IRC-Galleria

Verkkouutiset kertovat, että Helsingin yliopiston ylioppilaskunta paheksuu kerjäämisen kieltämistä lailla. HYYn mielestä kerjäämisen kieltämisen perusteleminen kaupunkiviihtyvyyden parantamisella on kyseenalaista. HYYn mielestä kerjääminen ei ole turvallisuusuhka, eikä sen ihmisissä aiheuttama kiusaantuminen ole riittävä syy kriminalisointiin. Sinällään ihan järkeviä huomioita HYYltä.

Nykypäivän kieltoihin, sensuuriin ja rajoituksiin painottuneessa Suomessa kaikkiin yksilön vapauksiin puuttuviin säännöksiin on järkevää suhtautua jo lähtökohtaisesti kriittisesti ja miettiä tarkkaan, onko rajoitus välttämätön vai ei. Esimerkiksi tässä kerjäläisten tapauksessa kerjäämiskielto ei puutu millään tavalla itse ongelmaan, vaan ainoastaan oireisiin. Kerjääminen ilmiönä liittyy kaupunkien viihtyvyyttä olennaisemmin Euroopan unionin järjestelmiin ja kysymykseen siitä, olisiko EU:n koskaan edes pitänyt laajentua köyhiin, EU:n jäsenvaatimukset hädintuskin täyttäviin maihin, kuten Romania. Kerjäämisen kieltämisessä kyse ei ole muusta kuin ongelman lakaisemisesta maton alle; ”Poissa silmistä, poissa mielestä.”

HYYn kannanotossa olennaista on kuitenkin kysyä sitä, että miksi helvetissä Helsingin yliopiston ylioppilaskunta ylipäätään ottaa tähän asiaan mitään kantaa. Ylioppilaskunta on yliopisto-opiskelijoiden edunvalvontajärjestö, ei yleispoliittinen yhdistys. Helsingin yliopiston ylioppilaiden etujen valvomiseen puolestaan ei kuulu millään tavalla se, että oppilaskunnan hallitus esittää etujärjestön suulla omia poliittisia mielipiteitään, joita lähellekään kaikki Helsingin yliopiston oppilaat eivät jaa. Tämä on erityisen tärkeä huomio sen vuoksi, että ylioppilaskuntien jäsenyys on pakkojäsenyys, toisin kuin oikeasti poliittisten ja aatteellisten yhdistysten. Jos tahtoo opiskella yliopistossa, ei ylioppilaskunnasta voi käytännössä erota ja sen toimintaa on pakko tukea rahallisesti. Kysymys liittyy välittömästi perus- ja ihmisoikeuksiin.

Suomen perustuslain 13§:n mukaan jokaisella on yhdistymisvapaus. Yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus ilman lupaa perustaa yhdistys, kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen ja osallistua yhdistyksen toimintaan. Tämä merkitsee sitä, että yhdistysten jäsenyyden tulee lähtökohtaisesti perustua vapaaehtoisuuteen, eli ihmisen perustavanlaatuisiin oikeuksiin kuuluu oikeus olla kuulumatta yhdistyksiin. Kuitenkin yliopistolain 46§:n mukaan kaikki yliopiston opiskelijat, jotka on otettu opiskelijoiksi alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin, kuuluvat ylioppilaskuntaan. Yliopistolaki ja pakkojäsenyys ylioppilaskunnassa ovat vastoin perustuslain takaamaa yhdistymisvapautta. Tämä on mahdollista siksi, että julkisoikeudellisten yhdistysten osalta automaattijäsenyyttä on pidetty mahdollisena edellyttäen, että laissa selvästi ilmaistaan tällaisten yhdistysten julkiset tehtävät. Jos yhdistykseen on pakko kuulua, on perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta olennaista, että yhdistys myös toimii vain ja ainoastaan sille kuuluvalla alueella.

Yliopistolain mukaan ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä. Ylioppilaskunnan tehtävänä on osallistua laissa säädetyn yliopiston kasvatustehtävän hoitamiseen valmistamalla opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen. Lisäksi ylioppilaskunnan erityisenä tehtävänä on nimetä opiskelijoiden edustajat tiettyihin yliopiston toimielimiin, yliopiston opintotukilautakuntaan sekä tarvittaessa osallistua laissa säädettyjen opiskelijain perusterveydenhuoltoa koskevien tehtävien toteuttamiseen. Yliopistolaki kertoo hyvin selkeästi, mitkä ovat ylioppilaskunnan tehtävät.

Missään kohdassa lakia ei sanota, että ylippilaskunnan tehtäviin kuuluu ajaa tiettyjä hallituksen jäsentensä poliittisia näkemyksiä asioista, joilla ei ole minkäänlaista tekemistä tieteellisen tutkimuksen, opiskelijoiden hyvinvoinnin tai minkään muunkaan yliopistoon tai opiskeluun liittyvän asian kanssa. Se, tuleeko kerjäämisen olla laillista vai laitonta, ei kuulu millään tavalla ylioppilaskunnalle, koska kyse on asiasta, jolla ei ole pienintäkään yhteyttä ylioppilaskunnan tarkoitukseen tai yhteenkään sen tehtävään. Tämä on äärimmäisen tärkeää sen vuoksi, että antaessaan lausuntoja, ylioppilaskunta antaa nämä lausunnot kaikkien jäsentensä nimissä. Eli kun ylioppilaskunta astuu tonttinsa ulkopuolelle ja ottaa kantaa asioihin, jotka eivät sille kuulu, se tekee tämän edustaen kaikkia jäseniään ja käyttäen koko jäsenistönsä arvovaltaa.

Ylioppilaskuntien pakkojäsenyyden vuoksi on moraalisesti kieroutunutta, että ylioppilaskunta esittää mielipiteitä asioista, jotka eivät sille kuulu, ja joista sen jäsenistöllä ei ole minkäänlaista yksimielisyyttä. Ylioppilaskunnan pakkojäsenyys merkitsee sitä, että jokaisen yliopisto-opiskelijan on pakko tukea ylioppilaskuntaa riippumatta siitä, miten ylioppilaskunta toimii. Pakkojäsenyyden kannalta ei ole mitään väliä, miten paljon ristiriidassa ylioppilaskunnan ajama politiikka on opiskelijan poliittisten mielipiteiden kanssa. Vaikka ylioppilaskunta antaisi kannanoton, jonka mukaan kaikki juutalaiset tulee ajaa ulos Suomesta, olisi juutalaisen opiskelijan pakko tukea heidän toimintaansa jopa rahallisesti, mikäli hän tahtoo ylipäätään opiskella yliopistossa. Ylioppilaskunnan pakkojäsenyys merkitsee sitä, että ylioppilaskunnan hallitus voi esittää mitä mielipiteitä tahansa ja jokaisen opiskelijan on pakko yksinkertaisesti niellä nämä mielipiteet ilman mahdollisuutta erota yhdistyksestä ja lakata tukemasta sitä.

Ylioppilaskunnan pakkojäsenyys on perusteltu siksi, että ylioppilaskunnalla on tietty, rajattu tehtävä yliopistomaailmassa. Tämän rajatun tehtävän tarkoituksena on varmistaa esimerkiksi se, että ylioppilaskunta käyttää sille pakosta luovutettuja resursseja valvoakseen jäsentensä etuja, eikä puuhaillakseen sille kuulumattomia. Kun ylioppilaskunta ylittää sille laissa ja sen omissa säännöissä ilmoitetun tehtäväpiirin, se murentaa koko pakkojäsenyyden oikeutuksen. Ylittäessään tehtäväpiirinsä ylioppilaskunta käyttää pakolla keräämiään resursseja väärin ja tehtävänsä vastaisesti. Ylioppilaskunta ei ole poliittinen järjestö, eikä sen tehtävänä ole ajaa minkäänlaista tiettyä politiikkaa, olivat sen hallituksen jäsenet mitä mieltä tahansa. Ylioppilaskunta on ylioppilaiden etujärjestö ja sen tehtävänä on vain ja ainoastaan ajaa jäsentensä etuja. Kun ylioppilaskunta toimii poliittisena järjestönä, se menettää ainoan oikeutuksensa pakkojäsenyydelle.

Yksi typerimmistä ja haitallisimmista kansainvälisesti sekä kansallisesti Suomessa toteutettavista poliittisista järjestelmistä on kannabiksen kieltolaki. Lakia perustellaan pyrkimyksillä vähentää huumausaineiden käyttöä ja kansainvälistä huumerikollisuutta. Kieltolaki epäonnistuu näissä pyrkimyksissään täydellisesti. Käyttöön sillä ei ole juuri mitään vaikutusta, mutta järjestäytyneelle rikollisuudelle se tarjoaa täydellisen tavan luoda resursseja tyhjästä.

Se, miten tiukkoja kannabista koskevat lait ovat, ei juurikaan kiinnosta kannabiksen käyttäjiä itseään. Britanniassa kannabis siirrettiin C-luokan huumeesta B-luokan huumeeksi, mikä merkitsee sitä, että kannabista koskevat rangaistukset kovenivat. Pelkästä kannabiksen hallussapidosta voi saada Britanniassa viisi vuotta linnaa. Britannialaiset uutistoimistot Newsweek ja 1Xtra News tekivät kannabiksen käyttäjille kyselytutkimuksen, jossa kysyttiin, miten kannabista koskevien lakien huomattava tiukentaminen vaikuttaa heidän kannabiksen käyttöönsä. 2 494 vastanneesta kannabiksen käyttäjästä 2 229 sanoivat, että lakien kiristäminen ei vaikuta heidän kannabiksen käyttöönsä. Ainoastaan 102 ihmistä sanoivat lakien kiristämisen saavan heidät vähentämään kannabiksen käyttöä.

