IRC-Galleria

Timpska

Timpska

On ihminen ihmiselle.

Oispa kylymää kalijaa Lauantai 13.10.2007 01:21

Hitto kun ois edes yksi pullo kylmää olutta. Sellaista n. +4asteista, lasituopissa.
Mutta päätin olla hakematta sitä kaupasta. Ja nyt sitten päätän pysyä kotona, olla lähtemättä
yksin könyämään lähi baariin...

Talvirenkaatko jo?Perjantai 12.10.2007 17:09


Kävin kaupassa, kävellen, liukasta oli siellä täällä. Jokohan sitä vaihtais nastarenkaat pyörään alle. Toisaalta sitä liukasta on vain siellä täällä, ja nastat kuluu ...tuun jos niitä liian aikaisin laittaa alle. Tai ei sillä oikeesti ole kovin suurta merkitystä, ärsyttää se nastojen ropina asfaltilla. Ja onhan siinä oma hommansa, n. 30 minuuttia:)

On se jännä...Perjantai 12.10.2007 17:05

Aamulla oli sitten jotakin lumen tapaista, huurteen omaista maassa. Ja katsellessani ulos näin jopa ensimmäisen haparoivan yrityksen lumipallon pyörittämisestä. Juu, sellainen valkean ja harmaan kirjava möhkyrä siitä näytti tulevan. Ois niistä ehkä sellainen lumiukkominiatyyri kasautunut, jos juniorilla olisi riittänyt kärsivällisyys, tällä kertaa pallo jäi ainoaksi. Siellä se nyt sulaa, möhkyrä.

Pari juttua.Keskiviikko 10.10.2007 14:14


Muistelin tuossa yhtä nuoruuden ihastusta, ja mietin että mitä menetinkään, kun en uskaltanut olla rehellinen. Ainakin menetin kokemuksen, ainutlaatuisen ihmisen antaman muiston ,ehkä, paremman version. Täytyyhän se myöntää ettei kaikkea voi saada, eikä kannata edes haaveilla. Laatuhan vois korvata määrän, muttei tyhjyyttä.
Ei kannata huolehtia asioista joihin ei voi vaikuttaa. Vaan vaikuttaa asioihin, jotka huolettaa.
Suurin syy yksin elämiseen on arvaamaton ja hankala luonteeni, ja se etten viitsisi oikein säätää tai kikkailla jotain teerenpelejä.

