IRC-Galleria

Nämä tarinat ovat tosia.



Kylän laitamilla oli tyhjä huvila. Syysöisin sieltä kajasti valoa puolenyön aikaan, vaikkei siellä ketään asunut. Joku oli kuullut sieltä jyskettä, kolinaa ja kummaa rähäkkää.
Huvilan omistajat olivat kuolleet, mutta heillä oli poika, joka asui kaupungissa. Joku kyläläisistä meni sanomaan pojalle, että tulisi katsomaan, minkälaista elämää siellä huvilassa oikein vietetään, kun se vaikuttaa niin perin kummalliselta.
Tovin päästä poika matkusti kylään, ja hän meni öiseen aikaan huvilan lähelle ja katsoi ikkunasta sisään. Näky oli kauhistuttava: sisällä miltei alastomat ja vaaleisiin hetaleisiin puetut ihmiset tanssivat hyvin irvokkaasti. Poika pelästyi eikä uskaltanut mennä askeltakaan lähemmäksi.
Seuraavaksi yöksi poika hankki mukaansa suuren koiran ja meni sen kanssa huvilaan jo ennen pimeän laskeutumista. Poika ja koira kätkeytyivät komeroon.
Aamulla löydettiin poika kuolleena ja koiraparkakin oli hengetön. Kukaan ei tiennyt, mikä niille oli tullut, eikä kukaan enää uskaltanut mennä huvilaan, vaan talo jäi hylätyksi ja tyhjäksi kummitustaloksi.

Impilahti 1958



Säämingin pitäjässä sattui eräänä valoisana aamuna emäntä menemään saunaan. Avattuaan oven hämmästyi hän äärettömästi, kun näki saunan olevan väkeä täynnä. Pian hän sai huomata, että ne eivät olleet tämän maailman asukkaita. Emäntä oli Jumalaan luottavainen vaimo, eikä kadottanut rohkeuttaan. Hän kääntyi pontevasti sunaväen puoleen: "Mitä väkeä te olette?" Olennot vastasivat kuin yhdestä suusta: "Emme enää ole tämän maailman asukkaita, mutta jossakin meidänkin pitää kokoontua seurustelemaan." Emäntä lankesi polvilleen rukoilemaan. Samassa koko väki hävisi tyhjään.

Juva 1895



Olin 11-vuotias tämän tapauksen sattuessa. Oli syyskuinen lauantai-ilta, hevosia pidettiin vielä metsässä laitumella syntymätalossani Viitasaarella. Vein hevosta illan hämärtäessä hakaan, ja palasin sieltä saunan sivuitse, jossa nyt piti kylvettämän. Hämmästyksekseni kuulin jo muiden miesten saunovan, koska löyly suhisi ja vastat läiskivät ja vesi hirveästi räiski. Katsoin saunan ovesta sisälle ja harmittelin, kun toiset jo kerkesivät kylpemään, vaikka olivat kiirehtineet minua hevosta viemään että saunaan joutuisin.
Kun menin tupaan vaatteita vähentämään ja suitsia viemään, niin siellähän ne olivat tuossa vielä isä, veljet ja kaikki väki, eivätkä saunassa, jonne sitten miehissä kylpemään mentiin. Lauteet olivat ihan kuivat ja ja vedet holvaamatta. Muistan ikäni tuon kylpevän kummituksen.

Viitasaari 1937



Ennen aikaan oli semmoinen tapa, että pellavat klihtattiin eli loukutettiin syksyisin saunoissa talkoovoimin. Kylän nuorten ja vanhainkin oli mukava kokoontua pimeänä ehtoona juttelemaan ja juoruamaan samalla kun klihtasivat kiiltäviä pellavia. Talkoissa tarjottiin talon puolesta nisukahvitkin.
Eräänä pellavatalkooehtoona oli eräs mies vahingossa jäänyt nukkumaan saunanpenkille. Mies heräsi aamuyöstä, oli vielä pimeää. Saunan pesässä oli tuli palamassa, ja sen loisteessa lämmitteli neljä polvenkorkuista ihmisenmuotoista olentoa, jotka olivat pitkän karvan peittämiä ja sihisivät ja kahisivat kuin silkki, kun siinä edestakaisin heiluessaan koskettivat toistensa karvapeittoa. Mies ei uskaltanut liikuttaa itseänsä, katseli ja kuunteli maahisten touhuja. Siinä ne hiljaisella äänellä jotain toisillensa juttelivat ja levittelivät luisia käsiään pitkän aikaa. Viimein yksi niistä sanoi: "Nyt pittää lähtee, kohta luusuu laulaa ja mettän päältä tulikiekon syrjä näkkyy." Pian häipyivät oliot jokainen omaan nurkkaansa. Ei jäänyt mieskään lisää vartomaan, ryntäsi kiiruusti saunan ovesta ulos. Jäi vielä ovikin siinä kiireessä auki.

Mouhijärvi 1958



Hienot turkulaiset herrat ajavat maantiellä. Tulee haamu vastaan ja lyödä kumahuttaa heitä kangella. Herrat tokaisevat haamulle: "Lyöpäs toinen kerta!"
"Reilu mies lyö vaan kerran", vastasi haamu.

Teuva 1920



Kertojan mennessä eräänä kevättalven sunnuntaiaamuna toverinsa Matin kanssa suksilla vierailulle naapurikylään, näkivät he noin puolen kilometrin päässä olevan rajapyykin vieressä mustan ja harmaan koiran, jotka kiersivät peräkkäin pyykkiä. Pojat luulivat koiria aluksi naapurin ja omaksi koirakseen, vaan kun lähestyivät pyykkiä, huomasivat, että eivä ne niitä ole.
Kun hiihtäjät tulivat kohdalle, jäi harmaa koira rajapyykin taakse, kun taas musta koira pieneni ja lähti menemään heidän edellään. Se ei juossut, vaan meni kuin luistamalla. Pojat huomasivat, ettei tämä ole oikea koira ja lisäsivät vauhtia, mutta aina koira pysyi noin kilometrin päässä suksien kärjistä, kunnes hetken kuluttua kohosi ilmaan ja hävisi.
Kauheasti pelkäävä Matti jatkoi kiireesti matkaansa, mutta kertoja palasi kiroten takaisin katsomaan, oliko rajapyykin luona koirain jälkiä. Vaan eihän siinä mitään näkynyt, vaikka kestohangen päällä oli tuuman verran uutta lunta, jossa koirien jäljet olisivat varmasti näkyneet.

Nivala 1937