IRC-Galleria

Rösti

Rösti

go to suck george bush dick!

eih.Sunnuntai 02.03.2008 00:14

Kari Tapio. Valaise häpeäni. Et kuitenkaan uskalla mennä serbiaan.

Teräsbetoni. Nahkapukuiset hipit. Missä nahkahousut ratsastaa.

Missä miehet ratsastaa... serbiassa siis.

myötähäpeää tuntien.

hyvät pippalot ollu! Perjantai 29.02.2008 20:23

Britanniassa teinitytön järjestämät iltamat riistäytyivät pahemman kerran käsistä, kun viisikymmentä öykkäriä romutti arvorakennuksen. Samalla myös perheen koira huumattiin.

Tytön vanhemmat olivat tapahtumien aikaan poissa paikkakunnalta rentouttavalla viikonloppulomalla. 15-vuotias tyttö oli sanonut äidilleen etukäteen, että järjestäisi hiljaiset illanistujaiset - Ja äiti uskoi tytärtään.

Surreyssä järjestettyihin juhliin saapui kuitenkin hieman enemmän vieraita, mitä tytär oli ennakkoon kertonut. Viisikymmentä juhlijaa laittoivat hiljaisella kadulla sijaitsevan arvorakennuksen paikat uuteen uskoon. Kaiken lisäksi perheen Bailey -koiranpennulle oli syötetty tuntemattomia pillereitä. Pentu makasi koomassa keittiön lattialla kun vanhemmat palasivat kotiin lomaltaan.

Daily Mail -lehti kertoo, että talosta varastettiin mm. koruja ja tekniikkaa. Lisäksi talon seinille oli mm. maalattu graffiteja ja 8-vuotiaan tyttären huone oli tuhottu. Talosta löydettiin myös laittomia huumausaineita.

Paikallinen poliisi kertoo käyneensä talolla järjestyshäiriöiden takia.

Perheen äidin mukaan 15-vuotias tytär on juhlien jälkeen paennut ystävänsä luo, eikä ole vieläkään palannut katsomaan talolle aiheutuneita tuhoja.

JEBA!Maanantai 25.02.2008 15:43

Mitä löytyy:

1. Farkkujen taskuista: Tupakka aski, sytkäreitä 2, avaimet, kolikoita.
2. Koulun kaapista: en käy :D
3. Penaalista: vanhasta penaalista löytyy lunttilappuja.
4. Jostain omasta laatikosta: töitä.
5. Takin taskusta: pankkikortti ja lisää tupakkaa
6. Laukusta/repusta: vanhoi koulujuttui
8. Roskiksesta: kissanruoka purkki.
9. Sängyn alta: papereita miljoona, hesen pussi :D

Milloin:

1. Siivosit huoneesi: en mä muista
2. Söit purkkaa: eilen
3. Pelasit tietokonepeliä: en oo ikinä pelannu!
4. Nauroit: nauran aina
5. Itkit surusta: ?
6. Lauloit joululauluja: eilen.
7. Laskit matikkaa: töissä joka pv!
8. Harjasit hiuksesi: ei oo harjaa eikä pahemmin kampaakaan
9. Katsoit peiliin: mä elän mun peilille :D
12. Huusit opettajalle: yläasteella

Voisitko koskaan:

1. Nauraa henkilölle joka kaatuu: TOTTAKAI
2. Juosta 10 kilsaa: no way.
3. Varastaa suklaapatukan kaupasta: eieieiie
4. Lintsata koulusta: tietysti
5. Nukkua paljaalla lattialla: en

Lempi:

1. Eläin: eläimet haisee :D
2. Väri: musta, valkonen, ruskee, sininen
3. Vaatekappale: espritin ruskee huppari
4. Biisi: madonna sorry
5. Aine: hiuslakka
7. Fontti: jaa-a
8. Peli: en pelaa
9. Harrastus: dokaaminen
10. Soitin: huuliharppu :D

Tällä hetkellä:

1. Ärsytyksen kohde: tänään ei kukaan, eilen kaikki!
2. Sinulla on päällä: valkonen paita vaaleen siniset farkut
3. Hiukset: täynnä lakkaa
4. Olet (missä): himassa
5. Ajattelet: että loppuuko tää jo
6. Mitä teet: hengaan, yövuoroon töihin

Muita kysymyksia..

