IRC-Galleria

Raha. Massi. Pätäkkä. Valuutta. Hillo. Mmm... hillo.

Tässä tekstissä käsitellään rahaa. Itselläni on säästössä ihan kohtuullisesti massia, vaikka mielestäni ei mitenkään paljon. Pärjään sillä hyvin, eikä minun tarvitse pelätä, että yhtäkkiä iskee persaukisuus jonkun typerän ostoksen jälkeen.

Vaikka käytän rahaa suhteellisen paljon, kyllä silti tulee marketissa bongattua tarjoustuotteita koriin. Ehkä se johtuu periaatteesta. Ja saahan siitä helvetisti tyydytystä kun ostaa Skyr-rahkan hintaan 0.99€ kun se toisessa kaupassa maksaa 1.35€! Lisäksi lähes pakkomielteisesti keräilen S- ja K-plussa-bonuksia.

Toinen asia mikä varmasti johtuu periaatteesta, on tuohtumukseni VR:n ainaisesta hintojennostamisesta. On aina yhtä riipaisevaa ostaa piljetti junaan, kun näkee lippuautomaatin näytössä sen hirveän hinnan. Hinnat sen kun nousevat, eikä asiakkaille kuitenkaan tule mitään vastinetta hinnannousulle. Nyt päin vastoin junat myöhästelevät enemmän kun pummeja heitetään asemilla pois. Pari kertaa on tullut aseman kohdalla kuulutus, jossa kehoitetaan liputtomia poistumaan junasta ja sitten minuutin, parin päästä kun konnarit ovat saaneet pummit ulos, matka jatkuu.

Noh, nämä pikkuasiat vaivaavat rahankäytössä, mutta silti kulutan paljon rahaa. Esimerkiksi baari-iltoina ei paljon tiliä katsella kun mennään hakemaan juomaa tiskiltä. Jos matkaan Helsinkiin ryypiskelemään niin junat, vuorokausiliput, juomat, ruuat ja pääsyliput yhteen laskettuna rahaa menee arviolta 60-70 euroa. Joka kerta. Mutta ne on poikkeuksetta aina hauskoja kokemuksia, enkä halua, että rahankäyttö vaikuttaa hyvien kokemuksien hankkimisessa.

Musiikkiin menee myös kivasti rahaa. Moni tietääkin, että keräilynkohteenani on Juice Leskistä koskeva materiaali, johon kuluu ajoittain rahaa. Toki on sen verran viisautta tullut että tiedän esim. lehtiartikkelien ja muun materiaalin arvon. Jos hintaa on reilusti liikaa, jääköön tuote ostamatta. Myös levyihin menee rahaa, paha tapani onkin käydä kaupassa tsekkaamassa joka kerta CD- ja DVD-hyllyt, joskin täytyy huokaista, että nykyään teen paljon harvemmin tuollaisia heräteostoksia.

Pahoista tavoista puheenollen! Rahankulutus josta en ole ylpeä on ehdottomasti pelikoneet. Yleensä kaikki kolikot löytää tiensä RAY:n masiinojen syövereihin ja joskus menee aivan liikaa valuuttaa. Jälkeenpäin harmittaa, kun taaskaan ei tullut voittoa, mutta silti menen seuraavallakin kerralla pelikoneelle. Sen verran on vuosien varrella uponnut niihin rahaa, että vaikka tulisikin pari suurempaa voittoa, on mahdotonta saada takaisin koko summaa millä olen pelannut. Tämä paha tapa on kuitenkin siirtynyt baari-illoista enemmänkin odottamisen oheen. Kun ei ole muuta tekemistä, voi kivasti käydä kuluttamassa koneella aikaa.

Eli lopuksi: rahaa menee. Turhuuksiin vähän liikaakin, mutta en halua koskaan olla se persoona, joka joutuu jättämään jotain hauskaa väliin kun ei riitä rahat. Minä pidän hauskasta!

Ismo Alanko Säätiö - Hallanvaara (2002)

Puhdas. Kaunis. Täydellinen. Oivia sanoja kuvaamaan tätä Alangon levyä, jossa mies poikkesi jälleen kerran tutulta polulta uusiin haasteisiin. Kyseessä ei ole rockia, vaan enemmänkin huolellisesti koottu klassisen musiikin levy.

tulen siihen risteykseen
missä viitat vähenee
kadunpätkät lyhenee ja kapenee
kutsun toista kulkijaa
kadun kannen takojaa
en voi enää vaeltaa ja odottaa

Levyn aloittaa kaunis ja seesteinen Risteys, varma helmi ja hyvä pelinavaus levylle. Levyn paras raita. Seuraavassa kappaleessa tunnelma vähän lässähtää. Vaikka biisissä Suurenmoinen ruumissaatto on huoliteltu atmosfääri, ei se silti kuulu edes levyn keskikastiin. Maailmanparantaja palauttaa levyn taas raiteilleen. Suorastaan uljas kappale, on Alankoa lainatakseni "punkkia isolle orkesterille".

