IRC-Galleria

Tiedot

Luokittelu
Koulu ja opiskelu
Perustettu
2.4.2005
Tilastot
Käyntejä: 1226 (1.7.2008 alkaen)
Kommentteja: 2
Koko
68 jäsentä
Tyttöjä: 47 (70 %)
Poikia: 21 (30 %)
Keski-ikä
31,2 vuotta
Otos: 53 jäsentä
Tyttöjen keski-ikä: 30,9 vuotta
Poikien keski-ikä: 31,8 vuotta
Ylläpitäjä
Ai
Valvojat
SCI-FI, Xandra, fruktkt, centauri, Ninia, Susmu, SeventhJesus, _JukkaV_, Diablesse, Ai, Aba86, margee_, roselyn, risuparta, Emmunen, Cssa, ...

Jäsenet (68)

supermidoriNiniatardifLumikki-PyppisuessydoTrogainSuviRiekkinencentauricape_gooseberry_Nicole__juttis-CarriehaikeasiiliOvejasalmiakki-udd
« Uudemmat -
Mietimpä tässä muutamaa vastinparia ja miksi niiden ajatellaan lopulta olevan niin kaukana toisistaan. Ensimmäinen et miksi anarkistit ja natsit tuppaa jatkuvasti olemaan toisiaan vastaan? Ja sit toinen taas on kristityt ja kommunistit.

Jos katsotaan mikä natsi oikeastaan on, niin taustallahan on kansallissosialismi eli kansallinen sosialismi. Toisinsanoen nationalistisessa ajattelussa ihmiset ovat jakautuneet kansakuntiin ja että kansallisvaltio on hyvä tapa järjestää hallinto. Sosialismilla taas tarkoitetaan tuotantokoneiston yhteistä omistamista. Eli yhdistelmä on kansallisvaltio joka hallinnoi taloutta. Ehkä eniten ristiriidassa tämän ajatuksen kanssa olisi vapaat markkinat.

Anarkisti taas ajaa hierarkiatonta yhteiskuntaa. Voisiko sanoa että anarkistisessa ideaalissa asiat päätetään yhdessä. Jos tämän vapauden ulottaa talouteen, niin siinä on toki suuri ristiriita sosialismin kanssa. Mutta moni anarkisti kannattaa samalla myös sosialismia tai kommunismia. Hierarkiatonta yhteisomistajuutta. Joten mikä lopulta on ristiriitana anarkistisen sosialismin ja kansallissosialismin välillä? Anarkistisessa sosialismissa on ajatuksena että ihmiset ovat järjestäytyneet vapaaehtoisiin ryhmittymiin ja toimivat yhteiseksi hyväksi. Kansallissosialismissa yhteisönä toimii taas kansakunta. Onko tässä lopulta niin suurta ristiriitaa?

Luulempa kuitenkin, että suurin ristiriita löytyy historiasta. Natsi-Saksan kansallissosialismista on tullut kansallissosialismin kasvot, aivan kuten Neuvostoliitto on edustanut kommunismin kasvoja. Kyseistä aikaa leimasi imperialismi, rotuhierarkia sekä kansakuntien hierarkia. Natsi-Saksasta on pitkälti tullut tuona aikana yleisesti kannatettujen aatteiden ilmentymä. On tavallaan kiillotettu omaa kuvaa maalaamalla vihollinen eli natsit erityisen pahaksi porukaksi. Häviäjä onkin sopiva syntipukki.

Käsityksemme natsi-Saksasta on siis muokannut kuvaa siitä, miten näemme kansallissosialismin. Toisaalta uusnatsit ovat myös omaksuneet kansallissosialisminsa nimenomaan natsi-Saksan esimerkistä kyseenalaistamatta niinkään sitä.

Toinen pari mistä halusin puhua on kommunistit ja kristityt. Kommunismi on yleisesti hyvin uskontovastaista, vaikka kommunismin ideaali "kaikilta kykyjensä mukaan, kaikille tarpeensa mukaan" sopii hyvin esimerkiksi kristilliseen ideaali. Oikeastaan kristillinen filosofia on pohjimmiltaan nöyrtymistä ja kaikesta luopumista muiden hyväksi. Mistä siis löytyy ristiriita?