1. Tee lempihymiösi: :D
2. Keksi lyhenteelle KERS selitys?: en keksi
3. Minkä väriset seinät huoneessasi on? :valkoset
4. Mitä lemmikkielukoita sulla on?: 2 kissaa
5. Mikä laulu soi just nyt?: katri ylanderin vuorollaan
6. Nauratko idioottimaisesti?: kyllä
7. Pinni vai ponnari?: pinni
8. Keksi oman nimen alkukirjaimella kolme itsestäsi parhaiten kuvaavaa adjektiivia: raaka, raju, rauhaton
9. Oletko Nalle Puh, Tiikeri, Nasu vai Ihaa?: tikru
10. Mikä on horoskooppimerkkisi?: kaksonen
Oletko..

1. Koskaan surullinen? nou
2. Leikannu päätä kaljuksi?: e
3. Syönyt karhun lihaa?: e
4. Kävellyt talvella ulkona ilman kenkiä?: joo
5. Tehnyt jotain noloa yleisön edessä?: jeba
6. Rikkonut gallerian sääntöjä?:jep
7. Salakuvannut ihmisiä?: todellaki ja kyylänny kiikareilla!
8. Rakastunut samaa sukupuolta olevaan henkilöön?: en

Olen:

[x] Nirso.
[x] Julma.
[x] Ystävällinen.
[x] Avulias.
[x] Pelottava.
[x] Hirvittävä.
[x] Nautiskelija.
[x] Hassu.
[x] Tyhmä
[ ] Liikunnallinen
[ ] Ruskettunut
[ ] Blondi.
[x] Vitsinkertoja.
[ ] Rasisti.
[x] Kaunis.
[x] Addikti.
[x] Alkoholisti.
[ ] Materialisti.
[x] Kaikkien kaveri.
[x] Vihamielinen.
[x] Pitkä.
[x] Ainutlaatuinen.
[ ] Yksinäinen.
[ ] Turhamainen.
[ ] Yksinkertainen.
[ ] Hyvä kokkaamaan.
[ ] Perfektionisti.
[ ] Negatiivinen.
[x] Positiivinen.
[x] Helppo suuttumaan.
[ ] Pitkävihainen.
[x] Rohkea.
[x] Sairas.
[x] Avoin kaikelle.
[ ] Äiti.
[x] Serkku.
[x] Elossa.

Näistä pidän:

[ ] Porkkanalaatikko.
[ ] Lanttulaatikko.
[x] Perunalaatikko.
[x] Makaronilaatikko.
[x] Lasagne.
[x] Pasta.
[x] Hunajakana.
[x] Currykana.
[ ] Tonnikalasalaatti.
[x] Kanasalaatti.
[x] Porkkanaraaste.
[x] Appelsiini.
[x] Mandariini.
[x] Päärynä.
[x] Omena.
[x] Suklaa.
[x] Lakut.
[x] Salmiakki
[x] Tikkari.
[x] Vaahtokarkki.
[x] Joulukinkku.
[x] Kinkku leivän päällä.
[x] Salami.
[x] HK sininen.
[x] Perunasalaatti.
[x] Italiansalaatti.
[x] Marinoidut grillipihvit.
[ ] Pippuripihvi.
[x] Hampurilaiset.
[x] Pitsat.
[x] Ananas.
[x] Persikka.
[x] Purkka.
[x] Mysli.
[x] Murot.
[x] Suklaamurot.
[ ] Pinaattiletut.
[ ] Pinaattikeitto.
[x] Sämpylät.
[x] Ruisleipä.
[ ] Maksalaatikko.
[ ] Chili Con Carne.
[x] Jauhelihakastike.
[x] Peruna.
[x] Sipsit.
[x] Juusto.
[x] Tacot.
[x] Tortillat.
[x] Herkkusienet.
[x] Tuorekurkku.
[x] Perunamuusi.
[x] Keksit/piparit.
[x] Kebab.
[ ] Katkaravut.
[ ] Kala

Olet:

