IRC-Galleria

taitavaaKeskiviikko 13.02.2008 20:56

kirjoita nickisi tähän seuraavin tavoin.

nenällä: rosalin

kyynärpäällä: rtopdssaö.loinm

leualla: frdklsxszza.kijn

varpailla: rosalinj (oonpa notkee)

silmät kiinni: rosalin (:O)

Sanan pitäis olla: Rosalin

http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/index.htmKeskiviikko 13.02.2008 20:50

Roosa loihdittiin maailmaan eräänä hiostavana aamuyönä. Jo miltei heti näki että hänestä tuli poika. Perhe oli kadehdittu ja he eivät nähneet hätää. Koulussa hän oli hyvä, siellä häntä ei pidetty idioottina.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ällöttämään kassien kantaminen, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli nousuhumala.

Roosa kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin vulgaariksi. Päähänsä hän sai punaiset hiukset, sekä vaaleanruskeat silmät.
Ilkeilystä seuraten hän oli todella ikävä. Lempiruokaansa omenoita hän sai työskennellen nenänkaivajana.

Roosa ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa joka viikko. Alkoholia hän käyttää lääkkeenä.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa suurinpiirtein meni naimisiin.

Sen pituinen se.

äitiSunnuntai 20.01.2008 02:06

alko tänään melkeen itkemään kun heitin ilmaan että täytän ens vuonna kaheksantoista, ja muistaakseni se sano myös minnuu (paska) pennuksi

tai ehkäSunnuntai 20.01.2008 02:04

ei tarviikkaan, se sentään oli nostanu miun pyykit tänään pyykkituvan pyykkikoneesta pois vaikka sen vuoro ei ollu alkanukkaa, turhan äkäistä toimintaa

miun pitäsSunnuntai 20.01.2008 02:03

tehdä asialle jotain ehkä, kun miun naapuri ajelehtii aina välillä tuolla ulkona.. jäätyy vielä.

saatanSunnuntai 20.01.2008 02:02

vahingossa ja tahtomattani nähdä huomenna (tai tänään) liikaa miehiä, täytyy ehkä nukkua vähän että osaan valmistautua pahimpaan.

reiluaPerjantai 18.01.2008 16:59

oisin saanu usa:sta kesätöitä jos oisin voinu alottaa maaliskuussa. tylsää. tyhmä lukio. hyi.

[Ei aihetta]Keskiviikko 21.11.2007 16:35

onko olemassa sellasta kurssia missä ihmiset opetetaan puhumaan siitä mitä ne ajattelee?

sinin mieliksTiistai 20.11.2007 11:54

oon taas suunnitellu tulevaisuuttani eteenpäin ainakin vuoden verran. meillä oli hennan kanssa to-della kehittävä ajatusleikki eilen. mietittiin et mihin päin suomee sitä muuttas, kun ollaan molemmat niin kyllästyneitä joensuuhun. ajateltiin et otetaan kartta käteen ja silmät kiinni tökätään sormella johonkin paikkaan. henna kannatti lappeenrantaa, mut miusta se ei kuulostanu urhoolliselta. muutettiin lappeenrantaan. ei kuulosta hyvältä. miulta suurimman kannatuksen sai idea, että muutetaan rovaniemelle, pidetään välivuosi opiskeluista ja mennään töihin, HOIDETAAN VUOSI POROJA ! se ois niin ihanaa elämää, niin ja vuokrattas sellanen tunturimökki. (niinku mie loistin: joo, muutetaan lappiin ja vuokrataan tunturimökki alpeilta! peruskoulu maantieto kymppi)

kuitenki, ens syksynä siis muutto rovaniemelle : )))

ps. en ikinä etene opinnoissani kun miun naapurit on tehny jo ikuisuuden tuota remonttia ! hirvee naputus alkaa seittämältä aamulla, ja päivällä se on jo älytöntä poraamista. syyttäkää niitä huonosta koulumenestyksestä. aika laiskoja remonttireiskoja kun taitaa olla ikuisuusprojekti.

Olet Hestia, kotilieden jumalatarMaanantai 12.11.2007 22:52

Tärkeimpiä ominaisuuksiasi on sisäänpäin kääntyminen ja oman sisäisen harmonian rakentaminen. Elät omaa maailmaasi piilossa muilta. Rakastat rauhaa ja pakenet ristiriitoja, mutta silti sinussa on vakuuttava määrä hiljaista voimaa.

Miessuhteesi ovat perinteisiä. Näennäisesti. Sinun kodissasi ylläpidetään kulissimaista roolijakoa, jossa mies näyttää määräävän kaapin paikan, mutta nainen kuitenkin säilyttää sisäisen itsenäisyytensä.

Hestia-arkkityypin vaarana on tunteitten ilmaisematta jääminen.

Hestia saattaa puhutella sinua tänään sen vuoksi, että riita kaipaa sovitusta. Hestia neuvoo sinua solmimaan rauhan riitakumppanisi kanssa. Hän pyytää sinua poistamaan vihan siemenen sydämestäsi ja vakuuttaa, että vain sopusointu saa ihmisen löytämään oman sisäisen tasapainonsa.