IRC-Galleria

Teeiiämmä

Teeiiämmä

Minä olen muuttunut, itseluottamus nollassa.

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Lauantai 19.01.2008 15:48

Tietokone
[½(Jos voin)] Olen koneella tunteja
[x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
[½(Ei oo omaa konetta ni ei voi itkee)] Jos tietokone menisi rikki itkisin
[ ] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
[ ] Minulla on oma tietokone ja se on huoneessani
[x] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä
[½(Aina ku voi)] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois
[ ] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus
> 3½

Elokuvat
[ ] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
[ ] Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on
[ ]Ostan jokaisen elokuvan josta pidän
[ ] Säilytän kaikki leffalippuni
[x]Lainaan sanontoja elokuvista
[ ] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
[ ] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
[ ] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
[x] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä
> 2

Televisio
[x(tai oikeestaa riippuuu päivästä)] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
[x(Jos ei oo muuta tekemistä)] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
[x] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
[ ] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
[x] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
[ ] Televisio on herätyskelloni
[ ] Olen nähnyt jokaisen MTV'n ohjelman vähintään kerran
[ ] Televisiossani on yli 500 kanavaa
[½] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
[x] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta
> 5½

Urheilu
[ ] Katson urheilua joka päivä
[ ] Olen ollut jossain joukkueessa vähintään kolme kertaa
[ ] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus
[ ] Olen tosi hyvässä kunnossa
[ ] Kuntoilen koko ajan
[x] Lenkkeilen tai uin
[x] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan
[x] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä
[½] Minua ei haittaa hikoilla
> 3½

Ruoka
[x] Rakastan ruokaa
[x] Haluan kokeilla kaikkea
[/] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne
[ ] En välitä painostani, haluan vain syödä
[ ] Olen kokeillu mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista yms.
[x] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
[ ] Menen juhliin ruuan takia.
[ ] Kaverini sanovat minua possuksi
[ ] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syöynyt jotain
[ ] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla
> 3½

Sosiaalinen elämä
[ ] Käyn monissa bileissä joka vuosi
[x] Elokuvateatterit, huvipuistot ja kauppakeskukset ovat lempipaikkojani
[½] Inhoan sisällä olemista, olisin mieluummin ulkona 24/7
[x] Teen kavereitteni kanssa hauskoja juttuja
[/] En voi keskittyä tunneilla koska juoruilen kavereitteni kanssa
[ ] Kenen tarvitsee mennä töihin jos voi olla kavereitten kanssa?
> 3

Shoppailu / vaatteet
[ ] Shoppailen vähintään kaksi kertaa viikossa
[½] En välitä kuinka paljon minulla on kenkiä tai asusteita, niitä tarvitsee aina lisää
[x] Kaapissani on aina tilaa uusille vaatteille
[ ] Seuraan muotia
[ ] Minulla on yli kymmenet farkut
[ ] Minulla on yli 30 paria kenkiä
[½] Kauppakeskus on maailman paras paikka
[ ] Tuhlaan paljon rahaa
[ ] Jos olen kaupungilla minun on pakko ostaa jotain
[ ] Haluan töihin lempikauppaani että saisin alennuksia
> 2

Tupakka
[ ] Poltan säännöllisesti
[ ] Säästän aina alitajuisesti rahaa tupakkaan
[ ] Ahdistun jos olen paikassa jossa ei voi polttaa
[ ] Aamu ei voi lähteä hyvin käyntiin jos en saa poltettua aamu tupakkaa väh. 1h heräämiseni jälkeen
[ ] Kaapeissani tai pöydilläni on useita vanhoja tyhjiä askeja/venttipusseja/rislapaketteja tai vastaavia tupakka välineitä
[ ] Vanhempani tietävät että poltan
[ ] Olen polttanut jo vähintään 5 vuotta
[ ] Poltan vaikka kukaan ei olisi seuranani
[ ] Tupakka on minusta ihan kestettävän makuista
[ ] Ympärillä oleva tupakan savu ei häiritse minua
> 0

Alkoholi
[ ] Olen juonut itseni viim. 1kk:n sisällä sellaiseen humalaan ette en muista ihan kaikkea mitä sinä iltana tapahtui
[ ] Olen oksentanut juomiseni vuoksi
[ ] Juon alkoholia yleensä joka viikonloppu, ellei mikään isompi asia estä juomistani
[ ] Olen joutunut tekemisiin juomiseni takia useasti virkavallan kanssa
[ ] Joku on ollut huolissaan juomisestani viimeisen 3kk:n aikana
[ ] Olen lintsannut koulusta/töistä ja lähtenyt juomaan
[ ] Olen perunut tärkeitä viikonloppu suunnitelmiani jotta pääsisin juomaan
[ ] Muistan vähintään 10:n alkosta saatavan juoman hinnan ulkoa
[ ] Seuraan kaupoissa säännöllisesti kaljojen/siidereiden hintoja
[ ] Olen juonut joskus 7 päivää putkeen
> 0


Huonot asiat
[ ] Varastan säännöllisesti
[ ] Tupakoin säännöllisesti
[ ] Olen mennyt kouluun/töihin/kirkkoon (kännissä tai) krapulassa
[ ] Juon kavereitteni kanssa ja teemme tyhmiä juttuja
[½]Kiroilen koko ajan
[ ] Joudun aina tappeluihin
[ ] Olen joutunut tekemisiin virkavallan kanssa
[ ] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan
[ ] Olen lintsannut koulusta/töistä 3 päivää putkeen
[ ] Olen karannut kotoa
> ½

Pelit
[ ] Pelaan rahasta
[ ] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä
[ ] Lottoan säännöllisesti
[ ] En pysty kävelemään pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalle jääneen 20sent.
[ ] Olen pelannut noppaa rahasta
[ ] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön
[ ] Olen ollut voitolla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki
[ ] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa
[ ] Säästörahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa
[ ] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa
> 0

>>>> Musiikki
[ ] Koneellani on vähintään 1000 biisiä
[x] Ollessani kotona kuuntelen lähes koko ajan musiikkia
[x] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä
[ ] Omistan ainakin 30 levyä
[x] Mottoni: "Musiikki on elämä"
[½] Osaan soittaa jotakin instrumenttia
[ ] Olen soittanut/laulanut bändissä
[ ] Osaan tehdä itse musiikkia koneella
[x] Hyvän biisin tullessa radioista unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia
[x] Omistan mp3:n ja se on aina mukanani
> 5½

Eläimet
[½] Omistan jonkun lemmikin
[ ] Minulla on ollut useita lemmikejä, joiden vastuu on ollut yksin minulla
[x] Harrastan/ olen harrastanut jotain eläin läheistä asiaa jossain kerhossa/ryhmässä tai muussa vastaavassa
[x] Pidän eläimiä viisaina otuksina
[x] Olen saanut nimetä jonkin eläimen itse
[ ] Olen ollut eläinlääkärissä
[½ :)] Eläin on ihmisen paras ystävä
[x] Pidän lähes kaikkia eläimiä ihanina
[ ] Voisin vaarantaa oman henkeni eläimen vuoksi
[x] En ikinä tappaisi nyrkkiä isompaa eläintä muutakuin pakosta/velvollisuudesta
> 6

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.