( ) tyttö
(x) poika
( ) 9-11
( ) 12-18
(x) vanhempi
(x) ruskeahiuksinen
( ) vaaleahiuksinen
( ) mustahiuksinen
( ) joku muu
( ) lyhyt
(x) pitkä
( ) joku muu
(x) iloinen
(x) laiska
(x) väsynyt
(x) huumorintajunen
(x) vaatimaton suorastaan nöyrä

Kuuntelet:

(x) musiikkia
(x) Madonnaa
(x) Tiktakkia
( ) Smakkia
( ) Rasmusta
( ) Himiä
( ) Slipknotia
( ) U2:sta
( ) Antti Tuiskua.
(x) jotain muuta

Katsot:

( ) Lostia
(x) Salkkareita
( ) Täydellisiä naisia
( ) 24:sta
(x) Will& Gracea
( ) Kotikatua
( ) Innoa
(x) Olet mitä syöt
( ) Siskoni on noitaa
(x) Jotain muuta

Pidät:

(x) Musiikista
( ) Koulusta
(x) Kavereista
(x) Ystävistä
( ) Lostista
( ) Tietokonepeleistä
( ) Pimeästä
(x) Valoisasta
(x) Sisustamisesta
(x) Sotkemisesta
(x) Siisteydestä
(x) Herkuttelemisesta
( ) Hunajasta
(x) Nauramisesta
(x) Lentokoneista
(x) Matkustelusta
(x) Autoilusta
(x) Radiosta
(x) Kauhusta
(x) Komediasta
( ) Draamasta
( ) Scifistä
( ) Perheestä
( ) Sukulaisista
(x) Auringosta
( ) Uimisesta
(x) Makkarasta
(x) Ranskalaisista
(x) Nakeista
( ) Kalasta
(x) Laulamisesta
( ) Miekkailusta
( ) Kävelemisestä
( ) Ulkoilusta
( ) Lautailusta
( ) Laskettelusta
( ) Lenkkeilystä
( ) Japanista
( ) animesta
( ) Mangasta

Vaatteideni yleisin väritys on...
[x] Musta
[ ] Vihreä
[ ] Vaaleanpunainen
[ ] Keltainen
[ ] Purppura
[ ] Punainen
[x] Harmaa
[x] Ruskea/beige

Pidän mieluiten ylläni...
[x] T-paitaa
[x] Hihatonta paitaa
[ ] Toppia
[ ] Napapaitaa
[x] Farkkuja
[ ] Verkkareita
[x] Sammareita
[ ] Pitkiä hameita
[ ] Polvipituisia hameita
[ ] Minihameita
[x] Raitasukkia
[ ] Varvassukkia
[x] Tavallisia sukkia
[x] Tavallisia pitkähihaisia
[ ] Poolopaitoja
[x] Svetareita
[x] Huppareita
[ ] Villatakkeja

Lempi kenkäni ovat...
[ ] Maiharit
[x] Tennarit
[x] Blendit
[ ] Ballerinat
[x] Skeittarit
[ ] Kiilakorkoiset
[ ] Saapikkaat
[ ] Korkokengät
[ ] "Sipuli" kärkiset
[ ] Sandaalit

Asujani täydentämään käytän...
[ ] Kravatteja
[x] Käsikoruja
[ ] Pinssejä
[ ] Niittivöitä
[x] Kangasvöitä
[ ] Sormuksia
[x] Kaulakoruja
[ ] Metallisia avainketjuja
[ ] Rintaneuloja
[ ] Huiveja
[x] Hakaneuloja

Meikkaan
[ ] Kyllä
[x] En

Tyyliäni/ulkonäköäni kuvaisi parhaiten sana...
[ ] Tavis
[x] Pissis
[ ] Gootti
[ ] Hevari
[ ] Nykyajan hippi
[ ] Punkkari
[ ] Rokkari
[x] Erikoinen
[ ] Metallisti
[x] Joku muu