Instrumentaali-raita Nurkkapöytä ohitettakoon nopeasti, jotta päästään biisiin Kukaan ei tunne mua. Täytyy ylistää tämän kappaleen upeaa ja kieroa sovitusta, joka vaihtelee sävellyksen kanssa täydellisesti. Tarinan sankari tuntuu olevan kokolailla hukassa. Hups, sorruin tekstianalyysiin! Ironista kyllä kappale Pieni itsemurha on koko levyn hilpein raita. Meno on railakasta eikä tässä ole käytetty jousiorkestraatiotakaan ollenkaan.

kun nauru pakeni mun luotani, nauroin
kun murhe tunki päätään peittoni alle
mä käänsin selkäni ja unohdin kaiken
mä olin hiljaa kun ois pitänyt huutaa

Paratiisin puu on yksi huolellisimmin kootuista levyn kappaleista ja kuuluukin kärkikastiin. Kadonnut suudelma sen sijaan tahtoo ainakin minulta aina unohtua, vaikka kyseessähän on peräti hypnoottinen biisi. Levyn heikoin raita sen sijaan tulee seuraavaksi: Pojanmaa. Sävellys on turhankin yksinkertainen, eikä sanat iske. Kurjuuden kruunaa saha, joka mielestäni sopii paremmin sävyttämään kummitustarinoita. Alakastista hypätään todella korkealle, kun vuorossa on yksi kaikkien aikojen suosikeistani, Kullankaivajat.

Levyä keventämään on laitettu lyhyt akustinen balladi Tulessamakaaja, joka on ihan kelpo kipale, mutta jää helposti muiden jalkoihin. Levyn synkin raita Peilikuva on herkullinen kappale, joka on kuin suoraan joku satu sävellettynä. Toiseksi viimeinen biisi on taas instrumentaali. [iTöiden jälkeen[/i] on hauskasti nimeen yhdistetty raskas trumpettisävellys. Levy päättyy herkkään nimikappaleeseen Hallanvaara. Liekö omat muistot ko. biisiin vai sen puhtaan kaunis toteutus kun saa miehen -jos ei nyt kyyneliin, niin ainakin herkäksi. Upea levy!

Aina yhtä tapahtumarikas helmikuu on ohitse! On siis hyvä summata keikkakommentteja ja kännitoilailuja. Muutahan täällä en ole puhunutkaan pitkään aikaan.

Helmikuun alussa menin katsomaan Virgin Oiliin lavoille palannutta Miljoonasadetta. Odotin vanhoja kuppeja soittamassa yleisön pyynnöstä-ralleja löyhästi, mutta sainkin varsin antoisan rock-keikan. Ohjelmisto koostui pääosin ekojen levyjen biiseistä ja mm. debyyttilevyn kappaleet 'Desperadot' ja 'Kuu' nousi minuun listoilla korkeammalle. Heikki Salo oli huippuvedossa kuten koko bändikin. Hieno kokemus ja bändistä näki, että heillä tosiaan oli soittamisen iloa veressä (alkoholia!?)

Meillä järjestettiin tyttöjen iltamat ja näin ollenn minut häädettiin omasta kodista! Aika perus Prisma-Hese-Korona ilta siis minulle. Täytyisi varmaan sitten kostona järjestää äijä-ilta. Kummelia ja kossua perkele!
Ystävänpäivä meni rauhallisesti, me kun ei Lindan kanssa koskaan olla varsinaisesti tuota päivää hypetetty.

Synttärii pidettiin 20. päivä ja porukkaa kertyi taas mukavasti paikalle: Viltsu, Ilona, Tea, Tia, Netta, Aki, Rosa, Mikko, Snanna ja Fallu. Lisäksi paikalla käväisivät Ville, Jade, Ilari, Alli ja Khanh. Eli hyvät pippalot, jota sävyttivät mukavat ihmiset ja hyvä booli. Kyllä, kerrankin onnistuin tekemään herkullista boolia! Myös lahjaputelit Salmari ja Wallu toimivat, toimivat jopa sen verran hyvin, että en loppuillasta paljon muistakaan...

