IRC-Galleria

Mitä saa aikaiseksi
HUOLESTUMALLA?

Huolestuminen ei ole koskaan

- vienyt ketään vuoren huipulle
- maksanut ensimmäistäkään laskua
- kuivannut kyyneleitä
- tukahduttanut pelkoa
- valmistanut ateriaa
- paikannut rengasta
- korjannut vuotavaa vesijohtoa
- auttanut saamaan työpaikkaa

Itse asiassa, huolestumisella ei ole koskaan saatu
tehdyksi sitä, mitä on pitänyt tehdä. Miksi siis
haaskaisit aikaasi ja energiaasi huolestumiseen?

Koska olen perehtynyt Jääkiekkoon, haluan jakaa tietoni muiden kanssa. Voit luottaa asiantuntemukseeni, sillä olen perehtynyt aiheeseen varsin laajasti. Kävin 70-luvun lopussa yhdessä Jääkiekko-ottelussa Helsingissä ja heti perään toisessa Tampereella 90-luvun alussa. Lisäksi olen nähnyt Jääkiekkoa useita kertoja Urheiluruudussa sulkiessani televisiota.

Jääkiekko on kamppailu-urheilua. Lajissa kamppaillaan perimmiltään istumapaikoista. Pelissä on kaksi joukkuetta ja paljon numeroituja pelaajia. Heille ei kuitenkaan ole varattu numeroituja paikkoja. Paikkoja on vähemmän kuin pelaajia. Osa pelaajista joutuukin istuimen vapautumista odotellessaan säntäilemään aidatulla kentällä. Aitauksessa olo on tehty mahdollisimman vaikeaksi: kenttä on jäädytetty vaarallisen liukkaaksi ja pelaajien jalkoihin on sidottu metalliterillä varustetut kengät. Lisäksi toisen joukkueen pelaajat tönivät koko ajan.

Istumapaikkoja vartioi kunkin joukkueen Capo di tutti capi. Hän on se huonosti istuvaan ja räikeään pikkutakkiin sonnustautunut yrmy mies, joka jauhaa koko ajan purukumia. Hän häätää muutaman pelaajan kerrallaan aitaukseen tuupittavaksi. Penkeille jääneet eivät haluaisi päästää ketään lähtijöiden tilalle, vaan he hakkaavat aitauksesta tulijoita isoilla hanskoillaan ja käyräpäisillä kepeillä, eli mailoilla.

Pelaajan on mahdollista saada istumapaikka yksityisaitiostakin, mutta siitä joutuu tappelemaan. Yksityisen istumapaikan myöntää yleensä näkövammainen, mustavalko-paitaan sonnustautunut mies, kutsumanimeltään Mulkku. Jos Mulkku ei ole päässyt aitaukseen, häntä saattaa tuurata myös Dorka tai Pelle.
Pelaaja saa istua privaattiaitiossa kuitenkin vain pari minuuttia kerrallaan. Sitten hänen on taas lähdettävä takaisin aitaukseen tönittäväksi ja kampitettavaksi.

Pelissä on kaksi pelaajaa, joita ei päästetä ollenkaan istumaan. He seisoskelevat aitauksen eri päissä verkosta rakennettujen laatikoiden eli maalien edessä. Heitä kutsutaan maalivahdeiksi. Aitauksessa vuorollaan olevat pelaajat koettavat osua näihin raukkoihin mustalla kumikiekolla, jota lyödään em. mailoilla.

Jäähallissa soitetaan usein kivaa jumppamusiikkia. Katsojilla on kaksi tärkeää tehtävää. Ensinnäkin katsojien on tarkasti seurattava em. mustaa kiekkoa. Jos aitauksessa oleva pelaaja ei osu kiekolla maalivahtiin, vaan kiekko livahtaa maaliin, on katsomon reagoitava salamannopeasti. Mikäli katsoja kannattaa sitä joukkuetta, jonka maaliin kiekko osuu, hänen on huudettava mahdollisimman kuuluvasti "paitsio". Mikäli katsoja kannattaa toista joukkuetta, hän voi huutaa mitä tahansa, kunhan huutaa kovalla äänellä. Esimerkiksi "Öööh-haa-möää-haa" on suositeltava huuto.
Katsojien toinen tehtävä on tunnistaa pelissä mukana olevia vähemmistöjen edustajia.
Lajin fanaattisimmat kannattajat ovat tosi päteviä tunnistamaan esimerkiksi joukkueisiin kuuluvia homoseksuaaleja. Pelin edetessä useaa pelaajaa tervehditäänkin katsomosta iloisilla ja reippailla "homoo-o-o" -huudoilla.

Nyt vain seuraamaan Jääkiekkoa! Se on todella mielenkiintoista, kun ymmärtää pelin juonen.

