IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

PerusMaanantai 10.08.2009 14:49



24-vuotias amerikkalaispoika rakastui 42-vuotiaaseen leskirouvaan, jolla oli 19-vuotias tytär. Pojasta siis tuli avioituessaan sekä aviomies leskelle, että isä lesken tyttärelle. Ensimmäisenä yhteisenä jouluna he kutsuivat juhlimaan Jeesuksen syntymää myös pojan 50-vuotiaan isän. Liekö syy sitten joulunhengen tai punssin, ilmoitti nuori tytär joulun jälkeen olevansa palavasti rakastunut pojan isään. Koska selvisi, että tunne oli molemminpuolinen ja poika tiesi isänsä olleen pitkään onneton äidin lähdettyä toisen miehen matkaan, poika siunasi liiton. Näin pojasta tuli isänsä appiukko, isästä vävypoika ja tyttärestä pojalle äitipuoli.

Muutama vuosi kului ja eräänä synkkänä syysiltana poika sai 26-vuotiaana esikoispojan vaimonsa kanssa. Näin hänen oma isänsä sai ensimmäisen lapsenlapsen ja isän vaimo pikkuveljen. Nuorin tulokas oli siis lankomies jo syntyessään.

Tällä kokoonpanolla juhlittiin joulu ja uusivuosi, kunnes tuli taas aika lähteä kätilön pakeille. Tällä kertaa pojan tytär siis isän vaimo, joka oli tottakai myös pojan äitipuoli, synnytti tytön. Vastasyntynyt tyttö oli pojalle pikkusisko, pojan vaimolle ja tietenkin myös hänelle itselleen ensimmäinen lapsenlapsi sekä heidän oman poikansa täti. Ja koska hänen tyttärensä oli myös hänen äitipuolensa, oli hänen vaimonsa myös hänen isoäitinsä. Joten ollessaan isoäitinsä mies, oli hän itse itselleen isoisä.

Nää on iha perseestä :DTiistai 10.03.2009 21:47

LUONNONLAPSI
[x] pelastakaa sademetsät!
[ ] voin olla peseytymättä viikon
[ ] nukun usein metsässä
[ ] syön mitä vaan, kunhan sen löytää luonnosta
[ ] kukat on kivoja
total: 1

URHEILIJATÖRTTÖ
[x] käyn lenkillä
[ ] säännöllisesti
[ ] harrastan enemmän kuin kahta liikuntalajia
[x] katson urheilua telkkarista
[x] nautin itseni rääkkämisestä
[ ] mäkkäri on yksi yhteiskuntamme suurimmista epäkohdista
[ ] syön proteiinipatukoita/jotain hormoneita
[x] liikunta on välttämätön elämäntapa
total: 4

MESETTÄJÄ
[x] mese on osa elämää
[x] sulla on yli 50 meseosotetta
[ ] ja suurin osa sun kavereist on netin kautta hankittuja...
[x] ...tai muuten vaan jotain datiksii
[x] sulla on mesessä yli 40 hymiöö
total: 4

TV:N ORJA
[x] olen joskus katsonut salkkareita
[ ] ja katson vieläkin
[ ] seuraan yli kolmea saippuasarjaa
[ ] saatan katsoa telkkaria joka päivä
[x] osaan nimetä ainakin 5 hahmoa simpsoneista
[ ] ja täydellisistä naisista
[x] ja lostista
[ ] meillä on laajakuvatelkkari
total: 3

CS-PELURI
[ ] vitun kimmo
[ ] pilas saatana CS:sän maineen
[ ] sulla on cs sun koneella
[ ] ja pelaat sitä
[x] ownaat kaikki
total: 1

DATIS
[x] oot paljon koneella
[ ] kesälomalla datasit joka päivä
[x] ...ja myöhään yöhön asti
[x] tykkäät naputtelusta
[ ] sulla on web-kamera
total: 3

NÖRTTI
[x] oot paljon koneella
[ ] ja jos tarve vaatii, osaat myös korjata koneen
[ ] säästät viikkorahojasi tietokoneen osiin, tai peleihin
[x] mikä ihmeen real-life?!
[x] pelaaminen on kivaa
[ ] tiedän, mikä on HTML
total: 3

