IRC-Galleria

nyt tarkkana ihmiset!Maanantai 04.09.2006 19:06

Tiia päätti pamahtaa eloon maailmaan eräänä kylmänä aamuna. Aika nopeasti näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli omavarainen ja he söivät vain sianruokaa. Koulussa hän pärjäsi huonosti, siellä hänelle oltiin kateellisia hänen hampaistaan.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kuvottamaan leikkihieromalaitokset, niinpä ajanvietteeksi tuli lehdet.
Tiia kehittyi kuudennellakymmenellä varsin naiselliseksi. Päähänsä hän sai tummanruskeat hiukset, sekä punaiset silmät.
Paukuttamisesta johdatellen hän oli erityisen rakastettava. Lempiruokaansa lihapiirakoita hän sai työskennellen hiustenpesijänä.

Tiia ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa kerran viikossa. Alkoholia hän juo jotta tulisi humalaan.

tuisku. lempinimi, antti tuisku on karmaiseva neiti. sanoo:
Hän osti itselleen puolison jonka kanssa oli lähellä mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

kukaan ei ikinä olis kateelline mun kieroutuneist hampaista, oliski :D

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.