röstin viikkoPerjantai 22.02.2008 08:56

Alkuviikko meni sutinalla ohi. kait mul on kivaa ollu :D
keskiviikkona oltii sitte suorittamassa turvapassia, johon kuulu uhkaavia asiakas tilanteita, ensiapua, elvytystä ja tulipaloa. Olisin odottanut isompia roihuja, jotta oisin sankarillisesti voinu sammuttaa, mut ne oli niiiiiin pieniä :D
mut oli ainaski kiva päivä.
Käytii tiksin rossossa eka syömässä... mä tajusin että aina kun ollaan siel käyty niin oon ottanu alkupaloiks taleggio juustoo ja pääruuaks taleggiojuustolla täytettyy kananrintaa, se on ihan törkeen hyvää. siitä mentii sitte leffaan kattoo suomalainen leffa: kolmistaan. meinasin hävetä jo leffan alkumetreillä silmät päästäni, ku se oli oikeesti niiiiiin shittii. Kuka menee hei oikees elämäs kertoo vaimollensa, että se on löytäny toisen mut se ei oo pettäny sitä vaimoo ja sit yhtäkkii ne kaikki kolme oli jossai raflas syömäs ja yhtäkkiä parhait bestiksii joulupöydäs. Leffalla ei ollut yllätys yllätys mitään annettavaa mulle. Toivoin leffan keskivaiheilla että se mies olisi ees tukehtunu siihen omenaansa mut ei.

leffan slogani voi olla:
KOLMISTAAN Ja mitä minä taas odotan. Onhan se nähty. Tyhjän saa pyytämättäkin
kOLMISTAAN Taitaa tyttö tietää, että olis seinän takana patukkaa tarjolla.

Jos joku teistä on pitäny siitä niin ostan teille tikkarit.

Eilen oli normi työpäivä ja tänään tulos kiva työpäivä ku alkaa hiihtolomalaisten takasin tulo etelään päin.


Viikon aikana meiltä ja maailmalta:

Susan Ruusunen: Kun on tullut a) jätetyksi ja b) haastetuksi oikeuteen sen takia, että mölisee julkisuudessa lapsellisia tunneajatuksiaan, on aina hyvä idea yrittää lepytellä ärsyyntynyttä kohdetta lässyttämällä sille lisää tunteistaan avoimessa kirjeessä Seiskassa.

Ennen loppulausuntoja pidetyllä lyhyellä tauolla Susan kertoi Seiskalle tuntojaan:
- En uskalla vielä hengähtää. Tietääkseni päätös tulee parin viikon kuluttua.

Jess. Ja pysy hengittämättä.


JAANA PELKONEN palkattiin Suvi Lindénin avustajaksi, ja Pelkosen toimenkuvaan kuuluvat kaikki viestintäministerin työt.


NOKIAN KAUPUNGIN juomavesi on hajua ja makua lukuun ottamatta täysin normaalia.


PEKINGIN ilmanlaatua parannetaan olympialaisten takia, ja aluksi hengitysilman kulutus aiotaan puolittaa

ai nii, unohtu mainita ETTÄ LÄHDEN TÄNÄÄN DOKAAMAAN!!

MUKAVAA VIIKONLOPPUA!

-rösti
Don't explain yourself
'cause talk is cheap.
There's more important
things than hearing you
speak.


noin. kävele vaikka lähimpään kauppaan.
nosta kätesi, näytä keskaria ja hoe tota tekstiä.

havuja PERKELE!Maanantai 18.02.2008 12:56

OINAS
[x] Olen äkkipikainen
[x] Sanon mitä ajattelen, en ajattele mitä sanon
[ ] Suojelen läheisiäni kaikin keinoin
[x] Olen itsepäinen
[x] Unohdan välillä ajatella muita ihmisiä
[x] Minua ei saa määräillä
[x] Vaadin vapautta ja tilaa ympärilleni
[ ] Hätiköin usein
[ x] Olen itsenäinen

Total: 7

HÄRKÄ
[ ] Olen maanläheinen
[ ] En kiirehdi päätöksissäni
[ ] Olen pihi
[ ] Rakastan syömistä
[ ] Tulen helposti mustasukkaiseksi
[x] Pidän pääni joka asiassa
[ ] Olen hidas
[x] Ulkonäöstä huolehtiminen on tärkeää
[ ] Pelkään petetyksi tulemista yli kaiken

Total: 2

KAKSOSET
[x] En ole kauaa paikallani
[x] Olen piikittelevä
[x] Vaihdan mielipiteitäni usein
[x] Olen sosiaalinen
[x] Keksin aina jotain sanomista
[/] Flirttailen paljon
[x] Olen älykäs
[x] En osaa aina ottaa vastuuta asioista
[x] Olen pinnallinen

