IRC-Galleria

TheDreamer

TheDreamer

"Not all those who wander are lost" -J.R.R.Tolkien-

Uusimmat blogimerkinnät

~Rapu~Torstai 23.02.2006 10:11

Ravun vuodenaika:
Ravut syntyvät aikana jolloin luonto siirtyy kesäaikaan. Lämpö on ihanimmillaan ja kasvit keskittyvät hedelmien ja siementen tuottamiseen parhaissa mahdollisissa olosuhteissa. Aikansa ilmiöitä seuraten myös Ravut osaavat luoda ympärilleen turvallisen ja hellän ilmapiirin niin halutessaan. Rapu-ihminen suhtautuu asiaan kuin asiaan joko lämpimästi ja välittävästi tai sitten välinpitämättömästi. Nämä kaksi olotilaa voivat vaihdella salaman nopeasti, sillä Rapu reagoi kaikkeen tunteella. Väärä sana tai väärä ilme voi muuttaa lämpöä ja turvallisuutta huokuvan Ravun jäätävän välinpitämättömäksi kesken lauseen, halauksen tai rakastelun. Rapu suojelee sisintään kuin luonto jatkuvuuttaan ja vaaran uhatessa nousee mitään läpäisemätön panssari kuin tyhjästä Ravun ja tunkeilijan väliin.

Hallitseva planeetta:
Rapua hallitseva taivaankappale on Kuu, joka heijastaa Auringon valoa silloin kun muuten on pimeää. Rapu edustaakin olemassaolollaan ihmisen näkymätöntä puolta, joka heijastuu käyttäytymisessä kaikista peittely yrityksistä huolimatta. Ravut eivät kaipaa sanoja huomatakseen tulleensa loukatuiksi. Pelkkä arvosteluun viittaava äänensävy voi saada Rapu raukan käpertymään kuoreensa tai pakenemaan kauhistunut katse silmissään jonnekin itsesäälin ja henkisesti koetun murhayrityksen läpäisemättömään viidakkoon. Parhaaltakin ihmistuntijalta vie vuosikausia päästä sinuiksi Ravun ailahtelevan tunnemaailman kanssa.

Rakkaus:
Rapu voi helpottaa oloaan opettelemalla kunnioittamaan omia tunteitaan ja ennen kaikkea opettelemalla sanomaan ääneen että on kokenut tulleensa loukatuksi. Useimmiten kysymys on eriasteisista väärinkäsityksistä, jotka on helppo selvittää. Mikään ei ole Ravulle vaikeampaa kuin myöntää tulleensa jollain tavalla loukatuksi. Rapu kun ei itse halua loukata ketään paitsi tietysti kostaakseen vuosien takaisia väärinkäytöksiä itseään kohtaan. Ravun kumppaniksi on helppo päästä, mutta Ravun kanssa eläminen vaatii niin pitkää pinnaa ja niin valtavaa ymmärrystä, että vain harvat ja valitut pystyvät luomaan tasapainoisen suhteen tähän eläinradan mutkikkaimpaan oikuttelijaan.

Seksi:
Seksuaalisesti Rapu on kaikista merkeistä hellin ja haavoittuvin. Rapu heittää panssarinsa lattialle yhdessä vaatteiden kanssa ja sellaista ei tapahdu ilman molemminpuolista emotionaalista vetovoimaa. Rakastellessaan Rapu haluaa antaa ja hiukan myöhemmin myös vastaanottaa puhtainta mahdollista mielihyvää. Rapu varmistaa keinolla millä hyvänsä kumppaninsa tyydytyksen ennen kuin on itse valmis heittäytymään nautinnon hornankattilaan. Vaikka Ravun into tuottaa mielihyvää välillä ajautuu naurettaviin mittoihin niin naureskeluun ei ole aihetta ellet halua verisesti loukata tätä hellyyden lähettilästä.

Ravun valttikortit:
Rapu on intuitiivinen, sisäistävä ja psyykkinen merkki, joka etsii ja suo pysyvyyttä, jatkuvuutta ja oman elämänpiirin rajoitettua rauhaa. Rapu huolehtii ja hoivaa läheisiä ihmisiä kuin suuri äiti konsanaan. Hän tietää paljon ihmisluonnosta, psyykkisistä voimista ja tunteiden liikkeistä. Herkkä ja kuvittelukykyinen mieli on hyödynnettävissä ammatillisillakin alueilla. Vaistojensa ja sympaattisuutensa avulla Rapu pystyy vastaamaan ympäristönsä lausumattomiin odotuksiin ja toiveisiin vaatimatta palkkiokseen muuta kuin toisen tyytyväisyyden.

