IRC-Galleria

”Veto! Veto! Veto!”
Jokaista huutoa säesti kepin kumahdus laivan puiseen runkoon. Ruumassa istui liki seitsemänkymmentä miestä, viimeisten laskujen mukaan kuusikymmentä ja seitsemän. He olivat kaikki raavaita, fyysiseen työhön tottuneita miehiä. Silti lähes vuorokauden ympäri jatkuva rasitus teki tehtävänsä. Vähäinen ruoka ja ajoittainen nestehukka lisäsivät unen puutteen vaikutusta.
Ruumaan laskeutui hiljaa pitkä mies, jonka tummat hiukset olivat sidottu kiinni niskasta. Hiljaisena hän katseli väsyvää joukkoa. Mies nosti kätensä ja laski sen tahtia lyövän miehen olalle.
”Anna heidän nukkua, seuraavaan kaupunkiin on kolmen päivän matka.”
Ääni oli hiljainen, mutta silti jokainen mies ruumassa kuuli sanat selkeästi. Kalvakat ihot tuntuivat kalventuvan entisestään ja oli vaikea sanoa johtuiko se miehen äänestä vai sanoista.
Ruumaan laskeutui raskas hiljaisuus kun miehen harmaiden silmien katse kävi vuorollaan jokaisen orjansa läpi. Viimein se pysähtyi vanhempaan jo kuntonsa lähes täysin menettäneeseen mieheen.
”Anna heille ruokaa ja tuo hänet luokseni”, mies sanoi edelleen hiljaa ennen kuin poistui ruumasta.
”Kuulitte mitä kapteeni sanoi! Kädet irti airoista!”

-

Any comments?

"I am beautiful, no matter what they say. Words can't bring me down!"

http://www.geocities.com/pieni_poytalaatikko

Nyt jokainen kipin kapin tutustumaan. ;)

Armollinen rakastettuni,

Toivoisin voivani kertoa teille tämän kaiken kasvotusten, mutta olosuhteisiin nähden se ei olisi sopivaa. Kuten tiedätte, minä olen vakituisessa parisuhteessa, ollut jo jonkun aikaa. Ja vaikka tämä parisuhde ei olekaan aivan täyttänyt omia mieltymyksiäni, en silti aio tehdä mitään harkitsematonta. Ja vaikka usein tavatessamme, saatte minut hymyilemään jo olemassaolollanne, en aio tehdä suhteenne minkäänlaista siirtoa.
Jos elämä on pelilauta, osan siihen maalatuista askelmista on vastattava rakkautta. Tai jos rakkaus on pelilauta, toimiihan tämä ajattelutapa niinkin. Joka tapauksessa, minun pelilaudassani polku jakautuu kahteen pienempään ja minä pelinappulana seison niiden risteyskohdassa. Toinen näistä poluista jatkaa tätä hetkeä, mitä nyt on ja mitä ei ole. Kun taas tämä toinen vie minut uusiin ulottuvuuksiin. Mutta minä olen päätökseni tehnyt ja kaikessa hurskaudessani aion ensin mainittua, vakaampaa polkua jatkaa, vaikka tämä jälkimmäinen kaikkine riskeineen minua enemmän viehättääkin.
Sanottakoon, että tämän toisen polun varrella olisitte olleet te, toisin kuin valitsemallani polulla. Siellä vierelläni kulkee rakkaani, jolle saatan luvata loppuelämäni seuraavien askelmien aikana. Mutta se päätös ei ole vielä edessä, siitä minä en teille tahtonut kirjoittaa.
Tahdon vain kertoa teille kuinka paljon teitä rakastan vaikka ette voi koskaan olla minun, vain ja ainoastaan minun. Tahdon kertoa kuinka paljon kaipaan syliinne joka ainoa hetki, kuinka paljon kaipaan läheisyyttänne vaikken sitä koskaan ole siinä merkityksessä kokenutkaan. Tahdon, että tiedätte kuuluvanne sydämeeni nyt ja aina, teille on osa sydämestäni omistettu, vaikken mitään takaisin saisikaan.
En oleta, että haaskaisitte enempää aikaanne tähän kirjeeseen, että vaivautuisitte vastaamaan, enkä oikeastaan sitä edes tahdo. Ainoan tahtoni olen teille tehnyt selväksi, kertonut sen teidän kielellänne teille, että sen mahdollisimman hyvin ymmärtäisitte. En oleta saavani teiltä jatkossa mitenkään erityistä kohtelua enkä oleta, että huomioisitte minua yhtään enempää jatkossakaan, sillä kaiken haluamani olen saanut kun te tämän kirjeen olette lukeneet. Kaiken sen mitä voin pyytää olette silloin toteuttaneet.

Ikuisesti teidän,
Armahdettu rakastajatar

Olis ollut koko pääsiäisloma aikaa kirjoittaa.
Kaks vastausta, molemmat n. kaks sivua, ei ois ollu paha.
Mutta kun piti jättää viimeiseen iltaan.

Voitte uskoa, että nyt jos joskus vituttaa.

Onneks on ees toinen valmis.

Se on niin kivaa, kun en oo koskaan ymmärtäny kun poikaystävä angstaa mustiksena.
En sillonkaa kun se yritti saada mua mustikseks - ei toiminu.
En sillonkaa ku Marjo rupes seurustelemaan - vaik olinki vähän mustis.
Mut nyt mä sit ymmärrän.
Enkä oikeen tiä ees kui.
ANGST.

Neula läpäisee hennon ruumiin. Siivet lepattavat kuin yrittäen pistää vastaan viimeisillä voimillaan. Kipu kulkee säälimättä hauraan kehon yli. Uudestaan ja uudestaan, kunnes siivet pysähtyvät. Vain kylmä henkäys käy ja kauniin perhosen sielu on poissa.

Tassut kuljettavat eteenpäin käskien poikasia turvaan. Nurkan taakse. Pettämätön askel viekin kantajansa pimeyteen. Pennut huutavat jossain, kaipaavat turvaa. Rimpuilu ei auta, pimeys ei väisty. Korviin kantautuu solinaa ja pian turkki kastuu.

Käpälät kaivavat käpyä, rikkovat sen osiin. Pienet hiutaleet leijuvat alas osuen asfalttiin. Variksen rääkäisy. Käpy tippuu. Tuntuu kestävän ikuisuuden, ennen kuin se osuu maahan. Nopeat askeleet vievät maan kamaralle. Katse etsii ja löytää. Käpy on aivan lähellä. Kirskahdus. Käpy jää rauhaan.

Hypähtelevät askeleet. Ympärilleen pälyily. Laukaus. Kulkeminen käy juoksuksi. Puu ja väistö. Laukaus. Kipua. Haukuntaa. Juoksua. Paniikki. Jalka lipeää, kaatuminen. Viimeinen laukaus.

Täytettyjä eläimiä, turkiksia, taljoja, hyönteiskokoelmia. Mustaan pukeutunut mies kulkee talon liepeillä. Öljyä. Nousee kuistille ja pysähtyy. Tulitikku. Mies astelee ovesta sisään. Liekkejä. Yläkerran sängyllä makaa joku. Keräilijä.

"Nyt kuulut Kuoleman kokoelmaan."