Yhdysvalloissa käytetään noin 7 miljardia dollaria vuodessa kannabikseen liittyviin pidätyksiin ja syyttämisiin. Tästä huolimatta kannabiksen saatavuus ei näyttäisi osoittavan merkkejä vähentymisestä. Liittovaltion rahoittaman Monitoring the Future Surveyn tilastojen mukaan 85,6% Yhdysvaltain 12-luokkalaisista katsoi pystyvänsä hankkimaan kannabista joko suhteellisen helposti tai hyvin helposti. Lukua alettiin mitata vuonna 1975, eikä luku ole käytännössä muuttunut miksikään niinä kolmena vuosikymmenenä, joiden aikana kyselyä on toimitettu. Luku ei ole kertaakaan ollut alle 82%. Huolimatta miljardeista verodollareista, joita Yhdysvaltain huumeidenvastaiseen sotaan käytetään, ei sillä ole vaikutusta siihen, saavatko nuoret halutessaan kannabista käsiinsä vai eivät.

Myös kansainvälinen vertailu antaa samanlaista osviittaa. United Nations Office on Drugs and Crimen julkaiseman vuoden 2006 World Drug Reportin mukaan 12,6% Yhdysvaltain kansalaisista käyttää kannabista vuosittain. Vastaava luku on Alankomaissa ainoastaan 6,3%, vaikka kannabista voi polttaa Hollannissa laillisesti. Huumeiden vastaisesta sodastaan tunnetussa USA:ssa kannabista käytetään siis suhteessa noin kaksi kertaa se määrä, mitä Hollannissa, jossa kannabis on dekriminalisoitu. Myös esimerkiksi Britanniassa, Ranskassa ja Sveitsissä kannabiksen käyttö on yleisempää kuin Alankomaissa.

Kannabiksen laillisuus tai laittomuus ei vaikuta juurikaan siihen, miten paljon kannabista käytetään. Myös ylikansalliset järjestöt ovat joutuneet myöntämään tämän saman asian. YK:n akreditoiman Beckley-säätiön kansallinen kannabiskomitea julkaisi raportin YK:n huumausainepolitiikan arvioinnin pohjaksi. Raportin mukaan sillä, onko kannabispolitiikka vapaamielistä vai tiukkaa, ei ole juurikaan vaikutusta kannabiksen käyttöön tai kysyntään. Tiedemiesten, tutkijoiden ja asiantuntijoiden koostaman raportin mukaan suuri osa kannabiksen haitoista liittyy suoraan kieltolakiin ja siitä seuraaviin sosiaalisiin ongelmiin. Raportti kehottaakin tutkimaan kieltolaille vaihtoehtoja, kuten kannabiksen laillistamista ja verottamista.

YK:n lisäksi myös EU:n piiristä on alkanut herätä huomiota kieltolain toimimattomuutta kohtaan. EU:n komission raportin A report on Global Illicit Drugs Markets 1998-2007 johtopäätökset ovat yhdenmukaisia kansallisen kannabiskomitean raportin kanssa. EU:n komission raportin mukaan huumeiden kieltolaeilla on paljon erilaisia negatiivisia, ennalta-arvaamattomia seurauksia. Raportti muun muassa toteaa, että kannabiksen hallussapidon kriminalisointi ei ole juuri vähentänyt kannabiksen käyttöä, mutta sillä on ollut suuri negatiivinen vaikutus kannabiksen hallussapidosta kiinni jääneiden työllisyyteen. ”Lyhyesti sanottuna kieltolaki on aiheuttanut valtavasti vahinkoa, mutta vain vähän, jos lainkaan, hyvää” raportissa kiteytetään.

Kieltolain yksiselitteisin ja ilmiselvin negatiivinen seuraus on luonnollisesti sen tuoma valtava taloudellinen vahinko ilman juuri minkäänlaista vaikutusta kannabiksen käyttöön. Jos laki ei toimi, silloin siihen käytetyt varat menevät hukkaan. Laki kuormittaa oikeuslaitoksia oikeudenkäynneillä ja syyttämisillä, minkä lisäksi lain valvominen vaatii valtavasti poliisien resursseja. Valvonta ei myöskään ole erityisen tehokasta, eikä siihen ole juuri mitään järkeviä keinoja. Helsingin poliisin huumeyksikön johtajan Jari Aarnion mukaan nyrkkisääntönä voidaan pitää, että erilaisten valvontatoimien avulla jakelussa olevasta kannabiksesta saadaan poistettua noin 5 prosenttia. Tehottomuus, oikeuslaitoksen kuormittaminen ja poliisin resurssien kuluminen hukkaan ovat kuitenkin vain osatotuus kieltolain negatiivisista seurauksista, eivätkä ne juurikaan kerro mitään kieltolain suurimmasta haitasta. Kannabiksen kieltolaki nimittäin lisää suoraan järjestäytyneen rikollisuuden tuloja.

Kannabiksen tuottaminen on äärimmäisen helppoa ja verrattuna synteettisiin huumeisiin käytännössä ilmaista. Kannabista kuvaillaan monesti rikkaruohoksi, ja toisin kuin synteettiset huumeet, kuten amfetamiini tai LSD, se ei vaadi juuri minkäänlaista todellista materiaalista panostusta. Kannabista voi valmistaa kuka tahansa miten paljon hyvänsä vailla suurempaa kemiallista osaamista tai laboratoriota. Esimerkiksi lowryder-lajike kasvaa vaikka ämpärissä olohuoneen nurkassa. Tästä johtuu, että kannabiksen hinta ei ole todellisuudessa erityisen suuri. Kannabiksen nykyinen hinta perustuu suurelta osalta siihen, että kannabis on laitonta.

Yli 500 ekonomia, joihin kuuluvat Nobel-palkitut Milton Friedman, George Akerlof ja Vernon L. Smith ovat esittäneet, että kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan kannabiksen hinta nousee, koska sen tarjonta tippuu, mutta sen kysyntä ei laske. Kuten vertailut, kyselyt ja kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, kieltolaki ei vähennä kysyntää. Laki kuitenkin laskee tarjontaa tekemällä viljelystä riskialttiimpaa. Kieltolaki siis nostaa kannabiksen hintaa. Tämä puolestaan aiheuttaa suoraan sitä, että kannabiksesta tulee kieltolain ansiosta järjestäytyneelle rikollisuudelle arvokkaampaa kuin se todellisuudessa on. Kannabiksen kieltolaki merkitsee kirjaimellisesti sitä, että järjestäytynyt rikollisuus voi kasvattaa rahaa puskassa. Tästä johtuen Friedman, Akerlof, Smith ja muut 500 ekonomia ovatkin allekirjoittaneet vetoomuksen kontrolloiduista marketeista kieltolain sijaan. Näkemys ei rajoitu ainoastaan vetoomuksen allekirjoittaneisiin ekonomisteihin, vaan tutkimuksien mukaan kieltolain taloudellisesta haitallisuudesta alkaa olla ekonomien piirissä konsensus.

Kieltolaki ei vähennä kannabiksen käyttöä, eivätkä poliisit pysty sen turvin saamaan juuri mitään aikaiseksi. Laki ei siis täytä niitä tavoitteita, joita varten se on tehty. Se kuitenkin toimii näiden tavoitteiden vastaisesti antamalla järjestäytyneelle rikollisuudelle äärimmäisen helpon ja yksinkertaisen tavan hankkia rahaa. Kannabiksen kieltolaissa on kyse siitä, että yhteiskunnan resursseja käytetään, jotta järjestäytynyt rikollisuus voisi myydä huumeita kalliimmalla kuin niiden arvo on. Laki, joka ei toimi, johon kuluu rahaa ja joka vielä kaiken lisäksi tekee järjestäytyneestä rikollisuudesta helpompaa ja kannattavampaa, on typerä laki. On typerää, jos typeriä lakeja ei kumota.

Suomen maahanmuutto- ja Eurooppa-ministeri Astrid Thors juhlistaa sananvapauden muistopäivää ehdottamalla Sanoma-yhtiön maakuntalehtien haastattelussa, että netin keskustelupalstoille asetetaan vastaavat päätoimittajat. Asia on tietysti sekä absurdi että surkuhupaisa useammastakin syystä, eikä vähiten siksi, että aikaisemmin tänä samana vuonna Astrid Thors itse esitti vaatimuksen, että hallituksen on tuomittava hyökkäykset ilmaisunvapautta kohtaan. Toki sananvapauteen kuuluu oikeus vaatia loogisesti ristiriitaisia asioita, mutta ei se silti fiksua ole.

