IRC-Galleria

SiniDe

SiniDe

Galleria kusahtaaaaaaa

ihmiset on vaa nii sairaitTiistai 31.08.2010 13:07

5 kuukautta vanhan Brianna Lopezin ruumiinavaus paljasti että hän oli kärsinyt pahoinpitelyistä/hyväksikäytöstä koko lyhyen elämänsä ajan. Viranomaisten mukaan tämä on kauheimpia heidän näkemiään tapauksia. Muunmuassa vanhemmat ovat syytettyjen listalla.
Brianna todettiin kuolleeksi perjantai aamuna Memorial Medical Center -sairaalassa elvytysyrityksistä huolimatta, sanoo sheriffi Ed Miranda.
Perjantai iltana poliisi pidätti Briannan vanhemmat, Stephanie Lopezin 19v., Andy Waltersin 21v. sekä 19-vuotiaan Stephen Lopezin (äidin kaksosveli). Heistä jokaista syytetään lapsen kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä. Waltersia syytetään tämän lisäksi sukupuoliyhteyden harjoittamisesta vauvan kanssa.
Poliisit ovat puhutelleet kuutta aikuista ja kahta lasta jotka asuivat samassa kodissa Briannan kanssa. Sheriffin mukaan perhe on ollut yhteistyöhaluinen. Ystävänpäivänä syntyneellä tytölle todettiin ruumiinavauksessa useita eriasteisia vammoja ja ruhjeita.
Maanantaina sheriffi tarkensi tietojaan ruumiista löytyneistä vammoista: hänen mukaansa Briannassa oli 11 eri vaiheessa paranemista olevia ihmisen puremajälkiä, useita mustelmia, kaksi murtunutta oikeanpuoleista kylkiluuta, kolme kallonmurtumaa, aivojen turvotusta ja jälkiä ravistelusta. Myös Briannan molemmat jalat olivat murtuneet, asiantuntijan mukaan jalkojen murtumat johtuivat siitä että lapsi oli nostettu rajusti jaloista ilmaan. Tutkijat ottavat selvää syytettyjen hammaskartoista selvittääkseen kuka puremajäljet on aiheuttanut.
Oikeuden papereissa mainitaan että Walters on myöntänyt purreensa Briannaa, mutta puolustautunut sanomalla ettei kuitenkaan "Purrut irti palaa tytöstä". Waltersin mukaan myös hänen 18 kuukautta vanha poikansa puri vauvaa.
Lisäksi Stephanie Lopezin väitetään purreen ja nipistäneen Briannaa turhautuessaan tähän.
Sheriffi kertoo että Walters ja Stephen Lopez joivat olutta torstai yönä, jolloin he heittelivät Briannaa ilmaan.
Lapsen pää osui kolmesti kattoon ja ainakin kaksi kertaa miehet epäonnistui ottaa vauva kiinni ennen lattialle putoamista. Stephen Lopez sanoi juoneensa kymmenen olutta, jotka Walters oli ostanut. Stephanie Lopez ilmoitti juoneensa kolme olutta ja nukahtaneensa sitten. Aamulla äiti oli löytänyt Briannan lattialta eikä saanut lasta hereille. Kysyttäessä mitä on tapahtunut, Walters kertoi Lopezille heidän "leikkineen vähän rajusti edellisiltana"...
... oikeudessa Andy Walters sanoo Briannan olleen tajuissaan ja itkeneen ilmaan heittämisen jälkeen. Walters kävi nukkumaan klo 01:30 eikä tiennyt missä Brianna tuolloin oli. Kolmelta aamulla Walters heräsi ja löysi Briannan makaamasta lattialta sängyn vierestä, hän kietoi lapsen huopaan ja laittoi hänet kehtoon. Seitsemän aikaan Briannan vaippa piti vaihtaa ja Stephanie kysyi vauvan mustelmista, tällöin Walters kertoi "leikkineensä rajusti" lapsen kanssa. Walters vaihtoi Briannan vaipan, kietoi sormensa ympärille kosteuspyyhkeen ja työnsi sen vauvan anukseen.
Walters myöntää purreensa Briannaa mutta puolustautuu sillä ettei hän ole ainoa perheenjäsen joka niin teki. Walters kertoi Stephanien nipistelleen ja heitelleen vauvaa menetettyään tähän hermonsa. Lapsen eno, Stephen Lopez tunnusti heittäneensä Briannaa ilmaan ottamatta tätä kiinni ennen lattialle putoamista. Kuulustelun aikana Stephen myönsi myös raiskanneensa vauvan. Sekä eno että isä olivat useaan kertaan olleet sukupuoliyhteydessä Briannaan.
Klo 10 aamulla 19. päivä heinäkuuta Stephanie huomasi ettei Brianna hengitä ja soitti hälytysnumeroon.
Klo 11:10 Brianna kuoli sairaalassa vain viiden kuukauden ikäisenä.
Luettuasi tämän voit teeskennellä, ettei se liikuta sinua mitenkään, tai sitten voit lisätä sen päiväkirjaasi niin kaikki tietävät, että välität.

