IRC-Galleria

TommySpa_

TommySpa_

& Rubiini-Rubens || Awesome shit!
Sikainfluenssa pandemia pähkinänkuoressa: 400 miljardin taalan business...
Edessäsi aukeaa kokoelma perusuutisointia syvällisempiä raportteja, artikkeleita ja videoita H1N1-sikavirus-ilmiöstä. Teksti on koottu jotta lukija saa perspektiiviä päättää itse haluaako hän tulla rokotetuksi vaarallisia aineosia sisältävällä lääkkeellä. Vaaroistaan huolimatta rokotteen hyöty on parhaimmillaankin kyseenalainen. Kaikki tässä tekstissä mainittu on poimittu tieteellisistä julkaisuista ja tarkistettavissa olevista luotettavista lähteistä. Mikään esitetty ei perustu huhupuheisiin tai epämääräisiin lähteisiin. Pandemia pakotteella ollaan oikeuttamassa historiamme laajinta rokotuskampanjaa, vaikka tutkimukset osoittavat että rokote luo suuren riskin, antaen kuitenkin vain hyvin kyseenalaisen suojan. Ensin kuitenkin hyviä uutisia… Australiassa, jossa talvikausi on alkanut, Nicola Roxon (Federal Health Minister) vakuuttaa että sikainfluenssa ei ole sen vaarallisempi kuin muutkaan flunssat. ”Australiassa useimmat ihmiset, lapset mukaan lukien ovat kokeneet hyvin lieviä oireita, ja parantuneet ilman mitään lääkitystä.”


Lääketehtaiden tulisi olla ihmisiä varten eikä ihmisten lääketehtaita varten.

H1N1-epidemiasta jaettava tieto on tekaistua, valheellista ja vääristeltyä. Useiden riippumattomien asiantuntijoiden tutkimusraporteissa esitetään raskaita todisteita siitä että WHO:n kuudennen asteen pandemia hälytys perustuu vääristeltyihin todisteisiin ja media-manipulaatioon. Suuri osa niin kutsutuista virallisesti todennetuista sika-influenssa tartunnoista on tietoista vääristelyä. WHO:n tiedottamista 159 ensimmäisestä kuolintapauksista (28.04.09), vain 7 tapausta tutkittiin laboratoriotestein. WHO julisti kuitenkin hätätilan kyseisen informaation pohjalta. Seuraava merkittävä peruste pandemia hälytykselle oli CDCP:n (Centers for Disease Control and Prevention) raportti (30.04.09), jossa todettiin 45 koululaisen New Yorkissa infektoituneen sika-influenssaan. Yhtäkään näistä tapauksista ei vaivauduttu todentamaan laboratoriokokein! New Yorkissa oli tuolloin liikkeellä aivan tavallinen flunssa-aalto. TV-uutiskanavat alkoivat tulvia paniikinomaisia uhkakuvia H1N1-vaarasta. WHO:n tiedotteessa (06.07.09) ilmoitetaan 94 512 ”vahvistettua” tartuntatapausta 122 maassa. Samaisesta WHO:sta kerrotaan nurinkurisesti myös että tapausten perinpohjainen vahvistaminen laboratoriokokein olisi hyödytöntä?! Dr. Michael T. Osterholm (director of the Center for Infectious Disease Research and Policy at the University of Minnesota) kertoo että H1N1-influenssan todentamisen olevan tällä hetkellä olemassa olevin keinoin melko epävarmaa. Niinpä WHO on päättänyt lopettaa maailmanlaajuisesti tartuntojen tarkemman testaamisen, koska tulokset olisivat kuitenkin epätieteellisiä. ”Voimme olettaa lähes kaikkien flunssatapausten olevan sikainfluenssaa.”, kerrotaan WHO:sta. WHO:ssa on ilmeisesti unohdettu että tavalliset flunssat ja niiden seurannaiset tappavat satojatuhansia ihmisiä maailmalla vuodessa. Ei ole epäilystäkään siitä etteikö kasvavaa määrä noista ihmisistä tultaisi jatkossa uutisoimaan sikainfluenssan uhreiksi. Tällä tasolla on siis lääkejättien tieteellinen tutkimustyö, jolta pohjalta meitä kehotetaan ottamaan lähes testaamatonta ”fast tracked” rokotetta. Julkilausumat ohjaavat tehokkaasti julkista mielipidettä. USA:n hallituksen asenteesta ja pyrkimyksestä muokata yleistä mielipidettä pelottelun keinoin ja uhkakuvin kertoo hallituksen alaisuudessa toimivan Center for Disease Controllin sponsorikonferenssi johtaville rokotevalmistajille. Tilaisuudessa opetettiin erityiskeinoja ja -tekniikoita ihmisten pelottelemiseksi ja rokotteen välttämättömyyden pönkittämiseksi. (“7-step Recipes to Increase Demand for Flu Vaccination”). Tarkkailkaa itse uutisointia aiheesta, niin havaitsette kuinka näppärästi suomenkin ”uutiset” luovat tietä rokotteelle.

Valheita ja vielä räikeämpiä valheita
Meille on kerrottu että lääkefirmat ovat työskennelleet kuumeisesti viime huhtikuusta alkaen kehittääkseen rokotteen tuolloin Meksikossa löydettyyn “uuteen” H1N1-virukseen. Voidaan esittää kysymys: Kuinka sitten Baxter International teki patenttihakemuksen H1N1-rokotteelle jo 28.08.2008? Patentti vahvistettiin maaliskuussa 2009, kuukautta ennen viruksen “löytymistä” Meksikossa, ja patenttihakemus dokumentoitiin 7 kuukautta ennen kuin tämä “uusi virus” virallisesti löydettiin? Taudin alkuperä - voiko sika tartuttaa ihmisen? Tätä kysymystä on huolella vältetty medioissa, vaikka se on keskeinen jäljitettäessä pandemian todellista syytä ja alkuperää. Virallinen selitys taudin leviämiseen nojaa edelleen oletukseen että meksikolainen sikafarmityöntekijä olisi tartuttanut kanadalaisen sikafarmarin, vaikka kaikki asianosaiset ihmiset on tutkittu, eikä mitään H1N1-virukseen viittaavaa ole löydetty. Kunnianarvoisan tutkimuslaitoksen raportissa (Bloomberg, May 12, 2009) todetaan että H1N1-kanta on todennäköisesti tulosta laboratoriokokeiluista tai rokotetuotannosta. Professori Adrian Gibbsin (Australian National University) mukaan virus joka “pakeni” laboratoriosta on suoraan Tamifluta tuottavan laboratorion tuotelinjalta. Useita samansuuntaisia raportteja on julkaistu (tosin ne on vaiettu kuoliaaksi medioissa). Professori John Oxford (Royal London Hospital) toteaa H1N1-viruksen todennäköisimmin karanneen laboratoriosta. Professori Gippsin vaatiessa jatkotutkimuksia WHO:lla oli muuta tekemistä...

Useampia pukkeja kaalimaalla?
Tohtori James S. Robertson, (leading bioengineer of flu viruses for the vaccine industry, and avid promoter of U.S. Government funding for lucrative “biodefense” contracts, along with collaborators at the CDC), on auttanut Novavax nimistä yritystä tuottamaan geneettisesti modifioitua rekombinattia avian-, sika-, espanjanflunssa-, H5N1- ja H1N1-viruksille. Tuote on lähes identtinen sika-influenssalle. Täydellinen sattuma että yritys on juuri samanaikaisesti saanut valmiiksi rokotteen ks. uuteen viruskantaan ja sopimuksen sen myymisestä maailmanlaajuisesti. Tohtori J. Robertson on sanonut että hänen mielestään olisi järkevää praimata (prime) koko populaatio päästämällä irti viruksia joita hän kollegoineen valmistaa. Näin sanoo siis mies joka on eräs koko busineksen portinvartijoista ja pää-promoottori miljardien rokotus-businekselle. Novavax incorporaation ammatilliset julkaisut, tuote-esittelyt sekä mainonta ovat aivan liian synkroniteetissä viruksen löytymisen kanssa ja kielivät systemaattisesta, tietoisesta operaatiosta huikealla taloudellisella voitolla. Itävaltalainen journalisti Jane Burgermeister on nostanut syytteen WHO:ta, ja sitä dominoivia Rockefellereitä ja Rothschildejä vastaan. Hän syyttää myös Novartis International AG:ta, Baxter AG:ta ja näiden emoyhtiötä, Baxter Internationalia erittäin haitallisen rokotteen pakkomyynnistä erittäin alhaisin keinoin. Tilanne on kiusallinen Baxter International:lle joka lähetti “vahingossa” 72 kiloa lintu-influenssa-virusta euroopan laboratorioihin jo aiemmin tänä vuonna (ks. virukseen oli lisätty muitakin flunssakantoja luomaan siitä vielä vaarallisempi yhdiste). Burgermeister kertoo että sika- ja lintuinfluenssa luotiin laboratorioissa motiivein joilla ei ole mitään tekemistä terveydenhuollon kanssa, ja että sika-influenssa luotiin ja levitettiin Rockefellereiden ja Rothschildien kontrolloiman WHO:n avustuksella.(Burgermeisterin dokumentoimia todisteita kutsutaan nimellä Bioterrorism Evidence). Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun lääkejätit jäävät kiinni vaarallisia viruksia sisältävien rokotteiten levittämisestä. Pandemia palvelee suurlääketeollisuuden etuja. H1N1-rokotus on äärimmäisen tuottava business monikansallisille lääkefirmoille, WHO:lle ja julkisen terveydenhuollon jättiläisille. Nämä tahot kontrolloivat koko globaalia lääkejärjestelmää. Baxter, Novartis, Sanofi-Aventis, AstraZeneca ja GlaxoSmithKline ovat tehneet sopimuksen yli 50 maan hallituksen kanssa rokotetoimituksista. (Reuters, 16.07.2009). Lisäksi WHO:n “suositus” sitoo sen lähes 200 jäsenmaata yhteistyöhön vuoden 2005 säädöksen (International Health Regulations Act) mukaisen pandemia hälytyksen astuttua voimaan. Veronmaksajat elintasomaissa maksavat hieman vajaat 10 taalaa yhdestä H1N1-flunssarokotuksesta, kehitysmaat saavat rokotetta edullisemmin. Tämä tulee tuottamaan lähes $400 miljardia lääkejättiläisille (Business Week, July 2009). "Optimaalisessa skenaariossa rokotevalmistajat voivat tuottaa 4.9 miljardia flunssa-pandemiarokotetta vuodessa", kertoo Margaret Chan (Director-General, WHO). USA:n ja Britannian terveysviranomaiset sallivat rokotusten aloittamisen vaikka rokotteen haittavaikutuksia ei ole ehditty tutkia. 1976, Yhdysvaltain historian suurimmassa julkisen terveydenhuollon fiaskossa rokotettiin 40 miljoonaa amerikalaista pandemian varalta, joka ei koskaan puhjennut. Tuolloin rokotteeseen kuoli satoja ihmisiä ja tuhannet sairastuivat Guillain-Barren syndroomaan (inflammation of the nervous system which can cause paralysis and be fatal). Lukuisat ihmiset kärsivät lievemmistä oireista. USA:n hallitus joutui maksamaan korvauksia rokotteen uhreille kun vahvistui että rokote oli haitallisempi kuin virus jota sillä ”hoidettiin”. Nyt, edellisestä viisastuneena lääkeyhtiöille on jopa annettu syytesuoja kuolemantapausten ja sairastumisten varalle, joita rokote tulee mahdollisesti aiheuttamaan. Syytesuojan lainvoimaisuuden allekirjoitti Kathleen Sebelius, (Barack Obaman Secretary of Health and Human Services). Suunnitellun rokotuskampanjan skaala ja nopeus on järjetön. Tohtori Peter Holden Brittish Medical Associationista kertoo että vaikka sika-influenssa ei ole todellisuudessa aiheuttanut vakavia sairastumisia (paitsi vääristellyissä tilastoissa), he aloittavat massarokotukset... Tällä ei ole paljoakaan tekemistä terveydenhoidon kanssa. Kysymys on aivan muusta. Britannian hallitus on julistanut että ihmisten ei tarvitse mennä lääkäriin flunssan oireiden tähden. Laboratoriokokeiden sijasta oireita diaknosoidaan Britanniassa puhelimitse! “Haloo tohtori, luulen että olen vilustunut.” “Ahaa, se on varmaankin sika-influenssaa. Saavu pikaisesti rokotettavaksi!” Amerikassa rokotteesta ollaan tekemässä kovalla vauhdilla pakollista, ja vanhempia pelotellaan lastensa menettämisellä jos he eivät alistu rokotuksiin. Viranomaiset tulevat syyllistämään ihmisiä jotka eivät suostu ottamaan rokotetta, tyyliin: “Saatat muutkin kuin itsesi vaaraan...” “Saatat tartuttaa minun lapseni...”. Rothschild-Rockfellerien keulamies, Barack Obaman “terveys-reformi-lakiehdotus” hyväksyttiin juuri rokotusten alkamisen alla (by the Senate Health, Education, Labor and Pension Committee). Lakiehdotus antaa viranomaisille mm. oikeuden jäljittää vanhemmat jotka eivät tuo lapsiaan rokotettavaksi, ja toimeenpanna rokotukset kotikäynnein. USA:ssa ollaan hyvin lähellä pistettä jossa lapset “immunisoidaan” väkisin, tai että vanhemmat pidätetään vastaanhangoittelusta. Useat ihmiset tullevat suostumaan rokotuksiin kyseenalaistamatta lääkejättien karkeimpiakaan valheita. Heille sanoisin että tutustukaa myrkkyihin joita rokotteessa on, ja päättäkää vasta sitten. Tutkimus osoittaa että rokote luo vaarallisen riskin, antaen kuitenkin vain kyseenalaisen suojan. On hyvä muistaa että keskimäärin rokotteiden seurantatarkkailut kestävät muutaman viikon, ja niissä etsitään ainoastaan tietyntyyppisiä oireita. Turvallisempien rokotteiden kehittämiseen on käytettävä vuosia.

