IRC-Galleria

***
Sytytä elämäsi tuleen ja etsi heidät, jotka ruokkivat liekkejäsi.
-Rumi
***
Niin päivä haihtuu,
pois vuosi kiitää,
ja yksi muisto
nyt ajaa toistaan.
Tuo lyhyt hetki
jäi ikuiseksi:
se tuskan hetki,
se onnen hetki.
-Runeberg
***
Tiet metsässä toisistaan erkani,
voinut lähteä en molemmille.
Seisoin haikeissa ajatuksissani,
toista polkua seuraten katseellani,
kunnes peittyi se pensaiden alle.

Lähdin toista polkua kulkemaan,
yhtä kaunista, mutta se taisi
houkutella ruohottuneisuudellaan.
Sitä kulkevahan sen askelillaan
yhtä paljaaksi kuluttaisi.

Tiet aamussa uinuivat kumpikin
keltalehtien peitteleminä.
Kuljin toista päivän ja toisenkin.
Teiden kulkua tuntien aavistin,
etten palaisi enää ikinä.

Päästä aikojen, aikojen, jossakin
tämän huokaisten kertoa voisin:
Kaksi tietä vei metsän kätköihin,
niistä vähemmän kuljetun valitsin,
ja siksi on kaikki toisin.
– Robert Frost
***
Elää, elää elää!
Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
terälehdet äärimmilleen auenneina,
elää ihanasti kukkien,
tuoksustansa, auringosta hourien –
huumaavasti, täyteläisesti elää!
-Katri Vala
***
Elämä on yltäkylläinen ja elämä on kaunista.
Ja se on hyvä paikka, jossa me kaikki olemme täällä maan päällä,
jos pidämme siitä huolta.
-Alice Walker
***
Uskon, että rakastuminen elämään on avain ikuiseen nuoruuteen.
-Doug Hutchison
***
Kaikki polut johtavat samaan päämäärään: välittää muille mitä olemme.
Ja meidän täytyy kulkea yksinäisyyden ja vaikeuksien,
eristäytymisen ja hiljaisuuden läpi päästäksemme lumottuun paikkaan,
jossa voimme tanssia kömpelöä tanssiamme ja laulaa surullista lauluamme
-Pablo Neruda
***
Minä, oma vankini, sanon näin:
elämä ei ole kevät, vaaleanvihreään samettiin puettu,
eikä hyväily, jonka saamme harvoin,
elämä ei ole päätös lähteä
eikä kaksi valkoista kättä, jotka pidättävät.
Elämä on ahdas kehä, jonka vankeja olemme,
näkymätön piiri, jonka yli emme koskaan astu,
elämä on läheinen onni, joka kulkee ohitsemme,
tuhannet askelet, joita emme kykene astumaan.
Elämä on halveksua itseään
ja maata kaivon pohjalla hievahtamatta
ja tietää, että ylhäällä paistaa aurinko
ja ilmassa lentävät kultaiset linnut
ja nuolennopeat päivät kiitävät ohi.
Elämä on viitata lyhyet hyvästit
ja mennä kotiin ja nukkua…
Elämä on olla muukalainen itselleen
ja uusi maa jokaiselle muulle, joka tulee.
Elämä on laiminlyödä oma onnensa
ja työntää luotansa ainoa hetki,
elämä on uskoa olevansa heikko eikä tohtia.
-Edith Södergran
***
Opi nauttimaan elämäsi jokaisesta minuutista.
Ole onnellinen nyt.
Älä odota jotain itsesi ulkopuolelta, joka tekee sinut onnelliseksi tulevaisuudessa.
Ajattele kuinka arvokasta on se aika, jonka joudut viettämään, olipa se sitten töissä tai perheesi kanssa.
Jokaisesta minuutista tulee nauttia.

-Earl Nightingale
***
Ja sitten koitti päivä,
kun riski
pysyä tiukkana
silmussa

oli kipeämpää
kuin riski
kukkia.
-Anaïs Nin

***
Elämä on lyhyt, tieto pitkä, tilaisuus kiitävä, kokemus petollinen, päätöksenteko vaikea.
-Hippokrates
***
Mitä minä pelkään? Olenhan osa äärettömyyttä.
Olen kappale kaikkeuden suurta voimaa,
yksinäinen maailman miljoonien maailmojen
keskellä,
ensimmäisen asteen tähti joka sammu
viimeiseksi.
Elämisen riemu, hengittämisen riemu, olemassa –
olon riemu!
– Edith Södergran
***
Elämä on läpimatka ja maailma on näytäntösali. Tullaan sisään, katsotaan ja lähdetään.
-Demokritos
***
Kiinni riipun elämässä
kaikin vaistoin, kaikin taistoin,
vaikka kaikki tuskat tunsin,
vaikka kaikki maljat maistoin.

Tartun elon sorjan tukkaan,
pidän kiinni enkä päästä,
sääli muita en, en itse
myöskään itseäin mä säästä.

Kiitän joka tuokiosta,
kiitän Sallimusta syvää,
minkä elää vielä salli,
minkä antoi pahaa, hyvää.

Teen sen itsetietoisesti:
rikon taikka kärsin, – kestän,
noin ma pelon peikot torjun,
noin ma kuolon kauhut estän.

Tiedän, että sorrun, sentään –
taikka kenties juuri siksi –
elän suurta sunnuntaita,
tunnen kaikki kaunihiksi.

Kenties juuri siksi mulle
taivaan tuliruskot palaa,
etten eespäin enää toivo,
etten taapäin enää halaa.

Tässä seison enkä taida
muuta: tällaiseksi loi mun
aika, ijäisyys ja luonto
suuri, joka elää soi mun.

Pyydä anteheks en mitään,
mitään en ma anteeks anna,
olen niinkuin luonto itse,
joka lausuu: kärsi, kanna!

Harmetkohot hapset, menköön
selkä poikki taakan alla,
sentään elämää ma laulan,
kiitän mieliä kirkkahalla.

Hyvät herrat, kauniit naiset,
kyynelin ma täältä lähden,
itken niinkuin syksy-ilta
peittyessä pohjantähden.

Rakastan ma raivoon saakka
tähteäni omaa tätä,
elon joka ilmausta,
maata sydän-sykkivätä.

Rakastajan lailla eroon
kerran elämästä tästä:
ikihyvästit kun heitän,
vielä nautin elämästä.

Pyhä, suuri Tuntematon,
turhaan mulle huntus nostat,
tiedän, että kuolen silloin,
koska näkös mulle kostat.

Siksi painan silmät kiinni,
umpiluomin uskon sinuun,
rinnoillesi pääni painan,
tunnen, että uskot minuun.

Ah, te kuolevaiset! Kuulkaa,
nähkää onnellista kahta,
jotka punapursin soutaa,
joutaa pitkin Lemmenlahta!

Kukat tuoksuu tuhtopuulla,
tähkät täyteläiset häilyy,
riemut rypäleinä tiukkuu,
päivä alla, päällä päilyy.

Miks en laulais, laikahtaisi,
koska sopii sorja raiku
siihen, mist’ on miesten retki,
missä naisten naurun kaiku?

Rakas, pyhä, suuri Luonto,
sulle soitan, sormet liitän,
lumosit mun lasna kerran,
siitä miesnä nyt sun kiitän.

Sulle uskoton en olla
taida enkä tahdo, – helmaas
suutelen ja kuolen, vaivun
valheesees ja kuvitelmaas.
– Eino Leino