Ristiriitaa täytyy jälleen lähteä hakemaan historiasta. Kommunismin luonteeseen on pitkälti vaikuttanut Marxin ja Engelsin ajatukset. Nämä 1800-luvun ajattelijat edustivat materialistista maailmankuvaa, joka oli tietenkin ristiriidassa kristillisen hengellisen maailmankuvan kanssa. Kristinusko ei myöskään käytännössä ole koskaan edustanut perimmäistä ihannettaan, vaan se on toiminut usein vallan ja sorron välineenä.

Voisi siis oikeastaan ajatella ettei kommunismi vastusta niinkään uskonnollista hengellisyyttä, kuin että se pitää sitä virheellisenä ja turhana maailmankuvana.
Näen että vapaus tarkoittaa mahdollisuuksia ja vapaus aidoimmillaan tarkoittaa aitojen mahdollisuuksien maksimointia. Väitänkin siis että ihminen on vapaampi rakenteissa, kuin ilman rakenteita. Tämä siksi, että rakenteet paitsi rajoittavat, niin ne myös mahdollistavat toimintaa. Elämä metsässä eristyksissä on monella tapaa rajoittuneempaa kuin mahdollisuudet modernissa yhteiskunnassa. Moderni terveydenhuolto tarjoaa pitkän elämän ja sitä kautta.

Rakenteilla on toki myös rajoittava puolensa. Riippuukin siis rakenteista ja niiden merkityksistä, että rajoittavatko, vai mahdollistavatko ne toimintaa. Eli lisäävätkö vai vähentävätkö ne mahdollisuuksia. Rakenteita voidaan toki siis käyttää myös vapauden riistoon. Voimme havainnollistaa rakenteita esimerkiksi miettimällä siltaa, johon on rakennettu kaiteet. Rajoittavatko nämä kaiteet toimintaa, vai mahdollistavatko ne sitä? Vastaus voi olla että ne tekevät molempia samaan aikaan. Kuitenkin niiden rajoittavat ominaisuudet ovat vähemmän merkityksellisiä, kuin niiden mahdollistavat. Harva haluaa pudota sillalta ja niille jotka sitä todella haluavat on aina mahdollista ylittää aita vähin vaivoin. Kaiteet vapautta rajoittavat ominaisuudet ovat siis hyvin rajalliset.

Tosin ongelmana on se, että ihmisen halut ovat osin myös sosiaalisesti rakentuneita. Täten on periaatteessa mahdollista ohjeilla ihmisiä rakenteiden avulla haluamaan sellaisia asioita, joita rakenteet tarjoavat. Näin synnytetään vapauden illuusio rakentamalla ihminen rakenteisiin sopivaksi. Mutta poikkeaako se lopulta aidosta vapaudesta? Eivätkö ihmisen halut ole aina osittain sosiaalisesti rakentuneita? Merkittävää lienee illuusion uskottavuus. Jos vapauden kokemus on tarpeeksi voimakas, niin se lienee silloin niin todellista kuin voi olla. Sen sijaan jos illuusio on herkkä särkymään ja ihminen näkee helposti kalterinsa, niin tällöin ollaan epäonnistuttu tarjoamaan aitoa vapauden kokemusta.
Maahanmuuttokeskustelua leimaa usein sellanen syyllisten etsintä. Toisten mielestä maahanmuuttajat ovat ongelma, jotka ovat syyllisiä milloin mihinkin. Toiset taas ovat sitä mieltä, että ei maahanmuuttajia voi syyttää oikeen mistään ja tämän vuoksi mitään ongelmia ei ole olemassakaan. Paitsi ehkä ne natsit. Kuitenkin ongelmat ovat harvoin niin yksioikoisia, että voitaisiin osoittaa syyttävällä sormella yhtä tahoa, joka olisi vastuussa. Ongelmat kietoutuvat usein monitahoisiksi prosesseiksi, joissa on useita osatekijöitä. Esimerkiksi onko salakuljetus pakolaisen vika? On ja ei. On siinä mielessä, että pakolainen osallistuu käyttäjänä salakuljetukseen. Tosin perussyyllisten haku logiikalla salakuljettaja itse nimettäisiin ainoaksi syylliseksi. Salakuljetuksen ongelmat eivät vaan katoa tai ratkea sillä, että löydetään syyllinen. Koko salakuljetus prosessi syntyy vuorovaikutuksessa kuljettajasta, kuljetettavasta ja niistä rakenteellisista tekijöistä, jotka johtavat salakuljetuksen käyttöön.