Lehdessä päätoimittajan tehtävänä on kantaa viimekädessä vastuu siitä, mitä lehdessä kirjoitetaan. Tämä merkitsee päätoimittajan kannalta sitä, että hän joutuu käytännössä käymään läpi kaiken lehteen päätyvän ja poistamaan sieltä materiaalin, josta voi koitua oikeudellisia ongelmia. Pihvi on tietysti se, että julkaistu lehti ei ole samankaltainen ympäristö kuin Internet-foorumii. Julkaistu lehti on toimittajakunnan yksipuolista viestintää. Internet-foorumi taas on interaktiivinen ja lähtökohtaisesti avoin keskustelukanava. Internet-foorumia ei voi verrata suoraan lehteen, vaan enemmänkin toriin tai jopa antiikin Kreikan foorumeihin, joista nettifoorumit ovat saaneet nimensä. Päätoimittajan vaatiminen Internet-foorumilta on tämän vuoksi kuin vaatisi päätoimittajaa torikeskustelulta.

Jos Internet-foorumeilta vaaditaan päätoimittajaa vastaavalla tavalla kuin lehdiltä, siitä seuraa väistämättä kaikkien Suomen foorumien ennakkotarkistus ja -sensuuri. Kukaan järkevä ihminen ei tahdo olla tilanteessa, jossa hän voi saada sakkoja tai linnaa muiden ihmisten tekemistä teoista. Internet-foorumin päätoimittaja olisi kuitenkin juuri tässä vastuussa, joten hänen kannaltaan on järkevintä jättää julkaisematta mitään viestiä, joka voi teoriassakaan saada hänet ongelmiin. On järkevämpää sensuroida paljon kuin sensuroida vähän. Suomen perustuslain 12§ sisältää ehdottoman ennakkosensuurin kiellon, mutta kun ihmiset ja yhteisöt saadaan itse sensuroimaan itseään, voivat hallitsijat kiertää tämän vaatimuksen hyvillä mielin.

Ennakko- ja itsesensuurin osalta ministeri Thorsin sananvapaudenpäivän toivotus liittyy olennaisesti muihin aikaisempiin ehdotuksiin, kuten oikeusministeriön rasistisia rikoksia ja niiden rankaisua pohtineen työryhmän mietintöön sekä oikeusministeriön Internetin valvontaa koskeviin suunnitelmiin. Oikeusministeriön työryhmämietinnössä ehdotettiin rikosoikeudellisen vastuun ulottamista oikeushenkilöille, mikä merkitsisi sitä, että keskustelufoorumin ylläpitäjä joutuisi vastaamaan siitä, mitä ihmiset käyvät hänen foorumillaan kirjoittamassa. Käytännössä ainoastaan murto-osalla foorumeista olisi edes resursseja valvoa kaikkea foorumille kirjoitettua, mikä johtaisi väistämättä keskustelufoorumien vähentymiseen.

Oikeusministeriö on myös miettinyt vastaavan rikosoikeudellisen vastuun ulottamista jopa Facebook-käyttäjille siten, että kuka tahansa Facebookin käyttäjä voisi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen, mikäli sattumanvarainen pelle menee kännipäissään kirjoittelemaan hänen seinälleen kunnianloukkauksia ihmisestä, jota käyttäjä ei ole edes tavannut. Kuinka monella on oikeasti ylipäätään aikaa tuijottaa Facebookinsa seinää ja valvoa, että kukaan ei vain kirjoittaisi sinne törkyä? No, ainakin monilla Turun kaupunginvaltuutetuilla kaupunginvaltuuston istunnoissa, mutta ei mennä nyt siihen.

Kaikki nykyisten hallitsijoiden vaatimukset nettifoorumien ja -keskustelun valvonnasta kärsivät samasta perustavanlaatuisesta ongelmasta. Kaikissa ehdotuksissa nettikeskustelua halutaan käydä tietoverkkohäiriköiden, trollien ja sottakirjoittajien ehdolla ja heille tahdotaan siirtää yhä kasvavissa määrin valtaa häiritä ja estää ihmisten vapaata kansalaiskeskustelua Internetissä. Siinä missä ennen häirikköjen kirjoittamat viestit aiheuttivat korkeintaan mielipahaa ja poistamiseen menevän ajan verran vaivaa valvojille, annetaan kaikissa ehdotusten mukaisissa malleissa jokaiselle maailman Internet-häirikölle myös valta asettaa rikosoikeudellinen uhka jokaisen Suomen foorumin ylläpitäjille tai muulle Internet-käyttäjälle.

Toisin kuin salasanojen kalastelu, tietoturvamurrot tai muu vastaava cyberilkivalta, ei foorumeilla tai Facebookissa huutelu vaadi minkäänlaista osaamista mihinkään suuntaan. Jos pelkällä netissä huutelulla voidaan saada aikaiseksi rikosoikeudellinen vastuu foorumin ylläpitäjälle tai päätoimittajalle, aseistaa se kyvyttömimmänkin nettihäirikön täysin uudella aseella. Jos Internet-häirikköä ennen ehdotuksia voisi verrata kadulla huutelevaan juoppoon, on Internet-häirikkö näiden ehdotusten jälkeen tuo sama juoppo, jolle on annettu ritsa ja pussillinen teräviä kiviä. Häirikköjen aiheuttamasta lähinnä esteettisestä haitasta muuttuu ehdotusten vuoksi valtava konkreettinen haitta, josta voi seurata häkkiä ja pamppua myös niille Internetin käyttäjille, jotka eivät häiriköintiä harrasta. Jos sellaisia on.

Poliittiset puolueet jaetaan perinteisesti oikeiston ja vasemmiston akselille. Klassisessa mielessä oikeistolaisuudella on tarkoitettu taloudellista liberalismia, konservatiivisuutta, isänmaallisia arvoja sekä vapauden korostamista. Vasemmistolla taas on tarkoitettu sosiaalista oikeudenmukaisuutta, muutoksellisuutta, työväenliikkeen arvoja sekä oikeuksien korostamista. Nykyään oikeistolla tarkoitetaan vasemmiston vihollisia ja vasemmistolla oikeiston vihollisia. Mitään muuta merkitystä niillä ei enää ole.

Hyvän esimerkin tästä tarjoavat perussuomalaiset. Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan perussuomalaiset on hieman keskustasta vasemmalla oleva työväenpuolue. Perussuomalaisten kunnallisvaaleissa saaman voiton jälkeen Paavo Lipponen kuitenkin vertasi perussuomalaisten taustalla vaikuttavia ideologioita 1930-luvun äärioikeistolaisiin ideologioihin. Euroopan unionin uutisia välittävä EUObserver puolestaan kertoi Perussuomalaisten kannattavan kovia oikeiston arvoja. Tietysti perussuomalaisetkin tahtovat haukkua muita äärioikeistoksi, jotta heitä itseään ei haukuttaisi. Tämän vuoksi Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Vesa-Matti Saarakkala korostikin Ilkka-lehdessä 11.10.2009, miten Muutos 2011 on hänen mielestään äärioikeistoa. Nämä esimerkit eivät ole yksittäistapauksia, vaan arkipäiväinen osa politiikan sekä median retoriikkaa.

Se, miten poliittiseen spektriin liittyvää termistöä käytetään mediassa tai poliitikkojen itsensä keskuudessa, ei seuraa minkäänlaista johdonmukaisuutta tai kaavaa. Kyse on pelkästään kuumasta ilmasta, eli sisällöttömästä aukomisesta vailla minkäänlaista pointtia. Oikeiston ja vasemmiston merkityssisältö vaihtelee tasan sitä mukaa, mitä käyttäjän motiivit sattuvat milloinkin olemaan, missä yhteydessä asiasta puhutaan ja kenen kannalta asiasta puhutaan. Kun itsensä oikeistolaiseksi mieltävä ihminen tahtoo käyttää leimakirvestä, hän toteaa vastustajiensa olevan "kommunisteja" tai "vihervasemmistoa". Kun taas vasemmistolaiseksi itsensä mieltävä tahtoo herjata, ottaa hän esille "fasismin" ja "laitaoikeiston". Mitään perusteita millekään näille määrityksille ei anneta -- koskaan. Jos termit määriteltäisiin, ne menettäisivät tehonsa leimakirveinä.

Myös termien historialliset merkitykset heittävät häränpyllyä ajasta ja paikasta riippuen. Yleinen oletus toisen maailmansodan tilanteesta oli se, että Saksan natsit olivat "äärioikeistoa" ja Neuvosto-Venäjän kommunistit "äärivasemmistoa". Todellisuudessa näillä kahdella järjestelmällä ei kuitenkaan ollut mitään olennaista eroa. Molemmat kannattivat omaa versiotaan sosialismista; Saksalla kyse oli kansallissosialismista ja Neuvostoliitolla kommunistisesta sosialismista. Kumpikaan järjestelmä ei suosinut taloudellista tai poliittista liberalismia. Molemmat järjestelmät olivat totalitaarisia diktatuureja, jossa kaikki valta oli keskittynyt vahvalla hallintakoneistolle. Järjestelmät jaettiin oikeistoon ja vasemmistoon, koska ne olivat sodassa toisiaan vastaan ja pyrkivät demonisoimaan vastustajansa.

Alunperin vasemmisto/oikeisto-akseli on peräisin Ranskasta 1700-luvun loppupuolelta. Status quo'n säilyttämistä kannattaneet istuivat lainsäädäntöelimissä oikealla, siinä missä taas muutosta ajavat tahot istuivat vasemmalla. Tämän vuoksi nykymaailmassakin eletään monessa suhteessa oletuksessa, että oikeistoon liittyisi konservatiivisuus ja vasemmistoon taas muutoksellisuus. Asia ei kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua, sillä se, mikä on konservatiivista ja mikä ei, vaihtelee.