TILANNE: JUHANI PARKKEERAA AUTON KOULUN PIHALLE JA TAKAPENKILLÄ ON KIVÄÄRI KAUNIISTI KOTELOSSAAN.

1963 - Rehtori tulee paikalle, tutkiskelee Juhanin asetta ja näyttää sitten omansa.

2006 - Koulussa taphtuu yleishälytys. Oppilaat lukitaan luokkiinsa. Rehtori soittaa paikalla ATARI-ryhmän, joka vie Juhanin pois. Tunnin kuluttua paikalla on Punaisen Ristin, kirkon, lasten ja nuortenpsykiatrian kriisiryhmät antamassa kriisiapua oppilaille ja opettajille.

TILANNE: JORMA JA MATTI TAPPELEVAT OIKEIN KUNNOLLA KOULUN JÄLKEEN.

1963 - Porukkaa saapuu paikalle katsomaan. Matti voittaa ja Jorma myöntää asian. Pojat kättelevät ja ovat tästedes parhaita kavereita. Ketään ei syytetä, ei tuomita eikä eroteta koulusta.

2006 - Soitetaan poliisille, joka saapuu paikalle koirien kanssa. Molemmat pidätetään ja erotetaan koulusta määräajaksi. Molemmat saavat syytteen, vaikka Jorma aloitti koko tappelun...

TILANNE: PIKKU VILLE EI PYSY PAIKALLAAN LUOKASSA, VAAN HÄIRITSEE KOKO AJAN.

1963 - Ville lähetetään rehtorin kansliaan, missä rehtori soittaa vanhemmille. Isä hakee Villen kotiin ja antaa Villelle selkäsaunan. Seuraavasta päivästä lähtien Ville istuu kiltisti luokassa eikä häiritse muita. Villestä tulee isona menestyvä lääkäri.

2006 - Oppilashuolto on huolissaan Villen käyttäytymisestä ja selvittää asiaa kolme vuotta. Villellä todetaan ADHD ja opettajat ihmettelevät, miksei Villelle saatu koko peruskoulun aikana henkilökohtaista avustajaa. Onneksi Villelle muistettiin tehdä siirto erityisopetukseen, joten kunta sai Villestä enemmän rahaa valtiolta. Villestä tulee isona sosiaalitukienkäytön ammattilainen.

TILANNE: PEKKA RIKKOO TAHALLAAN IKKUNAN JA ISÄ ANTAA PEKALLE SELKÄSAUNAN KAIKKIEN NÄHDEN.

1963 - Pekka oppii olemaan tahallaan rikkomatta ikkunoita. Isona Pekasta tulee yrittäjä.

2006 - Pekan isä pidätetään ja saa rangaistuksen lapseen kohdistuvasta väkivallasta. Pekka otetaan huostaan. Kuulusteluissa Pekan sisko hätääntyy ja sanoo haluavansa isän takaisin, koska rakastaa tätä. Kuulustelua suorittava sosiaalityöntekijä tulkitsee tämän hyväksikäytöksi ja Pekan isä joutuu vankilaan. Pekan sisko otetaan huostaan. Pekan äidillä on suhde naapurin kansanedustajan kanssa josta 7 päivää saa hyvät lööpit.

TILANNE: MAIJA KÄRSII PÄÄNSÄRYSTÄ JA OTTAA KOULUUN OMAT LÄÄKKEET JA OTTAA NE VÄLITUNNILLA

1963 - Maija pystyy olemaan koko koulupäivän koulussa ja oppii uusia asioita.

2006 - Rehtori soittaa paikalle poliisin ja huumekoiran. Maijlle tehdään huumetesti, joka tuloksia ei kerrota kenellekään. Maija ja vanhemmat velvoitetaan käymään huostaanoton uhalla perheterapiassa. Maijan äidin määräaikainen työsuhde jätetään uusimatta, koska perheneuvolasta saa aikoja vain silloin, kun Maijan äidin pitäisi olla töissä.

TILANNE: 8-LUOKKALAINEN JENNI HUOMAA OLEVANSA RASKAANA.

1963 - 5 poikaluokkatoveria samoista bileistä ovat hiljaa ja huomaamattomia koko kevään ja muuttavat lopulta toiselle paikkakunnalle.

2006 - Kouluterveydenhoitaja ja sosiaalityöntekijä keskustelevat Jennin kanssa. Koska keskutelut ovat luottamuksellisia, asiasta ei kerrota Jennin vanhemmille. Kouluterveydenhoitaja aloittaa Jennin kanssa sukupuolivalistuksen, joka opettajakokouksen jälkeen kohdennetaan kaikkiin 7. ja 8. luokkalaisiin. Jenniä opetetaan käyttämään kondomia. Vanhemmat soittavat huolestuneena kouluterveydenhoitajalle Jennin jatkuvasta pahoinvoinnista ja lihomisesta. Kouluterveydenhoitaja ei kerro asiasta mitään vanhemmille, vaan sosiaalityöntekijä tekee lastensuojeluilmoituksen ja Jenni otetaan huostaan, josta hän siirtyy Ensikotiin hoitamaan lastaan. 31-vuotiaana isoäitinä Jenni saa peruskoulun päästötodistuksen Kristillisenopiston 10.luokan jälkeen.

