IRC-Galleria

Tipe-69

Tipe-69

paremmin mut löytää FaceBookista!

Olenko minä tämmöinen???Tiistai 10.06.2008 14:27

Pikatulkinta syntymäkartasta

Pikatulkinta kartasta on karsittu versio Luonneanalyysistä. Luonneanalyysi on ensimmäinen ja samalla tärkeä tulkinta lähtiessäsi tutkimaan omaa minuuttasi.


Nousumerkki Neitsyessä

Sinä se osaat katsella asioiden hyötynäkökohtia aina kun olet innostumassa uusiin juttuihin. Mikäli vain on pienikin mahdollisuus parantaa joko omia tai toisten olosuhteita jollakin tavalla niin sinä olet mukana jokaisella solullasi. Olet valmis opiskelemaan ja tekemään töitä uuden ideasi hyväksi, sillä mitään keskeneräistä et ole valmis päästämään käsistäsi. Täydellisyyteen pyrkivänä tyyppinä vedät puoleesi ideaalisia ja sinne tänne päättömästi uiskentelevia Kala tyyppejä, joiden päämäärättömyys ja piittaamattomuus vetävät lopulta pinnasi kireälle.


Aurinko Vesimiehessä

Elämäsi perimmäinen tarkoitus on oppia seuraamaan omaa oivallustasi vaatimatta muita tekemään samoin. Sinä elät aikaasi edellä ja suurin osa muista ihmisistä aikaansa jäljessä. Miksi tuhlata ruutia heidän käännyttämiseensä kun se ei kuitenkaan onnistu.


Kuu Kaloissa

Sinulla tunteet ovat niin herkässä, että olet joutunut kasvattamaan kovan kuoren ympärillesi. Pienessä hiprakassa itku tulee sitten sitäkin helpommin. Oman herkkyytesi vuoksi ymmärrät joskus liiankin hyvin vaikeuksiin ajautuneita ihmisiä.


Merkurius Vesimiehessä

Innostunut ja joskus jopa vauhkoontunut puhetyylisi herättää ansaittua kunnioitusta ja saattaa jopa hiukan pelottaa niitä, jotka eivät vielä tunne sinua. Et epäröi avata suutasi silloin kun koet jonkun tulleen väärin kohdelluksi ja siksi ystävyytesi on monille hyvin arvokasta.


Venus Oinaassa

Rakkaudessa olet nopeasti syttyvää tyyppiä ja kaipaat sen oikeankin löydyttyä jatkuvaa jännitystä yhteiseen elämäänne. Arvostat toisessa ihmisessä suoruutta ja rehellisyyttä myös silloin kun puhutaan yksityisistä ja intiimeistä asioista.


Mars Skorpionissa

Se mitä tehdään, tehdään tosissaan lienee sinun tunnuslauseesi. Ennen kuin olet valmis ryhtymään mihinkään täytyy sinun tietää mistä siinä on kysymys. Kun motiivi on kohdallaan paneudut tehtäviisi joskus liiankin perusteellisesti.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.