Konservatiivisuus (lat. conservare, säilyttää) merkitsee vanhan tilanteen säilyttämistä tai pyrkimystä vanhaan tilanteeseen. Jenkkilässä konservatiiveina pidetään republikaaneja, jotka kannattavat pieniä veroja ja valtion vähäistä puuttumista talouteen. Ihmistä, joka on kannattamassa verovaroilla kustannettavien palvelujen lisäämistä, pidetään Jenkkilässä muutoshenkisenä. Tästä esimerkkinä Barack Obama ja hänen terveydenhuoltouudistuksensa. Suomessa perinteinen järjestelmä taas on ns. hyvinvointivaltio, eli valtio, joka huolehtii verovaroista kustannettavilla sosiaalisilla tulonsiiroilla kansalaistensa hyvinvoinnista. Taloudelliseen vapauteen puuttumisen ja positiivisten oikeuksien korostamisen vuoksi järjestelmää voidaan perustellusti pitää klassisella akselilla vasemmistolaisena. Jos henkilö ehdottaa hyvinvointivaltion ja siihen liittyvien arvojen lopettamista täyden talousliberalismin edessä, ei häntä voida Suomessa pitää mitenkään konservatiivina, mutta tästä huolimatta hänen ajamansa politiikka olisi klassisesssa mielessä oikeistolaista.

Konservatismin liittäminen oikeistoon on vain yksi esimerkki. Ongelma itsessään syntyy siitä, että arvoja ja asioita, joilla ei ole mitään välttämätöntä liitonnaissuhdetta toisiinsa, niputetaan yhteen nimikkeiden alle. Ei ole mitään syytä, miksi vahvasti isänmaallinen ("oikeistolaisuus") duunari ei voisi samaan aikaan kannattaa työväenliikettä ja hyvinvointivaltiota ("vasemmistolaisuus"). Mikään asia koko universumissa ei tee sitä, etteikö äärimmäisen liberaali ("oikeistolaisuus") ekonomi voisi katsoa valtiorajojen olevan puhtaasti keinotekoisia konstruktioita, joita ei tarvita ("vasemmistolaisuus"). Minkäänlainen looginen välttämättömyys ei sääntele sitä, mitkä asiat liittyvät vasemmistolaisuuteen ja mitkä oikeistolaisuuteen. Kyse on puhtaasti ihmisten sanavalinnoista.

Vasemmiston ja oikeiston jaottelusta seuraa se, että poliittiset vaihtoehdot tarjotaan ihmisille könteissä. "Jos kannatat tätä asiaa, silloin kannatat myös tätä asiaa." Kun ihminen ottaa vasemmistolaisuuden tai oikeistolaisuuden mielivaltaiset etiketit osaksi identiteettiään, hän tekee näistä mielipidekönteistä osan itseään. Todellisuudessa kuitenkaan asioita ei voi koplata yhteen köntiksi, vaan esimerkiksi kysymys kansallisvaltiosta on täysin erillinen kuin kysymys sosiaalisista tulonsiirroista. Vastaavasti yhä suurempi ja suurempi osa asioista ovat sellaisia, että niitä ei voida millään tavalla pistää oikeiston tai vasemmiston perinteiselle akselille. Yksi hyvä esimerkki tästä ovat sähköisen liikenteen tunnistetiedot. Kumpikaan, ei oikeisto eikä vasemmisto, tiedä, mitä nämä tunnistetiedot ovat tai miten suhtautua niihin. Teknologia ja kehitys tuovat jatkuvasti uusia asioita, eivätkä vanhat, kalkkiutuneet oletukset poliittisesta "vasemmasta" ja poliittisesta "oikeasta" pysy sen perässä.

Ihmisten poliittinen jako vasemmistoon ja oikeistoon on vanhentunut ja turhanpäiväinen tapa. Se, mitä siitä todellisuudessa seuraa, on kansan jakaminen itseään vastaan. Kansalle luodaan tällä keinotekoisella jaottelulla omasta keskuudestaan vihollisia, joita syyttää yhteiskunnan erilaisista epäkohdista. Talouskriisin aikana tämä näkyi äärimmäisen selvästi "vasemmistolaisten" syyttäessä talouskriisistä oikeistolaista liberaalipolitiikkaa ja "oikeistolaisten" taas haukkuessa kriisin syyksi vasemmistolaista sääntelyä. Todellisia syyllisiä osoitetaan sormella hyvin harvoin, kun on mahdollista käyttää syntipukkia. Vasemmistolle oikeistossa on aina syntipukki ja oikeistolle puolestaan vasemmistossa.

Koska vasemmistolle tai oikeistolle ei ole edes etäisesti yhtä merkityssisältöä, ajattelevat ihmiset vasemmiston ja oikeiston tarkoittavan eri asioita. Joillekin vasemmistolaisuuteen liittyvät liberaalit ajatukset, toisen mielestä taas se on perinteisesti työväenliike. Joillekin oikeisto on kansallismielisyyttä, toisille klassista liberalismia. Ongelma, mikä tästä seuraa, on se, että ihmiset puhuvat samoilla sanoilla eri asioista, eivätkä tämän vuoksi tajua toisiaan. Keinotekoisen vastakkainasettelun lisäksi vasemmiston ja oikeiston jaottelu etäännyttää ihmisiä toisistaan.

Todellinen poliittinen spektri ei jakaudu vasemmistoon ja oikeistoon. Todellinen poliittinen spektri jakautuu niihin, jotka ovat ihmisten puolella, ja niihin, jotka eivät ole. Jos ihminen on korruptoitunut tai psykopaattinen, ei sillä ole mitään väliä, mitä väriä hän tunnustaa. Jalot ideologiat eivät paina mitään vaakakupissa, jossa on henkilökohtainen etu, raha ja oman valtansa kasvattaminen. Oikeiston ja vasemmiston välisen vastakkainasettelun ja keinotekoisen jaottelun ylläpitäminen vaikeuttaa keskustelua, kangistaa ajattelua ja piilottaa olennaisia kysymyksiä savuverhon taakse. Se on turhaa ja vahingollista.

Marko Sihvonen on ollut eduskuntatalon edessä nälkälakossa 1.2. alkaen vastustaakseen Suomen pohjavesien yksityistämistä ja myymistä ylikansallisille suuryrityksille. Veden hinta on nousemassa räjähdysmäisesti ja nykyinen talouskriisi ainoastaan kiihdyttää tätä. Suomen hallitus on asettamassa lakia, joka mahdollistaa kansallisten pohjavesivarantojen myymisen yksityisille yrityksille. Asia liittyy EU-direktiiveihin.

Asiasta ovat kirjoittaneet ainakin:
Riikka Söyring 1, 2
Veli-Pekka Kortelainen 1
Lars Österman 1
Kullervo Kalervonpoika 1, 2

Marko Sihvoselle on tehty Facebookiin tukiyhteisö ja hänen mielenosoitukselleen on perustettu tukisivusto. Yle ei ole huomioinut Marko Sihvosen mielenosoitusta mitenkään. Suomen lain mukaan laillisen mielenosoituksen järjestämiseksi ei tarvita minkäänlaista lupaa, vaan ainoastaan järjestysluonteinen etukäteisilmoitus viranomaisille. Marko Sihvonen oli todistettavasti tehnyt tämän ilmoituksen. Tästä huolimatta 3.2. poliisit ottivat Marko Sihvosen kiinni ja laittoivat hänet poliisiauton taakse. Poliisi ei perustellut Sihvosen kiinniottoa millään tavalla.

Se, mitä tässä tapahtuu, on, että Suomen virkavalta ei kunnioita lakia, eli sitä ainoaa asiaa, jonka ansiosta heillä on lainkaan minkäänlaista valtaa yli kenenkään toisen. Se, miksi näin tapahtuu, on se, että julkinen valta ei tahdo ihmisten näkevän, että ihmiset pystyvät sanomaan ääneen mielipiteensä julkisen vallan moraalittomista ja oikeudettomista toimista. Julkinen valta ei kestä ihmisten mielipiteitä, joten ihmiset pyritään pelottelemaan hiljaiseksi.

3.5.2009 Helsingin Sanomat uutisoi Suomen syyllistyneen viimeisen 15 vuoden aikana useampaan ihmisoikeusrikkomukseen kuin kaikki muut Pohjoismaat yhteensä. Kun ottaa huomioon sen, että muissa Pohjoismaissa on yhteensä 3,7 nousee luku vielä merkittävämmäksi. Ainoastaan seitsemän Euroopan neuvoston maata on saanut Suomea enemmän tuomioita sananvapauden rikkomisesta. Suomi liukuu jatkuvasti yhä kiihtyvällä tahdilla kohti samankaltaista vastustuksen ja vaikutusmahdollisuudet nujertavaa kontrollijärjestelmää kuin mikä naapurimaa Venäjällä on vallinnut muutamia hassuja poikkeuksia lukuunottamatta koko Suomen nykyisen olemassaolon ajan.

