyttänyt mallia, ellei kuvan tiedoissa lue toisin.

Sanotaan nyt vielä, että minulla ei ole mitään tarvetta kopioida kuvia mistään tai keneltäkään ja väittää niitä itse piirretyiksi. Tämä sen vuoksi, että a) ennemmin tai myöhemmin siitä jäisi kiinni, b) se olisi varastamista, ja c) mitä hyötyä sellaisesta loppujen lopuksi edes olisi? Mitä mukavaa on vaikkapa kehuissa, jotka on ansaittu jonkun toisen piirtämän kuvan kustannuksella? Ei kerrassaan mitään.

Toisen piirroksen varastaminen ei tee kenestäkään parempaa piirtäjää. Paremmaksi voi kehittyä ainoastaan harjoittamalla omia taitojaan, eli toisin sanoen piirtämällä itse omat kuvansa. Kukaan ei ole seppä syntyessään. ;)

Melkein sanaton.Maanantai 05.03.2007 02:22

Nyt on sitten tämäkin päivä nähty, että meitin Akakabuto kera sittiäisongelman pääsi päivän kuvaksi. Notta ei muuta, kuin suuri kiitos kaikille äänestäneille! Ja kiitoksia myös kaikille niille, jotka asiallisesti jaksavat töitäni/kuviani kommentoida. ^^

Kaikenmaailman kitisijät voitte painua kuka minnekin - minä en mahda sille mitään jos huumorintajuni ei osu yksiin omanne kanssa. :D

Np: Apulanta - IlonaLauantai 10.02.2007 00:40

Tuleepa taas musiikkiaiheinen merkintä, mutta tulkoot.

Tästä biisistä vaan tuli mieleen, ku viimeksi yks kerta oltiin kännishumalas, niin ensin ite halusin ihan väkisin kuulla tämän Apulannan biisin, mutta sitten kesken kaiken mua rupeski ihan yhtäkkiä itkettämään hulluna, vaikka ilta oli muuten ollu tosi mukava, eikä periaatteessa olis pitäny olla mitään syytä ikkettää (paitti koskettava musiikki näköjään). Noh, piti sitten pyytää vaihtamaan biisi, että sain itkun loppumaan.. *snif*

Nostalgiaa.Sunnuntai 14.01.2007 01:02

Timo oli jostain taikonut koneelle E-Typen biisin "Angels Crying". Sitä kuunnellessa sitten muistin, että mullahan on itsellä tuo kyseisen biisin sisältävä levy ihan kokonaisuudessaan ja pakkohan se oli sitten ripata koneelle. Nyt kuuntelen levyä repeatilla ja jammailen samalla. Hih, tulee niin hirveästi muistoja mieleen. ^^ Tai ei mitään tiettyjä muistoja, mutta yleensäkin se aika, kun E-typeä (tai siis tätä yhtä levyä) tuli kuunneltua ja biisit osasi ulkoa - ja muistaa nämä btw vieläkin, vaikka ei olekaan aikoihin kuullut. Tykkään. <3

Np: E-Type - I'll Always Be Around

Aarrekätkö.Keskiviikko 03.01.2007 10:47

Ah, löysin keittiön alimmasta laatikosta aarteen - paketillisen hapankorppuja. On koko helkkarin päivän, yön ja nyt aamun tehnyt mieli vaihteeksi jotain vähänkään terveellistä sapuskaa muistuttavaa, mutta arvatkaapa vaan ovatko kaapit ihan tyhjillään.

Kävin muka eilen illalla kaupassakin tarkoituksena ostaa jotain järkevää ruokaa, mutta siellä oli leipähyllyt ihan tyhjillään (Vaasan ruispaloja olisin himoinnut), niin piti sitten ostaa sipsiä ja dippiä (ja ostin mää kyllä tomaattejakin). Myöhemmin Timo vielä toi meille molemmille pizzat, kun tuli äänityshommista. :D

Sipsit ja pizza on kyllä hyvää, mutta nyt oikeasti teki jo mieli jotain ei-niin-roskaruokamaista, kun on tässä joulun jälkeen tullut elettyä jopa minun normaalitapoihini nähden epätyypillisen epäterveellisesti. Joten tuo hapankorppupaketti suoraan sanoen pelasti päivän. En kylläkään tiedä ovatko hapankorput edes mitenkään erityisen terveellisiä, mutta yritän ainakin uskotella itselleni niin. Päälle margariinia, juustoa ja tomaattisiivuja. Nams! ^^

Kymmenen käskyä - lasten suusta.Keskiviikko 03.01.2007 10:40

En valitettavasti tiedä mistä käskyt ovat alkujaan lähtöisin (paitsi että lasten suusta), mutta minä bongasin nämä eräältä foorumilta. Olivat sen verran hupaisia, että ihan pakko laittaa tänne päiväkirjaan. :D

1. Älä varasta köyhiltä, jos he huomaavat. (Frida 6v.)
2. Älä anna vauvoille sipulia. Minä olen kerran kokeillut. (Thea 7v.)
3. Lyö toista vain jos on ihan pakko. (Henriette 7v.)
4. Älä puhu pahaa kenenkään selän vieressä. (Oscar 7v.)
5. Ole niin kiltti kuin pystyt, mutta muuten voit tehdä mitä haluat. (Glenn 6v.)
6. Kuuntele aina äitiä ja sitä, mitä äänensävyä hän käyttää. (Thomas 7v.)
7. Varjele itseäsi. (Kristin 8v.)
8. Jos joku lyö sinua, niin ole kuin et kuulisikaan. (Sebastian 6v.)
9. Rakasta Jumalaa tosi paljon, vaikka se on vaikeaa, eikä häntä näy vaikka huutaisi "Tule esiin!". (Robin 6v.)
10. Älä himoitse aviopuolisosi asioita. Ja Äitienpäivänä pitää laulaa, muuten alkaa jumalaton meteli. (Tom 9v.)