Ravun heikkoudet:
Ravun herkkää olemusta vaivaa tavallista useammin masentuneisuus, itsesääli, ujous ja alemmuudentunto. Arvostelunpelko saa Ravun käpertymään kuoreensa pienenkin moitteen uhatessa usein ilman mitään todellista aihetta. Takertuminen kaikkeen ympärillä olevaan niin tiukasti, että varmasti joutuu siitä luopumaan kuuluu Ravun koulunkäyntiin. Ravulla on myös tuskastuttavan hyvä muisti kaikkien kokemiensa vääryyksien suhteen ja hänen kaunaisuutensa ei vähästä hellitä. Täysin käsittämätön oikullisuus tekee Ravusta vaikean kumppanin yhtälailla työ- kuin rakkausasioissakin.

Ravun sairaudet:
Ravun ongelmana on herkkään mieleen reagoiva herkkä vatsa. Vatsahaavan ennaltaehkäisy pitäisi sisällyttää kulinaarisiin nautintoihin helposti sortuvan Ravun päiväohjelmaan. Hermot saattavat myös reistailla varsinkin täydenkuun osuessa omaan merkkiin. Kuuhulluus ja siihen liitettävä unettomuus vaivaavat helposti. Tavallista useammin löytyy myös sappikiviä Ravun merkeissä syntyneiltä.

Gräääh..!Keskiviikko 22.02.2006 14:30

..alkaa pikkuhiljaa hajoamaan pää tähän niistelyyn..!! ;(
Tulis ees kunnolla kipeeks, niin menis sit nopeemmin ohikin.
Mutta kun nokka vaan vuotaa ja kurkkua kutittaa niin että joutuu yskimään
vaik ei ees ykskittäis :/

Onneks silti tää viikko koulun suhteen ollut enemmän kun löysä,
eikä oo tarvinnut keittiöllä olla niiskuttamassa
Ja kohta pitkä lomakin alkamassa :)
..kunhan vaan sais sitä ennen karkotettua tän rasittavan flunssan viritelmän jonnekkin harvinaisen kauas..!

~The Ark - It takes a fool to remain sane~
..tuttu tunne ;)

-Perjantain selkeytystä-Lauantai 18.02.2006 21:22

Vaikka meni perjantai pulloa kallistellen, niin ei voi millään tasolla väittää että olisi mennyt päivä hukkaan :)

Koneelleni omiin arkistoihin just lisäilin kansion ~Those Sweet Rockers and Ragga-Girl~
..jonne laitoin kuvat eilisistä juomingeista.
Jo pelkkään kuvien punaisten silmien poistoon ja parin kuvan uudelleen rajauksiin meni aikaa varmaankin yli tunti, eli kuvia siis tuli taas aikas paljon ;)

Kokonaan uusiin immeisiin sai tutustua ja joihinkin vähän tutumpiin vielä paremmin.
Oikein mukava erilainen viikonloppu siis taas kerran :)

Syvät kumarrukset ja suuret kiitokset mukana seurana olleille..!
On jokainen lämpimästi tervetullut toistekin :)