Tässä olisi siis syytä havahtua siihen, että kaikki ongelmat eivät ole maahanmuuttajien syytä. Ja ei, tämä ei tarkoita sitä ettäkö ongelmat lakkaisivat olemasta. Aloittaisimmeko siis tunnustamalla että maahanmuuttoon liittyy ongelmia, vaikka kaikki maahanmuuttajat eivät suunnittelekkaan islamistista invaasiota.

SorinSosiologia viimeistään lukioonLuonut: SorinKeskiviikko 20.05.2015 03:18

Tiiättekö maailma tarvis enemmän sosiologiaa. Koska sosiaalinen on semmonen mitä ei oikein huomioida. Siis sanotaan vaan vaik et sun ei tarvii olla niinku kaverit. Sun ei tarvii tehä niinku kaverit tekee. Ole yksilö, älä anna muiden vaikuttaa. Sosiaalinen siis kielletään ja jäljelle jää vaan biologia ja psykologia. Sosiaalinen vaikutus on sellasta mikä ei ole suotavaa. Ongelmana vaan on se et sil on jokatapauksessa vaikutusta. Sosiaalinen on merkittävä vaikuttaja ihmisen elämässä halus sitä tai ei. Lisäksi se alkaa jo primäärisosialisaatiolla varhaislapsuudessa. Sosiaalinen tavallaan havaitaa mutta sitä ei ymmärretä. Siksi sosiologiaa pitäs opettaa jo bio- ja psykologian kanssa.
Kirjoitan tähän tiivistelmän päivän luennosta. Teemana ikääntyvä väestö. Ennen ikä jaettiin kolmeen osaan: nuoruus, keski-ikä ja vanhuus. Nuoruus oli ennen työelämää ja vanhuus alkoi eläköitymisestä. Eläköitymisen idea oli, että kun ihminen tulee vanhaksi ja sairaaksi, niin hän ei enää pysty tekemään töitä. Siksi ihmisen on syytä siirtyä uuteen luokkaan saamaan hoivaa.

Nykyään on kuitenkin syntynyt uusi luokka: terveet vanhukset, jota kutsutaan kolmanneksi iäksi. Enää eläköityminen ei tarkoitakaan sairautta ja hoivan tarvetta. Monien elämään kuuluu tämä yhä pitenevä uusi vaihe, jonka rooli ei vielä ole oikein selkiytynyt. Oikeastaan ollaan vielä hyvässä kunnossa eikä hoiva palveluja tarvita, mutta töitäkään ei saa tehdä.

Kansantaloudellisesta näkökulmasta vanhuus ja ikääntyvä väestö on rasite juuri siksi, että vanhus on sairas eikä enää tuota yhteiskunalle lisäarvoa ja tarvitsee paljon erilaisia palveluja. Siksi ikääntyvä väestö nähdään uhkana. Monet eivät kuitenkaan eläköidyttyään ole sairaita ja siksi tässä kolmannessa ikäryhmässä piilee myös mahdollisuuksia.

Vanhuutta voidaan tarkastella nelikentän avulla jossa yhdellä sarakkeella on terveet ja sairaat vanhukset, toisella sarakkeella hyödyn tuottaminen ja palvelujen vaatiminen. (1.) Perinteisen vanhan näkökulman mukaan vanhus on sairas ja vaatii palveluja, mikä päteekin tiettyyn ryhmään vanhuksia. (.2) Modernimpi poliittinen näkökulma on nähdä myös terveet vanhukset, jotka voivat tuottaa sosiaalista hyötyä. Tämän näkökulman hyödyntäminen on avain vanhuksia ja työntekoa koskevan politiikan uudistamisessa. (3.) Toisaalta voidaan nähdä myös terveet vanhukset, jotka vaativat palveluja. Tämä on sen nykyisen kansantaloudellisen ongelman näkökulma, jossa suuri joukko työkykyisiä vanhuksia on siirtynyt työvoiman ulkopuolelle. (4.) Toisaalta taas on näkökulma, jossa sairailta vanhuksilta vaaditaan sosiaalisen hyödyn tuottamista. Nähdään valtion ikäänkuin imevän vanhuksista viimeisetkin mehut. Tämä kuvaa hyvin vanhuuteen ja työhön liittyvien poliittisten uudistusten vastustajien näkökulmaa. Poliittiset yhteentörmäykset johtuvatkin usein näiden kahden viimeksimainitun näkökulman kohtaamisesta.