Total: 8,5

RAPU
[ ] Turvallisuus on tärkeää
[ ] Olen hyvin tunteellinen
[x] Mielialani ailahtelee usein
[ ] Loukkaannun helposti
[ ] Olen kiltti
[ ] Suhtaudun kaikkeen varauksella
[ ] En halua kenellekään pahaa
[ ] Vaivun helposti itsesääliin
[ ] Olen luotettava ystävä

Total: 1

LEIJONA
[x] Kerjään huomiota
[ ] Olen avarakatseinen
[x] Vaikutan usein omahyväiseltä
[ ] Mutta oikeasti olen mukava
[x] Olen kunnianhimoinen
[ ] Minulla on selvät päämäärät
[x] Olen taipuvainen narsismiin
[x] Tuskastun, jos minulla ei ole mitään tehtävää
[x] Haluan kuuluisaksi

Total: 6

NEITSYT
[ ] Huolehdin välillä liikaa asioista
[ ] Olen perfektionisti
[x] Pidän itseni hyvässä kunnossa
[ ] Tykkään auttamisesta
[ ] Olen herkkä
[ ] Arvostan älykkyyttä
[ ] Pidän siisteydestä
[x] Olen kriittinen
[x] Teen tehtäväni tunnollisesti

Total: 3

VAAKA
[x] Sopeudun helposti eri tilanteisiin
[ ] Olen huono tekemään päätöksiä
[x] Minuun on helppo ihastua
[x] Innostun välillä määräilemään
[ ] Olen sovittelija
[ ] Huolehdin joskus muista niin, että unohdan omat tarpeeni
[ ] En ole oma-aloitteinen
[ ] Olen huomaavainen ystävä
[x] Osaan olla myös ivallinen

Total: 4

SKORPIONI
[x] Mietin paljon elämää suurempia asioita
[x] Teen usein kärpäsestä härkäsen
[ ] Inhoan pinnallisuutta
[ ] Olen epäileväinen
[ ] Haluan uudistaa asioita
[x] Olen kostonhimoinen
[x] Päätäni ei hevin käännetä
[x] Osaan olla hyvin ilkeä
[x] Tahdon kokea paljon

Total: 6

JOUSIMIES
[ ] Olen optimisti
[x] Rakastan matkustelua
[x] Olen valmis tekemään paljon töitä tulevaisuuteni eteen
[x] Haluan seikkailla
[x] Olen suora ja rehellinen
[ ] Innostun joskus kerskuilemaan
[x] Olen fanaattinen
[x] Välillä olen vähän itsekäs
[x] Luotan omaan filosofiaani

Total: 7

KAURIS
[x] Olen ahkera
[x] Inhoan laiskottelua
[ ] Olen vastuuntuntoinen
[ ] Kärsin välillä stressistä
[xxxxx] Teen joskus töitä yli rajojeni
[x] Tahdon tehdä kaiken mahdollisimman hyvin
[ ] Minulla on paljon rutiineja
[ ] Olen parhaimmillani aamuisin
[x] Olen hyvä organisoimaan asioita

Total: 5

VESIMIES
[x] Olen muiden mielestä aika outo
[ ] Tykkään mietiskellä
[x] Leijun omissa maailmoissani
[x] Olen ennakkoluuloton
[ ] Tahdon uudistaa asioita
[ ] Olen vähän yksinäinen
[x] Saan paljon hyviä ideoita
[x] Vaadin vapautta
[ ] Kaipaan turvaa ja kannustusta

Total: 5

KALAT
[ ] Olen herkkä
[ ] Rakastan muiden auttamista
[ ] Olen romantikko
[ ] Ajattelen enemmän muita kuin itseäni
[ ] En osaa tehdä päätöksiä
[ ] Olen sympaattinen
[ ] Vaivun joskus itsesääliin
[ ] Tahdon pelastaa maailman
[ ] Minulla on hyvä muisti

