Varoitit hetken ennen.
Halunnut et rakkaittesi
itkevän hupenevaa aikaa.
Tulit ovelle vastaan,
varjonasi ystäväni,
pinnistit voimasi tervehdykseen,
kuin se tärkeintä maailmas ois.
Kadun niin paljon.
Hetkiä, joina en sulle löytänyt aikaa,
jota luulon olevan loputtomiin.
Kun vein sinut kävelylle tienlaitaan
sen sijaan että olisin vienyt metsään,
jonka tuoksuja niin rakastit.
Olisit ansainnut sen.
Yhden minä tiedän,
me tapaamme vielä.
Tässä maailmassa kenties,
jos sielumme vaeltavat.
Jos taivas on totta,
sinä odotat minua siellä,
mitä olenkaan vailla ilman lämpöäsi...
Kukaan ei korvaa sua ikinä mun sydämmessäni,
tunnettiin toisemme ehkä vaan vuosi,
mutta se vuosi oli mulle paras ikinä.
Olit aina lohtuna ja turvana,
huonoinakin päivinä,
jaksoit kuunnella ja ymmärtää.
Nyt kun tiedän että et enää palaa,
toivon että muistat yhteiset hetkemme,
ne hetket on sydämessäni ainiaan,
eikä haihdu koskaan.
Jälkeesi jäi ihanat muistot joita kunnioitan.
Välillä luulin että oma isäni olisi tullut takaisin,
sillä sait minut hymyilemään ja tuntemana oloni turvalliseksi.
Sinua kaivaten, Prinsessasi/ Ottotyttösi