Flunssa ei ole suurin vaara, - se on rokote.
squalene on eräs sika-influenssa-rokotteen vaarallisimmista aineista. Laajat eläinkokeet osoittavat sen alentavan tuhoisasti immuniteettiä. Myös Gulf War Syndrome/ Persianlahden syndrooma on tästä kammottava esimerkki. Ikävä kyllä oireet kuten immuniteettikato, autismi ja Guillain-Barre syndrooma eivät näy hetkessä. Autoimmuniteetti-häiriöt joita H1N1-rokotteissa käytettävä squelene aiheuttaa, paljastuvat vasta vuosien päästä. Rockefellereiden dominoimasta CDC (Centers for Disease Control) USAssa kerrotaan että lapsi jota ei ole koskaan rokotettu flunssaa vastaan saattaa tarvita 4 rokotusta syksyn aikana, – 2 kertaa normaalia “kausi-flunssaa” ja 2 kertaa sika-influenssaa vastaan. Muille (aiemmin rokotetuille) lapsille riittää 3 rokotusta.

Lista H1N1-rokotteen aineosista
In addition to the viral and bacterial RNA or DNA that is part of the vaccines, here are the fillers:
• Aluminum hydroxide - directly linked to causing Alzheimer's disease
• Aluminum phosphate - directly linked to causing Alzheimer's disease
• Ammonium sulfate - an inorganic chemical compound used as fertilizer and "protein
purifier"; known to cause kidney & liver damage, gastrointestinal dysfunctions
• Amphotericin B - an "antifungal disinfectant" and anti-biotic, which damages the urinary tract, bowels, and heart functions
• Animal tissues (a causal element for all the various auto-immune diseases associated
with vaccination): horse blood, rabbit brain, dog kidney, monkey kidney, chick
embryo, chicken egg, duck egg, pig blood, Porcine (pig) pancreatic hydrolysate of
casein (the pig protein/tissue is an additional objectionable issue for Jewish and Muslim people)
• Calf (bovine) serum & fetal bovine serum (cow blood is recognized as a significant transmitter of Mad Cow Disease)
• Betapropiolactone
• Formaldehyde - used as "a preservative & disinfectant", known to cause cancer, chronic bronchitis, eye irritation when exposed to the body's immune system
• Formalin
• Gelatin
• Glycerol
• Human diploid cells (originating from human aborted fetal tissue)
• Hydrolyzed gelatin
• Monosodium glutamate (MSG) - now known to cause cancer in humans, also linked to obesity
• Neomycin (anti-biotic)
• Neomycin sulfate (anti-biotic)
• Phenol red indicator - a highly toxic disinfectant dye, attributed to liver, kidney, heart & respiratory damage
• Phenoxyethanol (antifreeze) - proven to have extreme neurotoxic side effects
• Potassium diphosphate
• Potassium monophosphate
• Polymyxin B
• Polysorbate 20
• Polysorbate 80 – associated with infertility when injected
• Residual MRC5 proteins
• Sorbitol
• Sucrose
• Thimerosal (mercury) - a neurotoxin linked to psychological, neurological, & immunological problems—especially autism. Nervous system damage (such as sub-acute sclerosing panencephalitis (SSPE), brachial plexitis, post-vaccinal encephalitis, transverse myelitis and peripheral neuropathies), kidney disease, birth defects, dental problems, mood swings, mental changes, hallucinations, memory loss, and inability to concentrate can occur. Symptoms also include tremors, loss of dermal sensitivity, slurred speech, and—in rare cases—even death and paralysis. This additive alone was the catalyst for another recent Class Action Lawsuit organized by mothers of children born with autism & the many related behavioral disorders associated with it. Autism is now occurring at levels never seen before in history; depending on the state, its rate is now 1 in 67 to 1 in 150. The autism rates used to be 1 in 20,000. Mercury may also be associated with the significantly increased rates of senility and Alzheimer’s, which is associated with five or more successive flu vaccinations. Although most mercury (thimerosal) has been removed from children’s vaccines, it is still in all flu vaccines at toxic doses.
• Tri(n)butylphosphate,
• VERO cells, a continuous line of monkey kidney cells - linked to the SV-40 virus known to cause leukemia
• Washed sheep red blood cells
*This data is available via: www.mercola.com
http://articles.mercola.com/..sites/articles/archive/2001/..03/07/vaccine-ingredients.aspx
Se mitä tiedämme on; että todistamme suunnitelmallista ja historian suurinta massarokotuskampanjaa, toteuttajinaan tahoja joita terveytemme ei vaikuta kiinnostavan tippaakaan. Millaisia oireita rokote tulee aiheuttamaan, sen tietävät (jossain määrin) tällä hetkellä vain rokotteen luoneet tahot.

Parempi vaihtoehto
Tohtori L. Horowitch kertoo että hyvä tapa kehittää vastustuskykyä uudentyyppistä influenssaa vastaan on sairastaa sen A-kanta. Tällöin elimistö sopeutuu kestämään flunssan mahdollisesti myöhemmin kehittyvät kannat. Paras tapa suojautua H1N1- ja mitä tahansa influenssaa vastaan on ylläpitää hyvää immuniteettia luonnollisin keinoin, orgaanisella ravinnolla sekä C, A ja D vitamiineilla. Lääkärit (Arizonan Board of Homeopathic and Integrated Medicine Society:ssä) ovat osoittaneet että yhdestä kolmeen 50,000 milligrammaa C IV Vitamiinia antaa 100% suojan minkä tahansa flunssan iskiessä akuutisti. Toinen efektiivinen tapa on käyttää tuotteita nimeltä nano-silver ja Oxygen Treatment Therapy (OTT). Tamiflu on rokotteita parempi vaihtoehto, vaikkakin saattaa aiheuttaa sivuoireita aivoissa ja hermojärjestelmässä.

Lopuksi kaksi avainasiaa:

1. Tieteellinen tutkimus osoittaa että Sika-influenssavirusta ei ole tutkittu tyydyttävästi. Se ei ole luotettava, ei turvallinen, eikä sen hyödyllisyydestä ole takeita.
2. Vallitseva käsitys siitä että koko populaatio pitäisi rokottaa kattavan suojan saamiseksi ei pidä paikkaansa, päinvastoin. Elävän virus rokotteen (live virus vaccine) käyttö tulee lisäämään viruksen leviämistä pahentaen tilannetta.

Emme ylenkatso yhdenkään ihmishengen menettämisen tragediaa, mutta ei ole olemassa argumenttia jolla perustella miljardien ihmisten rokottamista ”lääkkeillä” joiden tiedetään sisältävän kuolettavan vaarallisia aineosia. Osoitamme suurkiitokset tiedemiehille ja tutkijoille jotka uransa vaarantamisen uhalla julkaisevat tietonsa asiainkulusta, medioiden ja virallisen uutisoinnin syytäessä meille epätieteellistä ja valheellista massapsykologista propakandaa.
Aasi lähti etsimään sarvia ja hukkasi korvansa. (Arabialainen)
Aatamilla täytyi olla Eeva, jota syyttää virheistään. (Italialainen)
Aatami söi omenan ja hampaitamme särkee yhä. (Unkarilainen)
Aika on viila joka hioo ääntä pitämättä. (Englantilainen)
Ainoa lääke vanhuuteen on hauta. (Venäläinen)
Allah antaa yhdelle leipää ja toiselle ruokahalun. (Turkkilainen)
Amerikassa on tunti neljäkymmentä minuuttia. (Saksalainen)
Ansiot ja palkka eivät aina kulje toveruksina. (Englantilainen)
Antaa anteeksi katumattomalle on samaa kuin piirtää kuvioita veteen. (Japanilainen)
Antakaa lapselle selkään kerran päivässä. Jollette tiedä mistä syystä, lapsenne tietää. (Kiinalainen)
Antavat kädet korjaavat sadon. (Englantilainen)
Apinakin näyttää äitinsä silmissä gasellilta. (Lähi-Itä)
Apina oppii hyppäämään yrittämällä yhä uudelleen. (Länsi-Afrikka)
Asianajaja ja kärrynpyörä kaipaavat voitelua. (Saksalainen)
Aterioi ystäväsi kanssa mutta älä tee kauppaa hänen kanssaan. (Arabialainen)
Avioliitto on ainoa paha, jota ihmiset rukoilevat. (Kreikkalainen)
Edellä kulkija kompastuu, jäljessä tulijat pitävät varansa. (Afrikkalainen)
Ei apinakaan pysy kylässä, joka jakautuu itseään vastaan. (Intialainen)
Ei hevonen kärryjä vedä, vaan kaura. (Venäläinen)
Ei kirottu kuole, se kuolee joka kiroaa. (Afrikkalainen)
Ei kukaan ole kaikkia kouluja käynyt. (Saksalainen)
Ei kuollut tiedä, mitä hautajaisväki maksoi hänen käärinliinoistaan. (Afrikkalainen)
Ei liha yhdessä yössä mätäne. (Afrikkalainen)
Eilispäivä ei kuole. (Afrikkalainen) = Muistot elävät ja vaikuttavat.