Taas näihin alennun..Lauantai 11.02.2006 16:46

Olen
[x]Suudellut miestä
[x]Suudellut naista
[x]Käynyt huussissa
[ ]Ratsastanut kamelilla
[x]Harjannut kissaa
[x]Ollut jälki-istunnossa
[ ]Lyönyt kaveria
[x]Halannut naapuria
[x]Juonut samppanjaa
[ ]Heittänyt televisiota ikkunasta
[x]Yöpynyt hotellissa
[ ]Käynyt Amerikassa
[x]Puhdistanut wc-pönttöä
[x]Käynyt Puuhamaassa
[x]Polskutellut Serenassa
[x]Valehdellut äidilleni
[ ]Ollut musiikkivideossa
[x]Omistanut syyliä
[ ]Tanssinut napatanssia
[x]Varastanut
[x]Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x]Valvonut koko yön
[ ]Rikkonut ikkunaa
[x]Sanonut "rakastan sinua"
[ ]Stripannut
[x]Ollut rippileirillä
[ ]Nukkunut villasukat jalassa
[x]Syönyt kuivattuja banaanilastuja
[x]Mokannut kotitalouden tunnilla
[ ]Tehnyt yli 80€ kännykkälaskun
[x]Leikannut koiran kynsiä
[x]Pessyt vauvan pyllyä
[ ]Ollut päivän syömättä mitään
[ ]Ajanut traktorilla
[x]Tilannut taksia
[ ]Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä
[x]Ajanut viiksiä
[ ]Syönyt kynsiä
[ ]Soittanut pilapuhelua
[ ]Ollut Ankkarockissa
[ ]Käyttänyt mikroshortseja
[x]Rikkonut lupaustasi
[x]Ollut moottoripyörän kyydissä
[x]Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[ ]Soittanut seksilinjalle
[x]Haukkunut hoppareita
[ ]Soittanut bassoa
[x]Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x]Uinut vaatteet päällä
[x]Kuunnellut klassista musiikkia
[ ]Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[x]Röyhtäissyt ruokapöydässä
[x]Koskenut sähkölankaan eli paimenpoikaan
[x]Nielaissut jääpalaa
[ ]Tippunut ponin selästä
[x]Haukkunut hevareita
[ ]Ollut vaahtobileissä
[x]Lähettänyt viestiä mtv3 chattiin
[x]Soittanut väärään numeroon
[ ]Oksentanut ruusupuskaan
[ ]Vilautellut julkisilla paikoilla
[x]Halannut julkkista
[ ]Itkenyt ilman mitään syytä
[x]Ollut alaikäisenä baarissa
[x]Laskenut pulkalla katolta
[x]Nostanut lippua salkoon
[x]Ollut järjestämässä discoa
[ ]Saanut turpaan tuntemattomalta
[ ]Matkustanut peräkontissa
[x]Siivonnut lattialta oksennusta
[ ]Kävellyt yli 10cm koroilla
[ ]Karannut kotoa
[ ]Tilannut Mix-lehteä
[ ]Käynyt eduskuntatalossa
[ ]Pelannut kännykällä kirkossa
[ ]Vastannut seuranhakuilmoitukseen
[x]Nähnyt kaupassa julkkista
[ ]Pelännyt hämähäkkejä
[ ]Kirjoittanut Reginaan
[x]Ihaillut gootteja
[ ]Hävennyt kilojasi
[x]Rakastunut
[x]Poistanut punkkia
[ ]Pitänyt stringejä
[x]Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[x]Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule...
[ ]Hypännyt 10 metristä pää edellä
[x]Liftannut
[x]Kerännyt mansikoita
[ ]Ajanut mopolla päin seinää
[ ]Seisonut hevosen selässä
[x]Käynyt navetassa
[ ]Kokeillut vanhusten vaippoja
[ ]Esittänyt Güntheria
[ ]Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[x]Tuntenut mielisairaan
[ ]Hypännyt benjihyppyä
[ ]Ollut yksin lentokoneessa
[x]Eksynyt kaupungille
[ ]Hävittänyt laukun Linnanmäellä
[ ]Koulussa tiputtanut terveyssiteen lattialle
[x]Laulanut mikrofoniin
[x]Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[x]Astunut lehmän paskaan
[x]Nielaissut purukumia
[ ]ollut/vieraillut vankilassa
[x]Itkenyt itseni uneen
[x]Ajatellut itsemurhaa
[ ]Tykännyt The Rasmuksesta
[x]Täyttänyt 14 vuotta
[ ]Käynyt psykologilla
[ ]Seurustellut yli 23 vuotiaan kanssa
[x]Seurustellut
[x]Ollut alipainoinen
[ ]Käyttänyt narubikineitä
[ ]Laihduttanut
[x]Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[x]Juonut Hyla-maitoa
[x]Ollut krapulassa
[x]Käyttänyt henkseleitä
[x]Fanittanut RAW:ta
[ ]Ostanut e-pillereitä
[x]Hengittänyt heliumia
[ ]Käyttänyt ripsentaivutinta
[x]Koskettanut käärmettä
[ ]Juonut venäläistä valkoviiniä
[x]Ollut tuhkarokossa
[x]Tehnyt heräteostoksia
[ ]Hävennyt tyttöystävääsi


Oletko koskaan...

