IRC-Galleria

Saddam HusseinistaLauantai 30.12.2006 14:37

Köyhän viljelijäperheen poika, Irakin entinen diktaattori on teloitettu.
Saddam Hussein Abd al-Majid al-Tikriti teloitettiin hirttämällä tänään (30.12.2006)
Tuomio langetettiin Dujailin kylän joukkomurhasta vuonna 1982.

Kun tuomio julistettiin määräsi Irakin hallitus ympärivuorokautisen ulkonaliikkumiskiellon, teloituksen jälkeen Bagdadissa oli teloitustiedon jälkeen rauhallista, eikä ulkonaliikkumiskieltoa
määrätty.

Asiaan sen enempää vihkiytymättömänä ihmettelin kovasti minkä takia Saddamin teloituksesta näytettiin aamupäivällä joitakin videokuvia Irakin televisiossa, mutta varsinaisesta kuolinhetkestä ei ollut kuvaa. Olisin luullut, että koko maailma olisi voinnut seurata televisiosta mitä voi seurata jos ei ole Yhdysvaltojen liittolainen.
Minulla oli popcornitkin jo valmiina niin kuin varmasti teilläkin sohvapöydällä.

Mikään ei pysy salassa ja tämäkin videoitiin 100% varmasti. Irakin hallitus ehkäpä asian kiistää, mutta totuushan on se, että valtiomiehet yksityisissä elokuvateattereissaan katsovat teloituksen uudestaan ja uudestaan.
Ehkäpä leikkaus on hieman epäonnistunut, mutta 30 vuoden päästä näemme televisiosta directors cutin.

Oliko kuolemantuomio sitten oikein?
- Se nyt vähän riippuu mistä roikkuu. Oliko elämä sitten Saddamista niin ruusuilla tanssimista, että kuolemantuomio oli riittävä rangaistus. Ehkäpä kiven sisällä olisi ollut raju tuomio.

Saddam Hussein ei halunnut kasvohuppua http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135223983905.jpeg

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.