IRC-Galleria

Edorf - Ulkopuolinen

Oon aina asunut yksin tässä linnassa, pimeimmässä aamussa, synkimmässä illassa
sisään huokuvassa kylmässä viimassa, vuosikausia vaa yksi näistä hiljasta
voiko olla että yksin elän maailmassa? sairasta, puut peittää kaiken, en nää taivasta
muistan ihmisistäkin vain muistikuvia, kirjojen sisältä hyökkääviä mustii munia
tiedän, että onni on kaukana täältä, täynnä ihmisten laulavaa, nauravaa ääntä
oon tulla hulluksi rauhasta tästä, on vaa yks tapa haudasta päästä
musta torni, puiden yläpuolella, jos putoan nii unohdus on hyvä kuolema
vihdoin alotan täältä paon, jättää tahdon kaiken ja kerran nähdä valon

refrain:
Elän ilman nimeä, pimeään vangittuna, en vapaana lintuna, vaan kahlittuna
jälleen yhtä pimeänä tulkoon huominen, oon ulkopuolinen
elän ilman nimeä, pimeään vangittuna, kahlittuna, sielu mutaan tahrittuna
jälleen yhtä pimeänä tulkoon huominen, niin kauan kun elän, niin kauan oon ulkopuolinen

Tuntuu että kapusin loputtomasti, ylös asti halusin lohduttomasti
nousin hiljaa peläten, et jalkani lipeää, pudottaen mut allani avautuvaan pimeään
viimeinkin voimattomana pääsin perille, matka repi mun jalat ja sormenpääni verille
määränpäässä ei ollut sittekkää taivasta, vaan lahoavia hautaarkkuja pimeäs paikas
nousin hautakammiosta raikkaaseen ilmaan, katsoin kirkkain silmin tähtitaivaalle hiljaa
hämäriä muistoja vyöryi mun yli tulvana, ehkä nukun kerran hiljaa äidin sylin turvana
lähdin kulkemaan kuin vaiston kuljettamana, kuulen tuulen avaavan huulet sen puheen takanani
tunsin maan elävän jalkojeni alla, en osannut pelätä, annoin ilolleni vallan
saavuin suuren ja uljaan talon pihalle, sen ikkunoista tulevaa tulvaa valon ihaillen
tuijotin sisälle lähes tulkoon huoletta, tanssivia juhlijoita ulkopuolelta

refrain

Kun astuin sisään matalasta ikkunasta, menin suunniltani alkavasta kiljunnasta
ihmiset huusi täysin luonnottamalla äänellä, jokin peto vaani täällä ja se oli lähellä
jäin yksin juhlijoiden paetessa, näin vilahduksen jostain aamun valjetessa
kultakehyksisen oven alla hiipi varjo, etäisesti kuin epämuodostunut ihmishahmo
kuljin lähemmäksi ja tunsin niin paljon pelkoa, etten voi kirjaimin kuvata tai sanoin kertoa
pedon kasvot luihin saakka mädäntyneet, raajat vääntyneet, silmät minua kohti kääntyneet
hätääntyneet, tahdoin juosta mutten voinut liikkua, tahdoin huutaa mutten voinut kirkua
tunsin sen läsnäolon, hengityksen lähelläni, kaaduin maahan, koitin suojautua kädelläni
silloin paljastui kai koko olemus, kun ihollani tuntui hirviön kylmä kosketus
nykyään lennän lempeiden aaveiden kanssa, hadopti laaksossa synkkien haaveiden maassa
nitokriisin juhlissa, pyramiidin alla, katakombeissa, jotka näkee vain niilirannat
ulkopuolisuuden ankea kurjuus on väistynyt ja tilalla on katkera hurjuus
ja kaikki palaa siihen pimeään iltaan, jolloin käteni kosketti pelin sileää pintaa

refrain