IRC-Galleria

Lapsen mietteitä!Perjantai 26.10.2007 19:44

Äiti, kertoisitko olen viisi vuotias ihminen jo,
mistä pienet lapset on tehty.
Olen tarhan tädiltäkin kysynyt
hän on vain minulle hymyillyt
ja talkkarikin oli hämmästynyt,
hän sanoi, odotahan nyt.
Naapurin pihalla kerrottiin,
että pienet lapset on tehty niin,
että vettä ja jauhoja sotkettiin
ja taikina lapseksi muovailtiin,
sen jälkeen uunissa paistettiin
ja sitten vain elämään käskettiin.
Äiti tehdäänkö lapsia niin?
Äiti, voiko pelto ja pihamaa
ihmisen taimia kasvattaa,
niin kuin porkkanaa heinää ja muuta?
Miten taimet vauvaakin pienemmät
pellon mullassa pärjäävät,
kun siellä on madot ja jyrsijät sekä
sateet ja tuulet myrskyisät?
Tai jos minut on tehty sairaalassa
tai tehtaassa lapsia valmistavassa,
mistä rakennusaineen saivat?
Millä lämmön laittoivat ruumiiseen
millä saivat jalkani liikkeeseen?
Mistä paha olo kun tuhmasti teen,
mistä itku kun sattuu varpaaseen?
Lapseni, olet pieni ymmärtämään,
mutta väärin teen jos ääneti jään
siksi rakennusaineesta kerron.
Se on ainetta kultaakin kalliimpaa
ei sitä rahalla ostaa saa,
ei kasvata meret ei metsä ei maa,
silti jokainen voi sitä omistaa.
Taivaan Isämme kultaisin meille kaikille
lahjoitti paketin joka sisältää rakennusaineen.
Se on rakennustarvikepakkaus ja
sen päällä on teksti Rakkaus,
siitä lapseni sinutkin tehtiin.
Siitä miljoonat lapset on valmistettu,
sillä onni koteihin on asennettu,
sillä kaikki paha on karkoitettu.

Mietteitä!!Perjantai 26.10.2007 18:58

On lähes pelottavaa, miten paljon omaa lastaan rakastaa. Se on tunne, jota ei voi verrata mihinkään. Sitä ei voi toiselle selittää. Sitä ei voi sanoin kuvata. Kesti hetken, että uskalsin rakastua lapseeni. Äidinrakkaus on lähes vaarallista rakkautta, mitä muihin ihmisiin tulee. Se tekee äideistä leijonia, jotka tekevät mitä tahansa lapsensa puolesta.

Leijonaemon tarinoita...
Muistelua pojan synnytyksestä...
klo.11.00 tippaan ja annosta nostettiin n. 1/2 h välein...
klo.16.00 kalvojen puhkaisu ja ilokaasu avuksi supistuksiin(jotka käynnistyksen takii alkoi olla aikas napsakoita)...kaasu pökerrytti ja kuivatti suuta ihan älyttömästi...ei ehkä mun juttu mut olipa tööt olo... =0)
klo.16.30 kätilöopiskelija totesi että pää on jo hollilla ja oma kätilö kyselee että vedänkö loppuun kaasulla...paniikki päälle ja anestesia lekuri hakuun jotta saisin spinaali-puuduksen...lekuri tuli puudutus kehiin ja vauva valui kokoajan lisää ulospäin...kaksi ponnistusta ja ulkona oli...
Eli eka vaihe kesti 4h45min ja toinen 7min.
Hieman erillainen myös tuho alapääs ku mitä Roosalta =0)
vanhojen arpien vierestä repes ja haavoja hieman joka puolella ton nopean tulon takia ja lisänä kohdunlaskeuma.Ne ylimääräiset vanhat ompelu vibat korjattiin samalla.Sairaalas toka iltana pulpahti kohdunkaulakanava pihalle wc-käynnil mikä säikäytti mut sille ei voi mitään muuta ku ajan kans jumppa ja jos se ei auta niin ilm. edessä leikkaus...olo kyllä oli pirtee!!Pystyi jopa tunti synnytyksen jälkeen olee jaloillaan ja käymään suihkus toisin kuin Roosalta kesti kaksi päivää että jalat kesti alla ja pystyi kävelee...
Vauvalla todettiin alhaiset verensokerit mutta tälläkertaa ei tarvinnu teholle viedä vaan seuranta suoritettiin osastolla ja poika sai olla vieres...tiheillä syötöillä tässä mennään ja lisämaidolla tarpeen vaatiessa.Kotiin päästiin kolmantena päivänä torstaina sillä onhan minulla kokemusta sokerilapsista ennestään joten miksen osaisi tätkin kotona hoitaa ja lekuri oli kanssa samaa mieltä joten nyt ollaan kotona =0)
Ihanaa olla kotona!!