Noh, seuraavana aamuna herättiin itse asiassa aika pirteillä mielillä. Oloa helpottivat ibusal, kahvi, battery ja berocca kera Lindan satuimaisen loistavan aamupalan. Parempi puoliskoni laittoi tarjolle kahvin lisäksi munakasta, puuroa, patonkia ja rahkaa. Akin kanssa oli tarkoitus lähteä samana päivänä keikalle, joten juomingit aloitettiin hyvissä ajoin. Aki nautti beroccansa kera vodkan ja minä tulin vahingossa nauttineeksi ibusalini boolin kanssa. Hyh!

Olot oli nopeasti korjattu ja päästiin kisakuntoon. Viltsun ja Ilonan kyydissä pääsimme Helsinkiin ja jatkoimme Mäkin kautta Socikseen, jossa Jenna sattumoisin teki juuri duunivuoroa. Hyvä paikka ja saatiin loistavaa palvelua. Yli puolet halvemman juomalaskun lisäksi saimme kaupantekijäisinä neljä lasia skumppaa, pähkinöitä ja konvehteja. Eikä muuten ollut Jenna, joka näitä meille tarjoili, saatiin ne ihan muulta pätevältä henkilökunnalta. Täytyy vielä kehuskella Jennaa ja Jennan mainiosti tehtailemaa Vodka martinia (ravistettuna, ei sekoitettuna!)

Yhdentoista jälkeen aloitti sitten Ismo Alanko pauhaamisen Virgin oilissa. Tämä olikin sattumoisin kymmenes kerta miehen keikalla, enkä joutunut taaskaan pettymään. Mies heitti pääosin vielä julkaisemattomia kappaleita, mutta nekin soivat komeasti! Keikan jälkeen koukkasimme Jennan ja Lindan kanssa Lady Moonin ovella ja painuimme nukkumaan.

Kaikkea olellista ei voi millään muotoa muistaa, mutta tässä varmaan oli tärkeimmän tältä kuulta. Toki sain kuulla hyviä uutisia, kun vajaa vuosi sitten kuolleen isoenoni tontti kotitaloineen muineen siirtyi tätini ja enoni omistukseen. Vuoden paras uutinen, ja vuosi on vasta alussa!

Hector - Hyvää yötä Bambi (1982)

Omituiset äänimaailmat ja pienet progeilu-kokeilut kiehtovat minua, ja mitä ilmeisimmin myös Hectoria, ainakin vuonna 1982. Bambi-levy onkin varsinainen kummajainen tämän suomirockin veteraanin tuotannossa. Itse pidän tästä mustasta lampaasta kovin.

Levyn aloittaa Mistä kymysys?, joka määrittää pitkälle levyn suunnan. Basso jyllää mukavasti ja riipivät kitaravälit luovat tunnelmaa. Sanoista ei tosiaankaan ota selvää, että mistä on kymysys... Kertosäkeessä lauletaan lastenkirjailija Anni Swanista ja säkeissä kuin tämän päivän satuja kuvastavia kohtaloita Marjaanasta, Ollista ja Liisasta. Seuraavassa biisissä otetaan soittoon Dire Straits-ote ja kerrotaan kuinka Kultainen noutaja istuu aina kirjailijan (sanoittajan?) vieressä.

Tuli kaapista karhu on levyn parhaimmistoa. Biisi alkaa vibrafonilla (vai marimbako se on..) ja mukaan yhtyy herkullinen basso ja kasari-syna. Sanoista ei taas ota selvää, mutta siellä on kiintoisia havaintoja.

Minä hairahtelen, omaa untani tulkitsen.
Tuli kaapista karhu, mutta minä söin sen.

Seuraava raita, Piironkijalka, on levyn kepeä pala. Hullunkurisella laulannalla ja sanoilla maustettu pariskunta-biisi. Bassotyöskentely on levyllä vahvasti esillä ja se näyttelee tärkeää osaa myös kappaleessa Atresia. Ensinnäkin täytyy kehua Hectorin loistavaa sävellys/laulutyötä biisissä, joka lienee kenelle tahansa vaikea laulaa. Biisi hyppii ylärekisteristä alas tiheään, eikä sanojen lausuntakaan ole helpoimmasta päästä:

Atonaalinen järjestelmä tuntuisi sopivalta,
progiaalinen äänimuuri Covent Gardenin luona
kuulostaisi tehokkaimmalta Azteekkikuoron suusta.
Atresia, maailman tauti.

Seuraavaa biisiä saattaisi helposti luulla lastenlauluksi nimensä perusteella. Krokotiili pois Niilistä on rytmikäs veto ja sanoissa on kuitenkin pointtia; olla kyllästytty kaupungin vilskeeseen ja lähdetään pois. Joskin tätä verrataan sitten krokotiilin pois ottamiseen Niilistä. I guess. Kummallinen raita on myös englanninkielinen My life?.