Kehitys ei ole ainutlaatuista Suomessa, vaan tämä sama ilmiö tapahtuu kaikkialla Euroopan unionissa. Naapurimme Ruotsi on ottanut käyttöönsä telekuuntelujärjestelmän, jolla se pystyy valvomaan kaikkea sen rajat ylittävää tietoliikennettä, mikä tarkoittaa käytännössä hyvin suurta osaa Suomen tietoliikennettä. Tämän lisäksi Euroopan yhteisöjen tuomioistuin vaati Ruotsia ottamaan käyttöönsä lait, jotka pakottavat teleoperaattorit tallentamaan asiakkaidensa puheluja ja sähköposteja.

Britannian hallitseva puolue Labour on luonut keskimäärin 33 uutta rikosta joka ikinen kuukausi siitä asti, kun se on ottanut vallan. Labourin hallituksen aikana on myös ryhdytty asentamaan valvontakameroita 20 000 tuhanteen yksityiseen kotiin. Valtontajärjestelmän hinta on noin 400 miljoonaa puntaa. Britannia on asentamassa kameroita talojen sisälle myös valvoakseen ihmisten naapureita, jalankulkijoita ja katunäkymää.

Ei ole mitään syytä olettaa, että kehitys tulisi pysähtymään siihen pisteeseen, missä se on nyt. Valvonta-, hallinta- ja seurantajärjestelmien kehittely ja implementointi on ainoastaan kiihtynyt ja se kiihtyy yhä edelleen. Koko Euroopan unioni, ei vain Suomi, on kulkemassa kohti köyhää, kurjaa ja hallittua dystopiaa. Tässä ei ole mitään omituista, sillä järjestelmät ja ihmiset niiden takana ovat läpi historian halunneet valtaa muiden ihmisten yli. Nykyhetki olisi historiallinen kuriositeetti, jos niin ei olisi tälläkin hetkellä.

Kansanedustajilla, ministereillä tai virkamiehillä ei ole todellisuudessa lainkaan valtaa. Heidän ainoa valtansa on kirjoittaa paperille tai tietokoneelle asioita ja puhua. Heidän puheensa ja kirjoituksensa vaikuttavat todellisuuteen ainoastaan sen takia, että ihmiset eivät ole vaivautuneet sanomaan vastaan. Kun ihmiset sanovat heille vastaan, heidän hallitsijan viittansa putoaa pois ja heistä tulee tasan samanlaisia tyyppejä kuin kaikista muistakin.

Perjantaina 19.2. Marko Sihvosen tukijoukot järjestävät ulkoilmabileet Arkadianmäellä. Kannattaa myös liittyä Facebookin tukiyhteisöön ja harkita Söyringin ja muiden blogien levittämistä läpi Internetin.

Euroopan unioni ottaa osana Lissabonin sopimusta käyttöön kansalaisaloitteen, jonka tarkoituksena on helposti ja avoimesti lisätä sekä demokratiaa EU:n päätöksenteossa että kansalaisten mahdollisuuksia ilmaista mielipiteitään.

Lissabonin sopimuksen myötä kansalaisilla on mahdollisuus pyytää komissiota laatimaan toimenpide-ehdotuksia niille politiikan aloille, joilla EU on toimivaltainen. Sopimuksen mukaan vähintään miljoonan kansalaisen "merkittävästä määrästä" jäsenmaita on allekirjoitettava vetoomus. Monet käytännön kysymykset on kuitenkin jätetty määrittelemättä sopimuksessa. Komissio pyysi asiasta kiinnostuneita tahoja antamaan lausunnon näihin keskeisiin kysymyksiin liittyen. Lausuntojen jättämisen määräaika päättyi 31.1.2010.

Uusi kansalaisaloite on merkittävä osa Muutos 2011 ry:n ykkösagendaa, suoraa demokratiaa. Kannanottomme ja vastauksemme komission esittämiin kysymyksiin löytyvät täältä:
http://ec.europa.eu/dgs/secretariat_general/citizens_initiative/docs/muutos_2011_ry_fi.pdf

Ehdotamme myös, että kansalaisaloitetta tulee voida käyttää ehdottamaan muutoksia myös Euroopan unionin perussopimuksiin. EU-sopimukset ovat monimutkaisia, yksityiskohtaisia ja säätelevät EU:n konkreettisia politiikan sisältöjä huomattavasti enemmän kuin useimmat kansalliset perustuslait valtioiden toimintaa. Mikäli kansalaisaloitteet eivät voisi koskea perussopimuksia ja niiden muuttamista, se rajaisi suuresti kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia.

Monet suomalaiset puolueet ja järjestöt puhuvat nykyisin - etenkin näin vaalien lähestyessä - entistä enemmän kansalaisten osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien lisäämisestä. Siksi olemme hämmentyneitä siitä, että Muutos 2011 ry:n lisäksi vain yksi (1) suomalainen organisaatio vaivautui ottamaan kantaa tähän merkittävään uudistukseen.

Myöskään Suomen hallitus – toisin kuin esimerkiksi Ruotsin hallitus – ei nähnyt tarpeelliseksi kommentoida tätä uutta merkittävää eurooppalaisen kansalaisvaikuttamisen välinettä. Muutos 2011 ry:n näkemyksen mukaan syy on se, että päinvastaisista puheistaan huolimatta suomalainen valtaeliitti ei todellisuudessa halua lisätä kansalaisten poliittista aktiivisuutta ja osallistumista. Kyse saattaa tietysti olla myös puhtaasta välinpitämättömyydestä ja laiskuudesta.

Olen suomentanut vapaasti jaettavan amerikkalaisen independent-dokumentin Kymatica. Dokumentti käsittelee teoriaa ihmiskunnasta, planeetasta ja universumista yhtenäisenä organismina. Dokumentti pohtii sitä, miten teoria liittyy yhteiskunnan nykyiseen tilanteeseen, ihmisten kieleen, lakiin ja myytteihin. Elokuva on jakautunut viiteen eri osaan, joista jokainen käsittelee eri asiaa. Punaisena lankana läpi elokuvan on Carl Jungin teoria ihmiskunnan kollektiivisesta alitajunnasta sekä Sigmund Freudin esittämä ihmisen persoonan jako alitajuntaan ja egoon. Elokuva voitti vuonna 2009 New Yorkin kansainvälisellä independent-elokuvien festivaalilla parhaan tieteellisen elokuvan tittelin.

Elokuvassa esitetään jonkin verran virheellistä tietoa faktana, minkä lisäksi elokuvan retoriikassa on puutteita. En aio alkaa tehdä mitään debunkkauskirjoitusta elokuvasta, koska luotan ihmisten järkeen, mutta annan molemmista väitteistäni yhden esimerkin. Ensinnäkin elokuvassa puhutaan komeetasta, jota vanhat sivilisaatiot kutsuivat nimellä "glincening one". En löytänyt tällaiselle nimitykselle minkäänlaista lähdettä, vaikka pengoin sekä Internetiä että kirjastoa. Täysi lähteiden puute tässä asiassa saa minut epäilemään, että asia ei ehkä tainnutkaan olla ihan näin.

Toiseksi elokuvan amerikkalaista common law -järjestelmää ja merenkulkulakia käsittelevässä osiossa puhutaan siitä, miten kieltä manipuloimalla voidaan syöttää ihmisille pajunköyttä. No, elokuvantekijä itse syyllistyy tähän samaan puhumalla termistä "sertifikaatti" sen eri merkityksissä ja määrittelemällä termin kuitenkin pelkästään käyttäen pankkeeraustermien sanakirjasta löytyvää yhtä merkitystä. Asiassa on kyse samasta kuin jos minä perustelisin termin "kurkku" merkityssisällön käyttäen ihmisen anatomian sanakirjaa, ja ryhtyisin sitten puhumaan sen perusteella maanviljelystä.

Puutteistaan huolimatta elokuvassa on kuitenkin hyviä pointteja. Annan tästäkin esimerkin. Elokuvassa elokuvan tuottanut Benjamin Stewart muun muassa puhuu siitä, miten eläinten kaltoinkohtelun vastustajat muuttuvat helposti osaksi ongelmaa. Hänen mukaansa nämä julmuutta vastustavat aktivistit monesti ainoastaan kanavoivat omaa vihaansa muihin ja käyttävät muiden epäoikeudenmukaista käytöstä oikeutuksena omalle epäoikeudenmukaiselle käytökselleen. Tästä on esimerkkejä ympäri maailman. Esimerkiksi vuonna 1999 USA:ssa tapahtui noin 1200 pommitusta, vandalisaatiota ja fyysistä hyökkäystä eläinten oikeuksien nimissä. Ruotsissa eläinoikeusaktivistit ovat myrkyttäneet lihaa ja vieneet sitä elintarvikekauppoihin. Suomessa eläinoikeusaktivistit ovat muun muassa syyllistyneet tuhansien kanojen tappamiseen laittomalla hyökkäyksellään.

Benjamin Stewartin sanoin: "Se, mikä minua huolettaa, ovat ne ihmiset, jotka ovat epäinhimillisyyttä vastaan, ne ihmiset, jotka ovat eläimiin kohdistuvaa julmuutta vastaan ja tuntevat itsensä oikeutetuiksi luullakseen, että on oikein vahingoittaa tai toivoa vahinkoa eläinten kaltoinkohtelijoille. Sillä nämä ihmiset ovat niitä, jotka tuovat alitajuisen julman käytöksen kokonaan uudelle tietoisen julman käytöksen tasolle, joka on täysin hyväksyttävää heille. He kuvittelevat, että on heidän tehtävänsä jakaa muille ihmisille oikeutta kuin he olisivat jonkinlaisia auktoriteetteja. He eivät näytä ymmärtävän, että se on vain toinen muoto täysin samasta vihasta."

