IRC-Galleria

Bittien taivas on iso paikka,
ja sinne on lyhyt matka.

Kaiken sellaisen pienen kivan tekeminen välillä, on elinehto.
Siis; Rakennan lentokoneen pienoismallia, kissa sylissä, ulkona pöydän ääressä , auringossa.
Luen hyvää kirjaa, makoillen nurmikolla. Paistan makkaraa, savu kirvelee silmissä, saaden onnen kyyneleen valumaan.
Katson taivaan pilviä, ja olen siinä hetkessä, kiinni elämässä, enemmän kuin pitkään aikaan.
Onnellisena, tyytyväisenä. Ei kiirettä. Ei pakkoa. Vain se hetki.

Toisinaan huomaa olevansa tyytyväinen elämäänsä, hetkittäin jopa onnellinen, siihen että voi elää siinä hetkessä. Onnen murusia talletetaan sieluun ja sydämeen.
Sydämessäni on aukko. Toivottavasti sen joku joskus paikkaa.
Sydän rinnassa, tuntee ja ymmärtää elämää, joskus jopa itseäänkin.

Ha-ha!
Kiinni jäit!
Koska luet tätä tekstiä, se tarkoittaa että sinun täytyy kommentoida.
Kommentoi ihan mitä haluat, kunhan teet sen.
Laita tämä teksti omaan päiväkirjaasi ja nappaa kaikki paiväkirjaasi (vahingossakin) lukevat..

Taistojen taivas, luojan sinikannel,
Soittaa sävelmää kuoleman.

Miehistä parhaat ja valitut,
nousevat leikkiin tuonelan.

Hetkestä toiseen vaistollaan,
kuin metallipedot,
taivaalla taistellaan.

Julma tanssi käy metallin,
piirtyy taivaalle kuvio kaunehin.

Laulumaiden tulinen myrsky,
kaksikymmentä yhteen,
kohtalon käsky.

Taivas täynnä hehkuvaa rautaa,
käy monen matka,
kohti tulista hautaa.

Ritarinristin heistä monet saa,
elon polku käy Walhallaan.

Toverit parhaimmat siellä odottaa,
eläen ikuista kunniaa.

Raskaimman taistelun kun käynyt on,
siivin valkein voi nousta lentohon.

Nuoret miehet, hopearatsuissaan,
ovat taakseen jättäneet lapsuuden maan,

sinitaivaalle, kehtoon pilvien
he nousevat, puolesta vapauden

sydämessään varmuus,
kunnian, velvollisuuden.
Kohti luojaa kaanteen taivasten,
historiaan, sivuille kirjojen.

Hämmästys, hetki kuumuuden,
välähtäen läpi ikuisuuden,
lentäen kanssa tovereiden,
löytäen ikuisen nuoruuden.

Rankimpina hetkinä,
henkisen helvettini tulessa,
paloivat panssarini ja piikkini pois.
Jäljelle jäi vain; tie, totuus, elämä, ja
rakkaus ?


Rakkaus on tasavertaisuutta,
täytyy vain antaa sielunsa aitona ,
ja sydämensä ilman itsekkyyttä.

Siksi se onkin niin vaikeaa:)

Kaiteelta katson, ne leijailevat alas tummaan veteen.
Kuin lumihiutaleet.
Syntymätodistus, silppuna kuohuihin.
Se on niin pienestä kiinni. Irrotanko vai takerrunko?
Kauniisti ne kieppuvat, kuin perhoset. Taidan opetella lentämään.

Kokematon, jakamaton.
Elämäni elämätön .
Unenomainen, kuoleman kaipuu.
Uupumuksen nujertama.
Vailla halua. Vailla janoa.
Vailla mitään.
Ojentaisin käteni,ja hyppäisin syleilyysi.

Mielikuva menneistä.
Nainen nukkuu vieressäni. Niin lähellä, ja jotenkin kaukana. Hän lähtee aamulla töihin.
Oikeastaan minulla ei ole häntä ikävä koko päivänä. Illalla hän saapuu kauppakassien kanssa, hymyillen. Tuo hymy on vain kaunis naamari, jonka takaa en löydä kokonaista ihmistä, vain sirpaleita edellisestä elämästä. Hän siis nukkuu. Minä en. Nousen, avaan DVD:n, katson pornoa ja masturboin. Hetken ilo, häpeän tunne ja tyhjyys. Ja inho itseään kohtaan. Uni ei tule heti. Ja olen kuin unessa. Ei tämän näin pitänyt mennä, eihän rakkaus koskaan kuole? Eihän? Pettynyt. Pettynyt. Itseensä, vaikka kaikkensa on antanut. Ja saanutkin paljon. Mutta siltikin, se ei riitä. Ahneus. Itsekkyys. Tukahduttaminen.
Kuinka kaukana tämä kaikki on siitä kun istuimme kahdestaan katon harjalla, tähtiä katsellen? Toistemme lämmössä, kaakaota juoden, onnellisina siitä hetkestä. Vain me kaksi ja tähtien haikea kutsu.
Todellisuus, on kuitenkin tässä ja nyt. Ei ole edes naisen tuoksua jäljellä. On vain parisänky, yhden hengen patjalla, ja muistot.
Kaikki kaunis on katoavaista.