Levyn päättää yli kuusiminuuttinen fiilistely Valtiaat, jonka kertosäkeen muistan lapsuudestani saakka. Joltain vinyyliltä kuunneltiin tätä äimistyneenä kaverin kanssa. Biisi alkaa minuutin mittaisella introlla, jossa on kolinaa ja japanilaisia kielisoittimia. Kappaleessa lauletaan -asiaankuuluvasti- mahtipontisesti maailmamme häikäilemättömistä valtiaista. Mielestäni levyn paras raita jo pelkästään yllätyksellisen ja löysän reggae-kertosäkeen ansiosta.

Haaskalinnut raadoillaan
olohuoneissansa odottaa uutta Shatilaa.
Enemmistö hiljainen
paranoidi lauma lampaitten lisää janoaa.

Tässä oli siis ensimmäinen levyarvostelu Hectorilta, joka oli työn ja tuskan takana: ensimmäisellä kerralla kun aloitin levyn kuuntelemisen, huomasin ettei netistä löydy levyn sanoituksia mistään. Nyt kun nuottikirjan lainanneena aloin taas kuunnella levyä, jumahti kone kesken kaiken ja pelkäsin että teksti olisi kadonnut täältä uudelleenkäynnistyksen myötä. Ei onneksi ollut. Tämä on muuten jo kolmas huippulevy vuosimallia -82. Hmmm...

Miljoonasade - Stupido Groove (1998)

Tällä kertaa vuorossa levyllinen Miljoonasadetta, senkin kunniaksi, että pari päivää sitte tuli oltua bändin keikalla Virgin Oilissa. Tervetuloa takaisin, Miljoonasade!

Kun aloin kuuntelemaan yhtyettä, vierastin tätä levyä todella, mutta nyt levy on kohonnut jopa tälle kolmenkympin listassa. Ja hyvä levyhän se onkin!

Levyn aloittaa rauhallisen svengaava Goodbye Shoes, johon en ole erityisemmin saanut otetta. Kenkien kautta muistellaan vanhoja aikoja. Samalla teemalla jatkuu myös seuraava kappale. Nuoruus sen sijaan on varsin maittava pala. Kappaleen muissa säkeistöissä tyydytään muistelemaan "sua". Vasta viimeisessä säkeistössä mietitään, että jos tulisikin käymään. Kertosäkeen ylivedetty sähkökitara ja laulun on biisin kliimaksi!

Sitten tulee suuren tunnekuohun kera kappale nimeltä Sulka. Äänimaailma, sävellys ja sovitus heittää kuulijan leijumaan suoraan sulan päälle katsellen maailmaa. Kauniit sanat alleviivat koko komeuden ja pilkistäähän siellä kertosäkeessä hillitty sähkökitarakin. Yksinkertaisesti paras.

Pian tuuli heitti heille
kuin pilkaten
taivaalta linnunsulan
irronneen.

Valitettavasti joudumme laskeutumaan Sulan jälkeen hetkeksi maanpinnalle pariksi kertakäyttö-raidaksi. Sirkusperheen Meeri ei vakuuta millään muotoa. No joo, onhan siinä kertosäkeessä ihan kiva melodia. . . Kundilla seisoo kuuluisi melkein samaan kastiin, mutta biisi on vedetty sen verran överiksi sävellyksen porno-musalla ja sanoitusten suorasukaisuudella, että siitä on pakko antaa muutama lisäpojo. Lisäksi kappaleessa paljastetaan 'miljoonasateen' toinen merkitys.

Ja rahamiehet oopperoissaan
sigget suussa vitut välittää.

Seuraavaksi lähdetään valamaan kynttilöitä litran maitopurkkeihin kappaleessa Ai mikä mua vaivaa? (etusormi). Kappaleessa hypätään hienosti teinirokkibändin angstisiin fiiliksiin kunnon rockin möyriessä taustalla. Sitten seuraa taas yksi Suuri Raita, Poistui kotoaan. Kylmiä väreitä herättävä kappale lapsen silmin nähtävästä maailmasta. Seuraavassa biisissä saattaisi edellisen kappaleen lapsi kysellä vähän vanhempana: Kenen syy.

Miljoonasade tunnetaan persoonallisista sovituksista ja niistä eittämättä erikoisin on "kerrostalon seinän takaa kuuluva" levyn nimikappale Stupido Groove. Sitten väännetään taas päälle sen teinirokkarin asenne kappaleessa Paskanmarjat, joskin huomattavasti rauhallisemmin.