Kaiken kaikkiaan elokuva on puutteistaan ja lennokkuudestaan huolimatta katsomisen arvoinen, erityisesti mikäli on kiinnostunut näistä nykyään nousussa olevista amatööridokkareista. Kuten elokuvassa todetaan "Ei ole olemassa hyvää tai huonoa informaatiota; on vain informaatiota. Kaikki riippuu siitä, mitä sillä tekee."

Linkit:
- Kymatica YouTubessa
- Kymatican virallinen sivusto
- Torrent-tiedosto elokuvasta

Suomen nykyinen poliittinen järjestelmä on jäänyt ajastaan jälkeen, eikä se enää palvele modernin kansalaisen demokraattisten vaikutusmahdollisuuksien vaatimuksia. Teknologia on kehittynyt ja ihmisten ymmärrys asioista on kasvanut valtavasti. Ajat ovat muuttuneet ja ihmiset ovat heräämässä tiedostamaan sen, miten heillä ja vain heillä on kaikki valta ja kaikki vastuu omasta yhteiskunnastaan ja maailmastaan. Poliitikkojen, virkamiesten ja hallitsijaeliitin aika on auttamatta ohi, ja uusi aika on koittamassa. Menneisyyden eliittivetoiset järjestelmät eivät toimi tänä uutena aikakautena, vaan vaaditaan täysin uusia menetelmiä. Yksi näistä uusista menetelmistä on suora demokratia.

Suoralla demokratialla tarkoitetaan järjestelmää, jossa nykyään käytössä olevaa demokratiaa täydennetään menetelmillä, joiden avulla kansalaiset voivat vaikuttaa lainsäädäntöön ja päätöksentekoon suoraan eduskunnan sekä virkamiehistön yli ja ohi. Kansanedustuslaitos ja hallitus toimivat tavalliseen tapaansa ja säätävät niitä lakeja ja päättävät niistä asioista, joita kansalaiset eivät tahdo ottaa itse omiin käsiinsä. Kansa voi kuitenkin milloin tahansa syrjäyttää eduskunnan päätösvallan ja järjestää itse mistä tahansa hyväksi katsomastaan asiasta kansanäänestyksen. Suorassa demokratiassa ylin valta on kansalla, ei eduskunnalla.

Kolme merkittävintä maailmalla käytössä olevaa suoran demokratian menetelmää ovat kansalaisaloite, kansalaisäänestys ja epäluottamuslausemenettely. Näistä kolmesta kansalaisaloite tarkoittaa laki- tai toimenpide-ehdotusta, jonka riittävän suuri määrä kansalaisia on allekirjoittanut. Riittävän suuren määrän kansalaisia toimittaessa kansalaisaloitteen, on hallituksen valmisteltava aloitteessa vaaditun mukainen lakiehdotus tai toimenpide ja altistettava se sitovalle kansanäänestykselle. Jos kansa esimerkiksi kokisi tarpeelliseksi saada taloustieto kouluaineeksi peruskouluihin, kansa voisi kerätä asiaa varten tarvittavan määrän allekirjoituksia, jonka jälkeen asiasta järjestettäisiin kansanäänestys. Kansanäänestyksen tulos määräisi sen, mitä aloitteelle lopulta käy.

Kansalaisreferendumi merkitsee sitä, että jos eduskunta on käsittelemässä jotain tiettyä lakiehdotusta tai toimenpidettä, voi riittävän suuri määrä kansalaisia allekirjoittaa vaatimuksen altistaa eduskunnassa käsiteltävänä oleva laki tai toimenpide sitovalle kansanäänestykselle. Tällöin kansanäänestyksen tulos ratkaisee sen, tuleeko eduskunnan käsittelemä laki tai toimenpide voimaan. Jos suora demokratia olisi ollut voimassa eduskunnan käsitellessä Lex Nokiaa, olisi lakia vastaan vahvasti kampanjoinut Effi ry voinut kerätä tarvittavan määrän allekirjoituksia ja tällä varmistaa, että myös kansalaisten olisi tullut hyväksyä laki ennen sen voimaanastumista.

Epäluottamuslausemenettely on tapa, jolla kansalaiset voivat poistaa virastaan tai asemastaan merkittäviä virkamiehiä tai poliittisia päätöksentekijöitä ennen heidän toimikautensa tavanomaista päättymisaikaa. Jos riittävän moni kansalainen allekirjoittaa vaatimuksen esimerkiksi ministerin poistamiseksi tehtävistään, tulee asiasta järjestää sitova kansanäänestys. Kansanäänestyksen tulos määrittää sen, voiko virkamies tai vallankäyttäjä jatkaa toimessaan. Suoran demokratian mallissa kansa olisi voinut käyttää epäluottamuslausemenettelyä esimerkiksi korruptiorahaskandaaliin ollessa pahimmillaan, jolloin kansan luottamus poliittisia päättäjiä kohtaan olisi mitattu suoraan sitovalla kansanäänestyksellä sen sijaan, että enemmistön eduskuntapaikoista pitävät hallituspuolueet päättävät itse omien edustajiensa luottamuksellisuudesta.

Allekirjoituksia kaikkiin suoran demokratian menetelmiin voivat kerätä puolueet, yksityiset toimijat ja yhdistykset. Allekirjoitusten kerääjät voivat toimia yhteistyössä saadakseen kasaan vaadittavan määrän allekirjoituksia. Tarvittava määrä allekirjoituksia vaihtelee sen mukaan, kuinka merkittävästä asiasta on kyse. Mitä merkittävämpi ja kauaskantoisempi asia on, sitä enemmän allekirjoituksia siihen vaaditaan. Esimerkiksi Sveitsissä, jossa suora demokratia on käytössä, kansanäänestykseksi perustuslain muuttamiseksi vaaditaan 100 000 allekirjoitusta. Kansanäänestyksen järjestämiseksi parlamentissa käsiteltävästä laista taas vaaditaan 50 000 allekirjoitusta.

Koska Suomessa on vähemmän kansalaisia ja äänioikeutettuja kuin Sveitsissä ja Suomi on pinta-alaltaan huomattavasti Sveitsiä suurempi, on vaadittavien allekirjoitusten määrän järkevää olla Suomessa pienempi kuin Sveitsissä. Henkilökohtaiset ehdotukseni ovat seuraavat; Kansalaisaloitteeseen ja kansalaisrefenderumiin tarpeellinen määrä allekirjoituksia on 35 000, eli noin 0,8% äänestäjistä. Perustuslain muuttamista ja virkamiehen tai vallankäyttäjän erottamista koskevaan kansanäänestykseen tarpeellinen määrä allekirjoituksia on 43 000, eli noin 1% äänestäjistä.

Suorassa demokratiassa kansanäänestyksiä järjestetään myös automaattisesti ilman kansalaisten keräämiä allekirjoituksia tietyissä riittävän tärkeissä koko kansaa koskevissa asioissa. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia koskevat valtiosopimukset ja perustuslain muutokset. Suorassa demokratiassa valtiosopimus tai perustuslain muutos ei voi tulla voimaan ennen kuin kansa on hyväksynyt sen sitovassa kansanäänestyksessä. Esimerkiksi Lissabonin sopimuksesta, eli Euroopan unionin perustuslaista, olisi tullut järjestää sitova kansanäänestys ennen sen tuloa voimaan, mikäli suora demokratia olisi voimassa.

Kaikki suoran demokratian kansanäänestykset ovat sitovia, mikä eroaa Suomessa nykyään käytettävistä kansanäänestysmenettelyistä, jotka ovat ainoastaan neuvoa-antavia. Neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä sekä aloitevalta että lopullinen valta on parlamentilla ja virkamieskoneistolla. Sitovassa kansanäänestyksessä aloitevalta ja lopullinen valta ovat kansalla. Suoraa demokratiaa noudattavassa järjestelmässä valtiolla ei ole oikeutta järjestää neuvoa-antavia kansanäänestyksiä. Kaikki suoran demokratian kansanäänestykset ovat joko kansan itse vaatimia tai sitten sellaisia, jotka koskevat perustavanlaatuisimpia asioita ja joista on sen vuoksi järjestettävä automaattisesti kansanäänestys.

Lisää tietoja:
- Suomessa suoraa demokratiaa ajaa Muutos 2011.
- Olen aiemmin kirjoittanut suoran demokratian eduista ja vastannut suoraa demokratiaa kohtaan esitettyyn kritiikkiin artikkelissani Suora demokratia - valistuneiden kansalaisten valta.

Kun Sellon tapahtumat sattuivat, olin Rovaniemen maalaiskunnassa keskellä ei mitään, eikä minulla ollut juuri moderneja tiedonvälityskeinoja käytettävissäni. Siksi yllätyinkin, että mitähän vittua taas, kun palasin Åboon, ja luin asiasta seurannutta keskustelua. Aamulehdessä vertaillaan Suomen ja Kosovon välisiä väkivaltatilastoja ja kansanedustaja Tanja Karpela taas mutisee, että "eikä tämä ole mikään maahanmuuttajaongelma vaan suomalaista arkea." MTV3:n mukaan taas on hyvä juttu, että osa nettikeskustelijoista osaa muistuttaa kouluampujien ja Vantaan ostoskeskuspommittajan olleen suomalaisia.