tylsäääääääääääääääääKeskiviikko 25.08.2010 14:41

Jos luet tämän tekstin, tee seuraava lyhyt galluppi niin tapahtuu jotain mukavaa tulevana viikonloppuna!
P E R U S
Mitä teet perjantaina? - juon salee
Kuinka pitkä olet? - joku 157cm
Onko syntymäpäiväsi juhlapäivänä? - eii
Oletko iloinen? - semi
Odotatko jotain? - en kait
R A K K A U S
Oletko ihastunut? - nääh
Seurusteletko? - en
Jos et, haluaisitko? - en
Tekisikö mieli kertoa jotain ihanaa jollekkin ihmiselle? - en tiiä
Aiotko sanoa kyseisen asian? - no en :D
K A V E R I T
Onko sinulla paljon kavereita? - tarpeeks
Onko moni vastakkaista sukupuolta? - oha noit
Onko sinulla parasta ystävää? - no pariki hyvää
Oletko riidellyt jonkun kaverisi kanssa lähiaikoina? - nooh joku 2vk sisäl joo.

:DDDDDDKeskiviikko 25.08.2010 14:37

jos saat tulokseksi yli 14, olet yksinkertaisesti tyhmä.
[1] Avannut jääkaapin, katsonut sitä, laittanut kiinni, heti perään avannut uudestaan.
[ ] Olet katsonut ohjelmaa, ja kun mainokset tulee niin on unohtanut mitä ohjelmaa katsoo.
[2] Etsit jotakin tavaraa, vaikka se on kädessäsi. (tai päässä, esim. lasit)
[3] Olet vahingossa mennyt vessaan, jättänyt lukon auki. Kun yrität lähteä vessasta, avaamisen sijaan lukitsetkin oven jonka jo luulit lukinneesi!
[4] Lyönyt kaveriasi, vaikka hän ei ole tehnyt mitään.
[5] Selittänyt jotakin, ja kaverisi eivät tajunneet mitään.
[6] Kertonut vitsin jolle kukaan ei ole nauranut.
[7] Olit päättänyt mennä jollekkin sivustolle, mutta unohdit ja muistat myöhemmin, kun et ole koneella.
[8] Mennyt kouluun ilman reppua.
[9] Tuntenut, että ihan kuin joku seuraisi sinua.
[10] Ottanut kännykän, avannut näppäinlukon ihan turhaan.
[11] Soittanut turhaan jollekkin kaverillesi, vaikka sinulla ei ollut asiaa.
[12] Olet lukenut jonkun sanan varmaan yli kymmenen kertaa, että tajuat mikä se on.
[ ] Tiedät mikä on järjestelmällinenvvalvollisuus
[ ] Et huomannut, että edellissessä oli kirjoitusvirhe.
[13] Mennyt kouluun väärään aikaan.
[ ] Ollut kaupassa perheen/ystävien kanssa, ja pidit toisen ihmisen ostoskorista tai kärrystä tai jopa kädestä.
[ ] olet kertonut muille mielestäsi tosi hauskan jutun mutta olet ainoa joka nauraa sille
[14] olet kertomassa hauskaa juttua mutta et naurultasi pysty kertomaan sitä ymmärrettävästii loppuun
[ ] mennyt kouluun pyhäpäivänä
[15] katsonut kännykästä kelloa, mutta sinun oli katsottava uudelleen koska et muistanut mitä se näytti
[16] ollut kaverin kanssa jossain ja puhunut itseksesi/tuntemattomalle ihmiselle koska kaverisi hävisi johonkin

rosa taas viisaanaTorstai 20.05.2010 14:52

Rosa: ketä vittu tuol on?
Sini: vissiin kai pati ja noi
Rosa: Mikä vitun korppikotka noil on mukan?
Sini: Rosa se on skeitti lauta