Meri joka maan on peittänyt kerran
tietää miltä maistuu kyyneleet
meri niellyt on niitä tynnyrimäärin
kotisatamissa miehien

Levyn toiseksi viimeinen raita vetää taas sanattomaksi. Meri ei kerro on herkänkaihoisa kappale ja saa herkistymään. Heikki Salon ääni on luotu tähän biisiin ja paljon vakuuttavampaa tulkintaa ei voi kuvitellakaan. Tiedän miltä maistuu kyyneleet tämän biisin jälkeen. Levy loppuu "tuutu-lauluun" nimeltä Kupla. Biisi on ilmava ja jättää komeasta levystä hyvän maun suuhun. "Unicorn hirnahti oksalla omenapuun".

Tammikuu on yksi niistä kuukausista, jotka tuntuvat aina menevän haipakkaa ohi. Se olisikin yksi hyvä veruke ollut pitää Tipaton, mutta ei. En minä sellaisiin usko. Tokihan minä viinatta voin olla, mutta ei ole vain tullut oltua.

Mitähän minä sitten tein tammikuussa?

Kävimme pari kertaa päihtymässä Helsingissä, samalla saimme A:n ja J:n kanssa aloitettu Sherlock-maratonia eteenpäin. Niin, ja onhan meillä Disney-leffailutkin kesken.

Kuun puolivälissä suuntasimme Lindan kanssa Finlandia-talolle, jossa katsoimme Joutsenlampi-baletin. Sinne matkalla ollessamme, saimme Helsinkiläisessä Painobaarissa erityisen hyvää palvelua. Ensimmäisten juomien jälkeen olin nousemassa pöydästä, mutta tarjoilijaherra viittoi, että istu alas. Hän ottikin tilaukset pöydästä ja pian hän saapui tuomaan tilaamamme Caipirinhat pöytään.

Luvassa oli myös pienimuotoinen "show", hän nimittäin säästi asiaankuuluvan sokerin polttamisen meidän nähtäväksemme ja tämä makeuttaja paloikin kauniilla sinisellä liekillä ennen kuin se löysi tiensä laseihimme. Koko palvelun kruunasi sama herra, joka toi meille vielä syötäväksi ison popkorni-kulhon ja geisha-konvehteja. Mahtavaa!

Niin ja Perttukin saapui jossain välissä kuuta saunomaan. Niin, ja samaisena iltana eksyimme Pertun ja Akin kera Konstan tupareihin.

Tämä oli aika hiljainen kuukausi, nopea, kuten aina. Helmikuussa taas on aina kiirettä ja vipinää. Sen takaa ainakin tulevat keikat ja syntymäpäiväni.

Hassisen kone - Harsoinen teräs (1982)

Hassisen kone-bändin levy-trilogian päätösosa ottaa askelta kokeellisempaan maailmaan. Kauas on jäänyt edellisten levyjen kitaravoittoinen punkrock, nyt tilalle on tullut mm. saksofoni, sähköpiano ja ksylofoni. Muistan kun joskus lainasin kauan sitten kirjastosta tämän levyn. Motiivina oli biisi Levottomat jalat. Päätin sitten kuunnella koko levyn ja en ymmärtänyt mistään mitään. Ahdistavan tunkkaiset ja synkeät sävyt täyttivät levysoittimeni, uskalsin palata levyyn vasta vuosia myöhemmin. Nyt se lukeutuu lempilevyihini.

Levyn aloittaa keimailevan viekotteleva nimiraita Harsoinen teräs, joka kertoo kuulijalle mihin sfääreihin tämä levy hänet vie. Omasta mielestäni biisi on niin Hassisen koneen kuin Ismo Alangonkin parhaimpiin lukeutuva kappale, ehdottomasti. En lähde analysoimaan levyn tekstejä, koska todennäköisesti selittäisin ne aivan väärin. Alanko on tunnetusti kiero mies!

Voi muovi syödä munkkeja ja rauta laulaa taas.
Voi betonilla paistatella päivää, ihanaa!

Kuten edellinen, niin myös seuraavakin biisi näyttää kuinka hieno soitin ksylofoni onkaan. Raita Kupla kimaltaa laittaa levyn tunnelmaan vähän vipinää kierolla säväyksellä. Kappaleessa mm. pelätään itsejalostamaa jättiläishampurilaista... Sitten kolmantena tulee vastaan jo edellä mainittu levyn hitti Levottomat jalat, jossa yhdistellään taas hienosti Suomen synkeitä maisemia reggae-biittiin.

Ja niinpäs muuten tehdään seuraavassakin kappaleessa. Samaisella, joskin rauhallisemmalla kentällä kulkee myös Totuus. Biisissä kerrotaan, että kun totuus astuu vallan alle, se vääntyy ja katkeaa. Siinäpä ajattelemisen aihetta, wau! Ja voi, että kuinka hieno soolo-osuus biisissä onkaan sähköpianon ja basson yhteistyönä. Basso kaahaa myös kivasti seuraavassa kappaleessa, Eksyneet lampaat. Muuten kappale on huomattavasti mitättömämpi kuin edelliseen järkäleet.