Voi morjens, jätkät. Voikohan joku kertoa meikällekin, että missä vaiheessa olennaiseksi muuttui se, mitä etnistä ryhmää murhaaja on?

Kysehän ei nimittäin ollut suomalaisista tai albaaneista eikä suomalaisesta kulttuurista tai albanialaisesta kulttuurista, vaan puhtaasti yksin toimineesta yksittäisestä psykopaatista sekä poliittisista päätöksistä ja virkamiestason edesvastuuttomasta toiminnasta. Ensisijainen vastuu teoista on ainoastaan teot tehneellä Ibrahim Shkupollilla itsellään, eikä kenelläkään muulla. Toissijainen vastuu on tasan tarkkaan niillä ihmisillä ja vain niillä, jotka eivät käyttäneet heille eduskunnan myöntämiä valtuuksia estääkseen tällaisia tapahtumia, vaikka valtuudet on nimenomaisesti myönnetty sitä varten, että tällaisia asioita ei tapahtuisi. Kyse on siitä, että Shkupolli oli syyllistynyt toistuviin väkivaltarikoksiin, mutta häntä ei ollut poistettu maasta, vaikka lain mukaan siihen olisi ollut kaikki edellytykset.

Ulkomaalaislain 149 §:n mukaan "maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen, jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin taikka joka on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle." Shkupolli oli tuomittu aikaisemmin pahoinpitelystä, ampuma-aserikoksesta sekä ampuma-aserikkomuksesta, minkä lisäksi hänet oli tuomittu lähestymiskieltoon. Lain mukaan ei ollut mitään epäselvyyttä, etteikö Shkupollia olisi voitu karkottaa. Shkupollin karkottamatta jättäminen oli tietoinen poliittinen päätös, jonka seurauksena Shkupolli murhasi viisi ihmistä.

Jokainen ulkomaalainen väkivaltarikollinen, jota Suomesta ei poisteta, on haitallinen erityisesti Suomessa oleskeleville ulkomaalaisille, joiden pää toimii normaalisti ja jotka eivät kuvittelisikaan tekevänsä joukkoraiskausta, ampuma-aserikosta tai pahoinpitelyä. Jos yksikin pienen vähemmistöryhmän edustaja syyllistyy vakavaan rikokseen, se loogisesti mustamaalaa vähemmistöryhmää vahvasti, sillä tapaus näkyy tilastoissa välittömästi ryhmän pienen koon vuoksi. Vastaavasti ryhmän koon vuoksi tapaus saa suhteessa huomattavasti enemmän näkyvyyttä kuin jos kyseessä olisi enemmistöryhmän edustaja.

Jos kymmenen tyypin ryhmästä yhdeksän syyllistyy vakavaan väkivaltarikokseen, on luonnollista, että myös yksi viaton joutuu epäilyksen ja epäluulojen alaiseksi. Jos nämä yhdeksän potkaistaan välittömästi vankilan kautta muualle, ei jäljellä ole enää kuin tämä yksi viaton, jolloin ryhmä on sataprosenttisesti viatonta ja syy kohdistaa ryhmään epäluuloja luonnollisesti pienenee. On ryhmän kunnollisten jäsenten etu, että tietoisilla, poliittisilla päätöksillä ei kasata paskaa koko ryhmän niskaan. Tällä hetkellä sataprosenttisesti pelkästään päättäjien valinnoista johtuvilla päätöksillä paskaa kasataan ulkomaalaisten niskaan.

On myös otettava huomioon, että valtiolla on väistämättä rajalliset resurssit. Oletetaan, että valtiolla on 1000 rahayksikköä käyttää turvapaikanhakijoihin ja yksi turvapaikanhakija vie 10 rahayksikköä. Valtio voi siis hoivata sataa turvapaikanhakijaa. Jos näistä sadasta turvapaikanhakijasta kuusi ovat rutiininomaisesti väkivaltarikoksiin syyllistyviä tyyppejä, tarkoittaa se sitä, että valtio voi hoivata kuutta hyvin käyttäytyvää turvapaikanhakijaa vähemmän. Jokainen väkivaltarikoksiin syyllistyvä turvapaikanhakija, jota ei karkoiteta Suomesta, vie pois resursseja, joilla voitaisiin tarjota turvapaikka sellaisille ihmisille, jotka todellisuudessa tarvitsevat turvapaikkaa, ja jotka eivät tee väkivaltarikoksia. Jokainen karkoittamatta jätetty väkivaltarikoksiin syyllistyvä turvapaikanhakija on haitallinen oikeasti turvapaikan ansaitseville ihmisille, koska se vie heiltä yhden turvapaikan.

Ulkomaalaisten mustamaalautumisen ja resurssien tuhlaamisen lisäksi nämä ihmisten itse tarkoituksella tekemät poliittiset valinnat aiheuttavat sen, että ihmiset kärsivät. Jos Shkupolli olisi karkoitettu, ei hän olisi ampunut Sellossa ihmisiä. Jos jokainen toistuvasti raiskauksiin syyllistyvä ihminen poistetaan maasta, silloin nämä ihmiset eivät raiskaa enää yhtään ketään koko maassa. Tämä on äärimmäisen yksiselitteistä. Luonnollisestikaan ulkomaalaisten väkivaltarikollisten poistaminen maasta ei poista kotimaista väkivaltarikollisuutta, mutta kuten kaikki ymmärtävät, se ei ole mikään syy olla poistamatta ulkomaisia väkivaltarikollisia maasta. Pahalla ei voida oikeuttaa pahaa tai perustella pahaa, eikä kyvyttömyys estää tietyn pahan tapahtumista ole oikeus olla estämättä toisen pahan tapahtumista. Jos on mahdollisuus estää alienia syömästä Eevaa, mutta ei ole mahdollisuutta estää predatoria syömästä Marttia, se ei ole syy olla estämättä alienia syömästä Eevaa.

Suomen valtio voi hallita ainoastaan omien rajojensa sisäpuolista aluetta, ja on Suomen valtion velvollisuus pyrkiä siihen, että tämä alue on mahdollisimman turvallinen. Suomi voi vaikuttaa tämän alueen turvallisuuteen poistamalla ulkomaalaiset, toistuvasti väkivaltarikoksiin syyllistyvät ihmiset, mutta Suomi ei voi vaikuttaa sisäiseen turvallisuuteensa poistamalla suomalaisia väkivaltarikollisia. Suomella ei nimittäin ole moraalista oikeutta sysätä omia ongelmiaan, eli tässä tapauksessa suomalaisia väkivaltarikollisia, muiden maiden kontolle. Lainsäädännössä tämä valtion vastuu omista kansalaisistaan ja heidän teoistaan ilmenee Suomen perustuslain 9 §:ssä. "Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan, karkottaa maasta eikä vastoin tahtoaan luovuttaa tai siirtää toiseen maahan." Valtiolla on vastuu omista kansalaisistaan ja Suomen perustuslaki estää Suomen valtiota siirtämästä tätä vastuuta muille valtioille.

Vastaavasti samaa periaatetta seuraten millään muulla maalla koko tällä planeetalla ei ole pienintäkään velvollisuutta ottaa vastaan tai kannettavakseen suomalaisten väkivaltarikollisten ongelmaa. Suomalaisia rikollisia ei voi karkoittaa maasta, koska silloin nämä rikolliset menisivät johonkin toiseen maahan ja tämä toinen maa joutuisi ottamaan kantaakseen Suomen valtiolle ehdottomasti ja jakamattomana kuuluvan vastuun. Sama pätee myös toisin päin, sillä Suomella ei ole pienintäkään velvollisuutta kaitsea tai valvoa ulkomaalaisia väkivaltarikollisia, eikä muilla mailla ole minkäänlaista oikeutta olla pitämättä huolta itse omista väkivaltarikollisistaan.

Siinä, että toistuviin väkivaltarikoksiin syyllistyviä ulkomaalaisia ei poisteta Suomesta, ei ole mitään järkeä. Siitä ei ole hyötyä kenellekään muulle kuin näille väkivaltarikollisille itselleen. Väkivaltarikollisten tuleville uhreille ja heidän läheisilleen kyse on kärsimyksestä ja surusta. Muille ulkomaalaisille kyse on siitä, että muutama mätä yksilö pilaa ryhmän mainetta. Suomen valtiolle kyse on resurssi- ja turvallisuusongelmasta. Sellon tapahtumat paljastivat karulla tavalla järjestelmän epäkohtia, mutta kuten yleensä, taaskaan niihin epäkohtiin ei olla puuttumassa, vaikka keinot puuttua ovat jo valmiina Suomen laissa ja niiden käyttäminen ei vaadi mitään muuta kuin yksinkertaisesti päätöksen. Lakeja ei pidä edes muuttaa, vaan niitä tulee ainoastaan noudattaa. Tässä on kyse pelkästään valinnasta, ei mistään sen monimutkaisemmasta.

