IRC-Galleria

TähkäPähkinä

TähkäPähkinä

 

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Tiistai 29.04.2008 17:29

Oinas pyyhältää baariin niin lujaa vauhtia ettei ovimies tajua edes
mikä hänen ohitseen viuhahti. Oinas suuntaa suoraan baaritiskille, tilaa kymmenen
vodkasnapsia jotka viskaa kurkkuunsa alta minuutin. Kyytipojaksi hän kaataa
kannullisen sangriaa ja muutaman oluen ja sytyttää savukkeen; pakko saada toimintaa aikaiseksi.

Härkä saapuu autolla. Hän kävelee rauhallisesti baaritiskille, tilaa Irish
coffeen ja etsii miellyttävän nurkkapöydän jossa nautiskelee pehmeästä
nojatuolista, sisuksia lämmittävästä juomasta ja sikarista; Muut
tanssikoon.

Kaksonen saapuu baariin tanssien. Hän flirttaa ensin ovimiehen
kanssa, viilettää sitten vessaan, törmää tuttuihin, ja löytää myöhemmin tiensä
baaritiskille. Tilaa pirskahtelevan pirteän drinkin ja ryntää ketkuttamaan
tanssilattialle; kukapa nyt paikallaan pysyisi?

Rapu ei olisi edes halunnut lähteä baariin. Hänellä oli niin ihanaa
sohvan nurkassa mummon vanhan huovan alla. Rapu astuu sisään
verryttelyhousuissaan varovasti pälyillen. Hän toivoo törmäävänsä johonkin tuttavaan jotta
tulisi kotoisan turvallinen olo. Tiskiltä rapu tilaa oluen.

Leijona saapuu sisään suuri elkeisesti kimaltelevassa asussaan.
Toivottavasti kaikki huomaavat. Hän kävelee ympäristöään tarkkaillen tiskille.
Leijona tilaa kuohuviiniä ja jää istumaan baaritiskille mairea hymy naamallaan
jotta kaikki huomaavat hänet.

Väliaikatiedotus: Oinas on haastanut riitaa jo kolmen henkilön
kanssa. Kaksonen on käynyt jo oksentamassa sekä lähentelemässä puolta ravintolan
henkilökuntaa ja jokaista asiakasta. Rapu jutustelee 85-vuotiaan sedän kanssa pula-
ajasta.. Härkä nauttii olostaan nurkkapöydässä.

Neitsyt saapuu sisään. Häntä inhottaa viettää iltaa rietastelijoiden
kanssa ravintolassa. Mielummin hän olisi siivonnut kotiaan ja järjestellyt
postimerkkikokoelmaansa. Neitsyt siirtyy huomaamatta tiskille ja tilaa
tuoremehua; soittaisivat edes jotain klassista musiikkia..

Vaaka saapuu uudessa asussaan, hajusteilta tuoksuen. Hän flirttaa
ovimiehelle leveästi hymyillen. Vaaka suunnistaa tiskille ja tilaa jonkun nätin,
makean ja seksikkään juoman. Vaaka huomaa toisella puolellaan neitsyen; miten
kukaan voi pukeutua noin tavallisesti?

Skorpioni saapuu moottoripyörällä. Hän täräyttää prätkänsä parkkiin
ja astelee sisään nahka-asussaan. Tänä iltana täytyy saada seksiä ja
rokkenrollia, hän ajattelee. Skorpioni tilaa tiskiltä salmiakkikossua ja paukun jonka
nimi on Terrible death. Skorpioni iskee silmää vaa'alle, joka poistuu
paikalta liukkaasti.

Väliaikatiedotus: Oinas on heitetty jo kertaalleen pihalle
haastettuaan riitaa ovimiehen kanssa (luikkinut salaa sisään uudestaan). Kaksonen katosi
wc:hen kahden miehen ja naisen kanssa. Rapu itkee ikävästä äitinsä helmoihin. Leijona kertoo
ihailijajoukolleen tarinoita itsestään. Neitsyt murjottaa. Vaaka tanssii kuumaa tangoa
ihanan adoniksen kanssa. Härkä juo edelleen samaa irish coffeeta.

Jousimies saapuu sisään ison kaveriporukan kanssa. Tilaa tiskiltä
tuplana Long Drinkin ja ryntää tanssimaan 80-luvun discohittiä. Tanssilattia ei
riitä, hän hyppää tanssimaan myös pöydälle... "säpinää tänne!!!"

Kauris tulee yksin. Hänellä on masennuskausi menossa, ja töistäkään ei
olisi huvittanut lähteä.. Hän ottaa kossucolan ja menee yksin pöytään.
Samallahan kun humaltuu voi suunnitella uusia työasioita.

Vesimies saapuu iloisena. Mukava tavata uusia ihmisiä. Hän tilaa
tiskiltä siideriä ja päätyykin pian väittelemään politiikasta.

Kalat saapuu juuri ennen valomerkkiä. Hän on juonut hyvät pohjat
kotona ja onkin hilkulla päästääkö ovimies häntä sisäänkään. Kalat tilaa äkkiä juoman
tiskiltä kun vielä saa ja menee tanssilattialle huojumaan yksinään viimeisten
hitaiden tahdissa haaveillen että olisi joku jonka kanssa tanssia.