VITUN MOZART
[x] soitat jotakin soitinta joskus
[ ] joka on piano
[ ] joka on rummut
[ ] soitat jossakin bändissä
[ ] tiedät, mitä ovat C#sus, pedaali ja prima vista
[x] Jimi Hendrix oli kova jätkä
total: 2

HIKKE
[ ] tulee tippa linssiin jos saat alle 9 kokeesta
[ ] tokarissa sun keskiarvo oli VÄH. 8,7
[ ] koulussa on kivaa!
[ ] oikeestaan kesälomalla on tylsää
[ ] osaat aina uudet asiat koulussa heti
total: 0

ERNU
[ ] JAPANIIIIHH<3<3<3<3
[ ] MUUTETAAN JAPANIIN!
[ ] SIELLÄ AURINKO PAISTAA IHANASTI...
[ ] ... KUIN KYON PERSE <3<3<3
[ ] ^^ <3
total: 0

PISSIS
[ ] no daa
[ ] juot teini-siiderii
[x] ja poltat
[ ] koska muutki kaveris polttaa
[ ] otat peilin kautta kuvia irc-galleriaan
total: 1

HEVARI
[ ] AINAKI 50 KILON EESTÄ KETJUJA HOUSUISSA
[ ] \,,/
[ ] hevi on parasta!
[x] nahkatakit on jees
[ ] omistan metallica-paidan
total: 1

HIPPI
[ ] khakinvihree, oranssi ja tämmöset on vaikuttavia värejä vaatteissas
[ ] sulla on rastat
[ ] ja ruskeet semmoset
[ ] sulla on olkalaukku...
[ ] ...joka useimmiten on tosi alhaalla
total: 0

MÄKKILÄSKI
[x] nälkä
[ ] ...vaik just söin!
[ ] sul on aina euro tai pari mukaan, jos vaikka mäkki ois jossain lähellä
[x] käyt vähintään viikoittain mäkissä
[x] itket kavereilles: "yhyyy oon läskiii!!11"
total: 3

ROKKARI
[ ] hiukset näyttää silt, et oot just heränny
[ ] ja lakkaa menee....
[ ] pillifarkut on jees
[ ] ja fanipaidat
[x] myös tennarit kelpais
total: 1

[Ei aihetta]Keskiviikko 12.11.2008 23:48

Otin jonkun randomin boksist :D

Minua halutti, tahdoin
tehdä sen . Menin Esson
nurkalle , avasin
vetoketjun , otin sen
esille , ravistelin sitä .
Nautin siitä . SHIT!
Poliisit! Heitin sprayni
pois

Pient pissistelyy tsih <3Maanantai 10.11.2008 23:23

A= seksikäs
B= yllätyksellinen
C= asioitaan jakava ihminen
D= varma
E= kekseliäs
F= cool
G= hauska
H= on aina siellä
I= enkeli
J= kaunis/komea
K= saa aina kaiken sen mitä hän haluaa
L= itsepäinen
M= pahis
N= fantisoiva
O= suojelee kavereitaan
P= pehmeä
Q= ei valehtele melkein koskaan
R= saa tarpeekseen pojista/tytöistä
S= ylläpitää yhteyden hyvin
T= kiusallinen
U= mukava
V= ei valehtele koskaan
W= paljon kärsvällisyyttä
X= hassu
Y= äänekäs
Z= hyvä kuuntelemaan
Ã…= kohtelias
Ä= ei mene selän taakke
Ö= kiva


N = "fantisoiva" öööö?
I = Enkeli!
K = saa aina kaiken sen mitä hän haluaa
0 = suojelee kavereitaan

Nyyhky. kyyneleet vierii :'(Lauantai 08.11.2008 22:12

pojat sanoo: tykkään susta
mutta tarkoittaa: susta + 15 muusta
pojat sanoo: kiva paita sulla
mutta tarkoittaa: oisit kivempi ilman!
pojat sanoo: oot kaunis ja söpö!
mutta tarkoittaa: toivottavasti saan hänet sänkyyn
pojat sanoo: tämä on meidän salaisuus
mutta tarkoittaa: meidän + 10 kaverini
pojat sanoo: rakastan sua aina
mutta tarkoittaa: ..kunnes löydän toisen..

turhakeLauantai 08.11.2008 22:09

VASTAA SAAPUNEITTEN TEKSTIVIESTIEN PERUSTEELLA:

1 äitisi soittaa ja sanoo että olemme juuri muuttaneet. vastaat:
- No eipä tässä tosiaan ehi :-D

2 kuulet että kissasi on hypännyt ikkunasta. sanot:
- Oot joku salakuuntelija :D

3 kuulet että tyttöystäväsi on lesbo. sanot:
- Se on 11 :D

4 ihastuksesi pyytää sinua ulos. vastaat:
- Hahah se on vähän niinku varattu :/ dämn.