Julkinen eläin puolestaan jaksaa loksahduttaa leukani kerta toisensa jälkeen. Tässä biisissä muuten, kuten monessa muussakin levyn biisissä, puhutaan luonnon puolesta. Hoo, ehkäpä olenkin löytänyt Harsoisen teräksen salaisen, sisäisen langan?! Levyn heikoimmaksi raidaksi puolestaan osoittautuu Kuollut eläköön. Näppärän otsikon lisäksi nostaisin taas esille tuon jumalaisen ksylofonin.

Tieto on keksintö pirun,
sen vallassa, kuumeessa, tuskassa virun.
En tahdo tietää, enkä opettaa,
vaan tuntea ja oivaltaa.

Siinä sitaatti levyn toiseksi viimeisestä kappaleesta Olen toki, vain sen tiedän. Terävä sanoitus yhdistettynä hilpeän menevään sävellykseen tekee siitä täydellisen kuuntelukokemuksen. (Kuulostipa ällöttävän limaiselta mainoslausahdukselta). Sitten päästään levyn päätösraitaan, jonka nimi kertoo kappaleesta kaiken: Pelko. Nimensä mukainen sävelkulku, introssa mukana vieläpä raastava kitara. Sanoissa on taas pointsia, ja sävel on myös mukavan vaihteleva. Kuitenkin tämä kuusiminuuttinen hyökkäävä biisi ja samalla koko levy päättyy positiiviseen, mukavaan viheltelyyn. Hieno päätös hienolle levylle!

Kun sun aivosi pysähtyy, jäät yksin sydämesi kanssa.
Tunnetko tuskan hiipivän selkäsi taa, se kaikki valheet paljastaa.
Nyt iskee pelko...

Tuomari Nurmio - Punainen planeetta (1982)

Nurmion neljäs levy hyppää Nurmion musiikillisella kentällä aivan eri laitaan ja laittaa riman kuulijalle korkeammalle. Jo alkutahdit levyn nimikkoraidasta Punainen planeetta kertovat, että levy on musiikillisesti aavistuksen kunnianhimoisempi kuin edeltäjänsä, ja soitoltaan (tai ainakin äänitykseltään) parempi. Biisin alussa laulaja pyytää enoltaan anteeksi, tämä kun oli lähtenyt maaseudun hulinasta etsimään punaista planeettaa.

Eno hyvä, meitä kutsuu Punainen planeetta.
Siellä tyttösen laulavat: "Lalalaa! Jodolaidi Jodoleiduu!"

Levottomassa lapsessa Maija sulkeutuu huoneeseensa soittamaan levyjä ja mielestäni biisi onkin hyvä kuvaus sen ajan (kasarin alun) tyypillisestä teinitytöstä. Sävel myös on jopa korea! Ja niin on muuten seuraavassakin biisissä, Ota minut mukaan. Tässä hyväntuulen reggaessa (mitä ilmisimmin) poika tapaa tytön ja toteaa tämän olenvan "kuin unien puutarhasta karannut enkeli". Biisin lopussa poika toivoo, että tämä ottaisi hänet mukaansa.

Tässä vaiheessa levyä huomaan, että sehän sopisi oikein hyvin minkä tahansa sadun soundtrackiksi. Kappale Laaksossa on levyn kohokohta ehdottomasti, sävelkulku saa aikaan karmintaa selkäpiissä ja Nurmion laulusuoritus on kaunis. Viides raita Herttua puhuu antaa kuulijan hämääntyä alun marssikompilla, mutta lähteekin pian rempseään calypso-iloitteluun. Koska olen muinoin viehtynyt psykedeeliseen rockiin, ei liene yllätys, että On aika soittaa sinfonia lukeutuu myöskin suosikkeihini. Outo sävelkulku suorastaan uhkaavine tunnelmineen sulautuu puhutteleviin sanoihin täydellisesti

Säde räjäyttää pian vanhan kotiplaneetan.
On aika soittaa sinfonia, niin kuin sovittiin.

Rakkauden talossa on rytmikäs-sävelinen biisi, jossa kerrotaan mikä kaikki on turhaa ko. talossa. Pikku julmuri lienee levyn tylsin pala, eikä oikein sopeudu levyn musiikillisesti kehittyneeseen jatkumoon. Vielä yksi opetus on toiseksi viimeisen kappaleen nimi, mutta ymmärtääkseni biisissä kerrotaan useampikin opetus. Kuunnelkaapa itse! Väliosa tuo mieleen jopa Nintendon saundit!