Vihdoinkin!Perjantai 12.10.2007 13:51

No nyt se on tässä,
niin pieni ja lämmin elämässä.
Rakkautta ensisilmäyksellä,
hellyyttä sydän tulvillaan.
Niin kauan kaivattu,
salaa rakastettu,
mielessä halittu uusi elämän alku.
Sehän maidolle tuoksuu,
hihkuu siskokin ja pulloa tarjoo
ja hoivaa muutenkin.
Isi ylpeenä katsoo poikaansa,
suun vetää hymyyn ja huokaisee.
Nyt se on tässä,sylissä lämpimässä,
ja sen on niin ihana ihana niin.

[Ei aihetta]Maanantai 08.10.2007 00:25

Eipä vielä poika halunnu tulla maailmaan...
tykkää vissiin olla lämpimässä =0)
Tosin oma olo alkaa olla niinku niin täys et huhuh...
Ei käynnistetty ei...arvio 4kg vähän reilu....jippii ja auts...
La käytiin ku supisteli lupaavasti mutta tänään tulin takasi ku supistukset lopahti ja herra päätti pysyä vieläkin pesässään...
ottaa vaan päähän toi laitoksen homma ku jos on sen verta paikat auki et olis mahd.antaa tehoja
supistuksiin niin ei tai vähän käynnistystä niin ei ... vauvalla kun on kaikki hyvin siellä niin olkoon vaikka maailman loppuun saakka olo tuli vastauksista mitä sai ku yritti et voisko mitenkään vauhdittaa että ku kokokin alkaa olla sitä luokkaa että hiukset nousee mulla pystyyn jo pelkästä ajatuksesta että se täytyy punnertaa ulos...!!!
Tekis mieli perua koko homma...jaiks...paniikki iskee...
Koko ei ilmeisesti nyt sit olekkaan kriteeri et sais tehostusta... ei olis tarvinnu antaa ku tippa ni olis varmaan riittäny niinku Roosallaki aikoinaan...eihän sekään omillaan lähteny mutku nää ei kuuntele ni ei...mihin se synnyttäjän päärooli on unohtunu... =0/
Ottaa päähän niin että kilisee ja ku taas supisteleekin niin mukavasti...katotaan mitä ensi yö tuo tullessaan,josko pääsis lähtee takas...ainut et osaako arvella missä vaihees ku jos noi aina lopahtaa niin taasko juostaan turhaan...pilailinki et synnytän varmaan sit kotona tai pää ulkona jo ni lähen sairaalaan...eivät voi pistää takas kotiin!
Huomenna aika polille ja katotaan mitä taas tuleman pitää....
Valmiiksi jo ketuttaa sekin!!!!!!!!!!!!

Huomenna!!Keskiviikko 03.10.2007 20:00

Huomenna kaikki on paremmin...
vai olisko?
Huomenna on uusi aamu,
uusi alku.
Huomenna saatetaan pienet potkut
ulkomaailmaan.
Huomenna,annetaan uusi toivo paremmasta.
Huomenna.
Saan kohta pidellä pikkuistani ja toivottaa
koko sydämestäni hänet tervetulleeksi.
Rakastaa jälleen ja oppia tuntemaan se
valtava hellyys ja onnellisuus jonka vain
lapsi voi saada aikaan.
Huomenna.
Olen lähempänä päämäärääni.