Ei maailman kauneinkaan tyttö voi antaa muuta kuin mitä hänellä on. (Ranskalainen)
Ei niin pientä tulta, ettei savu nousisi. (Ranskalainen)
Ei ole mitään surullisempaa kuin pelle, joka on väsynyt omiin sukkeluuksiinsa. (Espanjalainen)
Ei ole rehellinen se mies joka polttaa kielensä mutta ei kerro kumppanilleen, että keitto on kuumaa. (Jugoslavialainen)
Ei ole savutonta tulta eikä synnitöntä miestä. (Afrikkalainen)
Ei onni potkaise kahdesti. (Afrikkalainen)
Ei pahempaa vihamiestä kuin entinen ystävä. (Juutalainen)
Ei paljain käsin tartuta tuleen.(Afrikkalainen) = Ilman rahaa ei voi ostaa mitään
Ei pidä juoda purosta, jos voi ammentaa lähteestä. (Ranskalainen)
Ei pidä puhua köydestä hirtetyn talossa. (Englantilainen)
Ei pidä tuijottaa vaatetta joka repesi. (Afrikkalainen)
Ei riitä, että mies osaa ratsastaa, hänen pitää osata myös pudota. (Meksikolainen)
Ei Roomaa rakennettu yhdessä päivässä. (Italialainen)
Ei se hukkumalla kuole joka on hirtettäväksi syntynyt. (Englantilainen)
Ei se metsään kerkiä, joka puun pelkää päällensä kaatuvan. (Islantilainen)
Ei se ole kypsää mikä äkkiä keitettiin.(Afrikkalainen)
Ei vaimon puute mikään puute ole. (Englantilainen)
Eivät harmit ihmistä etsi vaan ihminen harmeja. (Kiinalainen)
Eivät ihmiset pidä lukua siitä mitä saavat, vaan siitä mitä eivät saa. (Afrikkalainen, Kikuju)
Eivät kamelit naura toistensa kyttyröille. (Afrikkalainen, Fulani)
Ei yksi koira surmaa norsua eikä yksi sormi kirppua. (Afrikkalainen, Herero)
Ei ystävyys siihen pääty, että minä pidän puoleni ja sinä pidät puolesi. (Afrikkalainen)
Elettyään kauan yhdessä eläimet alkavat rakastaa ja ihmiset vihata toisiaan. (Kiinalainen)
Ellei miehellä ole liikanimeä, hänestä ei koskaan tule rikasta. (Kiinalainen)
Ellei peltopyy piipittäisi, ei sen munia löydettäisi. (Afrikkalainen, Elé)
Ellei vuorilla ole suuria puita, leikkivät rikkaruohot kuningasta. (Kiinalainen)
Eläkää yhdessä kuin veljet ja tehkää kauppaa kuin vieraat. (Arabialainen)
Elämän kudos on sama, helskyttipä sitä nauraen tai itkien. (Japanilainen)
Elämä on kenties lyhyt, mutta hymyyn menee vain sekunti aikaa. (Arabialainen)
Ensin nauris, sitten lammas, sitten lehmä ja sitten hirteen. (Hollantilainen)
En taloa myynyt, myin naapurin. (Arabialainen)
Epäluulo on kirves rakkauden puun juurella. (Venäläinen)
Ero on vihan lääke. (Afrikkalainen)
"Esimerkiksi" ei todista mitään. (Jiddiskielinen)
Et voi estää surun lintuja lentämästä pääsi yli, mutta voit estää niitä pesimästä hiuksiisi. (Kiinalainen)
Haisevalla lihapalalla hyeena pyydetään. (Afrikkalainen, Hausa)
Halujen säkillä ei ole pohjaa. (Japanilainen)
Haluta kaikki: kurjuus. Hyväksyä kaikki: ilo. (Intialainen)
Hattu päästä menneisyyden edestä, takki päältä tulevaisuuden edessä. (Amerikkalainen)
Haukka on haukka: vaikka nälkään kuolisi, ei se raatoon koske. (Arabialainen)
Heinäsirkan koipikin jaetaan ystävän kesken. (Afrikkalainen, Zigula)
Helpompi on vierailla ystävien luona kuin elää heidän kanssaan. (Kiinalainen)
Herrat ja koirat jättävät oven perässään auki. (Saksalainen)
Hillitse hetkellinen vihanpuuska - vältyt sadan päivän surulta. (Kiinalainen)
Hullu heittää kiven kaivoon, eikä tuhat viisasta saa sitä ylös. (Arabialainen)
Hullulle on jokainen päivä juhlaa. (Turkkilainen)
Humalainen nainen on avoin ovi. (Saksalainen)
Huolet satavat niiden niskaan jotka jo entuudesta ovat märkiä. (Espanjalainen)
Huono hedelmä, joka ei koskaan mätäne. (Ranskalainen)
Huonosta kanasta huono muna. (Latinankielinen)
Huora katuu yhtä usein kuin vesi happanee. (Arabialainen)
Hyveellä on laiha kukkaro. (Japanilainen)
"Hyve keskellä", sanoi piru kun kahden vanhan huoran väliin istui. (Saksalainen)
Hyväkään muisti ei ole yhtä hyvä kuin hiukkanen mustetta. (Kiinalainen)
Hyvä lääke maistuu aina pahalta. (Japanilainen)
Hyvä löytyy korin pohjalta. (Espanjan arabialainen)
Hyvä naapuri kaksinkertaistaa talon arvon. (Saksalainen)
Hyvästä raudasta ei taota nauloja, eikä kunnon miehestä tehdä sotilaita.(Kiinalainen)
Hyvät aidat, hyvä naapuruus. (Amerikkalainen)
Häntä ja katumus tulevat perästä päin. (Afrikkalainen, Galla)
Häpeä sille, joka pettää sinut kerran. Häpeä minulle, jos hän pettää minut toisen kerran. (Skottilainen)
Ihminen ilman uskontoa on kuin ratsu ilman satulaa. (Latinankielinen)
Ihminen on lujempi kiveä ja hennompi ruusua. (Turkkilainen)
Ihminen syntyy talossa ja kuolee erämaassa. (Mongolialainen)
Ihminen tottuu kaikkeen, helvettiinkin. (Venäläinen)
Ihmiset hiotaan ihmistä vasten, veitsi kiveä vasten. (Kiinalainen)
Ihmissydämet ovat yhtä erilaisia kuin ihmiskasvot. (Japanilainen)
Ihmissydän ja merenpohja ovat tutkimattomat. (Juutalainen)
Ihmisen sydän on maailmaa suurempi. (Maltalainen)
Ihmisveri on raskasta; sitä vuodattanut ei jaksa juosta pakoon. (Afrikkalainen)
Ikuinen rauha kestää vain seuraavaan vuoteen. (Venäläinen)
Ikänsä voi olla vanhanapoikana, mutta ei kuukauttakaan leskenä. (Arabialainen)
Iloinen sydän: morsian.
Rakastettu sydän: sulhanen. (Sumerilainen)
Ilo pidentää ikää; suru aiheuttaa sairauksia. (Kiinalainen)
Islamilaisessa sananlaskussa sanotaan, että jokaisen sanan tulisi kulkea kolmen portin läpi ennen kuin se lausutaan. Ensimmäisen portin vartija kysyy: onko se totta? Seuraavalla portilla kysytään: onko se tarpeellista ja kolmannella: onko se ystävällistä?
Isot varkaat pieniä hirttävät. (Tsekkiläinen)
Isänmaan savukin on kirkkaampi kuin kaukomaan tuli. (Liettualainen)
Isän siunausta ei hävitä tuli eikä vesi. (Venäläinen)
Jalat vievät sinne minne sydänkin. (Afganistanilainen)
Jalo puu, jalot hedelmät. (Ranskalainen)
Joka ajaa kahta jänistä, ei saa kumpaakaan. (Ranskalainen)
Joka ajaa takaa suurta onnea menettää rauhansa. (Juutalainen)
Joka antaa nopeasti, antaa kahdesti. (Italialainen)
Joka etsii suuren puun, löytää aina varjon. (Albanialainen)
Joka harkitsee seuraavaa askeltaan liian kauan, seisoo koko ikänsä yhdellä jalalla. (Kiinalainen)
Jokainen antava käsi on kaunis. (Puolalainen)
Jokainen kettu kantaa häntäänsä omalla tavallaan. (Ranskalainen)
Jokainen koira on leijona kotonaan. (Italialainen)
Joka osaa nuolla, osaa purra. (Ranskalainen)
Jokainen pitää oman pierunsa hajusta. (Islantilainen)
Jokainen puutarhuri on parempi toista. (Kiinalainen)
Jokainen raajarikko on lääkäri. (Irlantilainen)
Jokaisella on oma totuutensa. (Kiinalainen)
Jokainen pitää oman pierunsa hajusta. (Islantilainen)
Jokainen puutarhuri on parempi toista. (Kiinalainen)
Jokainen takkapuu jättää oman hiilensä. (Gallialainen)
Jokaisessa metsässä on kierojakin puita. (Bulgarialainen)
Joka istuttaa puun, rakastaa muitakin kuin itseään. (Englantilainen)
Joka juopuu simasta selviää; joka juopuu omaisuudesta ei selviä. (Afrikkalainen, Giryama)
Joka maassa kivet ovat kovia. (Saksalainen)
Joka on onnekas, saa kukonkin munimaan. (Kreikkalainen)
Joka on oppinut englantia, ei kuole kotikylässään. (Afrikkalainen, Yoruba)
Joka osaa nuolla, osaa purra. (Ranskalainen)
Joka ostaa kallista, ei joudu katumaan. (Arabialainen)
Joka puhuu, kylvää siemenen, joka kuuntelee, korjaa sadon. (Arabialainen)
Joka sanoi pahan sanan on aikoja asian unohtanut, se jolle paha sana sanottiin, ei unohda. (Afrikkalainen, Haya)
Joka soittaa pianoa, pysyy mieleltään terveenä. (Italialainen)
Joka tahtoo vuodessa rikkaaksi, riippuu kymmenen vuoden päästä hirressä. (Ranskalainen)
Joka tiikerillä ratsastaa ei tohdi astua ratsunsa selästä. (Kiinalainen)
Jolla on paljon hopeaa, on totisesti onnellinen. Jolla on paljon ystäviä, on totisesti onnellinen. Mutta hyvän unen saa se, kellä ei ole mitään. (Sumerilainen)
Jolla on terveyttä on toivoa ja jolla on toivoa on kaikkea. (Arabialainen)
Jolle Allah antaa hunajaa, sille hän ei anna sormea,
jolle Allah antaa sormen, sille hän ei anna hunajaa. (Turkkilainen)
Jos annat pois sen mitä rakastat, sinä saat sen takaisin.(Arabialainen)
Jos haluat, että sinua moititaan, niin mene naimisiin - jos haluat saada kiitosta, niin kuole. (Iiriläinen)
Jos haluat tuntea maailman, tutustu vanhoihin kirjoihin. (Kiinalainen)
Jos haluat ymmärtää miehiä, tarkkaile naisia. (Ranskalainen)
Jos heität kourallisen kiviä, ainakin yksi osuu. (Intialainen)
Jos huoraa sylkee kasvoihin, hän sanoo että sataa. (Jiddiskielinen)
Jos Jumala asuisi maan päällä, ihmiset särkisivät hänen ikkunansa. (Jiddiskielinen)
Jos kaikki vetäisivät yhtä köyttä, maailma kääntyisi nurinniskoin. (Jiddiskielinen)
Jos koiran rukous kuultaisiin, taivaasta sataisi luita. (Turkkilainen)
Jos koira viedään väkisin metsälle, se ei aja saalista. (Arabialainen)
Jos linnut tietäisivät miten köyhiä ne ovat, ne eivät lauleskelisi niin suloisesti. (Tanskalainen)
Jos miellytät paarmaa, se puree sinua. (Afrikkalainen, Ila)
Jos ostaa paholaisia, joutuu niitä myymäänkin. ( (Ranskalainen)
Jos paviaani näkisi takamuksensa, se nauraisi itsekin. (Kenialainen)
Jos pidän vihreää oksaa sydämelläni, laulava lintu kyllä tulee. (Kiinalainen)
Jos sinulla ei ole rahaa, ole kohtelias. (Tanskalainen)
Jos sydämeni on ahdas, mitä minua hyödyttää, että maailma on avara. (Armenialainen)
Jos tuulta ei olisi, peittäisivät lukinverkot taivaan. (Serbialainen)
Jos yksi ihminen sanoo sinulla olevan aasin korvat, älä kiinnitä siihen huomiota; jos kaksi sanoo saman asian, hanki itsellesi satula. (Jiddiskielinen)
Jos yksi toive sulkeutuu, on tuhat avoinna. (Intialainen)
Jotta kala maistuisi oikealta, sen täytyy uida kolme kertaa - vedessä, voissa ja viinissä. (Puolalainen)
Joutilaat ovat paholaisen työpaja. (Englantilainen)
Jumala antaa parhaat lahjansa pahimmille lapsilleen. (Arabialainen)
Jumala ei voinut olla joka paikassa, siksi hän loi äidit. (Jiddiskielinen)
Jumala laatii pesän sokealle linnulle. (Turkkilainen)
Jumala lähettää lihan ja piru kokit. (Englantilainen)
Jumalan ja bussinkuljettajan edessä me olemme kaikki tasa-arvoisia. (Saksalainen)
Jumalan nimi on totuus. (Intialainen)
Jumala parantaa ja lääkäri ottaa maksun. (Englantilainen)
Jätä tämän päivän leipä huomiseksi, älä tämän päivän työtä. (Arabialainen)
Kahdenlaiset ihmiset eivät koskaan saa kylläänsä: ne jotka janoavat tietoa ja ne jotka himoitsevat rikkautta. (Arabialainen)
Kahden lihapalan välissä kärpänen sekoaa. (Afrikkalainen)
Kahvi ilman tupakkaa on kuin liha ilman suolaa. (Persialainen)
Kahvin tulisi olla mustaa kuin helvetti, väkevää kuin kuolema ja makeaa kuin rakkaus. (Turkkilainen)
Kaikki hyvät naiset ovat haudassa. (Ranskalainen)
Kaikki matkat kävellään askelten varassa. (Kiinalainen)
Kaikki me kuolemme, haudat vain ovat erilaiset. (Malesialainen)
Kaikki muu uutena, ystävä vanhana. (Arabialainen)
Kaikki paha tähän maailmaan on tullut omenan kautta. (Keskiaikainen)
Kaikki uskonnot syntyvät Aasiassa. (Japanilainen)
Kakkua ei voi yhtä aikaa syödä ja säästää. (Englantilainen)
Kaksikymmevuotiaalle naiselle rakkaus on laakso, kolmikymmenvuotiaalle viidakko ja nelikymmenvuotiaalle alppien huiput. (Englantilainen)
Kaksi riiteli lehmästä, mutta lehmä kuuluikin tuomarille. (Arabialainen)
Kaksi seikkaa ilmaisee heikkoutta - vaikeneminen silloin kun pitäisi puhua, ja puhuminen silloin, kun pitäisi vaieta. (Persialainen)
Kala alkaa haista päästä. (Armenialainen)
Kapinen vuohi juo aina puron yläpäästä. (Arabialainen)
Kateus on kunnian matkatoveri. (Ruotsalainen)
Katkerat on työn juuret mutta suloiset sen hedelmät. (Saksalainen)
Katso kuttua kun ostat kilin. (Afrikkalainen) = Tytär tulee äitiinsä.