Ainoastaan Tuomari Nurmio pystyy yhdistämään neljä erilaista sävellystä yhdeksi kokonaisuudeksi saumattomasti. Kokonaisuuden nimi on Siionin tyttäret, joka on säveleltään aina yhtä hämmästyttävä, sanoituksiltaan vähintäänkin synkkä.

Kauppiaiden talossa pilarien varjossa
he vahvistavat valansa ja heittävät kranaatit saliin.
Heidän vaatteilleen sataa verta kun räjähdys vaimenee.
Kaikki nuo arvokkaat vieraat ovat kuolleet ja silppoutuneet.

Tämä Punainen planeetta-lätty kuuluu ehdottomasti Nurmion parhaimmistoon ja monen aloittelevan Dumari-fanin kannattaakin ensiksi tsekata tämä.

Leevi and the Leavings - Raha ja rakkaus (1985)

Aluksi:
Päätin kuin päätinkin omistaa tämän vuoden rakkaimpien bändien/artistien erinomaisille levyille. Näitä mainioita kotimaisia bändejä/artisteja on nyt jo vuosien varrella kertynyt kuuntelun alle sen verran, että jokaiselta sain mukaan niin sanotun Top kolmen kärjen. Toki lempibiisit ja jopa lempilevytkin vaihtelee artistikohtaisesti, mutta olkoon tämä ajankuvaa tulevasta vuodesta 2015. Jos loppuvuoteen mennessä olen saanut nämä kaikki 30 levyarvostelua tänne tehtyä, voin taputtaa hyvillä mielin itseäni olalle.

Ja asiaan:
Kas, kas. Siitähän on jo tasan 30 vuotta kun Leevien neljäs lätty putkahti kuultavaksi. Raha ja rakkaus on niin kanneltaan kuin teemaltaankin tehty sensaatio-lehden muottiin, ja näin ollen voisin väittääkin ettei levy ole pahasti ajan patinoittama.

Todistajalausunnon antaa heti ensimmäinen raita Poika nimeltä Päivi, joka tosiaankin soi vielä tänäpäivänkin radioaalloilla. Biisi määrittelee välittömästi levyn tunnelman, joka on varsin synkeä ja pessimistinen(sekö tässä levyssä viehättääkin??). Päivi on jättänyt menneen elämänsä taakseen, jossa häntä tuijotettiin ja paheksuttiin. Ei liene lainkaan harkitsematonta, että biisissä lauletaan 'olin poika nimeltä Päivi'. Tästä on käyty rutkasti kiistaa, onko "Päivi" mies vai nainen, mutta itse miellän Päivin transvestiitti-pojaksi.

Sitten levy sukeltaa reggae-rytmeihin, joskin levylle uskollisena mollissa. Biisi on Ihmeiden kaupunki ja tässä on vähän kaikuja edellisestä biisistä; tämänkin laulun henkilö on matkannut pois, kaukaisiin maihin ja kaataa naista niin hiekka-aavikolla Egyptissä kuin Vietnamin bambuviidakoissa. Hannu ja Kerttu oli yksi niistä biiseistä, jotka kolisi kovaa vuosia sitten (jo). Tuttu tarina verhottuna raadolliseen realismiin Göstamaisella tavalla parhaimmillaan. (Niin nyt lienee jo aika kertoa, että en lähde pureutumaan syvemmälle suinkaan kaikkiin biiseihin).

Kun Kerttu lähti tansseihin,
me isän kanssa kotiin se haettiin.
Nuhruisessa hameessaan se kai muistutti enemmän huoraa.

Makeampi makeaa ja Palava rakkaus kuuluivat myös näihin maailmaa-avartaviin biiseihin silloin vuosia sitten. Ensinmainittu lainaa säveltä Roky Ericksonilta kertoen kundista, joka ei tunnu saavan tytöltään muuta kuin hiivasienen... Jälkimmäinen taas on kunnon kasari-rock jopa lähes kliseisillä sanoilla, vaikka biisin päähenkilö valeleekin niin itsensä kuin kumppaninsakin bensiinillä, koska "kun hän lähtee, hän haluaa ottaa kaiken mukaansa". Romanttista, eikö?

Baby Boy ja Laineen Pia ovat puolestaan ne raidat, jotka mieluiten skippaan, joten ei niistä sen enempää... Sen sijaan vuosien myötä Mary Jane on nostanut päätään Leevi-tuotannon suosikeissani. Aikoinaan Levyraadissa paheksuttu sanoitus kertoo itsemurhaa hautovasta tyttösestä. Mary Jane odottaa 'häntä' saapuvaksi, mutta kun pelastus ei saavu, jää itsemurha-kirjekin kesken ja Mary Jane avaa nyyhkyttäen kaasuhanan. Riipaisevaa! Ja sävel on kertakaikkisen hieno, uhkaava, pelottava tunnelma, jonka saksofoni-soolo maustaa kauniisti.