TILANNE: VALDE SAA EHDOT ENGLANNISTA.
1963 - Valde lähtee isänsä mukana Ruotsiin, jossa alkaa kasvattaa ravihevosia.

2006 - Eduskunnan vähemmistövaltuutettu syyttää koululaitosta vähemmistöjä syrjiväksi. Englanninopettaja joutuu burnout-lomalle, jolta ei enää palaa töihin. Sijainen antaa oppilashuoltotyöryhmän pyynnöstä Valdelle englannista 6, jotta Valde pääsisi haluamalleen linjalle amikseen. Kun ammattikoulua on käyty viikko Valde lähtee isänsä kanssa Ruotsiin, jossa alkaa kasvattaa ravihevosia.

TILANNE: PETTERI OSTAA LENTOKONEEN PIENOISMALLIN JA PAPATTIMATTOJA. KOOTTUAAN KONEEN PETTERI LATAA SEN PAPATEILLA JA HEITTÄÄ KONEEN RÄISKYVÄNÄ KATOLTA

1963 - Kone särkyy ja kaverit hurraavat ja menevät tekemään samaa.

2006 - Naapuri ilmoittaa asiasta sosiaalityöntekijälle, joka ilmoittaa asiasta myös SUPO:lle, joka puolestaan ilmoittaa asiasta Finnairille. Perheen lomamatka Kalifornian Disneylandiin peruuntuu, koska Petterin luokalla on myös Ahmed ja Mohammed nimiset pojat, joiden kanssa Petteri on lentokoneleikkejään leikkinyt. Perheelle, eikä heidän muillekaan sukulaisilleen enää myönnetä viisumia USA:han.

TILANNE: 1. LUOKKALAINEN SOHVI KAATUU KOULUN PIHALLA, NAARMUTTAA POLVENSA JA JÄÄ PAIKALLEEN ITKEMÄÄN. VÄLITUNTIA VALVOA OPETTAJA ANTTI HUOMAA ASIAN JA MENEE LOHDUTTAMAAN ITKEVÄÄ SOHVIA PUHALTAMALLA NAARMUUN JA KANTAMALLA SOHVIN LUOKKAAN.

1963 - Minuutin kuluttua Sohvi on unohtanut kipeän polven ja pitää Antti- opettajaa maailman parhaana, kilteimpänä ja mukavimpana opettajana. Isona Sohvista tulee ortopedian erikoissairaanhoitaja.

2006 - Sohvin äiti näkee tapahtuman. Keskusteltuaan luokan muiden lasten vanhempien kanssa ja kuultuaan Antin tehneen moista ennenkin, päättää nostaa jutun opettajsta, joka käyttää hyväkseen oppilaitaan. Antin tuomitsemiseen ei riitä näyttöä ja Antti vapautetaan kaikista syytteistä kaikissa oikeusasteissa. TV:ssä esiintyy lasten seksuaalisesta ahdistelusta väitellyt psykologi, joka kertoo vain 1 % todellisista tapauksista tulevan esille ja valittavan sitä, kuinka vaikeaa on selvissäkään tapauksissa saada tuomiota aikaan. Pikkujouluista palaava vanhempainyhdistyksen miesjoukko pahoinpitelee Antin. Antti ei saa mitään töitä mistään ja hänen vaimonsa ottaa hänestä eron. Antti päättää elämänsä istumalla junanraiteille. 18 vuotta myöhemminn 25- vuotias Sohvi käy vieläkin terapiassa ja hoitavan psykologin mukaan menee vielä vuosia, ennen kuin Sohvista tulee työkykyinen.

Meidän naapurissa asuu mies.

Nyt sä mietit, että mitä vittua? Asuuhan meidänkin naapurissa mies, mutten mä silti toitota siitä. Mitäs ihmeellistä jossain miehessä on? Jaa-a.

Meidän naapurissa asuu mies, sellainen hissukkamies.

Nimittäin kun se kävelee kadulla, sen katse on maassa ja vaaleat hiukset silmillä. Sen ryhti on huono, se näyttää siltä ettei haluais kenenkään katsovan. Se ei katso vastaantulijaa silmiin, yrittää kai paeta. Se näyttää siltä, että pyytää anteeksi olemassaoloaan. Sillä on silmälasit, varmasti aika vanhat. Ne ei oo uusinta huutoa. Se on niin hissukan näköinen, ehkä sitä on kiusattu koulussa. Ehkä se silloin jo näytti tolta, hissukalta. Se näyttää niin hissukalta, ettei sillä varmaan koskaan ole ollut juurikaan vientiä.

