IRC-Galleria

Kamala flunssa jyllää. En jaksais nyt tällasta. Piti kuntoilla oikeen tehokkaasti alkuviikosta mut enhän mä mitään pysty tekee ku makaan vaan kotona :( Inhottavaa.

Hautajaiset ohi. Mitä niistä jäi - hirmuisen tyhjä olo. Ehkä täyttyy joskus muistoilla, mutta ei vielä. Siitä oon onnellinen että pystyin pitämään kirjoittamani puheen siellä... Kyllä itketti, mut sain vietyä sen loppuun.

Nyt haluaisin vaan pysäyttää ajan. Jäädä paikoilleni. Ei huvita mikään, arjen jatkaminen tuntuu vaikealta.

Noooo.... tää kipeänä kotona hengailu ei ainakaan nähtävästi piristä mua!

Lauantaina Ismon keikalle Caribiaan. Saattaa olla ihan kivaakin. Ismohan jyrää. Ja sit joku viikonloppu tässä oon menossa shoppailureissulle Tallinnaan. Jippii. Ei se nyt just innosta, mut kyl varmasti sit.

Juu. Hiemanko melankolista tekstiä taas.

Oon ihan mielettömän väsyny. Mun ihanat kiltit pikku pupuset valvotti mua koko viime yön! Ihme rubmaa veti häkeissään ja sit piti kans takajaloilla "vähän" tampata sitä häkin pohjaa. Pääsivät vielä illallakin muutamaks tunniks juoksemaan mut eipä se rauhottanut tätä kaksikkoa ollenkaan. Oon kyllä tottunut siihen kolinaan, mut nyt en kyl mäkään kyennyt nukkumaan.

Joooh... eipä paljon muuta uutta sitten mulle kuulukaan. Elän tällä hetkellä ulkopuolisen silmin varmaan melkoisen tylsää elämää kun en oo vähään aikaan käynyt juhlimassa tai mitään. Ei vaan huvita kun oon edelleen niin surullinen :( Ja hautajaiset on lauantaina, joten biletys ei oo kyllä päällimmäisenä mielessä. Äsken kattelin vähäsen valokuvia, tottakai siellä oli kuvia myös pappasta. Ripsarit olikin sit poskilla ennen kun huomasinkaan.

Jotain hyvääkin. Ystävä meni kihloihin :) Että tervetuloa vaan meidän rengastettujen joukkoon ;)

Mun rakas rakas pappani kuoli viime keskiviikkona... Siitä lähtien oon ollut tällanen epäsosiaalinen ja "ilmeetön". Ne jotka ei tiedä asiasta, kelaa varmaan että oon muuttunu tylsäks ja tylyks... Mut eipä oo niin. Mulla vaan on koko ajan paha olo :( En tiennyt että läheisen kuolema sattuu näin paljon vaiks se ihminen oiskin jo vanha. Pappa oli hirmuisen läheinen, mutta myös vanha... En silti osannut odottaa kuolemaa, koska se oli niin hyvässä kunnossa.

Useimmiten on vieläpä epätodellinen olo. Ei voi uskoa, että tapahtunut on totta. Ei voi uskoa, ettei oikeasti näe sitä ihmistä enää. Pappa asui 18 vuotta mun naapurissani, joten nähtiin päivittäin. Ja nyt ei enää... Kai tää epäusko on joku ihmisen suojelumekanismi... Jos sitä koko ajan tajuais asian, ei kai pystyis elämään eteenpäin. Nyt se todellisuus iskee vaan aina välillä. Silloin tosin hirveän kipeästi :(

Eilen näin papan viimeisen kerran. Se näytti niin pieneltä. Kuin vahanukke. Tietysti tiesin, ettei pappa enää ole siinä oikeasti. Se oli pelkkä kuori. Mietinkin nyt jatkuvasti, että missä se on. Pakko sen on jossain olla, ei sellanen ihminen vain katoa.


On vaan niin hirveä ikävä :(