IRC-Galleria

olis pitäny soittaa sulle

R.I.P

Päivä alkoi aivan saatanan huonosti. Herätessäni olin kenties näkemieni sairaiden ja ahdistavien unien, sekä erään muunkin asian takia masentunut. Tämän jälkeen aamukahvia laittaessani onnistuin kaatamaan kahvinpurut pitkin pöytää ja lattiaa. Kahvinkeitin oli lentää seinään tässä vaiheessa. Kuitenkin onnistuin hillitsemään itseni ja päädyin avautumaan aiheesta ircissä. Olin myös varsin tuohtunut opiskelijastipendistä, jota minulle ei aiottu maksaa, koska joku ääliö, joka ei koskaan ole nähnytkään minua, oli merkinnyt opintojeni aloitusvuodeksi 2007 vuoden 2006 sijaan. Päätin lähteä Piippolan kunnantalolle ottamaan selville ko. henkilön nimen ja mennä koululle etsimään tämän ihmisen käsiini huutaakseni hänelle ilkeyksiä. No, pääsin kunnantalolle, ja ennenkuin ehdin sanoa mitään, virkailija ilmoitti rahojen menneen maksuun ja että ne näkyisivät tililläni huomenissa. Riemastuin, sanoin suuret kiitokset ja toivotin oikein hyvää päivänjatkoa.

Loppupäivä onkin sujunut oikein hyvin. :)

Samaan aikaan toisaalla jykevä valli tärisi oman resonovan olemuksensa vaikutuksesta. Se teki itse äänen joka sai sen koko valtavan kivisen läpitunkemattoman pinnan värähtelemään voimakkaasti. Tästä nauttien se toimitti omaa ikuista tehtäväänsä jakaen ihmiskunnan kahteen eri osioon. Toisella puolella olivat ne, jotka etsivät tietäen, etteivät ole löytäneet, ja toisella puolella ne, jotka luulevat löytäneensä ja etsivät lisää. Kumman puolella olet? Luuletko löytäneesi jonkin suuren totuuden, johon tuudittautua ja jonka antaa ohjata sinua? Vai oletko sitä mieltä että etsimäsi on vielä kaukana piilossa, ja odottaa löytäjäänsä, joka olet sinä? Vai kuljetko sokeana mihin sattuu uskoen, että sinulla ei ole mitään etsittävää? Nämä kysymykset vaivaavat päätä kovasti, jos niille antaa vallan. Siksi täytyykin ottaa silmät käteen, suunnata kädet kohti horisonttia ja lentää. Se on ainoa tapa, jolla voi saada jotain järkeä tähän maailmaan. Näitä rivejä ei ole turhaan kirjoitettu, ne on kirjoitettu sinulle. Sen, mitä tuleman pitäää, minä jätän jonkun toisen kerrottavaksi. Saan tietoa, jonka alkuperää en tiedä, mutta se tieto saa minut uskomaan että tästä kaikesta on iloa. Jossain määrin vakuuttuneena siitä, että emme ole yksin, voin turvallisesti jatkaa kävelemistä. Ojan pohjaan katsoessani mieleni valtaa usein kaihoisa ajatus siitä, että tuollakin voisi olla kokonainen sivilisaatio kaikkine ihanuuksineen ja keksintöineen. En ole ollenkaan selvillä siitä, miten pientä pieni voi loppujen lopuksi olla. Tiedän vain, että minä olen jotain pienen ja keskinkertaisen väliltä. Mutta mihin tämä ajatus voisi minut johtaa? Tuliko se tyhjästä, vai oliko sen syntymällä jokin merkitys, joka minun tulee ymmärtää, ennenkuin ajatus itsessään aukeaa minulle täydessä loistossaan? Selittääkö se minulle lopulta mitä tämä kaikki on, mitä ihmiset tarkoittavat kaikilla puheillaan, mitä kuun valaisemat pilvet yötaivaalla sanoisivat jos tietäisivät meidän katsovan niiden hidasta lipumista? Tämä on eräänlaista eteenpäin pyrkivää funtsimista, jos niin voi sanoa. Toisaalta näitä rivejä lukiessasi voisin kysyä, kummalle puolelle luulisit minun sijoittuvan? Mieti ihan rauhassa. Nyt pitäisi toimia.

[21:13:54] <Spoonfed> joku kerta astut sinne sisään nii meikä vaan pyörii tuolilla kädet kohotettuina :D
[21:14:14] <Hanna> :D
[21:14:42] <Spoonfed> koen näkeväni loputtomiin ulottuvuuksiin, saan jotain multiversaalisia fiiliksiä ja sekoan sinne :D
[21:15:00] <Hanna> HNMM

You fucking cunts!

I have been dreaming lately. I’ve been asleep.

The dreams I’ve seen have been so abstractive I can’t even describe them too well.

But I will try.

One night, not long ago, I had a dream like this:

I was in a car which my mother was driving. Suddenly I saw that the road rapidly went downwards and turned to the left.
As I started to remind my mom about the situation, she forgot the steeringwheel and started to look for her cigarettes.
I grapped the steeringwheel and yelled “MOM, WHAT ARE YOU DOING?! YOU’LL KILL US BOTH!!”
But my mom still kept looking for her cigarettes.
And that’s when my eye vision moved away from my cousin’s heD INTO MY OWN VISIONARY WORLD.
That was the kinda scariest thing I’ve ever been in.