Siihen miten maailman näkee vaikuttaa paljon se, miten maailman on nähnyt nuorena. Siksi näkemykset vanhuudesta muuttuvat hitaasti. Suuri terveiden vanhusten ikäryhmä on kuitenkin suhteellisen tuore ilmiö. Vanhuskin voi olla tuottava.

On monia terveitä vanhuksia, jotka haluaisivat olla töissä pidempään kuin laki sallii. Kuitenkin eläkeiän nosto herättää ihmisissä paljon tunteita. Marssien ja autojen polttamisen välttämiseksi ollaan kehitetty myös toisenlainen näkökulma: vapaaehtoistyö.

Vapaaehtoistyö tarjoaa terveelle vanhukselle mielekästä toimintaa ja tavan tehdä jotain hyödyllistä. Vanhus voi kokea itsensä tärkeäksi ja samalla osallistua yhteiskunnallisen hyvän tuottamiseen. Näin terveet vanhukset voidaan nähdä myös yhteiskunnallisesti tuottavana ryhmänä ilman, että siihen liitetään työurien pidentämiseen liittyvää pakottamisen politiikkaa ja sen herättämiä ikäviä tunteita.

Eläke ja vanhuus politiikan ytimessä on siis vanhusten ja eläkeläisten erilaisuus. Enää ei pädekkään että eläkkeelle siirrytään 65 vuotiaana, jonka jälkeen ollaan sairaita ja tarvitaa runsaasti hoivaa. Nykyään eläkkeelle ruvetaan siirtymään jo 50 vuotiaana ja 67 vuoteen mennessä kaikki ovat jo eläkkeellä. Yksi tapa siirtyä eläkkeelle on vaiheittainen siirtyminen kokoaikaisesta työst ä osa-aikaiseen työhön. Vaiheittainen siirtymisen avulla vanhus ei jää suoraan tyhjänpäälle, vaan ehtii työnteon ohella hankkimaan uutta sisältöä elämään ja rakentamaan uudenlaista identiteettiä. Lisäksi sen jälkeenkin on vielä suuri terveiden vanhusten ryhmä, jotka pystyvät edelleen panostamaan yhteiskunnallisen hyvän tuottamiseen. Monen eurooppalaisen väestön ikääntyessä tarvitaankin uudenlaisia näkökulmia tarkastelemaan kyseistä tilannetta.
Tiedättekö te tän mainoksen? Itse vilaukselta näin jossain bussi pysäkillä, mutta vasta nyt syrjintä uutisten jälkeen rupesin enemmän miettimään sitä.

Jos mainos ei siis ole syrjivä, niin vähintäänkin se on harhaanjohtava. Se antaa ymmärtää, että pelkästään miehenä oleminen antaisi 17(pro)sentin bonuksen työssä kuin työssä. Taustalla on todellisuudessa kuitenkin monimuotoinen omien valintojen ja sosiaalisten odotusten kietouma.

Kyse on siis samankaltaisesta ilmiöstä kuin se, että korkeastikoulutettujen lapset hankkivat/saavat neljä kertaa useammin korkoakoulutuksen, kuin matalimman koulutustason lapset. Tai miten rikkaan perheen lapsesta tulee rikas todennäköisemmin, kuin köyhän perheen lapsesta.

Miksihän kuitenkin juuri tää sukupuoli näkökulma on tässä ajassa niin trendikäs? Näissä kampanjoissa ei suinkaan anneta ymmärtää, että mies on itse ansainnut ylimääräiset senttinsä omalla työllään, vaan syyksi nimetään sukupuoli. Samalla rikkaan ja korkeasti koulutetun perheen kakaran nähdään itse ansainneen oma menestyksensä, sen sijaan että se nähtäisiin syntymässä annettuna.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/727803/Neuvosto+Ammattiliittojen+17senttiakampanja+ei+syrji+miehia