Total: 0

JUHUU!! KAKSONEN OLEN MUUTENKIN :D

juhuuu!!Maanantai 18.02.2008 03:14

Poikamaiset puolesi:
[x] Rakastat huppareita
[x] Rakastat farkkuja
[ ] Koirat on parempia kuin kissat
[x] Olet vahingoniloinen
[x] Olet pelannut poikien kanssa samassa joukkueessa
[ ] Shoppailu on kidutusta
[x] Inhoat surullisia elokuvia
[ ] Omistat xboxin
[x] Olet leikkinyt pienenä leluautoilla
[ ] Olet halunnut olla palomies
[x] Sinulla on DS, PS2 tai sega.
[ ] Sinulla on ollut pakkomielle power rangeseihin
[ ] Katsot urheilua TV:stä
[ ] Pyydät isältäsi neuvoja
[ ] Haluaisit omistaa satoja baseball-lippiksia
[ ] Tykkäät käydä jalkapallopeleissä
[ ] Olet kerännyt/keräät baseball kortteja
[ ] Roikkuvat farkut ovat makeita
[ ] On outoa pitää pyjamabileitä
[x] Vihreä, musta, punainen, sininen tai hopea on yksi lempiväreistäsi
[x] Sinusta on hauska tehdä hulluja juttuja välittämättä mitä muut ihmiset ajattelevat
[ ] Urheilu on hauskaa
[x] Puhut ruoka suussa
[x] Käytät boksereita
Total: 11

Tyttömäiset puolesi:
[ ] Käytät huulikiiltoa
[x] Rakastat shoppailua
[ ] Käytät eyelineria
[ ] Sinulla on sama paita useana erivärinä
[ ] Pukeudut pinkkiin
[x] Pyydät äidiltäsi neuvoja
[x] Mielestäsi cheerlearding on urheilua
[ ] Inhoat pukeutua mustaan
[x] Tykkäät hengailla ostareilla/kauppakeskuksissa
[ ] Tykkäät käydä manikyyreissä/pedikyyreissä
[x] Tykkäät pitää koruja
[ ] Hameet ovat suuri osa garderobiasi
[x] Shoppailu on yksi lempiharrastuksistasi
[x] Et pidä Star Wars-elokuvasta
[ ] Olet harrastanut cheeleadingia, kuntosalia tai tanssia
[x] Sinulla menee noin tunti käydä suihkussa, pukeutua, meikata ja valita asusteet
[x]Naurat paljon
[ ] Sinulla on enemmän kuin 10 paria kenkiä
[x] Välität ulkonäöstäsi
[ ] Pukeudut aina mekkoon kun siihen on mahdollisuus
[x] Käytät hajuvesiä (vaan miesten hajuvesiä)
[ ] Käytät tyttöjen alusvaatteita
[ ] Leikit pienenä nukeilla
[ ] Tykkäät meikata toisia ihmisiä
[x] Tykkäät ottaa itsestäsi kameralla kuvia kun sinulla on tylsää
total: 12

ha ha. olen siis tyttö. voisin olla Raili :D



























minä-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
>

I`m sure we`ll meet again. R.I.P. Kalle.Maanantai 11.02.2008 16:40

I'm waiting for my visit
They'll fill this room with fowers at all
They'll put on their biggest smile
But only for a while
If only I could help it
If only mercy'd be on my side
I wouldn't have to die
And my family wouldn't cry
But the pain is getting far too strong
And the medicines won't hold it for long
It's getting closer
So I'm waiting for someone to come
To come and take my soul where it belongs
But noone's coming,no one

I try to find the answer
I try to find the reason why I
I'm leaving them all behind
But there's something I will find
The blood's still running through my heart
But my hairs are slowly falling apart
And I just can't take it
So I'm waiting for someone to come
To come and take my soul where it belongs
But noone's coming,no one

I see it in their faces
They know I will be leaving tonight
But somewhere down the line
I'm sure we'll meet again
Somewhere down the line

I'm sure we'll meet again

Juhuu!!!Sunnuntai 10.02.2008 04:58

tänään on sitte tapahtunu vaikka mitä...

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Polttariseurueen+sukellus+p%C3%A4%C3%A4ttyi+onnettomuuteen+Lauttasaaressa/1135233929444

että näin.

noh illalla sitte dokattii ja lyötii idolsin johannan kans hynttyyt yheen, blue jay baaris leppävaaras. nyt lekassa.