5 koulun söpöin tyttö tulee sinua vastaa. sanot:
- Voi helvetti :D Itseasias se on kyl sillee aika kaunis :) :DD

6 olet vaate liikkeessä ja lempi kappaleesi soi siellä. sanot:
- No jaa, jonku verra :D ehk n. 60 vierasta

7 olet hävittänyt avaimesi. sanot:
- Ai tänää?

8 jäät kiinni juomisesta ja äitisi on sinulle vihainen. sanot:
- Eiku aattelin vaa. Tyhmää ku teil kävi tollee :/

9 Ari koivunen tulee koputtamaan ovellesi. sanot:
- Laitoin 20€

10 kuulet että opettajasi on kuollut. sanot:
- Tuutko konffisharkkoihi?

11 kuulet että lempi bändisi laulaja on kuollut. huudat surusta:
- Vitun sokee :D

[Ei aihetta]Perjantai 18.07.2008 14:44

Kirjoita 21 tietämäsi ihmisen nimi. Älä lue jäljessä tulevia kysymyksiä ennen nimien kirjoittamista! haasta lopuksi ystäviäsi..

1. Perttu
2. Juho
3. Nikke
4. Jonni
5. Tomi
6. Anton
7. Joel
8. Hiltsi
9. Samppa
10. Passeli
11. Jesse (Mantovaara :D)
12. Jesse (Karppinen :D)
13. Noora
14. Jemina
15. Mikko
16. Osmo
17. Harri
18. Olli-Pekka
19. Pati
20. Elisa
21. Niina

Nyt vastaa kysymyksiin niin, että vastaukset koskevat aina kyseistä numeroa vastaavaa ihmistä.

Kysymykset:

Missä ja milloin tapasit ensimmäisen kerran 10?
Suokin lautassa, kun olin just muuttanu suokkii

Mitä tekisit, jos et olisi koskaan tavannut 16?
Olisin tavallinen, enkä näkisi unia naminamista :D

Oletko koskaan nähnyt 4 itkevän?
Juuuuu :D


Olisivatko 13 ja 21 hyvä yhdistelmä/pari?
Emmä usko, ku ne tykkää molemmat pojista ja sillee


Mikä tekee 7 erityisen?
Jutut Ollista :D

Kuvaile 9:
Aika veijari

5 lempimusiikki?
Hiphopohohop

Voisitko koskaan asua 19 kanssa samassa kämpässä?
Aika vaikee kuvitella ;D

Onko 15 vapaa vai varattu?
varattu, tsihii tirsk

Mitä 17 ajattelee sinusta?
Toivottavasti hyvää :D

Mikä on 20 toinen nimi?
eei voi tietää


Oletko koskaan halunnut vakavaa suhdetta 6 kanssa?
No siis Anton on kyl komee ja lihaksikas poju ja sillee mut ei kuitenkaa nyt :D

Missä 3 asuu?
Suumenlinasa

Mitä mieltä olet 18?
NO AIKA VELIKULTA! HAPAMIES!

Mikä on parasta 14?
Se on tosi mukava tyyppi :)

Voisitko kuvitella riiteleväsi verisesti numero 8 kanssa?
enpä pahemmin

Miten tapasitte 11 kanssa viimeksi?
Ei voi muistaa, jossain suokissa

Onko sinulla sisarellinen suhde 2 kanssa?
e oole

Paras piirre 12?
Aika vesseli, ystävällinen ja sillee, sankari :D

Luuletko pitäväsi yhteyttä 1 kanssa koko loppuelämäsi ajan?
Toivottavasti, team maha

[Ei aihetta]Perjantai 18.07.2008 14:44

tee näin :