Lisälukemiseksi http://www.hs.fi/raha/a1420171671692 Vauraus tekee ihmisen itsekkääksi ja köyhyys tyhmäksi
sekä http://www.hs.fi/tyoelama/a1415073738795 Voiko naisen euro nousta 90 senttiin?
Tulin tässä ajatelleeksi, että sukupuolen tutkimus, josta feministinen ajatusmaailma ammentaa teoreettista voimaansa, on oikeastaan sosiologian sivuhaara. Tämä sivuhaara on taipuvainen ylikorostamaan omaa merkittävyyttään ja rajaa keinotekoisesti tietyt asiat mielenkiinnottomiksi tai merkityksettömiksi. Tieteenalalle tällainen tutkimusalueen rajaaminen on toki tarpeellista, mutta ongelma syntyy kun tämä ajattelu siirtyy feministin arkiajatteluun. Tässä käsitän siis, että sukupuolentutkija voi olla myös feministin roolissa eivätkä nämä persoonan osat ole erotettavissa. Ongelma johtuukin siitä, että ihminen on aina kokonainen persoona, eikä yhdessä kohtaa tutkija ja yhdessä ideologinen vaikuttaja. Ongelmaksi syntyy feministin taipumus vähetellä ja käsitellä vain tietynlaisia ongelmia.

Sukupuolentutkija on kiinnostunut valtajaotteluista. Tämän vuoksi asetelmana otetaan vaikka miehuuden normatiivisuus vastaan naisen poikkeuksellisuus (alempiarvoisuus) tai (valta) enemmistö vs vähemmistö. Tämän johdosta heikommassa normatiivisessa asemassa oleva ryhmä on taipuvainen saamaan feministin sympatiat, ehkä jopa kärjistäen sanoen heikomman osapuolen teoista välittämättä. Näin feministi on kykenemätön käsittelemään vaikka miehen roolin ongelmallisuutta. Esimerkiksi koska mies on normi, niin jos ongelmana ei ole miehuus, vaan se, että on vääränlainen mies, niin feministillä ei riitä kapasiteetti ymmärtämään tällaisia ongelmia.

Suosittelen ratkaisuksi enemmän sosiologiaa, vähemmän feminismiä. Nykyään sosiologia ei enää ole vanhojen partojen yksinoikeus vaan tarjolla on myös femististä kriittistä sosiologiaa. Feminismi ilman sosiologiaa on teeskentelyä.
"Tieteellinen tieto syntyy ilmiöiden systemaattisen havainnoinnin, kriittisen keskustelun ja uskomusten kyseenalaistamisen sekä tieteellisten ajattelutraditioiden ja tiedon perusteiden dokumentoinnin perusteella. Arkitiedolle on puolestaan tyyppillistä se, että se perustuu yksittäisistä havainnoista tehtyihin yleistyksiin, reflektoimattomiin ennakkoluuloihin tai asenteisiin ja perinteisiin uskomuksiin todellisuuden luonteesta.

"Tiedon- ja tieteensosiologisten analyysien pohjalta ei tietoakaan kuitenkaan voida ymmärtää neutraaliksi tai objektiiviseksi."

"Tieto on kiinnittynyt yhteiskunnalliseen vallanjakoon, kontrollimekanismeihin, työnjakoon, sosiaalisten ryhmien keskinäisten suhteiden järjestelmään ja taloudelliseen tuotantoon. Tieto on myös syvästi moraalista, sillä se liittyy arvoihin, normeihin ja arjessa toimimisen mahdollisuuksiin."

Lähde: Kasvatussosiologia. Antikainen, Rinne, Koski. PS-kustannus (2013).
Jännää miettiä tätä perhetaustan vaikutusta koulutukseen. Oikeastaan kkun miettii mun ja hanna-kaisan lähipiiriä niin tää perheen yhteiskunnallinen asema ja koulumenestys osuu tismalleen nappiin. Oon tienyt toki tästä vaikuttavuudesta jo pitkään, mutta vasta nyt vertailemalla sitä on oikeesti ruvennu näkemään elämässä. Yks havainto esim on se, että omalla kohdalla opiskeluun kannustaminen perustui koe tulosten rahalliseen palkitsemiseen. Oikeastaan siis vapaaehtoisuuteen. Olin silloin jo sitä mieltä, ettei kyseisellä kannustimella ole mitään vaikutusta opiskeluuni ja olen näin jälkikäteen edelleen samaa mieltä.

Toki mietin myös, että voiko tai kannattaako lasta ylipäätään pakottaa opiskelemaan. Sitten muistin, että pihatyöt olivat kyllä pakollisia. Karkeasti voi siis sanoa, että olen pihatöihin oppinut jo pienestäpitäen, mutta koulutyöskentelyyn opin vasta yliopistossa. Avain tosin ei välttämättä ole juuri pakottamisessa, vaan paino ennemminkin työskentelyn suuntaamismenetelmissä.

