IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Sunnuntai 25.03.2007 21:22

Haarusanikkaiset (Psilophytina, Psilotophytina) on yksi sanikkaisten neljästä alakaaresta ja samalla niistä kaikkein pienin ja alkeellisin. Haarusanikkaisiin kuuluu kaksi sukua, joista Psilotum käsittää kaksi ruohomaista kuivien trooppisten seutujen lajia ja Tmesipteris 12%u201313 Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Uudessa-Kaledoniassa esiintyvää epifyyttistä lajia.

Monet kasvitieteilijät pitävät haarusanikkaisia alkeellisimpina nykyään elävinä putkilokasveina, sillä niillä ei ole lainkaan juuria tai lehtiä. Lehtien sijaan niillä on pienet lehtimäiset ulokkeet, joiden sisällä ei ole johtojänteitä, kuten oikeilla lehdillä. Juurien sijaan niillä on maavarsi, joka on yhteydessä mykorritsaan eli sienijuureen. Kolme itiöpesäkettä ovat yhdistyneet pienen varsimaisen ulokkeen päähän. Haarusanikkaisille on ominaista sukupolvenvuorottelu ja pientä maavarren palasta muistuttava suvullisen polven alkeisvarsikko on korkeintaan kahden millimetrin kokoinen.

Haarusanikkaisten luokittelu on yhä ristiriitainen, eikä ryhmältä ole löytynyt fossiileja. Ryhmä on ollut tapana erottaa muista sanikkaisryhmistä, mutta DNA-tutkimukset ovat osoittaneet, että haarusanikkaiset saattavat myös olla hyvin yksinkertaisia saniaisia. Eräät lähteet sisällyttävät haarusanikkaisiin myös käärmeenkielikasvit (Ophioglossaceae).

Haarukkasaniaisten avulla voin sammuttaa aivoni säännöllisin väliajoin sekä viillettää kiinalais valmisteisella moottoriajoneuvolla Poke Centerin keskusaukiolla Bulbasaurin ja Charmanderin kanssa mielin määrin. Haarukkasaniainen nopeuttaa myös ajan kulua sekä lisää mielenkiintoa elämään. Liikaa nautittuna Haarukkasaniainen voi aiheuttaa lievää ylikierroksilla käymistä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.