[x] saanut kymppiä kokeesta
[x] saanut nelosta kokeesta
[x] uinut avannossa
[ ] käynyt Lontoossa
[ ] mennyt vahingossa väärään junaan
[ ] katsonut samaa leffaa kaksi kertaa peräkkäin
[x] diggaillut Spice Girlsiä (..valitettavasti, silloin joskus ..ja nyt hävettää..)
[x] tehnyt runoa
[x] lyönyt jotakuta
[ ] ollut lempiartistisi keikalla
[ ] harrastanut balettia
[x] varastanut mitään
[x] ollut kirpparilla myymässä
[x] löytänyt kadulta rahaa
[x] ollut vähällä jäädä auton alle
[x] värjännyt hiuksiasi
[x] lintsannut
[x] saanut jälki-istuntoa
[ ] sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[x] matkustanut pummilla
[x] rukoillut Jumalaa
[x] lukenut Raamattua
[ ] tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
[ ] ollut yksin leffassa
[ ] ollut kielikurssilla
[x] suudellut
[x] seurustellut
[x] kokeillut nyrkkeilyä
[x] kierinyt alasti lumikinoksessa
[x] voittanut arvonnassa
[x] pyörtynyt
[x] juonut kännejä
[x] haaveillut näyttelijän urasta
[ ] joutunut jonkun epäilyttävän tyypin seuraamaksi
[x] lukenut dekkaria
[x] menettänyt läheistä ihmistä
[ ] ollut isosena jollain leirillä
[ ] käyttänyt minihametta
[x] jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] tuntenut itseäsi yksinäiseksi
[ ] tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[ ] ollut katsomassa oopperaa
[ ] harrastanut näyttelemistä
[x] lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[ ] neulonut lapasia
[ ] katsonut Stand by me-leffaa
[ ] keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
[ ] järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[x] syönyt pizzaa aamupalaksi
[x] ollut ambulanssin kyydissä
[x] ollut poliisiautossa
[x] omistanut lemmikkieläintä
[X] laulanut sooloa jossain tilaisuudessa (..karaoke)
[ ] soittanut/laulanut bändissä
[x] ajanut autoa
[x] ajanut mopoa
[ ] nukahtanut koulussa tunnille
[ ] saanut aivotärähdystä
[x] lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[x] ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
[x] maalannut taulua
[x] ollut yli kuukautta pois kotoa
[x] ollut (kesä)töissä
[x] maistanut mustekalaa
[x] unohtanut parhaan kaverisi syntymäpäivää
[x] ollut festareilla
[ ] karannut kotoa
[x] luntannut kokeessa
[x] saanut ampiaisenpistoa
[x] saanut murtumaa
[x] antanut rahaa katusoittajalle
[x] ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykkäämään siitä
[x] toivonut että tämä gallup loppuisi jo

'Tyttöjen ilta'Lauantai 11.02.2006 16:20

Taas kerran vähän erilainen perjantai ;)

Kämpilleni kun lupauduin ottamaan juomaseuraks pikkusiskoni Ninan,
kanssa parin kaverinsa.
Vaan voin kyl väittää että mukavaa oli :)

Naapureiden kiusaks lauleltiin karaokea ;)
Ja jossain vaiheessa mukaan kuoroon liittyi myös pikkuveikka Tony ja pari muutakin kaveria.

Suunnilleen kahden aikoihin yöllä alettiin katselemaan Disneyn piirrettyjä leffoja.
Lumikki katsottiin jopa ihan kokonaan, mut Topin ja Tessun aikana pääs sen verran jo nukuttamaan, että leffan loppu vähän hävis jonnekin ..ja puolet yöstä menikin mutkalla epämääräisessä asennossa sohvalla kanssa kaverin nukkuen ;)

..mut jo yhdeksältä silti oltiin (ainakin suunnilleen) pirteinä hereillä tutkiskelemassa mitä hämäriä kuvia tuli taas illan/yön aikana otettua :P

~..Vous désirez..? ~Perjantai 10.02.2006 16:24

..ja tänään koulussa valmistettiin/syötiin seuraavasti;


~Menu~

Mätimoussella täytettyjä kananmunia salaattipedillä
******
Consomme brunoise
Juustotanko
******
Poronselyksiä riistakastikkeella
Sieni-perunalunta
Hunaja-rosmariinijuureksia
******
Kanelijäätelöä
ja
Omenasorbettia
******
Juomana punaviiniä.



