IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Vitsin poikanenSunnuntai 10.04.2011 17:20

Olipa kerran kolme sarvikuonoa, jotka tallustivat Afrikan savanneilla.
Oli keskikokoinen, eli normaali sarvikuono, mitättömän pieni sarvikuono ja yliluonnollisen isokokoinen sarvikuono.
No, eräänä päivänä kaverussarvikuonot näkivät todella jykevän puun. He päättivät kisailla keskenään.
Normaalikokoinen sarvikuono kettuili järkälemäiselle sarvikuonokaverilleen, että tämä ei varmana saisi kaadettua tuota puuta.
Isoin sarvikuono käski pitämään pienempää suuta ja usutti normaalikokoisen itse kokeilemaan jättimäisen puun kaatamista.
Normaalikokoinen otti ja ryntäsi kaikilla voimillaan puuta kohti. Se törmäsi puuhun järkyttävällä voimalla, mutta se ei hievahtanutkaan.
Sarvikuono puski, repi ja puri minkä pystyi, mutta kaatui lopulta henkihievereissään maahan. Se myönsi puun liian väkeväksi.

Isoin sarvikuono röhötti edelleen itsevarmana ja kauhoi maata jaloillaan.
Oli sen vuoro yrittää. Se ryntäsi puuta kohti niin, että tanner tärisi. Iso sarvikuono törmäsi kaikella massallaan puuhun ja siitä kuului järkyttävä pamaus.
Sarvikuonon sarvi iskeytyi puun runkoon, mutta katkesi ja jäi siihen törröttämään. Isoinkin sarvikuono kaatui pyörryissään maahan, mutta ei luovuttanut.
Se nousi lopulta ylös ja hakkasi, työnsi ja puski puuta monta tuntia.
Lopulta luomakunnan isoinkin sarvikuono joutui myöntämään tämän jylhän puun liian väkeväksi hänelle.

Pienin sarvikuono katsoi kavereitaan, jotka kävelivät häpeissään poispäin. Se käänsi katseensa kohti puuta.
Pienen sarvikuonon silmissä paloi kunnianhimo. Sen suonet pullistelivat ja se haki raivoa syvältä sisältään.
Kaikkia luonnon voimia vastaan se rupesi ryntäämään puuta kohti. Sen sarvi leikkasi tuulta kuin pistin pikkuruisen sarvikuonon yhä kiihdyttäessä vauhtiaan.
Kaikkia luonnonlakeja vastaan se täräytti sarvensa puuta vasten ja... vittu se puu mihinkään kaatunut.
Tee tämä Irc-Gallerian nickistäsi.


A: Hyvä suutelija
B: Tykkää ihmisistä
C: On villi ja hullu
D: Hänellä on yksi parhaimmista persoonista
E: Tykkää juomisesta
F: Sinua palvotaan
G: Toiset eivät määrää sinua
H: Hyvä persoona ja vielä paremman näköne
I: Hyvä persoona ja vielä paremman näköne
J: Pitää tupakasta
K: Todella tyhmä
L: kaikkien rakastama
M: Tekee seurustelusta hauskaa
N: Ihan kiva
I: Hyvä persoona ja vielä paremman näköne
O: Paras
P: Tulee toimeen kaikkien kanssa
Q: Tekopyhä
R: Vitun hullu
S: Helposti rakastettavissa
T: Uskollinen rakkailleen
U: Tykkää rentoutua
V: ei tuomitse
W: Erittäin avara katseinen
X: Muut eivät määrää minua
Y: Yksi parhaimmista Tyttö/poika ystävistä, mitä voi olla
Z: Aina valmis



R: Vitun hullu
O: Paras
C: On villi ja hullu
K: Todella tyhmä
-
W: Erittäin avara katseinen
I: Hyvä persoona ja vielä paremman näköne
L: kaikkien rakastama
I: Hyvä persoona ja vielä paremman näköne

Witun talvi!Perjantai 18.12.2009 19:45

Ottaa päähän lumi ja pakkanen!

En TOD. oo talvi-ihminen.

Olispa asiat siinä mallissa, ettei tarvis olla talvia Suomessa.

Eikä siitä sitte sen enempää...

Tämmöstä.Torstai 08.10.2009 19:57

Pystytkö lukemaan tämän?
Vain Jotkut pystyvät.

tätä on hanlka lukae koksa kijraiemt on eri pakioissa.
mtuta tätä ei voi lueka jos aklu ja lpopu kijraimet ei ole okielila paiokilla.
jos sinä oelt yksi niitsä joka psytyy luekmaan tämän vaiavtta niin liäsä tämä
omaan päviäkijraan
kiiots

Jooh..Maanantai 10.08.2009 18:54

OHI ON! Vikana päivänä intin parkkiksella. Kaverin auto ei lähtenyt käyntiin.
Intin portin ulkopuolella just pois päässeenä. Minä ja kaverin tyttöystävän "auto".

Kunhan testailin. =) Edellisestä merkinnästä on jo aikaa.

Näinhän se on nähtävä =)Tiistai 27.02.2007 19:01

A = Sen helposti saa ja menettää
B = Tohinaa riittää
C = Kylmää, kylmää
D = Raivoisaa rakkautta
E = Ei tule mitään
F = Helppo nakki
G = Räjähtävä ruutitynnyri
H = Rakkautta alusta loppuun
I = Hellä ja kiltti, eikä mikään petturi
J = Koeta pysyä vahdissa mukana
K = Aina mielessä
L = Hulvatonta seuraa
M = Jos seuraava kirjain on A, niin AI AI
N = Ota, jos saat, mutta kovan työn takana se on
O = Hyvä kauppa tulevaisuutta ajatellen
P = Jokaisella on makunsa
R = Reipas, äidin oma
S = Suurta rakkautta pienellä teholla
T = Tosi söpö
U = Uskomaton tuuri, jos onnistut
V = Aika veijari
W = Toivotonta
X = Jos jaksat pysyä mukana, niin miksi ei?
Y = Kuka nyt Yrjöä rakastaisi?
Z = Epätoivoista
Å = Hänellä on aivan joku muu mielessään
Ä = Hellää rakkautta
Ö = Öisin hyvää seuraa


V = Aika veijari
I = Hellä ja kiltti, eikä mikään petturi
L = Hulvatonta seuraa
I = Hellä ja kiltti, eikä mikään petturi
« Uudemmat - Vanhemmat »