IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.05.2006 20:07

Mikko syntyi uudelleen maailmaan eräänä kuivana iltana. Jo miltei heti näki että hänestä tuli sekasikiö.. Perhe oli mielettömän iso ja he söivät vain kerran kuussa. Koulussa hän pärjäsi kohtalaisesti, siellä häntä ihannoitiin rumista vanhemmista.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kiinnostamaan lemmikkieläinkaupat, niinpä ajanvietteeksi tuli tikapuut.

Mikko kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin nuorekkaaksi. Päähänsä hän sai mustat hiukset, sekä mustat silmät.
Lääkitsemättömyydestä huolimatta hän oli todella vaikuttava. Lempiruokaansa sienikeittoa hän sai työskennellen aerobikjakkarana.

Mikko tupakoi ja käyttää nuuskaa paljon. Alkoholia hän juo kertoessaan tositarinoita.

Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa suurinpiirtein meni naimisiin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.