IRC-Galleria

PAras vkl ikinä <3 ^-^Sunnuntai 28.03.2010 21:45

thnx <3 ^-^ Emppu, Henri, Heidi ja banaani<3

;( ei kivaTiistai 23.03.2010 19:54

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV,
me äkkiä huuhtelemme tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu
epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua
toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin
teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut
mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmean aineen pois: ensteksi
kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo
pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa
selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.
Mainokset jatkuvasti kertovat meille, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättäkään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruuansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litran Fairyä?!
Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asvaltille ja vahingoitimme polvemme. Mutta silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.
Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläimillä testimenetelmistä kielletään.
Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista, Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläin-kokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä.
Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.
Muistakaa, joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide:ä, jokainen tuubi Oral-B:tä, on turhien ja julmien eläin-testausten rahoittamista. Jos ostatte eläintestejä hyväksyvien yrityksen tuotteita, te autatte pysäyttämään ikiajoiksi pikku-veljeidemme hengityksen. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävienyritysten tuotteita, autatte vähentämään julmuutta. KOPIOI TÄMÄ PROFIILLIISI JOS OLET ELÄINKOKEITA VASTAAN.

DAn saa tehä ;DTiistai 23.03.2010 17:29

Tee tämä tyttö-/poikaystävästäsi ja haasta hänet tekemään sama sinusta!
Näitte ensimmäistä kertaa » joskus kaauuuaaaaaaan sitte ihan pieninä mut oikeestaan silleen näin vanhempana ni sairaalas (:
Juttelitte ensimmäistä kertaa kasvokkain » sairaalas :D
Halasitte ensimmäistä kerta » mä halasin sitä siel parkkipaikal ku se lähti henrin kans
Suutelitte ensimmäistä kertaa » kauppatorin mopopaikal
Riitelitte ensimmäistä kertaa » emuist
Näitte viimeisimmän kerran » lauantaina
Juttelitte viimeisimmän kerran » aamul
Suutelitte viimeisimmän kerran » lauantaina
Riitelitte viimeisimmän kerran » sillon 9.3
Tiedät hänen kengänkokonsa » suunnilleen?
Hän on romanttinen » njuu (:
Tiedät minkälaiset häät hän haluaa » en tiiä
Tiedät mistä hän kutiaa » tiiän mut en viitti ikinä kutittaa :D
Hän osaa virkata » en usko
Hän on kertonut pitävänsä sinusta » juu (:
Hän on kertonut rakastavansa sinua » jups^-^
Hän tekisi mitä vain puolestasi » emt
Tiedät hänen toisen nimensä » joo (:
Ikävöit häntä, jos olette erossa yli viikon »JOO
Kuvaile häntä tasan yhdellä sanalla » Banaani :D
Kuinka paljon hän merkitsee sinulle » ei riitä sanat<3
Mikä hänessä on kaikkein parasta » sil on nii paljon kaikkee hyvää (:
Mitä muuttaisit hänen ulkonäössään, jos voisit » en mitää
Milloin tutustuit häneen ja missä » kesällä ku istuttii empun kans yhen ojan reunalle ni kinusin serkulta sen numeroo :D
Kerro tasan yksi muisto hänestä ja sinusta » sairaala (:
Onko hän koskaan huutanut sinulle pahasti » ei oo (:
Miksi tunnette toisenne » noku mä en tiiä :D
Veikkaa syy, miksi hän vielä joskus kuolee » koska se on sählä :D
Tekstaatko usein hänelle » kyl mä kai
Mitä hän harrastaa » kitaraa ja mopost se tykkää (:
Milloin näet hänet seuraavan kerran » huomenna se tulee meil (:
Oletko koskaan ikävöinyt häntä kovasti » joo joka ilta ku pitää mennä yksin nukkumaa...eikiva
Oletko koskaan itkenyt hänen vuokseen » joo.. :(
Miksi hän pitää sinusta? » emt sitä oon itekki ihmetelly :D
Antaisitko hänelle pettämisen anteeksi » riippuu
Oletko nukkunut hänen kanssaa? » juu<3
Onko hän ikinä ollut suhteenne aikana kiinnostunut muista vastakkaistasukupuolta olevasta henkilöistä?» saattaa olle emt :D
Oletko ikinä ollut mustasukkainen hänestä? » joo
Mitä sanoisit jos hän jättäis sinut » vaipuisiin tappavaan masennukseen...
Onko hän sinulle se kaikkein tärkein? » se on enemmän <3