[Ei aihetta]Tiistai 29.04.2008 17:03



Oinas:
Olet KOFF!
Luonteeeltasi olet hyvin pikkumainen ja täys jäärä. Et arvosta ketään,
et edes itseäsi. Kärsit paniikkihäiriöistä ja punastut helposti. Olet
myös erittäin epähygieeninen ja haiset pahalle!
Onnenkalu: Taikaviitta

Härkä:
Olet Carlsberg!
Omistat hyvin pienet aivot. Et ymmärrä mistään mitään! Luonteeltasi
olet aivokääpiö. Sinulla ei ole ystäviä…eikä tule!
Onnenkalu: Ruuvimeisseli

Kaksoset:
Olet Amiraali!
Luonne kuvauksesta sen verran, että sinulla ei ole luonnetta! Olet
tyhjäpää vailla tulevaisuutta! Tärkeintä elämässäsi on TV ja naapurien
vakoilu. Laiminlyöt jatkuvasti hampaiden hoitoa ja sen kyllä huomaa!
Onnenkalu: Rambo-puukko

Rapu:
Olet Olvi!
Jestas mikä LAAMA! Ravusta huomaa mitä tarkoittaa oppimishäiriö Kun ei
hiffaa niin ei hiffaa! Typerä tyhjyyteen tuijottaja. Uhkapeluri, joka
ei koskaan voita.
Onnenkalu: Kukkakeppi

Leijona:
Olet Hard Rock!
Hommaa elämä itelles. Pälättäjä joka ei ymmärrä pitää naamaa kiinni,
tai sitten ei puhu eikä pukahda. Poikkeuksia voi löytyä… riippuu
geeneistä.
Onnenkalu: Ilmakivääri

Neitsyt:
Olet Lapin Kulta!
Ikuinen haaveilija… hermosairas nysvääjä! Et omaa minkäänlaista
hermojen hallintaa. Yleensä hipit ovat neitsyitä. Pitkätukka joka
painii pahojen henkisten ongelmien kanssa.
Onnenkalu: Airo

Vaaka:
Olet Aura!
Hyvin sairas ihminen, joka ei ole tervettä päivää nähnyt. Elää
elämästään yli puolet lääkärin vastaanotolla. Psykiatrien
vakioasiakas. Sairastaa tauteja joita edes lääketiede ei tunne!
Luonteeltaan myymälävarastyyppiä. Vain meedio voi auttaa sinua!
Onnenkalu: Anustappi

Skorpioni:
Olet Eku!
Pelkistettynä… olet pervo! Salaa tiiraileva itsetunnoton vesipää.
Elämäsi on köyhää ja jopa vanhempasi vihaavat sinua! Tykkäät katsoa
Suomalaisia saippuaoopperoita. Urheilusta et tajua mitään!
Onnenkalu: Tennispallo

Jousimies:
Olet Guinness!
Itsemurhatyyppiä. Et kestä vastoinkäymisiä ja herne menee nenään
pienistäkin asioista! Kärsit alemmuudentunteesta ja kavereiden
mielestä olet apina. Elät koko elämäsi (suosittellaan) yksin!
Onnenkalu: Lipputangon nuppi

Kauris:
Olet Budweiser!
Mene hyvä ihminen ja katso peiliin. Mitä näet?!? Hyvin ruman
tyhjäpään! Ammatiltasi olet todennäköisesti lappuliisa tai vartija!
Roskaruokaa syövä surkea luuseri. Tyypillinen Blues-fani!
Onnenkalu: Taskulamppu

Vesimies:
Olet Karhu!
Suuri osa rituaalimurhaajista ja saatananpalvojista on vesimiehiä.
Kulkee aina mustissa ja naama on kuin Rapalan mainos! Lävistyksiä
täynnä ja vartalossa typeriä tatuointeja. Tyypillinen ihmisten
pilkkoja. Pelkuri… joka ei uskalla olla oma itsensä!
Onnenkalu: Huulirasvapuikko

Kalat:
Olet Nikolai!
Jumalauta mikä säätäjä! Luulet tietäväsi kaikesta kaiken, vaikka et
osaa edes yksinkertaista kertolaskua. Aina esille pyrkivä typerä hölö!
Sanotaan, että poliiseissa ja armeijan kantahenkilökunnassa on paljon
kalat-merkkisiä minimunia ja sössöttäjiä. Ei ihme.
Onnenkalu: Kopiokone

[Ei aihetta]Tiistai 29.04.2008 17:02

SIVU VAIMON PÄIVÄKIRJASTA:

Lauantai-ilta - Mieheni käytös on outoa. Olimme sopineet tapaavamme
yhteistä kahvikupposta varten. Olin ollut ostoksilla ystävieni kanssa
koko päivän ja ajattelin että ehkä hän on loukkaantunut, koska olin
hieman myöhässä. Hän ei kuitenkaan sanonut siitä mitään. Keskustelu ei
sujunut, hän oli hiljainen. Ehdotin, että siirtyisimme jonnekin
hiljaisempaan paikkaan, jotta voisimme keskustella. Tähän hän
suostuikin mutta pysyi kuitenkin hiljaa. Kysyin häneltä oliko hänellä
murheita - hän vastasi: "Ei tässä mitään." Kysyin onko minun syytäni,
että hän on vaitonainen ja juro. Hän sanoi, että ei ole mitään hätää
eikä minun pitäisi olla huolissani.
Kotimatkalla kerroin hänelle rakastavani häntä, hän hymyili ja jatkoi
ajamista. En voi ymmärtää hänen käytöstään enkä tiedä miksi hän ei
vastannut rakkaudentunnustukseeni.

