IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Vihreän reiän salaisuus 5Maanantai 09.07.2007 04:39

Tarina perustuu tositapahtumiin

Kyösti ja Marja-Liisa (Mahis) istuivat kahvilassa, Forumissa. Kyseessä oli parin ensitreffit, jonka johdosta kyösti olikin laittanut kakkoset päälle. Mahiksella oli yllään hieman paljastavakin toppi ja minihame. Kyöstiä tuo toki himotti, mutta ei kehdannut katsella Mahista sillä silmällä heti alkuun. Alku oli hieman jäistä, mutta mitä edemmäs ilta kului, sitä enemmän he keksivät juteltavaa. Molemmilla oli oikein mukavaa ja Mahis kysyikin, haluaisiko Kyösti lähteä hänen luokseen jatkoille. Nuorukainen ei epäröinyt hetkeäkään, vaan suostui oitis. Niinpä matkaa jatkettiin kohti Kalliota jossa Mahis asua asusteli. Mahiksella oli kerrassaan upea asunto. Se oli vähintään 200neliötä suuri, ja ovennupit olivat kultaa. Mahis sanoi käyvänsä vessassa ja Kyösti hyväksyi asian täysin. Mahiksen poissaollessa Kyösti meni jääkaapille ja kohtasi taivaan. Ylähyllyltä paistoi pizzaa, toisella hyllyllä oli vanukkaita ja hampurilaisia sekä viimeisellä hyllyllä loisti jääkylmä kokispullo. Tuumasta toimeen, Kyösti meni toiseen vessaan herkuttelemaan kaikki ruoat hyvällä ruokahalulla. Sillä välin Mahis tuli vessasta vain pyyhe päällään, joka lepatti haarojen kohdalta hyvinkin avonaisena. Jääkaapille mentyään, Mahis puukotti leipäveitsellä kyöstiä vatsaan ja heitti tämän ulos.

Tarinan opetus: ruoka ennen kaikkea.

Vihreän reiän salaisuus 4Torstai 31.05.2007 16:46

Eräänä hyisenä iltana Paavolla oli kova nälkä. Hänellä oli vain 3€ rahaa ja 4€. Paavo eli "Patsi" sai sillä rahalla itselleen viisi porkkanaa ja muutakin... Kysymys kuuluukin, miksi Patsi ei mennyt kotiin syömään? Paavolla oli myös vaimo nimeltä Sinikka. Sinikka oli pyöreähkö 52-vuotias, hyvin säilynyt nainen. Paavo oli unelmoinut vaimostaan jo vuosia. Lapsia kaksikolla ei ollut. He miettivät usein, kuka heitä hoitaisi parin ollessa vanhoja. He kyllä muistivat 11-vuotiaan poikansa, mutta hän opiskeli Kuopiossa ammattikorkeakoulussa, joten ei voinut auttaa vanhempiaan. Paavoa vitutti ankarasti lapsensa innostuttua opiskelusta. Sinikka oli toista mieltä, sillä hän tykkäsi kalastaa kesäisin. Heillä oli myös tapana kävellä puistossa Sinikan työntäessä heidän vauvaansa lastenrattaissa ja Paavon "leikkiessä" muiden lasten kanssa. Onko Paavo täys perse? Patukoita.... Patukoita.... Patukoita....

Minun nimeni on ÄlänMaanantai 26.03.2007 20:40

Pullavitunpitko on jees. Tänäänhän olikin onni myötä sillä menin Alepaan pizzan toivossa, nnnnnnnnnno: jäljellä oli enää yksi alennuksessa oleva pizza, katsoin ympärilleni ja kaappasin sen mukaani kenenkään huomaamatta. Menin siinä sitten rantakallioille mussuttamaan ja aurinkoa ottamaan. Söin pari hampurilaista ja keksejäkin ostin ja limuakin oli kyytipoikana. Näissä merkeissä se viime kesäkin meni ja mitä todennäköisimmin seuraavakin kesä menee. Tästä varmasti monille herääkin kysymys, uskonko tuon puoleiseen. Vastauksia olisi monenlaisia, mutta koneen vieressä on pullaa jota voisin syödä seuraavaksi. Äiti on leiponu pullaa, tsih.... Joo. Nähää.

Päivä murmelina....Keskiviikko 26.07.2006 03:43

Tämä päivä oli kuuma kuin playboymalli.... Vielä on kesää jäljellä. Tänään tippui muskeleita omaava kukkani sylistäni eikä enää syliini takaisin tule.... Mutta juomista en aloita, sillä absolutistit kättelevät paremmin. Kaapissa on vielä pullaa mutta en jaksa hakea sitä. Yhden pullan jätin eilen pöydälle ja tänään se oli kova kuin nahkatakkinen äijä harrikassa jonka parrassa on vanukastippoja. Päivän sana on kyllä Rotten Sound. Jooh.... Ulkona on pimeää, vaikka katulamput tekevätkin parhaansa, mutta harva noteeraa niiden onnettomiin yrityksiin tuoda päivän yön keskelle. Kun aurinko nousee saa moni erektion lokkien lentäessä samanaikaisesti pilvien alla kiljuen ilosta. Huomenna on uusi päivä. Syön Amandan antamat munkit ja äitini leipomat pullat jonka jälkeen kuuntelen huonoa musiikkia tullessani siihen päätökseen, että tästä päivästä ei tule mitään. Niinpä rupean syömään :)

HaasteTorstai 09.02.2006 13:13

"Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."

1. Ostan joka päivä n. 3 hampurilaista alepasta ja joskus enemmänkin.

2. Jos toinen käteni kastuu niin minun on kasteltava toinenki käsi sillä muuten toiselle kädelle tulee paha mieli.

3. Juttelen kotona yksikseni kun kaipaan juttuseuraa.

4. Rummuttelen vatsaani sillä en omista rumpuja.....

5. Kannan ketsuppipurkkia kädessä ja valittelen kun sitä ei löydy.

Joo haasteeseen saavat vastata:

Routasydän
Pelkotila
Kaikki halukkaat
Kaikki halukkaat
Kaikki halukkaat

Joo tota....Tiistai 10.01.2006 23:06

Syöminen on mukavaa :) Siinä kuluu aika kuin siivillä ja se saa mielen hyväksi. Suosittelen hampurilaisia Alepasta jotka maksavat 40cent per kipale. Juustoa väliin ja purilainen mikroon niin johan tulee hyvää! Ketsuppia messiin öf köörs. Sinappi on myös makoisaa....... Nakki jos toinenkin on tervetullut sinne.
Joo... Tänään söin leipää ja join mehua... Olihan siinä viineriäkin jälkiruokana....
- Vanhemmat »