IRC-Galleria

Vuonna 2004 nuori yhdysvaltalainen mies joutui kotimaansa armeijan uhriksi. Hänet pakotettiin pesemään osastonsa lattia omalla sähköhammasharjallaan, syömään mikrossa lämmitettyä kissanruokaa, juoksemaan jokapäivä harjoituskentän ympäri 79 kertaa jonka päälle hän sai yrittää juoda vain väkiviina-etikkaa. Lisäksi hän joutui tehdä miinakentän puhdistuksia side silmillään sekä sukeltajan räpylät jaloissaan ja lopulta hänet lavastettiin syylliseksi jääden kiinni kannabiksen poltosta. Juuri kun tilanne näytti helpottuvan, hän joutuikin värvätyksi sotaan Irakiin. Siellä hän päätyi ammutuksi, tosin ei vihollisen toimesta. Päivä ennen kuolettavaa (armo)laukausta, hän heräsi täysin alastomana leirin vartiokoiran kopista eikä muistanut edellisestä illasta ja yöstä yhtään mitään. Selässään hänellä oli tussilla kirjoitettu iso teksti missä luki "I did it for transgenders like me" ja vartiokoira löytyi leirin ruokavarastosta, missä se oli päästänyt tarpeitaan osan ruoan päälle ja osan se oli syönyt. Yllään koiralla oli miehen alushousut ja violetti puuhka. Mies lähti paniikissa juoksemaan edelleen täysin alastomana kohti aavikkoa toistaen samalla sanoja "HOLY CREEPING JEEBIES!"

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nuo ylläolevat sanat, tulet tapaamaan ammutun miehen. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, mies ilmestyy peittosi alle ja alkaa taukoamatta hymäilemään light jazzin hittejä vuosilta 1978-1986.

Jos lisäät tämän tarinan omaan blogiisi, journaliisi tai päiväkirjaasi, hän jättää sinut rauhaan. Näin palkitaan hyvät tekosi. Jos et lisää, tulet kärsimään vaikeista alapään tulehduksista sekä virtsaongelmista seuraavat 40 vuotta ja sen mukana seksielämäsi huononee moninkertaisesti.

ensi spekeltä brisee, brisestä kohti spekeä ja oho poliisit vastaa..ponu ohi pikkutiel ja karkumatka päätty johonki vitun puskaa saatana...

Jotain puuttuu. </3

Se valtava tunne, jota on vaikea pukea sanoiksi,
sillä se tuntuu liikaa.

Oloa ei helpota se, että yrittäisi unohtaa.
Kuinka voisi unohtaa kaiken niin kauniin,
kaiken niin hellän,
kaiken niin rakkaan,
kaiken niin ikimuistettavan?

Se tuntuu jopa, vaikka haluaisikin jo unohtaa.

Se ei mene ohi uusien ihmisten myötä,
sillä kukaan ei pysty korvaamaan sen yhden tietyn henkilön paikkaa.
Ei kenestäkään löydy yhtään mitään sitä samaa, mitä kaipaa.

Se jokin vain puuttuu.

Kaipaa sitä tiettyä tunnetta, jota ei enää tunnu löytyvän,
sattuvan kohdalle, kenenkään ihmisen suhteen.

Kuitenkin tietää mitä kaipaa ja odottaa, sillä on joskus saanut kokea sen ihanan tunteen.

Siltikin palaa aina mielessään siihen, kun joskus sai kokea sen ihanuuden,
sen yhden henkilön kanssa.

Se ei mene ohi uuden kosketuksen myötä, sillä
kaipaa vain sitä tiettyä henkilöä koskettamaan.

Se ei mene ohi, vaikka välillä jo niin luulisikin. Juuri,
kun luulee unohtavansa, sattuu jotain mikä tuo kaiken elävästi mieleen.
Sama tapahtuu monesti, uudelleen ja uudelleen.

Ei, se ei mene ohi ajalla, vaikka niin väitetään,
sillä aikakaan ei voi pyyhkiä kaikkia muistoja pois.
Aina tulee mieleen jokin muisto, vielä pitkänkin ajan jälkeen.

Sen tuntee jokaisessa kehon jäsenessä. Sen tuntee jokaisessa liikkeessä.

Sen voi kuulla, sen voi nähdä. Se tuntuu jokaisessa sanassa, jokaisessa kuvassa.

Kaikki tulee mieleen aivan pienessä hetkessä ja se satuttaa.

Se tuntuu jokaisessa hetkessä. Se tuntuu.

Se tuntuu, vaikka ei haluaisikaan tuntea niin.

Se tuntuu.




Ikävä. <3<3</3 :(