..sivistyneen ruokakeskustelun puheenaiheina taas olivat;

-lapamadot
-krapula-aamujen oksentelu
-Libressen liian kovat siteet
-tamppoonit,
jotka keräävät vuodon jälkeenpäin tyhjennätävään säiliöön


~..Merci beacoup..~

..hmmLauantai 04.02.2006 12:42

HAVE YOU EVER...
Suudellut serkkuasi: empähän oo tainnut
Karannut kotoa: en
Ajatellut ihastustasi alastomana: No tietysti :P
Lintsannut: en ainakaan usein
Särkenyt jonkun sydämen: ..ehkä
Halunnut jotakuta jota et voi saada: juup

THE LAST TIME YOU...
Kävit suihkussa: eilen illalla
Olit ulkona: eilen kun kävin kaupassa

ABOUT YOU...
Romanttisin muisto: liian kaukaisia muistoja liian tarkaan muistettavaks :/
Onnenesineesi: ei kai mulla sellaisia, varmaankaan..
Paras asia elämässäsi: perhe, ja ne harvat ja sitäkin arvokkaammat aidot ystävät
Taustakuvasi: tuollainen aikas upea Luis Royon piirtämä makaava nainen jonka vieressä korppi

FAVORITE...
Väri: lila, musta, valkoinen..
Bändi: Rhapsody, Moi dix Mois, Raphael ..ja monia monia muita
Jäätelö: ei oo taas hirveesti tullut syötyä muita kun koulussa itse tehtyjä.. mut ehkäpä minttu
Ruoka: kaikkiruokaiseksi tunnustaudun ..letut on kyl välillä aika jees :P

WHO...
Saa sinut nauramaan: aika helposti melkeen kuka vaan
Saa sinut hymyilemään: ..katse silmiin jotka lämpimästi katsovat takaisin
Olet ihastunut: ..nooh, ainahan nyt edes vähän. mut ei mitään suurempaa..

DO YOU EVER WANT TO...
Olla joku muu: pelottavankin usein
Olla vastakkaista sukupuolta: eääh.. miehenä tahdon pysyä :)

HAVE YOU EVER
Rakastunut ystävääsi joka on vastakkaista sukupuolta: kyllä vaan ..tai ainakin ihastunut
Säätänyt kaverin kanssa: ehkä vähän
Ollut torjuttu: kylläpä kyllä
Ollut rakastunut: kyllä
Ollut himokas: ehkä sitäkin ;)
Jättänyt ketään: kyllä...
Pettänyt ketään: rehellisesti sanoen, en
Tehnyt jotain mitä kadut: usein

WHO WAS THE LAST PERSON...
Jota halasit: Katriina
Jonka kanssa puhuit: pankin täti :P
Jonka kanssa keskustelit: Emilia
Jota suutelit: ..ei tahtoisi hän nimeään tässä lausuttavan, enkä siis lausu..
Jolle huusit: en muista.. siitä on aikaa
Jota ajattelit: Milla
Joka laittoi sinulle viestiä: Marilta ilmoitus 'kaikki jäävän pois koulusta' -päivästä ;)
Joka särki sydämesi: murentunut pikkuhiljaa, ei kenenkään tietyn yhdestä iskusta
Joka kertoi, että rakastaa sinua: Saija

MORE ABOUT YOU...
Hiusten väri: aito väri aika tumman ruskea, mut mustaks värjätty
Tatuointeja: vasemman hauiksen ympärillä tribal köynnös, oikeassa rapu (horoskooppini)
Lävistyksiä: vasemassa korvassa rengas
Sinkku/varattu: sinkku
Kvaak: nöf, nöf, nöf, nöf, nöf, kviiik..!

ARE YOU...
Skitsofreniinen: en kai
Paniikissa: joskus ehkä
Hämmentynyt: ..ööh, joskus
Stressaantunut: aika usein
Kirjoita kommentti: elä ja anna elää

..nöyrä pyyntö kaikille..Perjantai 03.02.2006 13:51

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjoita kommentti, jossa on muisto sinusta ja minusta, vaikka emme edes puhuisi usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan sinusta.

Haaste..Keskiviikko 01.02.2006 20:32

haasten sain tuplasti herralta Brujah sekä neidiltä norpatti

"Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."


