IRC-Galleria

Blogimerkintä

- Vanhempi »

Assyhupia viimisenä yönäSunnuntai 05.08.2007 10:38

Moi minä olen Janne, olin tänään metsästämässä pöllöjä metsässä. Saalis tosin jäi hieman nihkeäksi.
Sain saaliiksi vain yhden talitiaisen ja yhden ketun.
Sitten kun kävelin metsässä kotiin päin, törmäsin yksisarviseen, se kertoi minulle että maailmanloppu tulee.
Tämän jälkeen jeesus hyppäsi sen selkään ja ne ratsastivat auringon laskuun.
Pääsin pois metsästä, kotiovellani jeesus saarnasi kanoilleni ja yksisarvinen söi heinää ladostani. Siirryin sisätiloihin. Sisälllä paavo lipponen luki helsingin sanomia.
Kävelin olohuoneeseen, matti vanhanen ja sauli niinistö katsoivat naisten curlingia ja joivat olutta.
Jeesus saapui sisälle yksisarvisen kanssa ja jatkoi saarnaamistaan, luulen että olemme kanoja.
Sitten näin 715517 ikkunassa.
Sitten aloin nuolemaan ulkoikkunaani, tämän jälkeen tajusin että ne olivatkin isoäitini tissit.
Riisuuduin alasti, en tiedä miksi ja lähdin ulos kävelylle.
Matkalla törmäsin kuntamme seurakuntapappiin joka myöskin luuli minua kanaksi ja alkoi saarnaamaan minulle.
Tämän jälkeen saavuin diagoniatoimiston eteen, ulos tuli itse saatana.
Hän sanoi, että maailmanloppu tulee.
Kysyin että mitä maailmanloppu tarkoittaa.
Hän vastai että naisilta poistetaan tissit, ja Mcgyver lopetetaan.

Tarinan kertoi yazu-, kirjoitin itse koko soopan yhtä mittaa avaamatta kertaakaan silmiäni, kello oli noin 07.30 =)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.