IRC-Galleria

SamEagle

SamEagle

nauraa teille ahahah

oli pakko reims<3Tiistai 05.12.2006 00:47

http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/index.htm

Raiski päätti herätä henkiin maailmaan eräänä sateisena aamupäivänä. Tunnin päästä näki että hänestä tuli sekasikiö.. Perhe oli mahtava ja he kylpivät rahassa. Koulussa hän pärjäsi kohtalaisesti, siellä häntä katsottiin kieroon.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ihastuttamaan mammutit, niinpä ammatiksi tuli lehmät.

Raiski kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin älykkääksi. Päähänsä hän sai vihreät hiukset, sekä valkoiset silmät.
Surkeudesta seuraten hän oli erityisen tollo. Lempiruokaansa fluoritabletteja hän sai työskennellen velanperijänä.

Raiski ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa joka perjantai. Alkoholia hän juo viikonloppuisin.

Hän sai itselleen puolison jonka kanssa meni vahingossa naimisiin.

Sen pituinen se.


Honi saapui maailmaan eräänä loskaisena aamupäivänä. Sukkelaan näki että hänestä tuli sekasikiö.. Perhe oli köyhä ja he söivät vain kerran vuodessa. Koulussa hän pärjäsi hyvin huonosti, siellä häntä ihannoitiin rumista vanhemmista.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oksettamaan finnit, niinpä viihteeksi tuli mammutit.

Honi kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin viisaaksi. Päähänsä hän sai mustat hiukset, sekä valkoiset silmät.
Äidistä johdatellen hän oli erittäin vaikuttava. Lempiruokaansa ranskalaisia ja pizzaa hän sai työskennellen lääkärinä.

Honi tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan autokaupassa. Alkoholia hän juo ettei olisi nysverö.

Hän huuti itselleen puolison jonka kanssa luuli menevänsä naimisiin.

Sen pituinen se.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.