IRC-Galleria

Koht kotiin.Keskiviikko 03.10.2007 14:57

Intti on pers(J)ees)tTiistai 04.09.2007 14:57

Vittu mul on vmtl ja heräsin 10 aamul hähää, koht ohi ei ikinä takas. muhahahah

Siirty.Torstai 28.12.2006 18:07

Tidu Perkele pamahti eloon
maailmaan eräänä lämpimänä
aamupäivänä. Tunnin päästä
näki että hänestä tuli
ihminen.. Perhe oli
suurituloinen ja he antoivat
vähästään muille. Koulussa
hän ei kyennyt mihinkään,
siellä häntä vihattiin.

Jo opiskeluaikoina häntä
alkoi kiinnostamaan deekut,
niinpä viihteeksi tuli
sanakirjat.

Tidu kehittyi
seitsemännelläkymmenellä
varsin nuorekkaaksi.
Päähänsä hän sai vaaleat
hiukset, sekä mustat silmät.
Kuusta huolimatta hän oli
suuresti pelkuri.
Lempiruokaansa vesikeittoa
hän sai työskennellen
kosmonauttina.

Tidu ei tupakoi mutta
käyttää nuuskaa joka
lauantai. Alkoholia hän myy
kadulla.

Hän nappasi itselleen
puolison jonka kanssa ei
kuitenkaan mennyt naimisiin.


Sen pituinen se.


TAI EHKÄPÄ:


Tidu paukahti maailmaan
eräänä karmeana aamuna.
Sukkelaan näki että hänestä
tuli sekasikiö.. Perhe oli
köyhähkö ja he söivät vain
hedelmiä. Koulussa hän
pärjäsi huonosti, siellä
häntä ei ihailtu.

Jo opiskeluaikoina häntä
alkoi ällöttämään mursut,
niinpä harrastukseksi tuli
pakettiautot.

Tidu kehittyi
neljännelläkymmenellä varsin
ihastuttavaksi. Päähänsä hän
sai tummat hiukset, sekä
liilat silmät.
Ystävistä johdatellen hän
oli erittäin paskiainen.
Lempiruokaansa hevosenmaksaa
hän sai työskennellen
koodaajana.

Tidu ei tupakoi eikä nuuskaa
koska on älykäs ihminen.
Alkoholia hän juo
kertoessaan huonoja uutisia.

Hän nappasi itselleen
puolison jonka kanssa meni
hulluttaan naimisiin.

Sen pituinen se.

Äyxtäyx.Keskiviikko 29.11.2006 12:30

Suck my cock and fucking like it... hei lapset ei oo jaksanu vähään aikaan kirjottaa... like i give a rats ass... mut poikkeus vahvistaa säännön on tullu vähän ryybättyy <hymy> ja ikä painaa ku tonni paskaa niskassa, et ei siin vittujakaan. Viikonlopna varmaan jälleen kerran dok mut odotan innol jos vaik tulis jotai vaihteluu... Ei vittu et o ykstoikkost tää elämä. Joo mut sai taas riittää tää kirjottaminen, on sitä parempaaki tekemist... iha vissiin....
Korjaus: Ku ei nuku MELKEEN lainkaan, olinhan mä pari tuntii torkkunu, mut ei se oo niin justiinsa. Vittu huomenna on perjantai ja vois EHKÄ juoda pitkäst aikaa. Kuulostaa liian uhkaavalta olla dokaamatta koska se olis muuten 13. päivä ku mä oon selvinpäin ja sillon se olis Perjantai 13. Joo heh heh hee. Mut saa nähä.

Lauantai-jälleenLauantai 28.01.2006 18:32

Vittu et oli hyvä olo aamul ku heräs, tuntu et suoli tyhjenee suun kautta. Nyt olo on pikkuhiljaa helpottunu, niin et vois lähtee radalle.

Tiistai... luulisin.Tiistai 24.01.2006 15:59

Joo en menny tänään kouluun ku kokeet o vasta torstaina, tai ainaki mä toivon et ne o torstaina koska muuten rupee pikkasen vituttaa. Joo-o, on tiistai... luulisin ja kohta on viikonloppu. Siis ei helvetti ei mitään elämää.

Ja jälleen torstaiTorstai 19.01.2006 17:18

Vittu et viikko on menny nopee, huomen on jo perjantai, eikä näillä näkyminh siit tuu taas paskaaka. Pitäis tänään lähtee taas kiertää ympäri Suomee, eli aamulla pääsee vast nukku mut ei siin hittojaka.

No huh huhTiistai 17.01.2006 15:22

Vittu olin eilen Tavastialla kattomassa Gamma Rayta ja ei voi muuta sanoo, ku et se oli VITUN HYVÄ vittu et mieli räjähti. Olin mä tos vähä aikaa sit kattomas Helloweenia ja ku ne esitti I Want Outin ni vittu siin vaihees oli vitun kova meno, mut nyt ku Gamma Ray esitti sen, ni meno oli aika orgastinen, on se mun mielest parempi et Gamma Ray esittää sen, oha se sentään sen laulajan tekemä biisi.