IRC-Galleria

alkaa pikkasen palaa loppuun parii riippakivee kohtaan. Miks miun pitää aina uskoo vääriin ihmisiin? Tuhlaan aivan liian paljon aikaa koska uskon et ihmiset osaa muuttuu jos vaan haluu, mut nää miun uskottavat onki oma lukunsa.

Ansaitsenko mie tän? Sen onneks tiiän et miulla on varaa kirjottaa tätä. Tai ehkä vaan olen katkera ja vittuuntunut, päätä sinä.

''Olen masentunut, saan tehdä mitä lystää'' on ikävä, ikävä ajattelumalli, oon huomannu. Siis tottakai onhan se ikävää olla masentunukki nykysin mut se on nykysin niin muotisana ylipäänsä, ja sitä voi jokanen miettii miten paljon on ite vaikuttanu tilaansa. Kuka sen kuopan on kaivanu? Joku muu; Okei, oo maas, saat olla, jos siltä tuntuu ja nouse sieltä, mutta voi saatana jos siul o lapio ja multaa kädes ni haista minun puolesta vittu. Elämää ei tarvi tehä vaikeeks. Asenteella tehdään oikeesti ihmeitä, ja omalla yrittämisellä.

En haluu samallaiseks D8 mut en vaan voi olla miettimättä et oonko minä vaan katkera nyt tai jotain, vai onko miul oikeus vaatia parempaa? (Veikkaan jälkimmäistä) Vois pistää jonkun kaverien haku ilmotuksen melkei johonkin! XD Tai perkele, miksei saman tien johoki deittipalveluun! (Tosin epäilen et miua kiinnostavat ihmiset ei semmosista löydy. Ne ei nöyrtys moiseen) Ja perheenki tartteisin (mafia tai tavallinen<3) Mut siis ihmisiä joihi luottaa, ja jotka ois yhtä lojaaleja ku minä ja jotka ois tukena ja turvana ja vittuku miule tulee aina ääliöolo tämmösi' kirjottaissa vaik samalla tiiän et miulla on täys oikeus narista, mutku en haluu semmoseks joka inisee ja vinkuu joka ainoooosta saatanan mahollisesta ja mahottomasta asiasta, mut eikös sitä joskus piä valittaa ettei pää levii? Vituttaa oikeesti ihmiset jotka tekemällä tekee elämistään vaikeita.

Ja minulle todellakin saa sanoa jos yhtään meinaan vajota sille tasolle!

Miks hyvät ihmiset on niin harvinaine laji? Tarviisin niitä täl hetkel enemmä kun koskaan etten ihan menettäis uskooni ihmisiin (taaslaa). Onneks niitä joku pyörii kuviois nytkin, tekis mieli tupata heidän seuraan kovastikin enemmän, mutta en ikinä oo perustanu tyrkyttämisestä ja en haluu tuhota viimesiä hyviä ihmissuhteita sil et roikkuisin heissä. En vaan uskalla tylysti uskoo et joku muu kun minä arvostais miun seuraa suuresti ilman mitään rohkasuja. Ujokin kyllä olen.

Kurkku ei kyl kestä sitä tupakoinnin määrää mitä nykysiin vitutuksen puuskiin tartteis mut hei hip hurraa, miulapa onkin enää yksi syöpäkääryle! 8D ja kaupat kii. Bueno. Pitäs varmaan vaihtaa vahvempiin aineisiin.

Ja sit niin: Miks kirjotan tätä? No ehkä vaikka siks että oon uusia kauniin värisiä karvojani myöten täynnä kaikkien saatanan suhteiden yksin ylläpitämistä täynnä. En minä mitään valmista odota, mutta COME ON, eikö ystävyydessä, kaveruudessa, parisuhteessa ja kaikessa vitun sosiaalisessa kanssakäynnissä ole kyse kahden ihmisen välisestä vuorovaikutuksesta, vai oonko käsittäny nyt jotain väärin? Vai onko se vaan jotain missä pyritään ottamaan toisesta paras mahollinen hyöty irti?

Ja hiukan iskeviä lyriikoita viel tottakai:
''Mä muistelen sua iltaisin, kusipäistä suloisin. Sun sanat raiskaa mua taas, tahtoisin sut unohtaa.

Mä katselen kun sä syöt pullaa, toivon et saat kihomatoja, ei enempää voi odottaa, sä annoit mulle jo liikaa.

Maailma tuntuu pahalta, taidan olla katkera''


Tuli pitkä, ja ehkä sekava pakina, mutta mitäs pienistä?

Ja vielä kehtaan linkata yhen hienon biisin tähän perään kun en jaksa ruveta metästään lyriikkoja: http://www.youtube.com/watch?v=vGZygogSWdY&feature=related