1. Minulla on pakkomielle koettaa kasvattaa asunnossani erilaisia eksoottisia kasveja, ja ehdottomasti siemenestä asti..! ..tällä hetkellä kasvaa appelsiinipuu, viinirypäleköynnös, karambolapuu ja bambu (joka ei kylläkään siemenestä asti itse kasvatettu) :/

2. Yritän opetelle japanin kielen perusteita, ihan vaan huvikseni.

3. En osaa unohtaa ..hyviä enkä huonoja asioita. Paitsi joskus jos jokin asia pitäisi erityisesti muistaa.

4. Olen kouluttautunut puusepäksi ja aivan kohta kokiksi ..enkä silti vieläkään tiedä miksikä tahdon tulla 'isona'

5. En ole koskaan oppinut viheltämään, paitsi kielen rullalle laittamalla huhuilemalla ;)


Haastan seuraavat henkilöt;
[iinaemilia] , lara_maniac , Cerylia , Darkwing , walencia- , xxx-tiina

[Ei aihetta]Maanantai 30.01.2006 11:25

1. Toinen nimesi? -Tapio
2. Puhelinnumerosi viimeinen numero? -9
3. Mitä kaikkea olet syönyt tänään? -lautasellisen muroja oon vasta kerennyt..
4. Paistaako ulkona aurinko? –pikkuhiljaa
5. Todistuksesi keskiarvo? –yläasteella ainakin oli 8,2
6. Ketä perheeseesi kuuluu? -2 pikkusiskoa, 2 pikkuveljeä, äiti ja isä ..mut yksin kyl asustelen
7. Kuinka monta hiusponnaria päässäsi on nyt? -juu ei yhtään :P
8. Pidätkö nallekarkeista? –toimiihan ne
9. Oletko millekään allerginen? –maidolle kai ainakin vähän
10. Milloin söit viimeksi pizzaa? –saattoi olla kesällä
11. Mikä on eniten käytetty lempi nimesi? –ihan vaan Jussila tai Jani
12. Mikä on lempi asia huoneessasi? –tietokoneen musakokoelma ;)
13. Ovatko tietokoneesi kaiuttimet nyt päällä? -kyl
14. Tuuleeko ulkona juuri nyt? –eipähän tuule
15. Onko sinulla lemmikkejä? –villakoiria..valitettavasti
16. Katsoitko Big Brother -sarjaa? –melkeenpä joka jakson
17. Mikä maa on mielestäsi paras? –suomeen oon viel tyytynyt :P
18. Omistatko jonkinlaisen The Sims -pelin? –kyl pleikkarilla taitanee yks olla
19. Kuinka monta siskoa sinulla on? -2
20. Mikä eläin olisit, jos saisit valita? –noh, kaipa joku simpanssi
21. Milloin kävit viimeksi suihkussa? –eilen iltapäivällä
22. Pidätkö tonnikalasta? -kyl vaan
23. Kuka julkimo haluaisit olla yhden päivän? –eipähän oo tullut mietittyä
24. Onko teillä kotona sauna? –ei oo mulla ..mut iskällä tuossa melkeen naapurissa kyl on
25. Paljonko ulkolämpötila on juuri nyt? –2 miinusta
26. Oletko koskaan meinannut hukkua? ..ehkä ..ei muista varmaks
27. Monelta heräsit tänään? –tyhmänä jo 8:00, vaik alkaa koulu vasta 12:15
28. Montako A:lla alkavaa ihmistä tunnet henkilökohtaisesti? –onhan niitä
29. Haluaisitko olla astronautti? –ainakin joskus halusin
30. Milloin viimeksi nauroit todella makeasti? –varmaankin toissapäivänä
31. Kuinka vanha mummosi on? –jonkun vuoden yli 60
32. Paljonko kello on? –8:53
33. Oletko rauhallinen ihminen? -yleensä
34. Tylsistytkö helposti? –yksin eläessä on helppo tylsistyä
35. Käytätkö ulkona liikkuessasi heijastimia? –nykyään kyllä, kun oon oon ostanut sellaisen hianon pääkalloheijastimen :P
36. Mikä on lempikirjaimesi? ..ööh.. M..?!
37. Aiotko kirjoittaa ylioppilaaksi? –juu en
38. Montako serkkua sinulla on? –pelottavan monta
39. Kuinka monta numeroa puhelimeesi on tallennettu? -187
40. Olisitko valmis rakastumaan? -kyllä
41. Haluaisitko osata lentää? –no tietysti..!