On se vaan hassua.Keskiviikko 10.10.2007 03:10

Sitä ei uskokaan kuinka nopeasti elämä kuluu. Ja kun se loppuu, ei siinäkään enää usko auta.
No, sitä tässä on tullut fundeerattua... Siis miten tästä eteenpäin. Oletuksena olisi että tekisin jotakin hyödyllistä. Siis työtä tai opiskelua. Mieluiten työtä, siitähän saa valtiokin oman osansa. Tai oikeastaanhan se saa osansa kaikesta mitä kulutan, ALV:n muodossa (Ent. lvv), joten se että elän ja ostelen roinaa on sitten kait ihan tarpeeksi?
Siis, turhauttaa ylipäätänsä olla jossakin gategoriassa, luokiteltuna. Oikeestihan olen aivan luokaton esitys, siis olen! Onnistuin jotenkin vempuilemaan koulujärjestelmästä läpi, YO:ksi asti. Ja sitten päätin tehdä töitä, tai oikeastaan ajauduin yrittäjäksi. Se oli hienoa aikaa, ei jäänyt edes hirveen paljon velkoja siitä. Ei, ja jotenkin sain asunnon hommattua. Ei tosin aivan ikiomaa, mutta omistusosuus kasvaa koko ajan... Toki vaihtaisin milloin tahansa koko omaisuuteni hirsimökkiin ja kivääriin jossakin vitun-hevon-kairassa. Ja kun sais kaikki tiedot pyyhittyä vittuun, niin kuin siinä 'Jäniksen vuosi' kirjassa/elokuvassa. Jokaisella on paikkansa, jokaisella on tehtävänsä... Just joo. Kuka sen määrittelee, ja millä oikeudella? Kaikki ihmiset on samanarvosia? No ei tasan ole. Toiset on arvoisempia, muttei saman. Loppujen lopuksi olen tosi vähään tyytyväinen. Ja se on vähän se. Palanen rakkautta ja pilkahdus onnea. Se on pitkään ollut jossakin aivan muualla. Minä olen ne asiat onnistunut poistamaan elämästäni. Siis, onhan se tasaista nyt, kaikki. Niin kuin aavikolla on tasaista, ja kuollutta. Joskus eräs minulla rakas ihminen sanoi; Kun vaan saan olla seurassasi, niin kaikki on hyvin... Ja minulle se ei silloin riittänyt, en tajunnut sitä että rakkautta voi olla, tai joku voi luulla että sitä on. Ehkä se ei ollut sitä, vaan omistushalua. Joka tapauksessa en ottanut riskiä ja karkotin hänet, tavalla, jos toisellakin, läheltäni. En sano missä, milloin ja miten. Ei sillä ole merkitystä. Merkitys on jo poissa. Se on jo toisen ihmisen merkitys, minun muistoni. Ja aivan tajunnan virtaahan tämä taas on. Pikkuisen ehkä katkeraa. Voisin nyt jo antaa rakkaudelle tilaa. Sydämeni on kasvanut jo sen verran että se jaksaa kantaa muutakin kuin omat murheensa, jopa toisen ihmisenkin.
Ja en tiedä, jos niin on, taidan pystyä kohtaamaan tämän kaiken aivan yksinkin. En pelkää enää. Se on paljon se, olenhan täällä, tunnen, elän, hengitän. En jaksa ottaa paineita mistään erikseen. Kyllä se elämä niitä paineita kasaa muutenkin. Onhan minusta jo jäänyt ikuinen jälki tänne bittiavaruuteen. Ehkä joku joskus sen löytää. Ohi kiitävänä välähdyksenä, tajuten ettei tarvi olla yksin. Vaan, jos näin kävisi, tuntea oikeaa yhteyttä johonkin toiseen ihmiseen.
Lahjakkuus, mitä se on? Kuka sen määrittelee? Itsestäni olen onnistunut riisumaan kaiken sen kuvitteellisen kuonan pois. Ei ole lahjakkuutta, on vain elämä ja sen kokeminen.
Ja se jatkuva yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunne. Kaipuu johonkin jota ei ole.

Ristiäiset Maanantai 08.10.2007 15:34

Aleksi Matias Antero.
Onhan se, uuden elämän alkutaival, hellyttävää, ja varsinkin tällaiselle peräkammarin poikamiehelle, jolla omaa perhettä ei ole, niin siskon ensimmäisen pojan ristiäiset kyllä sai herkälle mielelle. Tilaisuus oli tuoreen isän ja äidin kotona, joten aikaa yhdessä ololle oli mukavasti. Kastetilaisuus oli perinteinen ja kaunis. Kauniita ajatuksia siis tällä kertaa. Tällainen antaa voimia syksyn keskellä, ja toivottavasti minulla on mahdollisuuksia vierailla Hesassa jatkossakin.

Timo-Eno

Ilmailuharrastajan lentopelkoPerjantai 05.10.2007 21:54

Pelottaa nousta matkustajakoneen kyytiin. Vieläpä SAS:n Blue1 pieneen koneeseen, joilla on ollut laskuteline ongelmia ja kaikenlaista muuta turhaa fetishiä. Ja kun minulla on sitten vielä tämä ilmailu-fettari, ja nykyään on netti täynnä toinen toistaam kammottavampaa onnettomuusvideota, ja dokkaria, joista 'Seconds to disaster' on oma suosikkini. JIM-TVn 'katastrofitutkimus' on myös ihan jees. Kait se on sitten jonkinlainen pelko-addiktio, kun sitten kuitenkin pitää nousta koneeseen... Ja hei, Cessnan tai Piperin tms.yleisilmailukoneen kyydissä ei pelota, se on jopa mukavaa touhua, varsinkin kun pääsee joskus itsekin 'puikkoihin'. ja lensinhän jopa purjelentolupakirjan jo 15 vuoden iässä. Setä jaarittelee taas. Siis ahdistaa olla pakettina matkustajakoneessa.

