IRC-Galleria

Oon sekaisin. Olo on kuin olisin tuhannen palan palapeli, jota sokea pikkutyttö on yrittänyt tehdä. Palaset on tallella jossain, mutta ne on ihan sekaisin sotkussa pitkin lattiaa. Kestää aikansa kun sokea tyttö saa kaikki palat sopimaan toisiinsa, mutta tänään tuntuu jo siltä, että ensimmäiset sata palaa on oikeilla paikoilla.

Yritin piristää itseäni katsomalla Euroviisujen esikatseluja. En tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Ne oli kamalia. Katsoin kaksi laulua ja luovutin. Ehkä Suomella voi sittenkin olla mahkuja. Se ei piristänyt.

Onneksi huomenna on jo perjantai. Jos viikonloppuna saisi vain olla. Mutta viikonloppunahan on äitienpäivä. Taas kiertää omat ja miehen sukulaiset läpi. Ei nyt jaksais. Tarvisin vaan aikaa olla ja miettiä asioita.

Se piristi kun juttelin 40 minuuttia siskon kanssa puhelimessa. Kertoi hauskoja juttuja töistä. Nauroin mummolle joka polti housunsa niiden vessassa. Itseasiassa, nauran vieläkin.

Naurua en olekaan kuullut omasta suustani pitkiin aikoihin. Nauru on kyllä ihanaa. Varsinkin kun se tulee pienen lapsen suusta ja kuulee kuinka se pursuaa oikein sydämestä. Voiko sen ihanampaa olla. Olisin voinut kuunnella sitä naurua tänään vaikka koko päivän. Nämä lapset ovat niin tyytyväisiä elämäänsä vaikka heillä onkin vajavauksia. Heistä kun voisi ottaa mallia ja olla onnellinen siitä mitä on, eikä murehtia sitä mitä ei ole. Näiltä lapsilta voisimme oppia niin paljon, mutta heitä piilotellaan muilta ihmisiltä. Suljetaan laitoksiin. Poissa silmistä, poissa mielestä. Haluaisin muutaman meidänkin kerhon lapsista viedä ihmisten eteen ja käskeä heidän katsoa kuinka he nauttivat elämästään!

Yritän minäkin nauttia elämästäni kovasti, se on vaikeaa, mutta alan taas oppia....