IRC-Galleria

Neljältä aamuyöllä vastapäisen kerrostalon
seinässä palaa valoja keittiöiden ikkunoissa.
Mikseivät ne perkeleet nuku ja anna töitään
murehtivan valvoa rauhassa? Puoli kuudelta
ne valot sammuttaa kuin ilkkuakseen töihin
valmistautuvaa, eikö ne ymmärrä että järki
luhistuu jos yöt kukkuu ja päivät vaan nukkuu?

Luonnevika on tila kiva, kun asemansa vihdoin oivaltaa.

Tyhmyys ja pelkuruus paisuvat kuin kulkutauti,
ne vaan valittaa vaatimuksistaan. Palaverista
toiseen pauhaa sama laulu, niinkuin tässä olisi
helppoa kenellekään. Miksei ne nää kuinka loppu
mä jo oon? Jos teen vielä yhdenkin toisen työt,
musta alkaa paistaa pimeys läpi.

Luonnevika on tila kiva, kun asemansa vihdoin oivaltaa.

Lounashetki ja lasagne lähikaupasta, ettei aika kulu
ravintolassa laskua odotellessa. Homeelta haiseva
mummo kiilaa jonossa. Eikö sekään saatana tajua
että maksan senkin eläkkeen?

Kiire, kiire tuomita ja olla parempi ettei paljastuisi
olevansa alempi. Jos ne vain tietäisivät miten heikoilla olen,
jos paljastuisi että kova vain kuoreltani olen.

Luonnevika on tila kiva, kun asemansa vihdoin oivaltaa.

Nainen mutisee ja huitoo kiivaasti, syljeksii kuivin suin,
kavahtelee. Mullakin kuivaa suuta, ja jos nappaisin vielä
yhdenkin, ehkä huitoisin minäkin. Ne syö nappejaan
päästääkseen ylös pohjaltaan, minä nappaan pinnalla
pysyäkseni. Voi ristus, ei kai mulle ole tulossa niiden vika?

Luonnevika on tila kiva, kun asemansa vihdoin oivaltaa.

Mies pulisee ja kiskoo paksuja tuppoja hiuksistaan ohikulkeissaan,
minä käännän katsetta ja tyrmistyn. Eikö mielenvikaisiin saada
rotia ollenkaan? Kotiovella käsi etsii avainta taskusta, kourani
täyttyy hiuksista. Ristus, ei kai mulla ole sama vika?

Luonnevika on tila kiva, kun asemansa vihdoin oivaltaa.

Mies pyytää rahaa muka bussilippuun, mutta kun sillan alle ei
ole pysäkkiä. Jätän juopon hyysäämisen muille. Aamuyöllä
nappaan neljännen rauhoittavan ja maitomukillisen viskiä.
Ristus, vaivaako mua joku vika?

Luonnevika on tila kiva, kun asemansa vihdoin oivaltaa.

Lopulta alkaa loma. Nyt on elämä ja aika oma, mut enää
ei pääse sängystä, jäljellä ei oo yritystä. Voi luoja, vihdoin mä
oon rikki. Kovis makaa lattialla ja vain itkee. Kun ei enää voi
niin lopulta saa olla se ihminen jota on paennut. Ristus miten
helpottaa myöntää että tämä tila vapauttaa.

Luonnevika on tila kiva, kun asemansa vihdoin oivaltaa.



Jari Sarasvuo - Hullut mielenterveyden puolesta