:DDD

Jenny<3Tiistai 18.05.2010 01:52

Teen tämän...
Parhaasta ystävästäni [x]
sisaruksestani [ ]
tyttö/poikaystävästäni [ ]
. Missä hän asuu? - Maltsus
. Missä kuussa hän on syntynyt? - syyskuus
. Miten kuvailisit häntä? - sellane höpsö omaltavallaa, luotettava ja ihana <3 ja vitunmoine holisti :D
. Mikä hänet saa yleensä itkemään? - noohh emmä sitä tääl kertoile se on meijän salaisuus
. Onko hänen vaatekaappinsa siisti? - no ei :D
. Katsooko hän omaa peilikuvaansa aina kun saa tilaisuuden? - no kyl :D
. Rakastaako hän ketään tällä hetkellä? - no ainaki hallaa kavereit ja perhettä :)
. Miten hän pukeutuu? - naisellisesti :P
. Milloin näet hänet seuraavan kerran - varmaan huomen :)
. Onko hän hyvä koulussa? - onhan se ;D
. Mitä teette yleensä? - hölmöillään ja heitetään hupsui juttui ja juopotellaa :D
. Oletteko riidelleet kertaakaan? - no ei kunnol kertaakaa jotai tosi pienii kinoi:D
. Polttaako hän? - Jeba
. Kuka on hänen paraskaveri? - no ainaki minä ! :D
. Kuka hän on: Jenny <3
. Onko hän pitkä: - yhtä pätkä melkee ku mä :D
. Hänen silmiensä väri: - siniset
. Hänen lempivärinsä: ei sil oo :D
. Millainen on hänen musiikkimakunsa? - semmost bile musaa mist tulee hyvä fiilis :)
. Milloin viimeksi näit häntä: - Today :P
. Seurusteleeko hän : -eip
. Mitä hän vihaa: - no ainaki sitä et sitä hoputetaan ku neiti haluu valmistautua :D
. Mitä hän rakastaa: - kavereit, perhet, hallaa, ja juomist :D
. Mikä on hänen tämänhetkinen olinpaikka: - kotonaaaa
. Oletko nukkunut hänen vieressään koskaan: - kyllä :D
. Mikä on hänen lempiharrastuksensa: - juominenhan se:D
. Osaako hän laulaa: - no ei se ikin suostu laulaa
. Omistaako hän puhelinta: - jep
. Juoko hän alkoholia: - JOOOOOOOOOOOOO!:D
. Voisitko kuvitella että hän löisi jotakuta: - no en :D ku en sillon viimekskää nähny :D
. Jos sinä joutuisit sairaalaan, olisiko hän ensimmäisien joukossa katsomassa vointiasi: - kuulemma ensimmäisen itkemäs paniikis :D<3
. Uskaltaako hän itkeä jos sinä olet näkemässä: - toki
. Oletko ikinä ollut hänen kanssa samalla luokalla: - en siitä ei hyvää seurais :D
. Mitä mieltä hän sinusta on?: - no et mä oon aikas ihku :D
. Millainen hän on humalassa? : - nooh ihana ja sosiaalinen<3
. Mikä on hänen lempi ohjelmansa tv:ssä: - salee jotku salkkarit :DD
. Miksi hän pitää sinusta: - no varmaa ku oon nii höppänä :D
. Osaatko hänen numeronsa ja osotteensa ulkoa: - joskus muistin osotteenki enää en kyl, muistan sen vanhan numeron ulkoo mut nykysen hämärästi vaa :D
. Oletteko käyneet yhdessä ravintolassa syömässä: - nooh jos kannel cafe lasketaa ravintolaks ni joo :D
. Onko hänellä lapsia: - ei :D
. Antaako hän sinulle anteeksi jos petät lupauksesi hänelle: - onhan se joo antanu jos joskus oon rikkonu ja ollu tyhmä :S :D<3 enny

huohTiistai 20.04.2010 14:31

ei voi muuta sanoo :S

..Maanantai 22.03.2010 12:11

Tikkarit muuttuvat savukkeiksi. Viattomat muuttuvat huoriksi. Kotitehtävät menevät roskakoriin. Kännyköitä käytetään tunnilla. Jälki-istunto tulee tutuksi. Limu muuttuu vodkaksi. Pyöristä tulee autoja. Pusut muuttuvat seksiksi. Muistatko kuinka pilveen meneminen tarkoitti keinussa heilumista. Kun suojautuminen tarkoitti kypärän käyttöä? Kun pahimmat asiat mitä pystyit saamaan pojalta olivat kiusoittelut? Kun isäsi hartiat olivat korkein paikka maailmassa ja äitisi oli sankari? Pahimmat vihollisesi olivat sisaruksesi. Rotukiistat olivat sitä, kuka juoksi nopeiten. Sota oli ainoastaan korttipeli. Ja ainoa huume, jonka tiesit oli yskänlääke. Kun hameen pitäminen ei tehnyt sinusta huoraa. Kun suurin tuska oli saada asfaltti-ihottumaa polviin. Ja hyvästit tarkoittivat, että näkisimme viimeistään huomenna.
Lisää päiväkirjaasi jos ajattelet että pienenä lapsena elämä oli helpompa

aika totta joo xDTiistai 16.02.2010 01:16

Mitä tahansa annat naiselle, hän tekee siitä suuremman. Anna hänelle spermaa ja hän tekee vauvan. Anna hänelle talo ja hän antaa sinulle kodin. Anna hänelle ruokaostokset ja hän antaa sinulle aterian. Anna hänelle hymy ja hän antaa sinulle sydämensä. Hän moninkertaistaa ja laajentaa mitä hänelle annetaan. Joten jos annat hänelle yhtään sontaa, valmistaudu saamaan tonni paskaa. Laita eteenpäin, jos
olet samaa mieltä.

<3Lauantai 21.11.2009 18:00

I miss your laugh, I miss your smile
I miss everything about you
Every second's like a minute
Every minute's like a day
When you're far away

tosiaan joo.Lauantai 14.11.2009 15:56

Perjantai 13:toista ei todellakaan kannata lähteä ryyppäämään :DDD!