42. Pidätkö sitruunoista? –kyllä vaan
43. Oletko koskaan käynyt Kolmårdenin eläintarhassa? –uskoisin kyllä
44. Mitä ostit viimeksi kaupasta? -ruokaa
45. Milloin viimeksi laitoit huulirasvaa? -toissapäivänä
46. Pidätkö puujalkavitseistä? –joskus vähän
47. Vihaatko ketään tällä hetkellä? -en
48. Mikä puhelin sinulla on tällähetkellä? -Nokia 768937865
49. Onko sinulla kuvia netissä? –onhan niitä
50. Millä sanalla kuvailisit huonettasi? -persoonallinen
51. Onko kynsissäsi nyt kynsilakkaa? -ei
52. Mitä kappaletta kuuntelet tällähetkellä? –Raphael – Eternal wish ~todokame kimi e~
53. Jos saisit toivoa mitä vain, niin mitä se olisi? –lähelle arvokkaan
54. Oletko koskaan karannut kotoa? -en
55. Omistatko MSN Messengerin? -juuh
56. Mikä on lempivärisi? –lila ..ehkä
57. Millainen olisi unelma-ammattisi? –sen kun tietäisin
58. Oletko ollut auto-onnettomuudessa? -kyl
59. Minkä värinen on talo jossa asut? –punainen tiilitalo
61. Osaatko tehdä tällaisen ¦? –nähtävästi en
62. Kasvatatko kaktuksia? –joskus oli yks, mut se ei nauttinut kasvamisesta
63. Pidätkö keväästä? -kyllä
64. Minkä väriset seinät huoneessasi on? –valkoiset ..ehkä vähän sinertävät
65. Mitä kieliä osaat puhua? -suomea, englantia, (ruotsia & ranskaa vähän)
66. Milloin viimeksi luistelit? –on siitä useampi vuos
67. Mikä on lempieläimesi nimi? –töyhtötiainen :P
68. Oletko koskaan lyönyt ketään tahallasi? –joskus kakarana sisaruksia
69. Kuinka monta kertaa olet ollut lentokoneessa? pari kolme
71. Kuinka vanhat siskosi/veljesi ovat? 16, 18, 19, 20
72. Oletko kuullut koskaan Maroon 5:n biisiä This Love? -juup
73. Mitä mieltä olet edm. kappaleesta, jos olet kuullut sen? –empäs muista miltä kuulosti
74. Onko koneellasi PSP7? –ee oo
75. Mikä on lempielokuvasi? Taru Sormusten Herrasta –trilogia
76. Syötkö koskaan riisimuroja? -söisin jos niitä ostaisin
77. Kuinka monta lempinimeä sinulla on? –ei kai kovin montaa
78. Kuka on paras ystäväsi? –e mä tiiä
79. Onko sinulla mielestäsi siisti käsiala? –ehkä, mut persoonallinen ainakin..
80. Jos olit viime kesänä jollain leirillä, niin missä olit? –en ollut
81. Lempi ohjelmasi? -Conan
82. Mikä on ärsyttävin mainos? –elämä on..!
83. Mistä nikkisi tulee? –hämärästä usein haaveiluun sortuvasta päästä..
84. Onko tähän galluppiin hauska vastata? –ehkä, melkeen
85. Katkaisetko ketjukirjeet? –aikas usein
86. Oletko koskaan voittanu lotossa? -en
87. Kuka on vanhin ystäväsi? –jaa-a
88. Minkä merkkistä tuoremehua juot yleensä? –Rainbow:n halpis omenaa ja appelsiinia
89. Kesä vai talvi, perustele? –kesä..! Jakkolan ranta :)
90. Pelkäätkö pimeää? –sopivan hämärä on kaunista, mut liian pimeästä en ainakaan nauti
91. Oletko koskaan kirjoittanut 10:n ainetta? -ehkä
92. Mikä on horoskooppisi? -rapu
93. Minkälainen hiirimatto teillä on? –tuollainen sininen Maito-matto ’vahvaksi päältä ja sisältä’ tekstinen
94. Kuinka monta on mielestäsi pari? -2-4
95. Oletko landepaukku? –riippuu mihin vertaa
96. Mikä on tällä hetkellä puhelimesi soittoääni? -silence
97. Oletko vielä palelluttanut itseäsi? –lähellä on ollut
98. Milloin viimeksi tunsit itsesi petetyksi? –empäs muista
99. Viimeistä viedään. Oletko tyytyväinen? -ehkä
100. Mikä adjektiivi kuvaa oloasi tällä hetkellä? -sekava