Kaukaa haettu liemi jäähtyy matkalla. (Afrikkalainen, Giryama)
Kaunis lintu se häkkiin joutuu. (Kiinalainen)
Kaunis vaimo ja vanhaa viiniä - paljon ystäviä. (Bulgarialainen)
Kellä on, se on. (Italialainen)
Kenelle Jumala antaa viran, sille hän antaa myös ymmärryksen. (Saksalainen)
Ken opettelee varastamaan, opetelkoon myös juoksemaan. (Afrikkalainen, Haya)
Kerro totuus ja juokse. (Jugoslavialainen)
Kesä on köyhien äiti. (Italialainen)
Ketä rakastat, sen iestä kiskot. (Sumerilainen)
Kielesi on ratsusi: jos hoidat sitä hyvin, se hoitaa sinua, jos laiminlyöt sen, se pettää sinut. (Arabialainen)
Kielistänsä miehet sidotaan. (Arabialainen)
Kiirehdi hitaasti. (Latinankielinen)
Kiire on paikallaan vain kärpästen pyydystämisessä. (Venäläinen)
Kiireinen kärpänen putoaa maitoon. (Turkestanilainen)
Kiitos on köyhän palkka. (Englantilainen)
Kirja on kuin taskuun mahtuva puutarha. (Arabialainen)
Koira on naista viisaampi. Se ei hauku isäntäänsä. (Venäläinen)
Koira, jolla on rahaa, haluaa itseään kutsuttavan "Herra Koiraksi". (Tanskalainen)
Koirat elävät hullujen kustannuksella ja kaikki Allahin varassa. (Arabialainen)
Koirat haukkuvat, mutta karavaani kulkee. (Arabialainen)
Kolme on vaikeata: tuntea itsensä, hillitä ruokahalunsa ja säilyttää salaisuus. (Walesilainen)
Komea tikari lonkalla vaikka takapuoli paljaana. (Arabialainen)
Korpin munasta voi kuoriutua vain korppi. (Ukrainalainen)
Korvaan kuiskatut sanat voivat kaikua tuhansien kilometrien päähän. (Kiinalainen)
Koti voi korvata maailman, mutta maailma ei kotia. (Saksalainen)
Kova kovaa vastaan synnyttää kipinöitä. (Slovakialainen)
Kuhmu opettaa pään kumartumaan alemmas. (Afrikkalainen)
Kulta sokaisee monet, rakkaus kaikki. (Persialainen)
Kun aseet puhuvat, lait vaikenevat. (Latinalainen)
Kun haluat jotakin tarpeeksi kauan, lakkaat haluamasta. (Kiinalainen)
Kunhan kunnia kokonainen, muu saakin olla puolinaista. (Arabialainen)
Kunhan tulee iltapimeä, kaikki naiset ovat toistensa kaltaisia. (Arabialainen)
Kun hullu löytää öljyä, niin veijarit valmistavat astioita. (Afrikkalainen, Baká)
Kun häkki on valmis, lintu lentää tiehensä. (Ranskalainen)
Kun härkä kaatuu, on heti monta veistä valmiina. (Arabialainen)
Kun jalka on kipeä käsi hyväilee sitä, mutta kun käsi on kipeä jalka ei ole tietääkseenkään. (Arabialainen, Elé)
Kun joudutaan joukolla hirteen, se on juhlaa. (Arabialainen)
Kun Jumala ei ehtinyt kaikkialle, hän loi äidit. (Juutalainen)
Kukaan ei ole niin antelias kuin se jolla ei annettavaa ole. (Ranskalainen)
Kun kaivo on tyhjä ymmärtää veden arvon. (Roomalainen)
Kun kerran taloni palaa, voin yhtä hyvin lämmitellä sen ääressä. (Italialainen)
Kun kärpänen on tarpeeksi röyhkeä, ryhdytään kärpäslätkän tekoon. (Arabialainen, Kundu)
Kun käsi koukistuu, niin suu avautuu. (Tanskalainen)
Kun köyhä mies syö kanaa, toinen heistä on sairas. (Jiddiskielinen)
Kun lasket myötävirtaan muista vastavirtaa. (Afrikkalainen, Mongo)
Kun linnunpojat kokoontuvat, saa pöllö tuomionsa. = poissaolijoista puhutaan. (Afrikkalainen, Ntomba)
Kun maito on kaatunut ei itkusta apua. = Parempi katsoa kuin katua. (Afrikkalainen, Umbundu)
Kun meri muuttuu hunajaksi, hukkaa köyhä lusikkansa. (Bulgarialainen)
Kun metsästäjä palaa sieniä kantaen, on paras olla kysymättä miten retki onnistui. (Afrikkalainen, Ashanti)
Kun nenään sattuu niin silmät itkevät. (Afrikkalainen, Idoma)
Kun olet kärsivällinen, silkkipuun lehdestä tulee silkkipuku. (Kiinalainen)
Kun on unssikin samaa verta, se painaa enemmän kuin leiviskä ystävyyttä. (Arabialainen)
Kun ostat talon, tutki seinät, kun hankit vaimon, tutki ensin hänen äitinsä. (Kiinalainen)
Kun piru tulee vanhaksi se rupeaa munkiksi. (Saksalainen)
Kun pitää suunsa kiinni, eivät kärpäset pääse sinne sisään. (Arabialainen)
Kun puhut kauniisti ja olet ystävällinen, voit vaikka vetää norsua perässäsi hiuskarvaan sidottuna. (Persialainen)
Kun sulkee toisen silmänsä, ei kuule kaikkea. (Sveitsiläinen)
Kun pää on poikki niin unet loppuvat. (Afrikkalainen, Duala)
Kun sataa jokaisen majan katto kastuu. (Afrikkalainen, Duala)
Kun sinulla on vieras, unohda köyhytesi. (Arabialainen)
Kun synnyin itkin, ja jokainen päivä opettaa minua tietämään miksi. (Espanjalainen)
Kun tsaari antaa munan, hän ottaa kanan. (Venäläinen)
Kun tyhmä kuulee sananlasku, hänelle on selitettävä mitä se merkitsee. (Afrikkalainen, Oji)
Kun vatsa puhuu, järki vaikenee. (Arabialainen)
Kun vesi peittää pään, on sama onko sitä sata syltä vai yksi. (Persialainen)
Kun vääryys vallitsee kaikkialla, se käy oikeudesta. (Persialainen)
Kuolemaa vastaan ei auta muu kuin synnyttäminen. (Afrikkalainen)
Kupillinen kahvia voi olla alku elinikäiselle ystävyydelle. (Turkkilainen)
Kurjat juhlat, ellei mitään särkyisi, sanoi eukko, kun hänen miehensä niskansa taittoi. (Länsijyllantilainen)
Kurkistat majan taakse ja näet isoisän humalassa. = Ei pidä olla liian tungetteleva. (Afrikkalainen, Ambo)
Kuttua katsotaan jos kiliä ostetaan. (Afrikkalainen)
Kuu ei piittaa koirien haukunnasta. (Italialainen)
Kuuntele miestä ennen, kuin vastaat - kuuntele useampia, ennen kuin tuomitset.(Tanskalainen)
Kuuntele omantuntosi ääntä, niin ilman ruokaa jäät. (Kiinalainen)
Kuu paistaa, mutta se ei lämmitä. (Ukrainalainen)
Kyllä minun juomisestani puhutaan, mutta koskaan ei ajatella minun janoani. (Skotlantilainen)
Kyllä se vieras muistetaan joka ruukun särki. (Afrikkalainen, Kweli)
Kymmenestä kaljupäisestä miehestä on yhdeksän epärehellistä, ja se kymmenes on tyhmä. (Kiinalainen)
Kyyneleet ovat sielulle kuin saippua iholle. (Juutalainen)
Kärpäset tuntevat maitomiehen parran. (Arabialainen)
Kärsivällisyys on aasien hyveellisyyttä. (Ranskalainen)
Käärme pelkää ihmistä, ihminen pelkää käärmettä. (Afrikkalainen, Tsonga)
Köyhyys ei ole pahe. (Latinalainen)
Köyhyys tulee Jumalalta, mutta ei likaisuus.(Jiddiskielinen)
Lahjat pitää ojentaa, ei heittää. (Tanskalainen)
Lainaaminen on köyhyyden esikoinen. (Afrikkalainen, Ful)
Laki on kolme päivää vanhempi kuin maailma. (Eestiläinen)
Lapset kasvavat isoiksi ilman vanhempiaankin. (Japanilainen)
Lapset ovat taivaaseen johtava silta. (Persialainen)
Laske sormesi puristettuasi kreikkalaisen kättä. (Albanialainen)
Lihava porsas tonkii leseet hajalle. = Kylläinen haaskaa ruokaa. (Afrikkalainen, Tsonga)
Lohduttajan päätä ei koskaan särje. (Intialainen)
Luota Jumalaan, mutta pane kamelisi liekaan. (Persialainen)
Lupaus ei ole anti, voide ei ole kauneus. (Afrikkalainen, Basa)
Luulin nähneeni kaksi ihmistä, mutta siinä olivatkin vain mies ja hänen vaimonsa. (Venäläinen)
Löytämisen ilo on arvokkaampi kuin se mitä löytää. (Persialainen)
Madot syövät happamankin omenan. (Puolalainen)
Markkinahumussa on rahaa, mutta kirsikkapuun alla on rauhaa. (Japanilainen)
Matkustaminen on esimakua helvetistä. (Turkkilainen)
"Meillä kahdella on paljon pohdittavaa", sanoi täi filosofin päälle. (Saksalainen)
Mene hakemaan perintösi, niin saat kukaties maksaa hautajaiset. (Jiddiskielinen)
Menestyksen ovessa on kyltti:"Vedä". Työnnä." (Jiddiskielinen)
Metsässä sataa kahdesti. (Saksalainen)
Miehen kauneus on hänen älyssään, naisen äly hänen kauneudessaan. (Arabialainen)
Mielistelijä ei saa menettää malttiaan. (Jiddiskielinen)
Mies on perheen pää, nainen kaula, joka päätä heiluttaa. (Venäläinen)
Mikä on otsaasi kirjoitettu, sitä et pääse pakoon. (Arabialainen)
Mikä on raskasta kestää, sitä on suloista muistella. (Portugalilainen)
Mikä on ollut muodissa kerran, tulee muotiin uudestaan. (Japanilainen)
Mikään ei vanhene vikkelämmin kuin hyvä teko. (Ranskalainen)
Millainen lintu, sellainen laulu. (Latinankielinen)
Millainen mies, sellainen työ. (Unkarilainen)
Miniällä ei ole kieltä eikä anopilla omaatuntoa. (Kurdilainen)
Minkä kuulet, unohdat. Minkä näet, muistat. Minkä teet, opit. (Kiinalainen)
Minkä nuorena oppii, se on kuin kiveen kaiverrettu, minkä vanhana oppii, se on kuin veteen piirretty. (Arabialainen)