Odotus toivottavasti palkitaan ja käynnistäisivät synnytyksen kun ei tunnu muuten lähtevän käynnistymään ja kun ei enää jaksa odottaa että saisi pojan syliin...


Hannu heräsi lauantaiaamuna kauheassa kankkusessa kotonaan.
Hän avasi väkisin silmänsä ja ensimmäinen asia, minkä hän näki, oli
pari Buranaa ja lasi vettä yöpöydällä.
Hän nousee istumaan ja huomaa, että hänen vaatteensa ovat tuolin
päällä siististi laskostettuna ja aivan puhtaina.
Katseltuaan ympärilleen hän huomaa myös, että koko huone on
tahrattoman puhdas.
Ottaessaan Buranat ja siemaistessaan vettä niiden päälle hän pistää
merkille paperilapun yöpöydällä. Siinä lukee: "Rakas, aamiainen on
uunissa.
Lähdin ostoksille etten herätä sinua."Hannu menee keittiöön huomaten,
että koko asunto on täysin järjestyksessä ja kiiltävän siisti.
Keittiössä hänen poikansa istuu pöydän ääressä ja toden totta,
uunissa on lämmin aamiainen odottamassa.
Hannu kysyy: "Poikani, mitä tapahtui viimeyönä?"
Poika vastaa: "No sä tulit siinä kolmen jälkeen yöllä himaan, olit
ympäripäissäs etkä oikein edes tiennyt, että missä sä olit.
Sä rikoit pari tuolia ja oksentelit pitkin eteistä ja olohuonetta
sekä sait mustan silmän, kun kävelit päin makuuhuoneen ovea.
"No mistä hyvästä täällä on sitten niin puhdasta ja aamiainenkin
odottamassa minua?" Hannu kysyi hämmentyneenä."Ai se!" poika vastasi,
"No
kun mutsi raahas sut sit vihdoin sänkyyn ja rupes riisumaan sua, niin sä
sanoit sille: "Sori nainen älä yritä mitään, mä oon naimisissa!"

Tällästä tälläkertaa =0)Perjantai 21.09.2007 16:10

Turkulainen seksin kaloritaulukko



>Vuassi o jo tiäretty, et seksi o hyvää fyysist harjottelu, mut tähä
>asti
>kukka ei ol tehny tiätellist tutkimust kalorie kulumisest
erilaisis
>seksitouhuis. Nyy pitkie tutkimuste jälkke täsä ova tutkimuste
>tulokse:
>
>Naise riisumine:
>Häne hyväksymiselläs = 12 kalori
>Ilma häne hyväksynttätäs = 187 kalori
>
>Rintsikoitte avaamine:
>Kahrel kärel = 6 kalori
>Yhrel kärel = 12 kalori
>Hamppail = 85 kalori
>Tekohamppail = 120 kalori
>
>Kumim pääl laittamine:
>Jos SEE o pystys = 6 kalori
>Jos SEE ei ol pystys = 315 kalori
>
>Esileiki:
>Klitorikse haku = 8 kalor
>G-pistee haku = 92 kalori
>
>Asenno:
>Lähetyssaarnaaja = 12 kalori
>69 makuul = 78 kalori
>69 seiste = 224 kalori
>Kärrynpyär = 292 kalori
>Koiratyyli = 316 kalori
>Italialaine kristallikruunu = 912 kalori
>
>Orkasmi:
>Oikkia = 112 kalori
>Feikki = 315 kalori
>
>Orkasmi jälkke:
>Makoilu toissias halamal = 18 kalori
>Nousse heti ylös = 36 kalori
>Selittä, minkä takia nousse heti ylös = 816 kalori
>
>Pukemine seksij jälkke:
>Rauhallisest = 32 kalori
>Kiiruste = 98 kalori
>Häne isäs kolkutta oventaka = 1218 kalori
>Meijä muija kolkutta oventaka = 3512 kalori

