IRC-Galleria

Saqpetteri

Saqpetteri

Unelmavävy

Selaa blogimerkintöjä

Bwingzwag - Isoisän MaissipiippuTorstai 15.11.2007 00:45

Minä muistan kuinka joskus minusta oli neksi nähnyt olen pariskuntia
jotka puhuvat niinkuin haluaisin ystävieni minua puhuvan.
pitävän hauskaa keinussa keinuen huoleti huolet pois sisältään
syvimmästään antaa kevään virrata
jälleen tuon isoveljeni haluan pois kasvoilta käsiäänsä tahrimasta.
Kerman puhdistus aineita joutuu toisinaan lattiaansa kuurata ja viedään
matot matonpesu paikalle joo tota vaikkei sitäkään välttämättä haluaisi selvänpäisenä tehdä
On silti pakko joskus hieman toisten tahtoon taipua antaa itsestään irti
enemmän kuin kukaan toinen voisi joissain tilanteessa kuvitella edes antavansa
paketin jonka sisältä saattaa löytää pienen pelle figuurin.

Parta kun kasvaa ja hermaan kutsuihin pitääkin aloittaa jo rinkkaansa
huolella pakata tarkistaa kuitenkin vielä se että on shampoo on tullut varmasti mukaan sillä vaikkakin on kuu
siltä että on aina yksin on silti joku seura niinkuin mestari suuri keksimysmies
jonka shakkilaudalta löytyy niin paljon mustia valkoisia pieniä sieviä
ehkäpä joidenkin mielestä kauniitakin ruutuja joilla voisi miltei perustaa kokonaisen kansakunnan avun johon ne asuttaisin
pienen pienen tuvan jonka piipusta savu nousisi talvi aikoina noina kylminä hetkinä
pihavina päivinä joina jo barokki pojat joutuvat pitämään farkkujen
alla sinisiä punaisia satojen muun värisiä pitkiä kalsareita naisten vihollisten erotiikan tappajia

Veden pinnan alapuolisen elämän käsite mun mielestä vaikuttavien voimien takia ne sitä siis heiluttavat
kuin kello on jo noin lähellä tornista aamu kirkastaa lampaan ja ilmottaa kumeella soivalla äänellään
millä ei voi kukaan muu puhua samoja sään eliä pieniä hetken mielikohteita herättäviä
unen puut ovat pystyyn nostavat kädetkin väpäjät vielä samat aallonpituudet joiden kuvat muodostavat liki
kylmään hienoon salee paiskovan yhdistelmän joka tarvitaan kassakaapin avaamiseen siellä
muutenhan se ei olisi turvallinen paikka
omaisuutensa nuoruutensa arvokkaiden taulujensa ja muun turhaan härpäkkeen säilytystä
huolella tehty valmistettu teräksestä taipumattomasta metallista joka ei
myöskään aio myöntää ruostu vankin estää kestään mistään turhaan silmiin selvä mankeli on oleellista
seinä millä on omastavat kaikki muutkin kuin sen pää turhaa sekä täyttätöntä ahon niin
huoleton - aa


(En oo sitte yhtää varma kaikista sanoista... korvakuulolta noukin noi sanat ja en saanu oikee mitää selvää joistain sanoista ja sit arvailin et mikä se vois olla =D)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.