Minkä tuleen kadotat, sen tuhkasta löydät. (Martiniquenilainen)
Minä ja veljeni serkkua vastaan, minä ja serkkuni vierasta vastaan. (Arabialainen)
Minä kiroan lastani mutta en halua kenenkään sanovan: Aamen. (Arabialainen)
Missä on tahtoa on myös tie. (Ranskalainen)
Missä rakkaus kurkistaa ikkunasta, siellä kurjuus poistuu ovesta. (Puolalainen)
Missä yksi viisas, siellä kaksi onnellista. (Saksalainen)
Mistä susi on kerran löytänyt karitsan, sinne se palaa etsimään uutta saalista. (Ranskalainen)
Mittaa tuhat kertaa ja leikkaa kerran. (Turkkilainen)
Mitä enemmän lakeja, sitä vähemmän oikeutta. (Saksalainen)
Mitä isompi katto, sitä enemmän lunta se kerää. (Persialainen)
Mitä isompi pää, sitä kovempi päänsärky. (Persialainen)
Mitä useammin kysyt, onko pitkä matka perille, sen pidemmältä tie tuntuu. (Maorilainen)
Mitään taakkaa ei ole niin raskasta kantaa kuin salaisuutta. (Ranskalainen)
Moni surkuttelee ulkonäköään, mutta kukaan ei älyään. (Jiddiskielinen)
Muisti on naisten lailla yleensä uskoton. (Espanjalainen)
Munakasta ei voi tehdä rikkomatta munia. (Ranskalainen)
Myllynkivi ei sammaloidu. (Saksalainen)
Nainen on tuli; jos sitä tarvitset, ota vain vähän. (Afrikkalainen)
Nainen puhuu yhdelle, katselee toista ja ajattelee kolmatta. (Intialainen)
Naisen hiuksista solmittu köysi sitoo norsunkin. (Japanilainen)
Naisen kauneus on Jumalan kirkkauden säteilyä. (Persialainen)
Naisen neuvo ei ole paljosta kotoisin, mutta tyhmä se joka ei ota sitä varteen. (Englantilainen)
Naiset ovat silmien paratiisi, kukkaron kiirastuli ja sielun helvetti. (Espanjalainen)
Ne rakastavat liikaa jotka rakkauteen kuolevat. (Englantilainen)
Nouse vuorelle ja aloita uusi elämä. (Kiinalainen)
Nukkukaa nopeammin me tarvitsemme tyynyt. (Jiddiskielinen)
Nukkuvalla leijonalla on hampaat. (Afrikkalainen, Tsonga)
Nuorina naiset rypäleitä, vanhoina rusinoita. (Saksalainen)
Näe suuret linjat, tee pieniä asioita. (Kiinalainen)
Nälkä ajaa krokotiilin vedestä. (Afrikkalainen, Sotho)
Nälkä on piilossa jyväaitan alla. (Afrikkalainen, Sotho)
Näyttäkää hänelle kuolema, niin hän tyytyy kuumeeseen. (Persialainen)
Oikeamielisyys on jumalanpalvelusta suurempi. (Intialainen)
Ole kärsivällinen - aikanaan munakin kävelee. (Afrikkalainen)
Olutruukun suuntaan ei viskellä kiviä. (Afrikkalainen, Ga)
Olut sisään, äly ulos. ( Tanskalainen)
Oman lapsesi kolttosen salaat, minun lapseni kolttosen kuulutat koko kylälle.(Afrikkalainen, Mongo)
Omatunto on ihmisen pikku kuningas. (Afrikkalainen, Ruanda)
Omena päivässä pitää lääkärin loitolla. (Englantilainen)
On helpompaa puhua kuin sanoa jotain. (Unkarilainen)
On helpompi kyläillä ystävien luona kuin asua heidän kanssaan. (Kiinalainen)
On hyvä asia omistaa ovi, joka ei narise, ja vaimo, joka vaikenee. (Puolalainen)
On hyvä olla ystäviä sekä taivaassa että helvetissä. (Englantilainen)
On kuin vääräuskoisten hautausmaa: pinnalla puutarha ja maan alla tuli. (Arabialainen)
Oksanpahka tärvelee kirveen, nälkä rakkauden. (Afrikkalainen, Efik)
Onnea ja sateenkaarta ei näe oman talon yllä, ainoastaan vieraan. (Saksalainen)
Onnen ja sateenkaaret näemme vain naapurimme katon yllä, mutta emme omamme. Onni kolkuttaa usein, mutta sitä ei lasketa sisälle. (Saksalainen)
Onni ei ole hevonen, ei sitä voi valjastaa. (Venäläinen)
Onni on lasia, jos se kovin kimaltaa, se särkyy. (Arabiankielinen)
Onpa ilkeä eläin - puolustautuu kun sen kimppuun käydään. (Ranskalainen)
On parempi pitää piru ulkona kuin ajaa se ulos. (Skotlantilainen)
On turha syyttää peiliä, jos naama on vino. (Venäläinen)
On turvallista kaakattaa vasta, kun muna on munittu. (Sveitsiläinen)
Ontuva on sankari raajarikon seurassa. (Intialainen)
On vaikeaa hankkia ystävä vuodessa, mutta helppo menettää tunnissa. (Kiinalainen)
On vain kaksi hyvää ihmistä - toinen on jo kuollut, toinen ei ole vielä syntynytkään. (Kiinalainen)
Ota ihminen ystäväksi vasta sitten, kun olet tapellut hänen kanssaan. (Arabiankielinen)
Ota rahaa lainaksi ja lupaa maksaa takaisin pääsiäisenä, niin paastonaika tuntuu lyhyeltä. (Italialainen)
Otimme käärmeen lukuun, mutta skorpioni ei tullut mieleen. (Arabialainen)
Paise paranee, kun se avataan. (Afrikkalainen, Tsonga)
Paljon lapsia, paljon hautoja. (Afrikkalainen, Tonga)
Paras aika istuttaa puu oli kaksikymmentä vuotta sitten. Toiseksi paras aika on nyt. (Kiinalainen)
Paras puhuja on se joka saa ihmiset näkemään korvillaan. (Arabialainen)
Parempi että vesi kaatuu kuin että ruukku särkyy. (Afrikkalainen)
Parempi hidas varma kuin nopea epävarma. (Afrikkalainen)
Parempi kantaa syntisen kuin ulkokullatun nimeä. (Tanskalainen)
Parempi koirana rauhan aikana kuin miehenä sodassa. (Kiinalainen)
Parempi kuivunut banaaniviljelys kuin ei mitään. (Jamaikalainen)
Parempi menettää vähän rahaa kuin vähän ystävyyttä. (Madagaskarilainen)
Parempi muna suussa kuin kana häkissä. = Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. (Afrikkalainen, Hausa)
Parempi muna tänään kuin kana huomenna. = Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. (Arabialainen)
Parempi nähdä maailmaa kuin sulkea siltä silmänsä. (Afrikkalainen)
Parempi rakentaa siltoja kuin muureja. (Afrikkalainen)
Parempi rikkaan miehen orjana kuin köyhän vaimona. (Intialainen)
Parhaista ystävistäsi pääset selville, jos podet pitkään reumatismia. (Jamaikalainen)
Peitetty liekki on tulisin. (Ranskalainen)
Pelin lopussa kuningas ja sotilas palaavat samaan laatikkoon. (Intialainen)
Pelko antaa järkeä tyhmällekin. (Ranskalainen)
Pelkuri kuolee kolmesti joka päivä. (Komilainen)
Pensasaita välissä pitää ystävyyden vihreänä. (Ranskalainen)
Perinnöllistä kuin puujalka. (Englantilainen)
Petolinnut eivät laula. (Saksalainen)
Pienen miehen ei auta piiloutua pienen miehen selän taa. (Afrikkalainen, Kirundi)
Pienimmänkin siemenen sisällä on elämän kipinä. (Kiinalainen)
Piru houkuttelee kaikkia muita ihmisiä, mutta laiskat houkuttelevat pirua. (Turkkilainen)
Pitkä ikä ei vie haudan ohi. (Afrikkalainen, Ewe)
Pitkäkin matka täytyy aloittaa yhdellä askelella. (Kiinalainen)
Pitää särkeä kuori päästäkseen käsiksi hedelmään. (Ranskalainen)
Platon on minulle rakas, totuus vielä rakkaampi. (Roomalainen)
Pohjimmainen ei putoa. (Afrikkalainen, Tsonga)
Poissaolevat ovat aina väärässä. (Ranskalainen)
Puhdas omatunto on pehmein päänalunen. (Ranskalainen)
Punanenäinen mies ei ehkä ole juoppo, mutta aina häntä sellaiseksi mainitaan. (Kiinalainen)
Puu joka taipuu ei taitu tuulessa. (Afrikkalainen, Haya)
Puuvanhus vihertää joka kevät, mutta ihminen on vain kerran nuori. (Kiinalainen)
RAHALLA
voi ostaa talon, muttei kodikkuutta;
voi ostaa sängyn, muttei unta;
voi ostaa kellon, muttei aikaa;
voi ostaa kirjan, muttei taitoa;
voi ostaa aseman, muttei kunnioitusta;
voi maksaa lääkärin, muttei terveyttä;
voi ostaa sielun, muttei elämää;
voi ostaa seksiä, muttei rakkautta. (Kiinalainen)
Raha on kuin vieras: se tulee ja menee. (Afrikkalainen, Malagasy)
Rahatta ei voi mennä minnekään, ei edes kirkkoon. (Kroatialainen)
Rakkaalla ei ole näppylöitä. (Afrikkalainen)
Rakkauden ovi on vaikea avata ja vaikea sulkea. (Kiinalainen)
Rakkaus on liekaköydestä pääsyt aasi. (Afrikkalainen, Ful)
Rakkautta, savua ja kamelilla ratsastavaa miestä ei voi kätkeä. (Arabialainen)
Ratkaiskoon miekka ellei viisaus osaa. (Arabialainen)
Rehelliset harmaantuvat, muut kaljuuntuvat. (Unkarilainen)
Roomaa ei rakennettu päivässä. (Italialainen)
Rumuus pitää naisen siveänä. (Arabialainen)
Runoilijoille ja sioille ei anneta arvoa ennen kuin ne ovat kuolleet. (Italialainen)
Ruoskalla ei aasia saa muuttumaan hevoseksi. (Persialainen)
Ruukku iski kiveen - voi ruukkua; kivi iski ruukkuun - voi ruukkua. (Arabialainen)
Saatanan ystävyys ulottuu vankilan portille. (Turkkilainen)
Sade on rasvaa. (Afrikkalainen, Tsonga), joka viittaa sateen välttämätömyyteen.