Kotona tunsin kuin olisin kadottanut mieheni johonkin usvaan, ikään
kuin hän ei enää halunnutkaan löytää minua. Hän vain istui ja tuijotti
televisiota; hän vaikutti todella kaukaiselta ja etäiseltä. Lopulta
päätin mennä nukkumaan, mieheni seurasi minua 10 minuutin kuluttua ja
yllättäen vastasi rakkauteeni ja hyväilyihini, rakastelimme, mutta
silti hän tuntui omituisen poissaolevalta. Päätin etten kestä tätä enää
vaan otin asian esille. Huomasin hänen kuitenkin nukahtaneen. Itkin
itseni huolineni uneen. En tiedä mitä tehdä. Olen jo varma että
miehelläni on suhde. Elämäni on katastrofi.


SIVU AVIOMIEHEN PÄIVÄKIRJASTA:

Lauantai-ilta - Tänään Kärpät hävisi. Vitutti, mutta sainpahan pillua.

[Ei aihetta]Perjantai 25.04.2008 14:42


Normaalisti tulehdusarvojen kuuluis olla alle 10.
Mulla oli 87.
O.o
Vakavaako? :o

[Ei aihetta]Torstai 24.04.2008 14:30


Mononucleosis infectiosa.
Viikko saikkua.
Jes.

Terkkari kurkkas kurkkuun,
ja totes: Hyi!
Kutsu lääkärin.

Vitun siistiä. :/

[Ei aihetta]Keskiviikko 23.04.2008 23:29


Tänään oli lähellä,
etten soittanut itselleni ambulanssia.
Onneks nukahdin,
ja olo hieman helpotti.
Vieläkin ihan pihalla.

[Ei aihetta]Keskiviikko 23.04.2008 15:16


Elämä ei oo reiluu!!

[Ei aihetta]Tiistai 22.04.2008 22:27

Tuli tossa päivällä mieleen, et tää on ihan sama ku mun kaveril oli.
Se vaan ei ollut tajunnut sitä ajoissa, ja joutu tiputukseen sillo.
Mun onni että tajusin jo nyt.
Vaikka kyllähän pari kiloa ois voinut tippua sairaalassa ollessa. :D

Eikä tässä muuten ois mitään ongelmia, mut kävellessä, tai autossa istuessa,
kun menee jostain pompuista (joita hämeenlinnasta löytyy PALJON) ni sattuu
niin maan perkeleesti!
Niin, ja toi kurkku.. se on ihan hirveen näkönen, ja paljon enemmän kipeä. :/
Sen ois voinut jättää pois.
Ei voi sit taas enempää ottaa päähän.
Muutama päivä sit, alkoi sattuu alavatsaan ja selkään,
sekä kylkiluihin.
Alavatsakipu lähti, muut kivut jäi.
En kiinnittänyt siihen huomiota.
Viime yönä heräsin siihen,
kun kurkkuun sattu ihan helvetisti.
Ei sitte nukuttu pahemmin.
Soitin sitten aamulla terkkarille,
ja onnekseni sain ajan samalle päivälle,
puolen tunnin päähän.
Menin sit sinne, ja kerroin vaivani.
Lekuri kurkkas mun kurkkua,
ja totes, ettei yhtään ihmettele,
että sattuu.
Ei ollut angiina, mut joku muu tulehdus siel oli.
Kerroin myös mun mahakivuista, epäilin virtsaputkentulehdusta.
Sitähän se sit oliki.
Kyselin samalla, mistä vois johtua mun selkäkipu.
Selvispä sekin, ettei johtunu liiasta liikkumisesta.
Vaan se olikin virtsaputkentulehdukseen liittyviä kipuja,
oli meinaan levinnyt munuaisiin se tulehdus.
Otettiin pikanäyte tulehdusarvoista, ja ne oli koholla.
Nyt sit pitäs lääkekuuri aloittaa, ja torstaina mennä uudestaan lekurille.
Tarkastaa tulehdusarvot uudestaan.
Lähtiessäni lekuri huikkas perääni, et onneks tulit nyt, etkä myöhemmin.

-TähkäPähkinä

[Ei aihetta]Sunnuntai 20.04.2008 15:55


Sijoituksesi huumorintajuasteikolla on 80%


Asteikko ei kerro, onko sinulla hyvä vai huono huumorintaju.

Huumorintajusi on ivallista ja vahingoniloista.

Pidät pelleilystä ja älyvapaasta huumorista.

Sinua viehättää myös hassutteleva hölmöily.