tylsääSunnuntai 21.03.2010 21:12

Nokian puhelin [x]
Samsungin puhelin [ ]
jokin muu puhelin [ ]
--> OTA KÄNNYKKÄSI ESIIN. MENE VASTAANOTETTUIHIN TEKSTIVIESTEIHIN.
Montako viestiä puhelimessasi on?
saapuneissa: 1998
lähetetyissä: 328
tallennetuissa: 4
Seuraavat kysymykset koskevat kuudennen viestin lähettäjää.
1. Onko hän tyttö vai poika? - poika
2. Nuorempi vai vanhemi kuin sinä? - nuorempi
3. Rakastatko häntä? - juu
4. Asuuko hän samalla paikkakunnalla kun sinä? - joo
5. Omistaako hän jonkin lemmikkieläimen? - ei :(
Onko ensimmäisen viestin lähettäjä hyvä ystäväsi
- rakas<3
Onko kolmannen viestin lähettäjä sinulle tärkeä ja rakas?
- sama<3
Onko viimeisen saapuneen viestin lähettäjä tyttö vai poika?
- poika
Luotatko viimeisen viestin lähettäjään?
- joo
Mitkä ovat toisiksi viimeisen viestin kolme ensimmäistä sanaa?
- Tiesin :D JES
Oletko ihastunut kahdeksannen viestin lähettäjään?
- joo <3
--> MENE PUHELUIDEN TIETOIHIN JA SIELTÄ VASTATTUIHIN PUHELUIHIN.
Onko kolmas soittaja sinulle tärkeä?
- juu on se (:
Missä ja milloin olet tutustunut viidenteen soittajaan?
- kolmannel luokal WELI<33
Vihaatko vai pidätkö viimeisen puhelun soittajasta?
- emt kuka se on
--> MENE OSOITEKIRJAN NIMILISTOILLE.
Montako A-kirjaimella alkavaa nimeä listassasi on?
- 13
Seuraavat kysymykset koskevat 28:tta henkilöä.
1. Onko hän tyttö vai poika? - tyttö
2. Onko hän mielestäsi nätti/komea/hyvännäköinen? -nätti
3. Onko hän brune vai blondi? - tumma
4. Montako kirjainta hänen nimessään on? -4
5. Mikä on hänen nimensä kolmas kirjain? - s
6. Missä olet tutustunut kyseiseen henkilöön? -koulus
7. Onko hän sinulle jotain sukua? - ei
Seuraavat kysymykset koskevat 35:tta henkilöä.
1. Onko hän tyttö vai poika? - tyttö
2. Minkä näköinen hän on ? - nätti (:
3. Oletko nukkunut hänen kanssaan samassa sängyssä ? - enn
4. Brune vai blondi ? - brune
5. Onko hän sinulle rakas ? - eei
6. Millä kirjaimella hänen sukunimi alkaa ? - en tiiä :D
7. Millon näet hänet seuraavaksi ? - koulun liikka tunnil
Oletko saanut viestejä tämän kyselyn aikana?
- en
Oletko lähettänyt viestejä tämän kyselyn aikana?
- en
Onko kukaan soittanut sinulle tämän kyselyn aikana?
- ei
Oletko soittanut kenellekkään tämän kyselyn aikana?
- en
Lähetätkö enemmän viestejä vai soittelet?
- viestei

The GameSunnuntai 21.03.2010 20:07

Ah loppufinaaliin mentiin ;)