Saidalla isällä on tuhlaajapoika. (Ranskalainen)
Sairaan huokaukset, puoskarin leipä. (Afrikkalainen, Nkundo)
Saituri on varas. (Afrikkalainen, Kafir)

Saituus on ainut intohimo joka ei koskaan vanhene. (Espanjalainen)
Saituus on kaiken puutetta. (Italialainen)
Sammuta lyhty, niin kaikki neidot ovat yhtä kauniita. (Saksalainen)
Sana sanalta suuret kirjat tehdään. (Ranskalainen)
Sanat ovat helppoja, ystävyys vaikeaa. (Ugandalainen)
Sanat tulisi punnita eikä laskea. (Jiddiskielinen)
Se jota käärme on purrut, pelkää nuoranpätkääkin. (Persialainen)
Se on paras profeetta joka arvaa parhaiten.(Kreikkalainen)
Se ovi on hyvin suljettu jonka voi jättää auki. (Kiinalainen)
Se tietää vähän todellisesta rakkaudesta, joka siitä aina puhuu. (Intialainen)
Sieluunsa saa rauhan, kun lakkaa toivomasta. (Arabialainen)
Siitä raavitaan mihin on purtu. (Afrikkalainen, Ewe)
Silmät uskovat itseään, korvat toista ihmistä. (Saksalainen)
Sinun on otettava asiat vastaan sellaisina kuin ne tapahtuvat, mutta yritä saada ne tapahtumaan siten kuin haluaisit ottaa ne vastaan. (Saksalainen)
Sokea joka näkee on parempi kuin näkevä joka on sokea. (Persialainen)
Sokeakin rahan näkee. (Kiinalainen)
Sokea nojasi seinään ja sanoi: "Tähän maailma päättyy." (Kreikkalainen)
Sokea on mutta tyttöjä tirkistelee. (Arabialainen)
Sokeri kielellä lievittää sydämen karvautta. (Juutalainen)
Sulhaseksi vaikka puupökkelö, kunhan ei tarvitse ilman olla. (Arabialainen)
Sunnuntaina syntynyt lapsi ei koskaan kuole ruttoon. (Ranskalainen)
Suosikkinsa hyeena syö ensimmäiseksi. (Afrikkalainen, Ruanda)
Susi vaihtaa karvaa, ei luontoaan. (Bulgarialainen)
Suudelma ilman viiksiä on kuin muna ilman suolaa. (Espanjalainen)
Suuressa paiseessa on paljon mätää. (Korealainen)
Suuri kaupunki, suuri yksinäisyys. (Latinalainen)
Suurinta on äidinrakkaus, sitten koiran, sitten rakastetun. (Puolalainen)
Synnin tekeminen on katumuksen paras vaihe. (Arabiankielinen)
Syvässä vedessä kahlataan seipään kanssa. (Afrikkalainen, Zigula) = Vaikeankin työn mahdollisuutta on kokeiltava.
Syö mitä tahdot, mutta pukeudu niin kuin toisetkin. (Arabialainen)
Sängyn lämpö ei saa pataa kiehumaan. (Italialainen)
Sänky on lääkettä. (Venetsialainen)
Talo ilman vaimoa on ruumis vailla sydäntä. (Puolalainen)
Tappajaleijona ei karju. (Afrikkalainen, Kafir)
Terveellä on monia toivomuksia, sairaalla vain yksi. (Intialainen)
Tie on kuningas. (Afrikkalainen)
Tie tulee tutuksi kävelemällä, työt niitä tekemällä. (Kiinalainen)
Tietää liikaa on samaa kuin vanhentua ennen aikojaan. (Venäläinen)
Toinen suupala ei ole koskaan ensimmäisen veroinen. (Serbokroatialainen)
Toiset ajat, toiset tavat. (Ranskalainen)
Totuus ja öljy nousevat aina pintaan. (Espanjalainen)
Totuus on orpo. (Saksalainen)
Totuutta eivät kerro muut kuin lapset ja hullut. (Espanjalainen)
Tuhatkaan kirousta ei paitaa revi. (Arabialainen)
Tulee niin paha aika, että faraotakin muistellaan hyvällä. (Arabialainen)
Tuli on talven hedelmä. (Arabialainen)
Tunnusta syntisi, saat puolet anteeksi. (Länsieurooppalainen)
Turhuus kukkii, muttei tee hedelmää. (Espanjalainen)
Turvallisella polulla peto yllättää.(Afrikkalainen, Oji)
Tuulet puhaltavat toisin kuin laivat tahtoisivat. (Arabialainen)
Tuulilla on korvat. (Afrikkalainen, Ga) = Seinillä on korvat (Suomalainen)
Tyhjä kannu ui pinnalla. (Saksalainen)
Tyhjä talo on melua täynnä. (Baskilainen)
Tyhmimmillä talonpojilla on isoimmat perunat. (Saksalainen)
Tyhmästä päästä joutuvat jalat kärsimään. (Arabialainen)
Tyly sana on iskua tuskallisempi. (Intialainen)
Työläintä on olla joutilas. (Jiddiskielinen)
Tämänpäiväinen liha, eilinen leipä ja viimevuotinen viini antavat hyvän terveyden. (Espanjalainen)
Tärkeimmät asiat ensin. (Englantilainen)
Ukonilma tekee varkaasta rehellisen. (Italialainen)
Ulkona koira ja mies, sisällä nainen ja kissa. (Venäläinen)
Usko onneesi, niin saavutat sen. (Arabiankielinen)
Vaatimattomuuden vihollisia ovat rakkaus ja sairaus. (Espanjalainen)
Vaikka ystäväsi olisi hunajaa, älä syö häntä kokonaan. (Arabiankielinen)
Vain ensimmäinen pullo on kallis. (Ranskalainen)
Vain hevoset tekevät työtä ja nekin kääntävät sille selkänsä. (Amerikkalainen)
Vain kaatuessaan oppii taas nousemaan ylös. (Kurdistanilainen)
Valoa on enemmän kuin ikkuna näyttää. (Venäläinen)
Vanhalle leijonalle koirat nauravat. (Arabialainen)
Vanhapiika on lähettämättä jäänyt kirje. (Unkarilainen)
Vapaaehtoinen kantamus ei ole taakka. (Italialainen)
Vanhemmuus on helveteistä suloisin. (Arabialainen)
Varas, jolla ei ole tilaisuutta varastaa, pitää itseään rehellisenä miehenä. (Hebreankielien)
Varis matkusti ulkomaille ja tuli takaisin ihan yhtä mustana. (Englantilainen)
Varovaisuus ei varjele kohtalolta. (Arabialainen)
Vasta uuden hallitsijan aikana käsittää vanhan arvon. (Burmalainen)
Velka ja virtahevon jäljet säilyvät. (Afrikkalainen, Tiv)
Velka on miehen ruoska. (Turkkilainen)
Velvollisuuus on helppo tuntea: se on se, jota ei halua täyttää. (Englantilainen)
Venäläinen valjastaa kauan, mutta ajaa nopeasti. (Venäläinen)
Verta ei voi pestä pois verellä. (Persialainen)
Vesi on profeetan juoma. (Hollantilainen)
Vieras lyö naulan seinään, vaikka viipyisikin vain yhden yön. (Puolalainen)
Viha valvoo, kun ystävyys nukkuu. (Ranskalainen)
Viisaalta ihmiseltä kysyminen on viisauden alku. (Saksalainen)
Viisaan yksi päivä on arvokkaampi tyhmän koko elämää. (Arabialainen)
Viisas matkamies jättää sydämensä kotiin. (Afrikkalainen, Tsonga)
Viisas päättelee itse, tyhmä seuraa yleistä mielipidettä. (Kiinalainen)
Viisas unohtaa loukkaukset niin kuin kiittämätön hyvät teot. (Kiinalainen)
Votka on viinin täti. (Venäläinen)
Vuode on köyhän miehen ooppera. (Italialainen)
Vuohipaimenet ovat kunniassa kunnes lehmipaimenet tulevat. (Afrikkalainen, Ambo)
Vuohi ripustetaan naulaan omasta koivestaan. (Arabialainen)
Yksikin hyvä ihminen lisää maan päälle on parempi kuin enkeli lisää taivaassa.(Kiinalainen)
Yksi isä elättää yhdeksän lasta, yhdeksän lasta ei elätä yhtä isää. (Turkkilainen)
Yksi kaivaa kaivon, monet juovat siitä vettä. (Afrikkalainen, Pedi)
Yksi kokenut mies on arvokkaampi kuin sata taitavaa. (Vietnamilainen)
Yksi mies ei voi työntää kuunaria mereen. (Suahilinkielinen)
Yksinäinen ihminen on joko jumala tai paholainen. (Latinalainen)
Yksinäinen vaeltaja on pian suden saalis. (Ranskalainen)
Ylistä nuoruutta niin se kukoistaa (Irlantilainen)
Yksi vaimo lämmittää sydämen, toinen kattilan. (Afrikkalainen, Galla) = Mies tarvitsee kaksi vaimoa, kauniin ja rikkaan.
Ystäviemme ystävät ovat meidän ystäviämme. (Ranskalainen)
Ystävän lyömä haava on parantumaton. (Afrikkalainen, Giryama)
Ystävän takia on kuoltava, vihollisen takia elettävä. (Turkkilainen)
Ystäväsi on toisenkiin ystävä. (Afrikkalainen, Herero) = varoitus salaisuuksien puhumisesta.
Ystävättä jää se joka virheetöntä ystävää etsii. (Turkkilainen)
Ystävätön elämä on kuin vasen käsi ilman oikeaa. (Arabialainen)
Yö ei ole kenenkään ystävä. (Saksalainen)
Äitiinsä voi luottaa, vaikka hän olisi hyeena. (Arabialainen)
Älä heitä kiveä lokaveteen, se roiskahtaa sinun päällesi. (Turkkilainen)
Älä hätyytä kärpästä ystäväsi otsalta kirveellä. (Kiinalainen)
Älä hätäile hätätilanteessa. (Kiinalainen)
Älä koskaan luota laihaan kokkiin. (Amerikkalainen)
Älä koskaan sano: Lähde, en ikinä juo vettäsi. (Ranskalainen)
Älä ota apinaa rahan takia - raha menee ja apina jää. (Arabialainen) = puolison valinta.
Älä sano kyselevää lasta tyhmäksi. (Afrikkalainen, Ewe)
Älä sure, et sinä ennen kuolemaasi kuole. (Venäläinen)
Aamun, Jeesus, anna tulla, aamulla hyvät sanomat!
Aamun virkku, illan torkku, se tapa talon pitää.
Aamurusko päivän alku, toivo alku autuuden.
Aamusta päivä pisin on.
Ahkeruus kovan onnen voittaa.
Ahkeruus on onnen äiti, sillä on vara vaivassakin.
Ahneella on paskanen loppu.
Ahneus kasaa, kuolema tasaa.
Aidan takana ruohokin on vihreämpää.
Aika menee arvellessa, päivä päätä käännellessä.
Aina roiskuu, kun rapataan.
Alku aina hankala, lopussa kiitos seisoo.
Anna pirulle pikkusormes, se ottaa koko käden.
Annettu mikä tarjottu.
Anoin - ei annettu.
Otin itse - ei toruttu.
Anoppi talossa pirtin pesi, vaikka ei kotonakaan ollut.
Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin.
Arvonsa mies ansaitseepi vaan ei liikaa ylistystä.
Ase miestä myöten.
Asialla on kaksi puolta.
Aurinko on hyvä kello.
Aurinko paistaa niin hyville kuin pahoillekin.
Auta miestä mäessä, älä huttuvadissa.
Auta miestä mäessä, älä mäen alla.
Auto vie ja tuo, mutta ei rikkaaksi tee ketään.
Autuaita ovat puupäät sillä he eivät huku.
Ei aamusella tiedä, kuinka lystiä illalla on.
Ei aatelinen eikä krapu menesty Pohjolassa.
Ei ahkera hätään joudu, kerkeeväinen kerjäämään.
Ei auta itku markkinoilla.
Ei elävä kuolevansa usko.
Ei haukku haavaa tee.
Ei haukkuva koira pure.
Ei hiiri heinäkuorman alle kuole.
Eihän ikävä tapa vaikka se vähän kivuttaa.
Eihän Jumala kiellä suuria ajattelemasta.
Eihän korppi korpilta silmää puhkaise.
Ei ilman toimeenkaan tule, ettei yhtä kertaa päivässä hullutella saa.
Ei Jumala kiirettä luonut.
Ei järkeä kauhalla päähän ajeta.
Ei kaikki kultaa, mikä kiiltää.
Ei kaikkea saa muille sanoa, että itsekin jotakin tietää.
Ei kaksi kolmannetta.
Ei kala miestä hae, jollei mies kalaa.
Ei kalu kylässä parane.
Ei kannata tuhlata ruutia variksiin.
Ei kannettu vesi kaivossa pysy.
Ei kateen kontti ole koskaan täysi.
Ei kelpaa köyhän anti rikkaalle.
Ei ketään kukkaro kaulassa hirtetä.
Ei koreudesta monta velliä keitetä.
Ei kukaan itsekseen riitele.
Ei kukaan ole kuurompi kuin se, joka ei tahdo kuulla.
Ei kukaan ole seppä syntyissänsä.
Ei kukaan voi vahingossa veräjällä seistä.
Ei kukko käskien laula.
Ei kylväjä onnestansa tiedä.
Ei kysyvä tieltä eksy.