* nimesi (2. nimesi ja lähimmän naapurisi sukunimi)
* asuinpaikkasi (kaupunki, jossa viimeksi kävit junalla)
* ikäsi (lisää oikeaan ikääsi lohjenneiden sormikynsiesi lukumäärä)
* ammattisi (mieskäyttäjä kirjoittaa äitinsä ammatin, naiskäyttäjä isänsä)
* harrastuksesi (harrastukset, joita et ikinä voisi harrastaa/sietää)
* lapsiesi lukumäärä (montako hiusta lähtee päästäsi, kun vedät)
* hiustenvärisi (tämän hetkinen paidanväri)
* silmienvärisi (tämän hetkinen housujen väri)
* musiikkimakusi (genre, jota et siedä)
* lempiartistisi (tyyppi, kenen biisin kuuntelit viimeksi)
* itseäsi parhaiten kuvaava adjektiivi (se adjektiivi, mikä lukee ensimmäisenä, kun kirjoitat googleen 2. nimesi)

Mo, oon Markus Korhonen ja asun Tampereella. Olen 16-vuotias, ja siivoilen päiväkotia. Harrastan balettia ja kuntopotkunyrkkeilyä, lapsii ei oo. Hiukset on vitivalkoset, ja silmät mustat. Jammailen mieluiten klassisen tai suomipopin tahtiin. Lempi artisti on Common. Parhaiten minua kuvaava adjektiivi on turkulainen.

TottaMaanantai 10.12.2007 17:38

6 truths of life:

1) You cannot touch all of your teeth with your tongue.

2) All idiots, after reading thr first truth, try it.

3) The first truth is a lie.

4) You're smiling now cause you are a idiot.

5) You will soon forward this to another idiot.

6) Theres still a stupid smile on your face.