Toki perhetausta vaikuttaa lähinnä tien laveuteen ja kuoppaisuuteen. Itse olen valinnut tieni yliopistoon, mikä on tullut ikäänkuin luonnollisesti. Lainauksena esitettäköön: "Yhä vuonna 2000 korkeakoulutettujen vanhempien lapsilla todennäköisyys opiskella korkeakouluissa oli yli kahdeksankertainen ei-korkeakoulutettujen vanhempien jälkeläisiin verraten." (1)

Lopuksi vielä motivaatioon liittyvä video, jota kannattaa katsoa sillä mielellä, että opiskelun ymmärtää luovaksi työksi, jolloin eritasoisen palkitsemisen voi rinnastaa opiskelutulosten ranking listausta muistuttavaksi painostukseksi. http://www.youtube.com/watch?v=u6XAPnuFjJc

1. Kasvatussosiologia. Antikainen, Rinne, Koski. PS-kustannus (2013).
Mielenkiintoinen artikkeli todella :o joka saa katsomaan asioita ihan eri kantilta kuin on totuttu.

Heroiini tai morfiini ei aiheuta erityistä hyvää oloa: "Tulokset olivat johdonmukaiset kautta linjan. Suurin osa ihmisistä ei raportoinut saavansa heroiinista tai morfiinista minkäänlaista mielihyvää. Ne, jotka kokivat jonkinlaista mielihyvää, eivät maininneet mitään poikkeuksellisesta euforiasta.

Tavallisimmin raportoituja oireita olivat väsymys, sumuinen olo, huimaus, kutina ja pahoinvointi."

Heroiini ei ole erityisen addiktoivaa: "Kanadalainen lääketieteellinen komissio totesi vuonna 1973, että "vakavat opioidivieroitusoireet näyttävät olevan pikemminkin poikkeus kuin sääntö; useimmat heroinistit ja heitä hoitavat lääkärit vertaavat vieroitusoireita flunssaan"."

Ilmaiseksi jaettu heroiini ei kelpaa nisteille: "Heroiinista mainittakoon vielä kiintoisa yksityiskohta Zürichista. Siellä kaupunki sallii heroinistien tulla sairaalaan hakemaan päivittäinen annoksensa ilmaiseksi, jotta heidän ei tarvitse tehdä rikoksia ostaakseen saman katukaupasta.

Moni onkin saanut klinikalta apua, mutta vielä useampi jättää mahdollisuuden käyttämättä – ja tiedättekö miksi? Yksi syy on siinä, että sairaalan loisteputkien alla – vailla kaikkea nistimytologiaa ja omaa kollektiivia – aineessa ei ole sitä potkua, mitä he odottavat."

Luonnollisissa oloissa eläviä rottia päihteet eivät kiinnostaneet eivätkä tutkijat saaneet niitä edes kunnolla addiktoitumaan, vaikka kuinka yrittivät: "Normaaleista koeoloista poiketen rottapuistossa oli tilaa lähes koko huoneen verran. Häkin sisustus haettiin luonnosta, ja siellä oli sammalta, oksia, maanalaisia käytäviä ja mahdollisuus kiipeillä. Rotat saivat elää omassa sosiaalisessa ryhmässään ja elää luonnollista elämää. Lisäksi niille oli jatkuvasti tarjolla erittäin voimakkaasti addiktoivaa morfiinia.

Tulokset osoittivat kaksi asiaa. Ensinnäkin, morfiini ei kiinnostanut rottia lainkaan. Toiseksi, vaikka tutkijat tekivät kaikkensa saadakseen rotat addiktoitumaan morfiiniin – he ruiskuttivat sitä pakolla joihinkin yksilöihin päivä toisensa jälkeen tai tekivät liuoksesta niin makeaa, ettei mikään rotta voinut sitä vastustaa – he eivät saaneet rotissa aikaan vakavaa addiktiota.

Tutkijat päättelivät, että jos rotat saavat elää luontaista ja lajityypillistä elämää omassa sosiaalisessa yhteisössään ne eivät a) osoita kiinnostusta päihteisiin ja b) eivät addiktoidu odotetulla tavalla huumeisiin, jotka toisessa kontekstissa olisivat niille erittäin addiktoivia."

Lue lisää:
http://www.hs.fi/m/tiede/Kolumni+Addiktiot+ovat+korvikkeita+hengen+k%C3%B6yhyydelle/a1392605099085
« Uudemmat -