Ei kädet ristissä rikkaiksi tulla.
Ei köyhyys ole ilo, vaikka se välistä naurattaa.
Ei köyhänkään suu tuohesta ole.
Ei köyhän laina kauvaksi kerkee.
Ei lapselle kahvia, eikä varsalle kauroja.
Ei lapsi lapsi ole vaan lapsenlapsi vasta lapsi on.
Ei lautamies ole laitamies, eikä laitamies lautamieheksi menekään.
Ei Luojakaan laiskoja elätä.
Ei lämmin luita riko.
Ei makeata mahan täydeltä.
Ei melatta merelle.
Ei me ylpeitä olla, vaikka ollaan köyhiä.
Ei munaa munaan vaihdeta.
Ei ne kaikki miehiä ole, jotka pöksyjä kantavat.
Ei niin pahaa,
ettei joku kiitä;
ei niin hyvää,
ettei joku laita.
Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.
Ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli.
Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä.
Ei nöyrän kaulaa katkaista.
Ei oikea mies puhu paitsi kun kysytään.
Ei ole koiraa karvoihin katsominen.
Ei ole muuta sivistystä saanut kuin rokotuksen.
Ei ole synti olla savolainen, mutta se on iso häpeä.
Ei ole ämmän ähkymistä,
koska on äijän pää sylissä,
äijän pää parmahilla.
Ei omena kauas puusta putoa.
Ei oo lasta itkemätöntä eikä kangasta katkeematonta.
Ei oppi ojaan kaada.
Ei parta pahoille kasva.
Ei paska punniten parane.
Ei pidä mennä merta edemmäs kalaan.
Ei pidä viskellä kiviä, jos istuu lasikaapissa.
Ei pisara meressä tunnu.
Ei puku tee pyhimystä.
Ei puu ensi lyönnillä kaadu.
Ei ryyppy miestä kaada, jos ei mies ryyppyä.
Ei sanottu sana suuhun palaa.
Ei savua ilman tulta.
Ei se helvettikään niin kuuma ole kuin pappi saarnaa.
Ei se eilisen teeren poika ole.
Ei se lapsi ikinä itse kävele, jota aina talutetaan.
Ei se oo lapsi eikä mikään joka ei kolmen markan edestä pahaa tee.
Ei se paljon valehtele, joka puolet valehtelee.
Ei se pelaa joka pelkää.
Ei siitä sydän kuole, mitä ei silmä näe.
Ei silmä osaa ota.
Ei sitä kadu kun nuorena komeilee, naidessa sen takaisin saa.
Ei sotamieskään sika ole, jos ei kovin suuri herrakaan.
Ei sota sanomittaan mene.
Ei sota yhtä miestä kaipaa.
Ei sovi suopetäjä korpikuusen kumppaniksi.
Ei susi silmiänsä häpee.
Ei suuret sanat suuta halkase.
Ei syntyvä sijaa katso.
Ei syyhyttä saunaan.
Ei sää sääreen tartu.
Ei talosta lähdetä kuin torpasta.
Ei taudin jalat kopsa.
Ei terve ruumis työtä kaipaa.
Ei tule tuohesta takkia eikä akasta pappia.
Ei tuli kylläänny.
Ei tyhjä lato kattoa kaipaa.
Ei tyhjä säkki pystyssä pysy.
Ei työ tekemällä lopu.
Ei työtä kenenkään hävetä tarvitse.
Ei tähän maailman aikaan ole enää entisellään kuin uni ja nälkä.
Ei vahinko yksinään tule.
Ei vanha koira istumaan opi.
Ei vanhuus mieltä anna vaan opettaa hiljaa kävelemään.
Ei vedessä veneen jäljet tunnu.
Ei velka mätäne.
Ei vierivä kivi sammaloidu.
Ei viidestä viisaasta yhteen ole.
Ei viikate heiniä valitse.
Ei väkisin vihille viedä.
Eivät järki ja tukka viihdy samassa päässä.
Ei yhtä ilmaa iäksi.
Ei yks akka riitele eikä yks puu pala.
Ei yksinäinen puu valkeeta ota.
Enemmän päiviä kuin kakkaroita.
Enempi on maailmaa kuin ikkunasta näkyy.
En minä ittelleni taho vaan kaverille, sano jätkä ku töitä kysy. (Saamelainen)
Ennen kesä lehmättä kuin joulu akatta.
Ennen kurki kuolee kuin suo sulaa.
Ennen maa repeää kuin huora häpeää.
Ennen mies maansa myö kuin sanansa syö.
Ennen vartioi kapan kirppuja kuin uskotonta akkaa.
Ennen virsta väärää kuin vaaksa vaaraa.
Ensimmäinen hullunmerkki, jos luulee itseään viisaaksi.
Ensimmäinen päivä on pahin hirressäkin.
Ensin mies tutkitaan, sitten vasta hutkitaan.
Ensin tupa ja takka, sitten vasta akka.
Eteenpäin elävän mieli.
Etehen elävän mieli, kuollut taakse katsokohon.
Haista ensin, maista sitten.
Halsua on pieni kappeli, jossa pappi ja lukkari tappeli.
(Lienee saanut alkunsa todellisesta tapahtumasta)
Hedelmistään puu tunnetaan.
Helposti saatu on helposti menetetty.
Herranen ruumis, vaikka on huonot vaatteet.
Herra on herra helvetissäkin.
Herra se on herrallakin.
Herrathan ne työn tekis jos se herkkua oes.
Herroille ja hulluille ei pidä näyttää keskeneräistä työtä.
Hiiri pitkän säästön syö.
Hiljaa hyvää tulee, ajatellen aivan kaunis.
Hiki laiskan syödessänsä, vilu työtä tehdessänsä.
Himo on hiirelläkin.
Hitaita herrain kiiruut.
Hukkaan meni hyvät humalat.
Hukkuva tarttuu oljenkorteenkin.
Hulluja on 99 eri lajia ja kärrihurjat erittäin.
Hulluna on hyvä olla kun ei vain järki puutu.
Hullun eväs ensin syödään.
Hullu niin kylpee, että nahka lähtee.
Huokaa sydän, älä halkea!
Huono paimen, joka sutta rakastaa.
Huono työ tulee kalliksi.
Huvinsa kullakin.
Hynninen hyvä minusta, min' hyvä Hynnisestä.
Hyvin on pullat uunissa, ei pala ei paistu.
Hyvä antaa vähästäänkin, paha ei paljostakaan.
Hyvä kello kauas kuuluu.
Hyvä kettu ei koskaan syö naapurin kanoja.
Hyvä on koti olemassa kun kaupungista tulee.
Hyvä on toisen housuilla tuleen istua.
Hyöri, pyöri, piikaseni,
niin kauan kunis ukon saat
- makaa sitten kuin mallatsäkki!
Hätä ei lue lakia.
Hätäkös tässä valmiissa maailmassa.
Hätä neuvot keksii.
Ihminen päättää, Jumala säätää.
Ihminen se pappikin on.
Ilmaiseksi saatu henki, läksipä se aamusta tai illasta.
Ilmankos äly niin kallista on, kun sitä aina tarvitaan.
Ilman siipiä ei lintukaan voi lentää.
Ilo ilman viinaa on teeskentelyä.
Ilossa elää pitää, vaikka päivän vähemmän.
Ilta on aamua viisaampi.
Isot varkaat vaunulla ajaa, pienet linnassa istuu.
Isäntä on aina vieraan väärtti.
Itku ei auta markkinoilla.
Itku pitkästä ilosta.
Itselleen sika kiusaa tekee, kun purtilonsa kaataa.
Joka antaa pahalle pikkusormen, se vie koko käden.
Joka ei nuorena työtä tee, se vanhana kerjää.
Jokainen itsensä, Jumala kaikkien puolesta.
Jokainen on oman onnensa seppä.
Jokainen pisara muovaa kiveä.
Jokaisesta linnusta oma pesä on kaunein.
Jokaista juhlaa seuraa arki.
Joka härillä kyntää, se häristä haastaa.
Joka kauan elää, se paljon näkee.
Joka kerran keksitään, sitä aina arvellaan.
Joka kesän kuokkii, sitä Jumala talven ruokkii.
Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.
Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.
Joka muotoansa moittii, se Luojaansa laittaa.
Joka onkimalla ellää, se kitumalla kuolee. (Saamelainen)
Joka on nuorena nopea, se on virkku vanhanakin.
Joka on valmistanut saunan, vihtokoon itse.
Joka paljon lupaa, se vähän antaa.
Joka pian uskoo, se pian petetään.
Joka pierun ilmaisee, on pierun isä.
Joka suotta suuttuu, se lahjatta leppyy.
Joka syyttä suuttuu, se lahjatta leppyy.
Joka toiselle hyvän suopi, se itselle siunausta luopi.
Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa.
Joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään.
Joka viimeksi nauraa, se parhaiten nauraa.
Joko rauha taikka rauta.
Jonka jalka kapsaa, sen suu napsaa.
Jonossa kuin köyhän talon porsaat.
Jos antaa pirulle pikkusormen, se ottaa koko käden.
Jos ei olis akkoja, ei maailma pysyisi.
Jos ei tärppee, niin mato siästyy.
Jos ei viina, terva ja sauna auta, niin tauti on kuolemaksi.
Jos hiirellä on vain yksi kolo, se on pian hukassa.
Jos kaikki tutkittaisiin, niin kaikki myös hutkittaisiin.
Jos koiran rukous tulisi kuulluksi, taivaasta sataisi luita.
Jos mies muistaa maata, niin maa muistaa miestä.
Jos olutta olisi kyllin, olisi kyllä ystäviä.
Jos onni kääntää selkänsä, se ei ole ainoa.
Jos on Ruotsi ruokaisempi, niin on Suomi suloisempi.
Jos työ herkkua olisi, niin herrat tekisivät sen itse.
Jota koulu kovempi, sitä pappi parempi.
Jota koulumestari kovempi, sitä oppi selkeämpi.
Jouluna jottain saadaan.
Jumala antaa sataa niin hyville kuin pahoillekin.
Juo viinaa, älä mieltäs!
Jäljestään jäniskin tunnetaan.
Järkeä kerjätessäkin tarvitaan, ettei kahta kertaa samaan porttiin mennä.
Järki ja tukka eivät viihdy samassa päässä.
Kahden kauppa, kolmannen korvapuusti.
Kahvi kuumana, tyttö nuorena.
Kahvi on hyvää aamulla ja sitten koko päivän.
Kaikkea muuta mies katuu,
vaan ei nuorna naimistansa
eikä varhain nousemistansa.
Kaikkien mieli kalaankin tekee, vaikka ei ole verkkoa eikä venettä.
Kaikkia meitä hassuttaa mutta eri lailla kutakin.
Kaikkia sitä nälässä syödään, sano Kemin kalamies ku oululaisen silakoita syövön näki. (Saamelainen)
Kaikki liha pelkää kuria.
Kaikki on kaunista, kun vaan silmät tottuu.
Kaikkiruokainen köyhän lapsi.
Kaino mies ei saa kaunista akkaa.
Kaksi kärpästä samalla iskulla.
Kaksi suomalaista ei tulkkia tarvitse.
Kaksi tapaa vierahalla: toinen tulla, toinen mennä.
Kana on munaa viisaampi.
Kansan käsi on karttuisa.
Kateus vie kalan merestä.
Kaukaa se on vesikin makeampi.
Kauniskaan häkki ei anna linnulle ravintoa.
Kaunista kaikki klähmivät, ruman minä otan.
Kaunis ääni mutta ammuvainaan nuotti.
Kaupungissa menee rahaa, vaikkei kukkaroaan aukaisekaan.
Keitä munaa, et saa lientä, neuvo hullua, et saa mieltä.
Kellä on maltti, sillä on valtti.
Kenellä olutta, sillä ystäviä.
Ken elää, se näkee.
Kenen jalka kapsaa, sen suu napsaa.
Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.
Kerjuu se on kun kestää, kyllä talot ja tavarat pian menee.
Kerran toisen narraa, itsensä iäksi.
Kerta kiellon päälle.
Kerta se on ensimmäinenkin.
Kettu ei koskaan jää kahdesti samaan ansaan.
Keväinen kehno ilma, hyveä ajattelepi.
Kieli kärkkäältä palaa.