.Sunnuntai 11.11.2007 13:39

( ) Rocky Horror Picture Show
( ) Grease
(1) Pirates of the Caribbean -Mustan helmen kirous
( ) Boondock Saints -Etelä bostonin enkelit
( ) the Mexican
(2) Fight Club
( ) Cut
(3) Starsky and Hutch
( ) Blazing Saddles -Villiä hurjempi länsi
( ) Kuka sanoo tahdon
( ) Airplane -Hei, me lennetään
( ) The Princess Bride -Prinsessan ryöstö
( ) Young Frankenstein
(4) Amelie
( ) AnchorMan: The Legend of Ron Burgandy -Uutisankkuri: Ron Burgandyn legenda
( ) Napoleon Dynamite
(5) Saksikäsi Edward
(6) Saw
( ) White Noise
( ) Valkoinen oleanteri
( ) Anger Management
( ) Mean girls
( ) Aina eka kerta
( ) Jason X
(7) Scream
( ) Scream 2
( ) Scream 3
(8) Scary Movie
( ) Scary Movie 2
( 9) Scary Movie 3
(10) American Pie
(11) American Pie 2
(12) American Wedding
( ) Bootcamp
(13) Harry Potter
(14)Harry Potter 2
(15)Harry Potter 3
(16)Harry Potter 4
(17)Resident Evil
( )Resident Evil 2
( ) The Wedding Singer
( ) Little Black Book
( ) The Village -Kylä
( ) Donnie Darko
(18) Lilo & Stitch
( ) Lilo & Stitch 2
( ) Nemoa etsimässä
( ) Finding Neverland
( ) 13 Ghosts
( ) Signs
(19) The Grinch
( ) Texasin moottorisahamurhaaja
( ) White Chicks
( ) Butterfly Effect -Perhosvaikutus
( ) 13 ja risat
( ) I, Robot
( ) Dodgeball: Boltsit pelissä
( ) Universal Soldier -Täydellinen sotilas
( ) Lemony Snicketin surkeiden sattumusten sarja
( ) Vuosi nuoruudestani
( ) Pakko olla in
(20) Perhe on painajainen
( ) Painajainen perheessä
( ) Juntti-Joe
( ) Tuhkimotarina
( ) Terminaali
( ) Lizzie McGuire -Popstar
( ) Passport to Paris
( ) Nuija ja tosinuija
( ) Nuija ja vielä nuijempi
( ) Viimeinen määränpää
( ) Viimeinen määränpää 2
( ) Viimeinen määränpää 3
( ) Halloween
( ) The Ring
( ) The Ring 2
( ) Harold & Kumar täydellisen hampurilaisen metsästys
( ) Lumotut sisaret
( ) Chicago
( ) Aavelaiva
( ) From Hell
( ) Hellboy
( ) Salainen ikkuna
( ) Minä olen Sam
( ) Koko potti
(21) The Day After Tomorrow -Kun maailma jäätyy
( ) Child's Play
( ) Bride of Chucky -Chuckyn morsian
(22) Charlien enkelit
(23) Charlien enkelit -Kurvit suoriksi
( ) Pikku naisia
( ) 10 Things I Hate About You
(24) Just Married
( ) Gothika
( ) Catwoman
( ) Painajainen Elm Streetillä
( ) Sixteen Candles
( ) Titaanien taistelu
( ) Coach Carter
(25) Sky captain
( ) Bad Boys
( ) Bad Boys 2
( ) Tuulen viemää
( ) Se7en
( ) Oceans Eleven
( ) Ocean's Twelve
( ) Lone Star
( ) Predator
( ) Predator II
(26) Independence Day
( ) Cujo
( ) Jäähyväiset kummisedälle
( ) Darkness Falls
( ) Christine
(27) E.T.
( ) Maissilapset
( ) Unelmien manhattan
( ) Pahuuden kosketus
( ) Kuinka hukata kundi 10 päivässä
( ) Sinussa on se jokin
( ) Kalenteritytöt
( ) Sideways
( ) Mars hyökkää
( ) Event Horizon -Viimeinen horisontti
( ) Ikuisesti sinun
(28) Forrest Gump
( ) Big Trouble in Little China
(29) Tomb raider
(30) Tomb raider 2
( ) X-Men
( ) X2
( )X3
( ) Prinsessa päiväkirjat
(31) Spider-Man
( ) Spider-Man 2
( ) Sky High
( ) Jeepers Creepers
( ) Jeepers Creepers 2
( ) Ota kiinni jos saat
(32) The Others
( ) Perjantai on pahin
( ) Tulen valtakunta
( ) Julmia aikeita
( ) The Hot Chick
( ) Swimfan
( ) Ace ventura
( ) Cast away -Tuuliajolla
( ) Manaaja
( ) Miracle
( ) Old School
( ) The Notebook
( ) K-Pax
(33) Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit
(34) Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia
(35) Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu
( ) Muistojen polku
( ) Boogeyman
( ) Hitch -Lemmentohtori
( ) The Fifth Element
(36) Kolmetoista
( ) Star Wars I : pimeä uhka
(37) Star Wars II : kloonien hyökkäys
(38) Star Wars III : sithin kosto
( ) Star Wars IV : uusi toivo
( ) Star Wars V : imperiumin vastaisku
( ) Star Wars VI : Jedin paluu
( ) Swimming with Sharks
( ) American beauty
( ) Rikas, rakas, köyhä...
( ) Trainspotting
( ) Kellariväkeä
( ) Blue Velvet ja sinisempi oli yö
( ) Sound of Music
( ) Ansa vanhemmille
( ) The Burbs
(39) The Terminator
(40) Terminator 2
( ) SLC Punk
( ) Saanko esitellä Joe Black
( ) Nightmare Before Christmas
( ) Corpse Bride
(41) Uhrilampaat
( ) Red Dragon
( ) Sleepy Hollow -Päätön ratsumies
( ) I Heart Huckabees
( ) 24 Hour Party People
( ) Blood In Blood Out
( ) Bruce taivaanlahja
( ) Neverending Story
( ) Pyörryksissä
( ) Ran
( ) Schindlerin lista
(42) 2Fast 2 Furious
( ) The Grudge -Kauna
( ) Devil in a Blue Dress
(43) Peter Pan
(44) Grimmin veljekset
(45) The dukes of hazzard
( ) Lords of dogtown
(46) Kaikki mitä olet aina halunnut tietää seksistä (muttet ole koskaan kehdannut kysyä)
(47) Kellopeliappelsiini
( ) Luunkerääjä
( ) The World's Fastest Indian
( ) Poolhall Junkies
(48) Puhallettu 60 sekunnissa
(49) Flightplan
( ) BASEketball
(50) Titanic
(51) Mr. & Mrs. Smith
( ) Jali ja suklaatehdas
(52) Kissojen valtakunta
( ) Unelmien sielunmessu
(53) Muumipeikko ja pyrstötähti
« Uudemmat -