Perjantai 28.09.2007 16:05

Lyhyesti; Tuttava on käynyt nussimassa ystävänsä vaimoa (!) menneen kesän ajan.
Joo, melaa on pistetty mekkoon säännöllisesti koko kesän. Sääliksi käy sitten tätä aviomies ressukkaa joka sai asiasta tiedon auki jääneen sähköpostin kautta, ikään kuin vahingossa...
Lienee taustalla ollut pieni epäilys. Nämä sankarit (miehet) ovat tunteneet +15vuotta , siis käytännössä lapsuudesta asti... Yhdessä on touhuttu harrastuksia ja kaikenlaista muutakin kivaa. Että ois taas kirvehelle töitä. Itseppä olen ollut samassa tilanteessa, siis alahuuli pitkällä miettinyt omaa huonoutta miehenä, ja sitä kun en sitten riittänytkään. Valheella on lyhyet jäljet. Sellaista elämä on. Kenellä onni on, se onnen kätkeköön. Ja, tokihan se täytyy myöntää että asialla on varmasti ainakin kolme eri kääntö puolta. Mutta ei vaan jaksa kauheesti moiset uutiset yllättää. Ja kukapa meistä ihan puhdas pulmunen olisi itsekään?
Mutta, joku roti pitäis siltikin olla. Yhden hairahduksen vois EHKÄ antaa anteeksi...
Ystävän kanssa melaa mekkoon, ja toiseen suuntaan metrinen puukko selän kautta sydämeen, ja voivottelut päälle, 'Ei tässä ollut tarkoitus ketään loukata', heh heh.Ei se varmaan olekaan ekana eikä tokana mielessä siinä tilanteessa, juu tiedän, mutta se on lähinnä tapahtuneen väheksymistä, ja kertoo vain ihmisen itsekkyydestä. Anteeksi pyytäminen ja asioista puhuminen vois enemmänkin auttaa paskafiilisten purkamisessa. Katumustahan ei keneltäkään voi vaatia, kun jotkut ihmiset eivät siihen edes kykene.
Ja nyt tiedän miksi häntä-heikki-kaverini oli jotenkin hieman vaisu, kesän yhteisissä riennoissa, joissa todellakin olivat kaikki mukana. Oiskohan ollut hieman omalla tunnolla asiaa?
Kun hän tietää senkin kuvion mitä minun osalleni on sattunut samassa porukassa. Ja vieläpä se että olen yrittänyt jatkaa elämääni, eikä ketään tullut edes vedettyä turpiin.Se on hyvä se.

Kohtaaminen, tervetuloa painajaisiini.Perjantai 21.09.2007 19:00


Tulit taas uniini. Nauroit pilkallisesti minulle, provosoit minua. Yritit saada minut lyömään, jotta voisit lähteä ja kaataa kaiken paskan niskaani. Jollakin tavalla tajusin että se oli vain menneisyyden haamun kummittelua unessani. Kävelin luoksesi ja kysyin- Voitko antaa jo kaiken minulle anteeksi, ja jättää minut rauhaan.Olen niin pahoillani kaikesta ja en etsi syyllisiä. Tiedätkö, meillä oli hyviäkin hetkiä, ja en haluaisi niistä luopua muistoissani. Mutta, jos lupaisit jo jättää minut rauhaan, unisssani. Nyt olisin jo valmis kohtaamaan sinut kasvotusten, ja puhumaan asiat ajatusten tasolla loppuun asti. Käytännön tasollahan ne ovat olleet jo selvänä erotessamme, et jättänyt mitään epäselväksi. Ja minullakaan ei ole enää mitään aviomiestäsi kohtaan, ei kannata kantaa katkeruutta, itsehän sitä hain, ja ansioni mukaan sain.
Jätä minut jo rauhaan. En haluaisi enää herätä hysteerisesti itkien. Se ei ole kovin miehekästä. On niin lohdutonta, yksin ,pimeässä ja peloissaan.
Kunnes tajunta herää siihen että sytytän yövalon. Taas siis näitä öitä. Yksin pimeästä kylmästä kauhusta, yön hiljaisuuteen, silmät ummistaen, jonnekin taas pudoten.


Es regnetPerjantai 21.09.2007 18:18

Sataa.Sanotaan että taivas itkee.Itkeekö se kesän loppumista, vaan sitä ettei vielä ole talvi?
Siis taivaskaan ei pidä syksystä.Blaah.
Jeps, olin tänään töissä. Videotyöpajalla.7. luokkalaisten kanssa lyhytelokuvaa, taikalamppu metodilla. Olihan se taas intensiivistä, ja lapset olivat innoissaan, sekä tyytyväisiä lopputulokseen. Kuten minäkin, kaikki lopputulokset ovat hyviä. Tuolla metodilla, neljässä tunnissa ei ihmeitä voi tehdäkään. Ja ulkona sade senkun kiihtyy, vittumaista on pyöräillä treeneihin moisessa kelissä. Mutta ehkä se ikään kuin piristää, ja virkistää. Not.