TylsyysMaanantai 15.03.2010 22:06

Nyt kun luet tätä tekstiä, sinun on kopioitava tämä
blogiisi & vastata kysymyksiin TÄYSIN REHELLISESTI !
Ihastuksesi
> Tietääkö ihastuksesi että tykkäät hänestä ? - joo<3
> Onko hän sinua nuorempi vai vanhempi ? - nuorempi >:)
> Mikä hänestä tekee niin ihanan ? - alanko luetella?
> Milloin näet hänet seuraavaksi ? - täl viikol jokupäivä
> Milloin viimeksi ajattelit häntä ? - sillon ku se sanos mul et se menee syömää :D possu^..^<3
Ystävät/kaverit
> Onko sinulla sellaista ystävää, jolle voit kertoa kaikki huolesi ? -ainaki 2
> Riiteletkö usein ystäviesi kanssa ? - en
> Voisitko elää ilman ystäviä ? - en
> Voisitko satuttaa tahallasi ystäviäsi ? - en
> Oletko koskaan haukkunut kavereitasi päin naamaa - vitsillä joo :D
> Oletko koskaan auttanut kaveriasi pulasta ? - oon
> Oletko koskaan yrittänyt saada kaverisi poika/tyttöystävää ? - en koska se on vitun tyhmää
> Oletko tehnyt kavereidesi kanssa tyhmiä juttuja, joita olet
katunut jälkeenpäin ? - joooo :D
> Kenen kanssa kavereistasi vietät eniten aikaa ? - mmm EMppu, Dan ja danuki on usein siin kans ja sit jasun kans nyt lähipäivinä (:
> Monta kirjainta on nimessäsi ? - 6
> Kuinka pitkä olet ? - 154,3!!!
> Oletko onnellinen ? - no pari asiaa vois muuttaa ni sit (:(:
> Entä surullinen ? - joo ku pallero kuoli ;(
> Missä kuussa olet syntynyt ? - maaliskuussa
> Oletko allerginen jollekkin ? - en
> Onko sinulla mitään sairautta ? - joo
> Kiroiletko paljon ? - riippuu
Koulu
> Mitä koulua käyt ? - Klassikkoo
> Mitä ainetta vihaat eniten ? - emten silleen vihaa mut ei niit aina jaksa
> Entä mikä on lempiaineesi ? - emt
> Onko sinulla kiva luokka ? - perus
> Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi ? - NO EN
> Oletko koskaan saanut kokeesta kymppiä ? - joo
> Entä nelosta ? - joo

<3Maanantai 15.03.2010 20:20

joka ilta mietin miten mä saatoinkaan löytää jotain niin ihanaa ku sä oot<3
en haluu et meil käy mitään tai et toisel kävis
, koska elämä on liian lyhyt aika
ja se on ainoo aika jonka saan viettää sun kanssa<3

Yritän pitää huolen siitä ettei maailma tuu vajottaa sua alas <3

I feel like a hero and you are my heroine
Do you know that your love is the sweetest sin?

♥♥♥

13.3.2010 :DSunnuntai 14.03.2010 00:52

Kootut:

-Ooks sä nussinu sitä ?
-teräskarva
-jos se tulee raskaaks mä nauran hahaha
-ei noi sun housut roiku tarpeeks


Ja
+meikattiin Dan <3 ;D
+jasu höpötti sekavia :D
+olin gangsta (Y)
+saatiin ilmaSEX meikkei

Se dissaa MUA!Perjantai 12.03.2010 00:45

RiikkaR sanoo:
en ymmärrä noist mitää
Sakko sanoo:
-.-
tyhmä olet
tyhmä kuin ellun kana
RiikkaR sanoo:
En mä oo kana!!
Sakko sanoo:
olet :D
koot koot koot!
RiikkaR sanoo:
aistin dissausta
Sakko sanoo:
hmm..
olet hyvin järkevä :D
oikea scherlock
RiikkaR sanoo:
no moon viisas :D
Sakko sanoo:
HAHAHA
päivän vitsi :D
pitäs laittaa facebookkii sais muutki nauraa
RiikkaR sanoo:
ei ollu!!
mä oon oikeest.. Fyken opettajaki sanoo et must tulee viel fyysikko D:
Sakko sanoo:
aHAHAHAA
REEEPS

Urmurrrr<33Perjantai 12.03.2010 00:06

kihlois med Dan <3 10.3.10