Mary Jane, istut hiljaa silmät ummistaen, kuin aavistaen
sen mitä tapahtuukaan jos hän ei saavukaan.

Ja levy loppuu murhaamiseen ja sodan jälkeisiin tunnelmiin. Kaivopuiston kuristajassa... niin, mitäs helvettiä siinä tapahtuukaan?! Tulee mieleen, että kuristaja toteuttaa tavalla tai toisella äitinsä tahtoa. Ensin hän peittää uhrinsa pensaaseen, mutta myöhemmin kuitenkin, hän kertoo sukeltavansa 'hänet' pensaasta esiin. Ristiriitainen ja kiinnostava sanoitus, jossa varmaan riittää pohdittavaa vielä toiseksi kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Tai sitten olen vain tyhmä.

Viimeinen raita Pölyä ja tuhkaa on levyn lopetusbiisiksi varsin sopiva. Tässä sota ja kauheudet ovat ohi, mutta silti 'kituvat kompuroivat raunioilla' ja 'tulipunainen taivaanranta valkenee'. Parempaan päin ollaan menossa.

Jäi vain pölyä ja tuhkaa, kaikki ilmaan kun lensi.
Jäi vain pölyä ja tuhkaa, toiset ehtivät ensin.

Lopuksi:
Noin! Tässäpä oli tämä ensimmäinen arvosteluni maanmainioista levyistä, joita tietenkin suosittelen itse kullekin kuultavaksi. Ja kuten huomasitte, rajoitin vähän ylenpalttista jaarittelua, jotta sain tekstin pysymään edes jonkinlaisissa aisoissa ja niin aion tehdä jatkossakin. Niin aion tehdä vuonna 2015.

Se vaarahan näissä kerran kuussa-teksteissä on ettei välttämättä jälkeenpäin muista kuukaudesta mehukkaimpia yksityiskohtia, etenkään jos on siunattu näin lyhyellä muistilla kuin minä.

Joulun suunnittelua ja toteutusta pääosin sisälsi joulukuuni 2014. Ensimmäistä yhteistä kotia sisustettiin jouluiseen kuosiin ja pohdittiin mitä jouluna tehdään.

Itsenäisyyspäivänä Aki ja Perttu pistäytyivät matalassa majassani, ja koimme eeppisen seikailun Järvenpään yöelämässä ensiksi mainitun kanssa. Emme saaneet karaoke-vuoroa Espessä, portsari ei olisi päästänyt meitä Koronaan sisään. Jep. Ryyppäjäisiä juhlittiin myös Palen synttäreiden merkeissä. Seuraavan päivän töihinmeno haittasi pahasti kuvioita, enkä viipynyt Fridassa kauaa. Silti tulee harvemmin juotua absinttia työpäivän aattona...

Niin aatosta puheenollen, jouluaaton vietimme Lindan vanhemmilla Lindan perheen parissa, joulupäivän rauhallisesti himassa ja Tapanina huristelimme mutsille syömään. Sekä jouluruokaa että suklaata tuli ahmittua niin että oikein ällöttää. Nyt on syytä pitää taas vuoden alusta pieni ryhtiliike.

Välipäivinäkin tuli otettua taas huikkaa. Akin, Jennan ja Lindan kanssa löysimme itsemme lopulta Milliklubilta ja minä löysin itseni huutelemasta nolouksia kebab-ravintolassa. Kuulemma. Eeppisten iltojen jatkoksi yhtyi vielä vastikään vietetty uusivuosi. Kuten edellisenkin, tämänkin vietimme Tialla, mutta tällä kertaa neidin asunnossa Kulosaaressa. Paikalle raahautui minun ja Lindan lisäksi Tia, Andy, Aki, Jenna, Tea, Netta, Taija, Reetta ja Irja. Oli erittäin mukava uusivuosi. Kevyessä maistissa, hyvässä seurassa.

Nyt olemme vuodessa 2015, ja vuosi alkoi huonosti sillä myöhästyin tänään 2 tuntia duunista. Noh sellaista sattuu, ilman päähinettä. Nyt mietiskelen kirjoittaisinko tänä vuonna tänne jonkinasteisia levy-arvosteluja itselleni rakkaista levyistä ja jaksaisinko väsätä tänne jonkun lystikkään sonetin, ensimmäisen elämässäni.

Päivän biisi: Jarkko Martikainen - Halla-ahot