[Ei aihetta]Lauantai 25.08.2007 01:28

Viimeiset viikot alkaa olla käsillä jotta saa vauvan syliin...kovasti on jo kylläkin tulollaan mutta jospa tuo hetken vielä olisi masussa niin ei menis taas pidemmän kaavan mukaan oleskelu sairaalas...mikä ei houkuttele ollenkaan!
Tavarat alkaa hakee paikkaansa pikkuhiljaa ja itehän sitä tulee laiteltua vaikka pitäis ottaa "rennoin rantein" ettei supistelis niin hirveesti mutku ei osaa ni ei...jotain on tehtävä välillä...
nytkin kaksi päivää mutsin kanssa (Roosa tietysti apulaisena) laitettu pihamaata kuntoon ja nyt alkaa sekin olla niinku mä haluun,ihanan rentouttavaa vaikkakin raskasta puutarhan perustamista ja laittelua mutta palkitsevaa kun näkee oman kättesä jälen =0)
Keväällä saa taas sit jatkaa onneksi ilman mahaa...tällähetkellä puutarhurin hommat sujuu istuen maassa ja konttaillen ku maha ei anna kumarrella jne.
Mutta alkaa tuntua kodilta ja onhan tässä aikaa laitella ja muuttaa monesti suunnitelmia : )
Verensokerit on suht hyvin pysyny kohillaan melkeen on liian alhaalla useemmin ku nousussa ja kilpirauhas arvotkin oli viime kokeissa normaalit jo vaikkakin todella hämmästynyt olen vieläkin että on tulossa pienempi kuin mitä neiti oli, jos ei nyt paris viikos hurahda kasvamaan liiaksi!
Ensi viikolla taas polille niin sithän sen näkee taas kui paljo on kasvanu...
Nyt täytyy lähtee nukkuu ku ei jaksa enää istua kököttää koneen ääres...

Muuttopuuhat!Torstai 21.06.2007 18:52

Onse ihunaa...vihdoin ja viimein saadaan se oma kämppä...nimenomaan oma vaikkakin sit ollaan seuraavat 30v velkavankeudes mut onhan se kumminki niin että ennemmin omaa maksaa ku samalla summalla vuokraa ku seki nousee kokoajan ja silti kämppä tyyliin lahoo niskaan ja mitään ei tehdä saatikka rempata ja jos rempan saa niin johan pommppaa taas muutamal kympil vuokra ylöspäin...
Eipä vaan ole minusta muuta hyötyä muuttohommis ku pakkailu puuhis ja tietysti taas paikoilleen laittohommis,saa nähä osaako ite olla nostelematta/kantamatta mitään ku on tottunu ite tekee kaikki =D
No yritys hyvä kymmenen!!!
Pikkuhiljaa alkaa laatikoita kertyy seinien vierustoille mutta eihän tässä enää ole kuin ensiviikko aikaa ja sitte ekapäivän heinäkuuta jo muutto edes et onhan tässä hommaa ja pakattavaa vielä vaikka kuin...
Huomenna vapaata töistä jee...
Serkun häät ja Juhannus hmm...perinteiset Mäviläiset sahtihäät joten voipi meidän juhlinta loppua jo kahvittelujen jälkeen heti ja matka kotiin alkaa!
Mut onpa kiva olla edes hetki vaikkei ite kykenekkään tällä haavaa mitään alkomahoolia nauttimaankaan ja mitäpä tuota muutenkaan ryypiskelemään, hauskaa voi pitää ilmanki(kaikkee sitä muute hokaa ku vanhenee) ja eipä ole sitä seuraavien päivien ihanaa pään särkyä saatikka huonoa oloa...kannattaako sen viinan kanssa edes läträillä...
Juu jospa tästä lähtis pakkailu hommiin saarnaamasta...