Turun Sanomien pääkirjoitus 16.12. väittää, että "Rasististen ja niin sanottujen viharikosten määrä on lisääntynyt Suomessa huolestuttavasti." Pääkirjoitus myös vaatii viharikosten määrittelemistä omaksi rikoslajikseen. Perusteena väitteille Turun Sanomat käyttää poliisiammattikorkeakoulun 14.12. julkaisemaa raporttia sen toimittamasta vuosittaisesta rasistisia rikoksia koskevasta tutkimuksestaan - tai oikeammin sisäministeriön tiedotetta raportista. Koska median rooli on Suomessa toimia lähinnä virallisen totuuden puolustajina ja hallitsijoiden sylikoirana sen sijaan, että se harrastaisi tutkivaa journalismia, ei Turun Sanomat ole katsonut aiheelliseksi perehtyä itse raporttiin.

Nimittäin se, ovatko rasistiset rikokset ja viharikokset nousseet, ei ole raportin mukaan mikään itsestäänselvyys, vaan nousuun ovat vaikuttaneet muun muassa tilastointimenetelmien merkittävät muutokset. Vuoden 2008 luku on aikaisempia vuosia suurempi, koska se mittaa paljon suurempaa asiaa kuin aikaisempina vuosina. Tutkimuksen mukaan "vuoden 2008 luvut eivät ole vertailukelpoisia aikaisempiin vuosiin" ja "tulokset eivät ole kaikilta osin vertailukelpoisia vuosien 2003-2007 rasismiselvityksiin". Suurin muutos tutkimuksen tilastoinnissa on se, että rasististen rikosten sijasta tutkimus käsitteli entistä laajempaa käsitettä "viharikokset". Viharikosten määrän kasvua on mahdotonta sanoa, koska viharikoksia ei ole koskaan aikaisemmin tilastoitu, vaan tilastointi on koskenut pelkästään rasistisia rikoksia.

Se, että rikoksia, joiden motiivina on viha, tapahtuu, on kiistämätön fakta. Raportissa käsitellyistä esimerkkitapauksista voi kuitenkin huomata, miten epämääräisestä asiasta osassa tilastoiduista viharikostapauksista on ollut kyse:

* "Mukana on kahdeksan rikosilmoitusta tappeluista, joissa on ollut mukana romaneita ja joiden yhteydessä on sanottu heihin kohdistuvia herjauksia."
* "Epäiltyjen kerrottiin loukanneen asianomistajan kunniaa kommenteilla, kuten 'perkeleen uskovaiset' ja 'hullut uskovaiset'."
* "Yksi syrjintäilmoitus oli tehty siitä, ettei henkilöä palkattu kirkon töihin sen vuoksi, että hän oli itse eronnut kirkosta."
* "Osassa ilmoituksia poliisi on kirjannut uhrin seksuaalisesta tai sukupuolisesta suuntautumisesta tutkintamuistioon, joka ei tule missään vaiheessa julkiseksi. Näissä ilmoituksissa kyse on voinut olla poliisin omasta epäilyksestä teon syylle."
* "Näkövammaista henkilöä ei ole päästetty ravintolaan opaskoiran kanssa."
* "Taksi ei ole ottanut kyytiinsä pyörätuolia käyttävää miestä."

Vaikka kirkkoon kuulumattomuus syynä sille, että ihmistä ei hyväksytä töihin, on ehdottomasti vastoin syrjintälakia, ei mikään viittaa automaattisesti siihen, että motiivina olisi ollut viha. Jos taas näkövammaista henkilöä ei ole päästetty ravintolaan opaskoiran kanssa, syynä voi olla henkilökunnan tietämättömyys siitä, miten tilanteessa pitäisi toimia, koska erilaiset hygieniasäännökset voivat kieltää eläinten tuomisen ravintolaan. Taas heitot kuten "perkeleen uskovaiset" ja "hullut uskovaiset" eivät välttämättä kerro mitään muusta kuin vitutuksesta, joka on melko normaalia Suomessa. Kaiken kaikkiaan viharikosten määrittely on korostetun epämääräistä, koska Suomen oikeusjärjestelmä ei tunne erillistä viharikosten luokkaa. Raportissa aiheesta todetaan, että "Viharikosta määritellään useilla eri tahoilla, kuten lainsäädännössä ja eri tieteenaloilla, eikä käsitteestä ole yhtä yhteisesti sovittua määritelmää."

Myöskään rasististen rikosten määrä ei ole juurikaan kavanut, vaikka "[tilastoinnin] hakuehtoja laajentamalla on pyritty löytämään poliisiasian tietojärjestelmästä aikaisempaa kattavammin rasistisia piirteitä sisältäviä rikosepäilyjä." Vuonna 2006 rasistisia rikoksia tuli poliisin tietoon 748. Vuonna 2007 rikoksia tuli poliisin tietoon 698. Vuonna 2008 rikoksia tuli poliisin tietoon 755. Rasististen rikoksien määrä ei siis ole juurikaan kasvanut, vaan se on pyörinyt pienellä heitolla samoissa lukemissa maahanmuuttajien määrän runsaasta kasvusta ja tilastointimenetelmien laajentamisesta huolimatta. Jos tilastointimenetelmien muuttaminen ja muiden kuin suomalaistaustaisten etnisten ryhmien kasvu otetaan huomioon ja vuoden 2008 rasististen rikoksien määrää verrataan vuoden 2006 lukuun, ovat rasistiset rikokset itse asiassa jopa vähentyneet.

Rasismin ja rasististen rikosten vähentyminen ei kuitenkaan sovi yhteen sisäministeriön suunnitelmien kanssa. Sisäministeriön ehdotuksessa sisäisen turvallisuuden toimintaohjelmaksi sisäministeriö toteaa, että poliisille ilmoitettujen rasistisiksi luokiteltujen rikosten lukumäärä on saatava nousuun. Esityksessä sisäministeriö esittää tavoitteeksi nostaa rasistisiksi luokiteltujen rikosten määrää suhteessa poliisiammattikorkeakoulun tutkimukseen vuoden 2006 lähtötasosta vuoteen 2011 mennessä 14 prosenttiyksikköä. Vuoteen 2015 mennessä tavoite on saada määrä nousemaan 29 prosenttiyksikköä. Sen sijaan, että sisäministeriö siis pyrkisi vähentämään rasistisia rikoksia, se nimenomaisesti pyrkii kasvattamaan niistä epäiltyjen määrää vailla yhteyttä reaalimaailman tapahtumiin. Tilastollisen ja oikeudellisen rasismin lisääminen on sisäministeriön tietoinen valinta.

Myöskään muilta osin poliisiammattikorkeakoulun raportti ei tue sen perusteella tehtyjä johtopäätöksiä. Sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljasen mukaan Internetissä tapahtuva viharikollisuus on kasvanut räjähdysmäisesti. Poliisiammattikorkeakoulun raportti on kuitenkin hänen kanssaan eri mieltä. Raportin mukaan esimerkiksi rasistisissa rikoksissa "harvinaisempia tapahtumapaikkoja ovat edellisvuoden tapaan olleet koulu tai koulualue, julkinen kulkuväline, joku muu asunto ja Internet." Raportin mukaan Internetissä tehtiin ainoastaan 2 prosenttia rasistisista rikoksista. Uskontoon perustuvia viharikoksia Internetissä tapahtui ainoastaan kaksi kappaletta vuonna 2008. Vammaisuuden tai seksuaalisuuden vuoksi tehtyjä viharikoksia Internetissä raportti ei erittele lainkaan. Huolimatta Internetin vähäisestä osallisuudesta viharikoksiin, pyrkii Viljanen käyttämään nimenomaan viharikoksia perusteluna sille, että poliisille ollaan antamassa yhä uusia keinoja valvoa ja hallita Internetiä. Esimerkki tästä on alkuvuodesta tuleva Red Button -järjestelmä, eli tietokoneen ruudulla oleva linkki, jota painamalla poliisille voi vihjata epäilyttävästä materiaalista. Myös marraskuussa työnsä päättänyt oikeusministeriön Rasistiset rikokset -työryhmä tulee esittämään Internetiä koskevien lakien kiristysehdotuksia lähitulevaisuudessa.

Viharikoshysteriassa on kyse klassisesta tavasta hallita hegeliläisen dialektiikan periaatteilla. Ensin hallitsijat luovat tietoisesti ongelman (teesi). Tämän jälkeen media innostuu ongelmasta oman luonteensa vuoksi ja alkaa vaatia ratkaisua ongelmalle (antiteesi). Luonnollisesti hallitsijoilla on valmiina ratkaisu (synteesi), jota hallitsijat eivät olisi koskaan voineet saattaa voimaan ilman alkuperäistä, keinotekoisesti luotua ongelmaa. Sekä ongelma, reaktio siihen että näennäinen ratkaisu johtuvat kaikki samasta lähteestä. Ihmiset saadaan hyväksymään sitä enemmän rajoituksia, hallintaa, valvontaa ja kontrollia, mitä suurempia ongelmia vastaan niillä taistellaan. Sen sijaan, että rasismia pyrittäisiin vähentämään ja ongelma ratkaisemaan, pyritään rasismia lisäämään, jotta valvontaa ja kontrollia voidaan lisätä sen varjolla yhä entisestään. Amerikassa muun muassa omien kansalaisten salakuuntelun mahdollistava Patriot Act meni läpi terroristeilla pelottelun vuoksi. Me emme ole Suomessa vielä samassa pisteessä, mutta käytetyt metodit ovat perimmäiseltä luonteeltaan samanlaisia.

Lisää tietoja aiheesta:
Maahanmuutto ja ministeritason korruptio