IRC-Galleria

Sorin

Sorin

Kaikkien puolustaja

Selaa blogimerkintöjä

Perhetaustan vaikutus koulumenestykseenTiistai 28.10.2014 12:13

Jännää miettiä tätä perhetaustan vaikutusta koulutukseen. Oikeastaan kkun miettii mun ja hanna-kaisan lähipiiriä niin tää perheen yhteiskunnallinen asema ja koulumenestys osuu tismalleen nappiin. Oon tienyt toki tästä vaikuttavuudesta jo pitkään, mutta vasta nyt vertailemalla sitä on oikeesti ruvennu näkemään elämässä. Yks havainto esim on se, että omalla kohdalla opiskeluun kannustaminen perustui koe tulosten rahalliseen palkitsemiseen. Oikeastaan siis vapaaehtoisuuteen. Olin silloin jo sitä mieltä, ettei kyseisellä kannustimella ole mitään vaikutusta opiskeluuni ja olen näin jälkikäteen edelleen samaa mieltä.

Toki mietin myös, että voiko tai kannattaako lasta ylipäätään pakottaa opiskelemaan. Sitten muistin, että pihatyöt olivat kyllä pakollisia. Karkeasti voi siis sanoa, että olen pihatöihin oppinut jo pienestäpitäen, mutta koulutyöskentelyyn opin vasta yliopistossa. Avain tosin ei välttämättä ole juuri pakottamisessa, vaan paino ennemminkin työskentelyn suuntaamismenetelmissä.

Toki perhetausta vaikuttaa lähinnä tien laveuteen ja kuoppaisuuteen. Itse olen valinnut tieni yliopistoon, mikä on tullut ikäänkuin luonnollisesti. Lainauksena esitettäköön: "Yhä vuonna 2000 korkeakoulutettujen vanhempien lapsilla todennäköisyys opiskella korkeakouluissa oli yli kahdeksankertainen ei-korkeakoulutettujen vanhempien jälkeläisiin verraten." (1)

Lopuksi vielä motivaatioon liittyvä video, jota kannattaa katsoa sillä mielellä, että opiskelun ymmärtää luovaksi työksi, jolloin eritasoisen palkitsemisen voi rinnastaa opiskelutulosten ranking listausta muistuttavaksi painostukseksi. http://www.youtube.com/watch?v=u6XAPnuFjJc

1. Kasvatussosiologia. Antikainen, Rinne, Koski. PS-kustannus (2013).

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.