IRC-Galleria

Uusi vuosi, uudet kujeetPerjantai 07.01.2011 23:18

Hienolla kliseellä lähtee. Tällä kertaa tuo on kirjaimellisesti totta. Pitkällisen harkinnan jälkeen repäisin elämäni kertaheitolla uusiksi, irtisanoin itseni Belle Modestelta, irrotin kaikki siteeni siihen firmaan ja lähdin yksikseni tarpomaan eteenpäin. Kummasti oma fiilis on helpottunut sen jälkeen, elämässä on paljon enemmän kivoja asioita ja hymy pysynyt paremmin huulilla. Moni on kysellyt, mitä meinaan puuhata Belle Modesten jälkeen ja on ehkä helpompi kertoa asiasta näin kuin selittää jokaiselle yksitellen.

Ihan alkuun en oikein tiennyt, mitä tekisin, mutta sitten asia kristallisoitui vähän vahingossa, muutaman mutkan kautta ja tadaa, uusi elämäni sai raamit. Hää- ja juhlapukuala on aina ollut se juttu, josta olen saanut eniten irti ja sitä puolta olenkin lähinnä pyörittänyt viimeiset vuodet. Samoin alan kontakteja on pienen armeijan verran pitkin poikin maailmaa. Lähdin nuuskimaan asiaa eteenpäin, selvittelemään josko sittenkin jatkaisin yrittämisen oravanpyörää.

Tässä alkaa vähitellen epäillä kohtaloa, koska kaikki on loksahdellut kohdilleen niin helposti, niin sujuvasti, että hieman jo hirvittää. Pankinjohtaja totesi, että olen vähän erikoistapaus, koska olen jo sen verran tunnettu ja vakiintunut suunnittelija, että hän lähtee mukaan teen melkein mitä hyvänsä. Öh? Minä tunnettu ja vakiintunut suunnittelija? Riiiight. En osaa ajatella itseäni sellaisena, mutta kyllähän se kieltämättä hivelee itsetuntoa. Onhan sitä kuitenkin ollut alalla jo aikamoisen monta vuotta. Tämän lisäksi sain vielä kuulla parilta muulta taholta, ettei ole vuosiin nähnyt niin hyvin kirjoitettua liiketoimintasuunnitelmaa tai niin toimivia laskelmia.

Tämä kaikki on johtanut siihen, että olen vain juossut pää kolmantena jalkana, toinen käsi kännykällä, toinen käsi läppärissä kiinni ja järjestellyt asioita kuin hourupää. Se näyttäisi kohta kääntyvän voiton puolelle ja tämän kuun loppupuolella avataan Hämeenlinnaan uusi työpaikkani. Tällä kertaa en ajatellut polttaa itseäni loppuun pelkällä mittatilaustyöllä, joten 70% tuotteista on tarkkaan valittuja merkkipukuja ja loput sitten omaa mallistoa ja uniikkipukuja.

http://www.revelations.fi/ - Tätä se nyt sitten on. Morsius- ja juhlapukujen erikoisliike astetta rokimmalla asenteella. :) (Tosin sivut ovat vielä pahasti työn alla, että siellä on vain pelkkä teaser.)

Täältä sen sijaan löytyy vähän enemmän ja jos on kiinnostunut voittamaan vaikka ilmaisliput häämessuille tai seuraamaan, mitä kaikkea mielenkiintoista tässä kehittyykin, kannattaa painaa "tykkää". ;)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.