Meidän naapurissa asuu mies, sellainen hissukkamies, mutten tiedä siitä mitään.

Koskaan en ole puhunut tolla miehelle, koskaan en ole katsonut sitä juuri lainkaan. Tänään kuitenkin katoin. Mä en tiedä onko sillä sisäruksia, mä en tiedä mistä ruuasta se tykkää. Mä en edes tiedä, onko se 22 vai 35 vuotias. Voisin kuvitella sen elämän; yksin kotona pienessä kerrostaloasunnossa, tuijottamassa telkkaria ja syömässä valmispastaa.

Meidän naapurissa asuu mies, sellainen hissukkamies, mutten tiedä siitä mitään, paitsi että sillä ei ole kaikki päin persettä.

Mies, katse maassa kävelee parkkipaikan suuntaan. Mun oli pakko jäädä tiirailemaan, mitä se siellä tekisi. Olin utelias, mua kiinnosti tuon hissukkamiehen elämä. Hissukkamies meni parkkipaikalle. Se nosti katseensa maasta, tervehti autosta noussutta naista halaamalla, mä saatoin aavistaa, en kylläkään nähdä, miten niiden huuletkin kohtasivat. Se nainen oli mun mielestä kaunis -puolipitkät vaalean ruskeat hiukset ja punainen villakangastakki. Ne käveli yhdessä sisälle, sinne missä hissukkamies asuu. Eikä siinä kävellessään hissukkamies ollut enään hissukka, se suorastaan loisti.

Nyt sä varmasti mietit, mikä oli tän tekstin perimmäinen ajatus. Mieti sitä. Mä ainakin mietin.

http://www.youtube.com/watch?v=EsWAPtwDkxw&mode=related&search=
ihan paras,ku viä sais muistaki sanoist selvää ku pelkästään kertosäkeestä..heh..

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään
Luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli
Kalle.

Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan.

Ajattelin itsekseni:
"Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun
varalle, pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana
päivänä.

Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken
Päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti. He törmäsivät
häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat
hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen
metrin päähän ruohikkoon.
Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän
surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä
Etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen
Lasejaan sanoin: "Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa
elinkautinen."

Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän
asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin
häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla
aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän
luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun
oppilaan kanssa. Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan
Kallen kirjoista.
Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.

Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa.
Hän vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko
viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä
enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan
Kirjapinonsa kanssa.
Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin
paljon Kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat
muskelit.
Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella >jatko-opintoja. Kalle
päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden
opinnot jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta
olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus.
Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi.
Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä. Olin todella
iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän
oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli
paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat
pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli
hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin
se menee!"
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen,todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. "Koulun päättäjäisissä
on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita
selviämään Vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia, sisaruksia,
valmentajiakin kenties... mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä
sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla
hänen
ystävänsä.
Aion nyt kertoa teille erään tarinan."

Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä
päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa
itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja
ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut
mennä keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. "Olen kiitollinen
siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni >pelasti minut tekemästä
jotain kamalaa."
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu
poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään
heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen
kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden
syvyyttä.


Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä
Eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan
suuntaan.


Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit välittää tämän viestin ystävillesi
2) Voit toimia ikään kuin se ei olisi
vaikuttanut sinuun mitenkään.

Kuten huomaat, minä valitsin vaihtoehdon numero 1.

eli nää meitin saaristolaiset jotka joku tuntee myös ahvenanmaalaiset,tuli sit niitäki käytyy moikkaamas ja nyt ollaa jo kotimatkal rahtilaival kohti naantalia,ihan työasios tuli täl kertaa käytyy mut kyl mä johki muualle suuntaan vapaa-aikanani kuin tuolle saaripahaselle minkä vois iha hyvi antaa "rakkaalle" naapurillemme ruattille *wirn*

"se,joka haluaa tehdä jotakin,löytää kyllä keinot

se,joka ei halua,keksii kyllä tekosyyt"

josef komaroni

ei tullu pitkää viikonloppuu..prkl..no,ainaki pitäis aikaste kotio piästä,toivottavasti..päiväki valkeni jo,ja noi tanan henkilöautoilijat tuli tukkimaan mun kulkuani..dääm..ei vois vähempää kiinnostaa..

on tän yön pikalinja,aika tympee väli ajaa edestakasin mut tunnit juoksee joten mikäs täs..on täs yötyös hyvätki puolensa,ei ainakaa ketään valittamas ja pomottamas,saa olla oman ittensä herra niin sanotusti,mut toisaalta tää on perseestä,aika menee saatanan hitaasti ja on vitun tylsää,rusakot ainoona seurana..no ei saa valittaa ku töitä on,mut takas sorvin ääreen,täs olis viel "muutama" tunti edes..huoh..