IRC-Galleria

RED--

RED--

"Drive like the devil, feel like God."

Ah, kissat ovan ihania<3Keskiviikko 20.02.2008 23:43

Miksi sotkea, kun kissatkin voivat sotkea puolestasi?
No enpä vähään aikaan oo siivonnu mitään juotavaa pöydältä.
On se mukava, kun syö rauhassa omassa huoneessa, ja maitomuki pöydällä. Oli rauhallista.
No sitten ihana kissani päätti tulla tervehtimään ja kerjäämään rapsutuksia, ja tutkimaan mitä söin.
Siinä samalla kun kissa sitten hypähti pöydälleni yhtä kepeästi kuin ylipainoinen norsu,
kaatui huono-onninen maitomukini, sotkuiselle pöydälle.
Siinä sitten syöminen jäi kesken ja tuli kiire hakemaan paperia, jotta pystyin kuivaamaan pöytäni maidosta. Myös kaikki kovan onnen tavarat piti kuivata.
Hetken kuivastin tavaroita ja pöytää.
Ja sitten hain pesuveden ja pyyhin pöydän, ja huuhtaisin kaikki tavarat.
Voisin silti vaikka lyödä vetoa, että illan edettyä huoneeni haisee helvetin pahalta.

Eli siis kannatan kissan hankkimista jos haluaa jonkun muun puolestasi sotkemaan ja sähläämään.
Kissat kun ovat niin siroja ja kepeitä liikkeissään.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.