Jouluaatto.Maanantai 25.12.2006 01:06

Elikkä heti alkuun kaikille tutuille ja vähän tuntemattomammillekin gallerialaisille mitä mukavinta joulua! ^^

Aiemmasta "tiedosta" poiketen, meillä kävi sittenkin joulupukki tänään. :) Naapurin yläasteikäinen (9. lk) poika keräsi rahaa harrastuksia varten ja kysyi, voiko tulla meille joulupukiksi ja vanhemmat tietty lupasivat. Ainoa ketutuspuoli tässä asiassa oli se, että eräs toinen naapurinkakara oli saanut tietää kuka meille tulee pukiksi ja - tottakai - mennyt sen minun pikkuveljilleni paljastamaan etukäteen, joten yllätys meni heiltä sitten pilalle! >:( Tuntuu, että joillain penskoilla ei kyllä ole pätkän vertaa älliä päässään.. Murh!

Onneksi joulupukki hoiti kuitenkin hommansa kiitettävän hyvin ja veikkaanpa, että pikkuveljiäkin vähän pisti mietityttämään, jotta onko tämä sittenkään SE henkilö, joka heille oli laverreltu etukäteen. ;) Tuntui kieltämättä itsestänikin vähän oudolta, kun olen tämän meidän "joulupukin" nähnyt viimeksi sellaisena ala-asteikäisenä pikkunatiaisena - ja nyt tyyppi oli minua itseäni huomattavasti pidempi ja äänikin muuttunut "aikuismaisemmaksi" (kiitos äänenmurroksen). :'D Niin se aika rientää.

Joululahjoja ei määrällisesti tainnut tulla ihan yhtä runsaasti kuin viime vuosina (en kyllä mene vannomaan, kun en muista kunnolla), mutta tosi tyytyväinen olen silti. Sain vihdoinkin sen kauan kaipaamani monitoimilaitteen, joten tästä lähtien pääsen skannaamaan kaikki A4-kokoiset tai sitä pienemmän piirrokset yms. - eikä tarvitse enää leikkiä digikameran kanssa. Rahaakin tuli lahjaksi enemmän kuin odotin ja lisäksi kaikkea muuta pientä. Ystävätkin (Timoa tietenkään unohtamatta) olivat löytäneet aivan ihania lahjoja - kiitos heille siitä! ^^

Nyt voisi vaikka siirtyä sänkyyn löllimään ja katsomaan Poikaa ja ilvestä. Sen katomisesta on tullut minulle ja Timolle jo jonkinlainen joulutraditio. Aattona tulee aina semmoinen "Poika ja ilves"-olo. :D Timo kyllä varmaan nukahtaa sitä katsoessa, kun raukka on vähän väsynyt, mutta eipäs se haittaa mitään. ^^

Öitä!

Joulua odotellessa.Tiistai 19.12.2006 00:19

Tuntuupas vain niin uskomattomalta, että jouluun on enää aikaa vajaa viikko. Johtuu kyllä ehkä osittain tuosta tympeästä ilmasta, kun koko ajan on pimeää ja märkää, eikä sada lunta.. Toivottavasti nyt jouluaattoon mennessa - tai edes viimeistään aattona - sataisi lunta ihan kunnolla. Nyt ainakin näyttäisi suhteellisen hyvältä, kun mittari on pakkasen puolella, mutta kuulemma perjantaihin mennessä pitäisi taas lauhtua. Tylsää. :(

Noh, ainakaan enää ei tarvitse stressata joululahjojen hankintaa. Ne onnistuin tänä vuonna keksimään ja löytämään yllättävänkin kivuttomasti. Osan jopa ennen kuin kaupoissa alkoi se perinteinen joululaulujen renkutus! :D Säästyivät korvaparat ja mielenterveys. Ei sillä, että minulla olisi mitään joululauluja vastaan, mutta liika on aina liikaa. Joululauluja kuunnellaan sitten aattona. ^^

Jouluaattona (tai oikeastaan varmaan jo paria päivää ennen) menen vanhempieni luokse. Siellä sitten on edessä ne perinteiset jouluaskareet, kuten pipareiden ja torttujen leipominen, kuusen koristelu yms. Ajattelin kysyä, josko vanhempani haluaisivat sponsoroida minulle jotain ruokatarvikkeita, niin voisin ensimmäistä kertaa kokeilla jotain kasvisjouluruuan tekoa. Lähinnä siis itseäni (ja ehkä myös siskoani) varten, kun en kinkkua syö, eivätkä nuo laatikkoruuatkaan oikein maistu. Viime joulunakin tuli syötyä oikeastaan pelkkää perunaa ja salaattia. :'D Vaan kyllä niilläkin mahan saa täyteen. Tärkeintä minulle joulussa (ja jouluruokailussa) on kuitenkin yhdessä olo perheen kanssa.

Joulupukkia meille ei kuulemma tänä vuonna ole enää tulossa, vaan lahjat jaetaan jotenkin muulla tavoin. Sääli sinänsä, minä nimittäin todella pidin tuosta perinteestä. Siihen joulupukin odotteluun kun kuitenkin liittyi aina sellainen kihelmöivä ja jännittävä tunnelma - vaikka pukki itsessään paljastuikin aina naapurin sedäksi. ;)