IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Blogi

- Vanhemmat »

Netissä näkyy kaikkiSunnuntai 04.03.2007 22:55

Ei taida olla kenenkään syy että netissä näkyy kaikki. Tai, niin no, ainakin se on avoimin paikka sillai että se mitä sinne laitetaan se kanss pysyy siellä. Oli se sitten tekstiä, kuvaa, videota taikka aivan mitä tahansa. Tavallaan se on ihan hyvä että on olemassa paikka, joka on sekä poliittisesti, uskomuksellisesti sekä kaikin tavoin avoin uusille ideoille, ajatuksille ja mietteille. Juju vaan pillee siinä että se mitä sinne laitetaan on kaikkien käytettävissä ja näkyvissä, oli se sitten hyvä tai paha juttu.

Niin että ihan kaikkea ei sinne kannata laittaa. Jos on jotain minkä ei tahtoisi KENENKÄÄN muun tietävän, ei ainakaan kannata laittaa sitä nettiin. Tää saattaa kuullostaa täysin selvältä asialta, mutta ajattele hetki. Montako kertaa et ole itse kirjoittanut jotain täysin henkilökohtaista nettiin, minkä läheisesi ehkä voisi lukea, ja mikä mahdollisesti saattaisi satuttaa niitä jotka liittyvät asiaan tavalla tai toisella? Jos et vielä ole joutunut tällaiseen tilaanteeseen, mieti seruraavan kerran TARKKAAN ennen kuin julkaiset netissä jotain, oli se sitten harmiton kommentti jonkun kuvaan tai päivänselvä haaste.

Jos ei tällaisestä välitä niin hyvä on. Ei tarvitse miettiä ja tarkastella mahdollisuuksia jokaiselta kantilta. On vaan hyvä muistaa, että salaisuus on salaisuus juuri siitä syystä, että se pidetään SALASSA. Jokaisella ihmisellä on hyvä olla salaisuuksia, ja jos ne laitetaan nettiin ne eivät varmastikaan ole sitä, vaikka tällaista kertoisi tuiki tuntemattomalle ihmiselle. Salaisuuksia pidetään myös siitä syystä että ne mahdollisesti aiheuttaisivat päänvaivaa jollekin läheisellesi.

Joten. Netti on kuin suuri purkki johon työnnetään ihmisten kaikki mielipiteet. Ja tämä purkki on jokaisen käytettävissä. Eikä tällä purkilla ole kantta eikä purkkiin laitettua tavaraa koskaan saa sieltä kokonaan pois.

KuvagalleriaLauantai 24.02.2007 11:51

Nyt se on sitt tässä. Koitin laittaa vähän kaikenlaista ja sitt tähän pitäis kai tulla viel lisää... Kunhan aika sallii. Aattelin laittaa tohon lähikuva-albumin myös, johon tulisi ainoastaan sitä luonnon kauneutta, elikkä kasveja, hyönteisiä, eläimä sun muuta. Pitäis kai sitt lukea lisää luonnontiedettä kanss ett tietäis mitä hömpeleitä ne on myös... =P

Suunitteilla on hankkia EOS 350D:hen sopivan tele-objektiivin ja mahd. mukaan myös makron, eihän toi vakio 18-55 riitä niin kauas... Niin että sais vähän lisää hienouksia.

Mutt mitä nyt siitä. Eikun lauantai-viettoon.
- Vanhemmat »