Kiertää kuin kissa kuumaa puuroa.
Kipinästä tuli syttyy.
Kirkkomaa se on isänmaa.
Kissa kiitoksella elää.
Kissa yksin saaliinsa syö, köyryselkä silti on.
Kiusa se on pikkukiusakin.
Kokenut kaikki tietää, vaivainen kaikki kokee.
Kolmas kerta toden sanoo.
Kolmas pyörä vaunussa on tiellä.
Kolme kertaa kun valehtelee, niin uskoo itsekin.
Kolmen markan kraatari tekee kuuden markan vahingon.
Korppu oikein ja korppu nurin - siinä on kahenlaista kahaveleipää.
Korsi porsaan suussa.
Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan.
Kukaan ei oo mitään eikä kaikki sitäkään.
Kukas kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse.
Kun hätä on suurin, on apukin lähinnä.
Kun kovalle ottaa, niin koiraskin poikii.
Kun köyhyys astuu ovesta sisään, rakkaus karkaa ikkunasta ulos.
Kun menee sutta pakoon, tulee karhu vastaan.
Kun merellä vahinko sattuu, niin kaikki ovat maalla viisaita.
Kun mies itkee, pitää parran järistä.
Kun on joulu, niin on joulu, paistahan akka toinen silakka.
Kun on sama pää kesät talvet, niin sattuuhan niitä vahinkoja.
Kun puu on kaatunut, jokainen voi kiipeillä sen oksilla.
Kuoli missä kuoli, taivaassa pojan koti.
Kuta koulu kovempi, sitä oppi selkiämpi.
Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään.
Kuu on torpparin aurinko.
Kyllä aikaa on, mutta ikä loppuu.
Kyllä niitä töitä pian tekis, ajatukset ne on kun ajan vie.
Kyllähän sika syitä löytää: milloin on kärsä kippee, millon mua rouvassa.
Kyllä haudassa aikaa maata on.
Kyllä Jumala hullut hoitaa, katsokoot viisaat eteensä.
Kyllä kesä kuivaa, minkä kastaa.
Kyllä koira haavansa nuolee.
Kyllä lyöpä aseen löytää: sieppaa kengän jalastaan.
Kyllä maailmaan ääntä mahtuu.
Kyllä maailma laahaa.
Kyllä maailmanranta neuvoo, vaan kallispalkkainen se on opettajaksi.
Kyllä maa omansa perii.
Kyllä muori syitä löytää, kun ei kuolla tahdo.
Kyllä routa porsaan kotiin ajaa.
Kyllä se on komea, joka on luonnon lihava.
Kyllä sika syitä saa, kun ei maata kääntää viitsi: maa kylmä, kärsä kipeä.
Kyllä sopu sijaa antaa.
Kyllä susi poikansa ulvomaan opettaa.
Kylmiä talven lämpimät.
Kylmä käsi, lämmin sydän.
Kysyen kylän löytää.
Kysyvä ei tieltä eksy.
Käki elättäjänsä syö.
Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat.
Käy piru pappilassakin.
Köyhyydestä ei sakoteta.
Laiska ihminen on perkeleen päänalunen.
Laiska töitänsä lukevi.
Lapsen leikki ja vanhan työ, ne melkein yhden vastaa.
Lapsethan lainan maksaa.
Lapset on Herran lahjoja mutta pirun pidettäviä.
Lapsilta ja hulluilta totuuden kuulee.
Lapsi tuo leivän tullessaan.
Lapsi vanhemman peili.
Leijonan taljaa ei koskaan myydä alennuksella.
Leipä vahvin suksen voide.
Leipänsä edestä koirakin haukkuu.
Leipää leivän murusetkin.
Liiat rahat puhkaisevat taskun.
Lisänä rikka rokassa.
Lopussa kiitos seisoo.
Luja tahto vie miehen läpi harmaan kiven.
Lukiessa kirjat kovimmat.
Luulo ei ole tiedon väärtti.
Lähetä lapsi asialle ja mene itse perässä.
Löytää sokeakin kana joskus jyvän.
Maailma on kuin karvalakki, ja paljon hullumpi vielä.
Maalla köyhyys on vain köyhyys, mutta kaupungissa se on kurjuus.
Maassa maan tavalla.
Maassa maan tavalla tai maasta pois.
Maasta se pienikin ponnistaa.
Mahti ei mahaa täytä.
Maltti on valttia.
Markassa tuhannen alku.
Matalakin kanto reen kaataa.
Mieli kielen juoksuttaa.
Mies tulee räkänokasta vaan ei tyhjän naurajasta.
Mies voitettukin on.
Mihin oppii nuorena, sitä vaatii vanhana.
Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee.
Mikä päivällä päässä, se yöllä unissa.
Mikäs pahan tappaa, Jumala ei huoli ja piru ei pidä kiirutta.
Mikään ei kuivu nopeammin kuin kyynel.
Milloin laiska työn tekevi?
Talvella ei tarkene,
kesällä ei kerkiä,
syksyllä on suuret tuulet,
keväällä vettä paljon.
Minkäs tuuli kivelle mahtaa?
Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.
Millainen isäntä, sellainen renki.
Milläs täi rykii, kun ei o keuhkoja.
Minkämoinen puu, semmoset oksat.
Minkäs tuuli kivelle mahtaa.
Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.
Minä en ole muuta vastaan kuin punaista körttiröijyä.
Minä en ole koskaan elänyt onkikaloilla enkä arpajaisvoitoilla.
Minä herra, sinä herra, kumpi meistä kontin kantaa?
Missä on tahtoa, siinä on tie.
Missä voi sulaa, siinä nahka palaa.
Missä yhellä ahas, siinä kahella paras. (=Yhteisen elämän alku)
Mitä enemmän tunkiota pöyhii, sitä enemmän se haisee.
Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.
Mitä vanhempi pukki, sen kovempi sarvi.
Mitäpä se yksinäinen mies akalla tekee?
Monena mies eläissänsä.
Mukava vale, jos on totta.
Myöhäistä hiiren haukotella, kun on kissan suussa.
Myöhäistä on katua, kun torakka persettä kaivaa.
Naimisiin kaikki hinkuu, ja siinä he sitten vinkuu.
Nauraa laps syötyään, itköö iliman oltuaan.
Nauru nuorentaa, rakaaus kaunistaa.
Nauru pidentää ikää.
Nenästä mies tunnetaan, hampaasta hevonen.
Neuvottu mies on puoliksi autettu.
Niin köyhä elää kuin märkä palaa.
Niin metsä vastaa kuin siihen huudetaan.
Nuorena iloitaan, vanhana jouten ollaan.
Nuoren miehen mieli on kuin huhtikuun lumi.
Nuoren mieli on kuin vesi kaukalossa: läikkyy molemmin puolin.
Nuoressa ei huilaaminen mene hukkaan.
Nuorna viat saadaan, vanhana vasta tunnetaan.
Nuorna vitsa väännettävä.
Nuoruus ja hulluus, vanhuus ja viisaus.
Nuttu nurin, onni oikein.
Nälkä on leikitön vieras.
Nättinä korppikin poikaansa pitää.
Odottavan aika on pitkä.
Oikein väärin kokoon käärin.
Olin nuori, notkui miekka.
Vaivuin vanhaks, kalkkui sauva.
Olisinhan minäkin papiksi päässyt, vaan ei otettu.
Olisipa minulla entinen aikani ja nykyinen mieleni!
Olutta on ohran lako.
Oma apu paras apu.
Oma kehu haisee.
Oma koti kullan kallis.
Oma maa mansikka, muu maa mustikka.
Oma suu lähinnä.
Oma tupa, oma lupa.
On ennekin lapsia saatu, eikä niin perkeleesti porattu.
Onhan sitä nuoriakin kunnanvaivaisia.
Onni yksillä, kesä kaikilla.
On sitä tien neuvojia, vaan ei palasen antajia.
On taottava silloin, kun rauta on kuuma.
On vähäkin tyhjää parempi.
Oppia ikä kaikki.
Paha lintu pesänsä likaa.
Paikka paikan päällä, markka markan päällä.
Pakko kuin köyhän kuolema.
Paljon lapsi äitinsä helmoja polkee vaan suurena polkee syvemmälle.
Pane lapsi asialle, mene itse perästä.
Pappi paras vierahista.
Parempi katsoa kuin katua.
Parempi kultanen kuolema kuin kituva elämä.
Parempi laiha sopu kuin lihava riita.
Parempi lehmä lypsää kuin tappaa.
Parempi maassa kuin jumalattoman suussa.
Parempi pajuilla maata,
levätä lepän vesoilla,
olla koivun oksasilla,
kuin on hurjan hurstiloilla,
viinavillin vuotehella.
Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla.
Parempi virsta väärää kuin vaaksa vaaraa.
Partaa pitää olla sen verran, ettei rengiksi pyydetä.
Passoa sen keisari elleä, saunanlauteil makkoa ja voisulloa syöp.
Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.
Pian papin takissa fläkki näkyy.
Pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä.
Pientä se on mitä piipussa poltetaan.
Pienet lapset, pienet surut, suuret lapset, suuret surut.
Pieni kipinä sytyttää suuren tulen.
Pienilläkin padoilla on korvat.
Pieniä ne on silakat joulukaloiksi.
Pieru on paskan postimies.
Pilkka sattuu omaan nilkkaan.
Pirukin Raamattua lukee, vaikka paikka paikoin.
Pitkä maailman sivu on.
Pojasta polvi muuttuu.
Pojasta polvi paranee.
Puhtaus on puoli ruokaa.
Puhuen asiat selkenee.
Puhumatta paras.
Puhuus sikakin saksaa, kun olis alhaanen huuli vähän piree.
Pyhät papin arkia.
Raja se on raittiudellakin.
Raha auttaa taivaan portille asti.
Raha ei ol mulle mittää sukkuu ja hyvi huano tuttavaki.
Rahaksihan se rikkaan talo palaa.
Rahalla saa ja hevosella pääsee.
Raha ontuen tulee ja tanssien menee.
Raha rintaa nostattaa.
Raha tulee rahan luo.
Raja se on raittiudellakin.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Rakkaus on ruutia ja syttyy äkkilämpimästä.
Rakkaus on sokea, viha vielä sokeampi.
Rehellisyys maan perii.
Riita repii, rauha rakentaa.
Rikkaalla on monta syöjää.
Rikkautta saattaa salata, mutta ei köyhyyttä.
Rohkea rokankin syöpi, kaino ei saa kaaliakaan.
Rumat ne vaatteilla koreilee.
Ruokarauha herroissakin.
Ryssä on ryssä, vaikka sen voissa paistaisi.
Saat viisaan nimen jos et virka mitään.
Sairahia on, mut rumhit on lujas.
Sakea köyhän makea.
Samanlaiset linnut aina yhdessä lentävät.
Sama pää kesät talvet, kummako että välistä möhlii.
Sanasta miestä, sarvesta härkää.
Sanat ovat kääpiöitä, esimerkit jättiläisiä.
Sauna on köyhän apteekki.
Sehän se velat maksaa, joka viimeiseksi maailmaan jääpi.
Se härjistä puhuu, joka härjillä ajaa.
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
Se mies on, joka itsensä hallitsee.
Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa.
Sen on laki oikeampi, jolla kantaja parempi.
Se on sen ajan murhe.
Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa.
Seura tekee kaltaisekseen.
Siinähän se aika kuluu, missä aika menee.
Siitä pidetään kestä puhutaan.
Siitä puhe mistä puute.
Silloin on lapsi kun on lattialla, silloin poika kun polven päällä.
Sillähän ryssää oppii puhumaan, kun panee kuuman potaatin suuhunsa.
Silmistä sielu paistaa.
Sitä ihminen saa, mitä pyytää.
Sitä varten markka on pyöreä että se kiertää.
Soisi orja yön tulevan,
vanki päivän valkenevan,
kyytimies kylän näkyvän,
matkamies kotinsa saavan.
Sotamies on joka mies mut merimies on erimies.
Sotkeutuu kuin Summanen housuihinsa.
Suku on pahin.
Suo siellä, vetelä täällä, vastaranta kaikkialla.
Surun päivät ja ilon päivät käyvät perätysten.
Susi ei syö sutta.
Suurikin meri muodostuu pisaroista.
Suu säkkiä myöten.
Suuttua saa vaan ei äkeissään olla.
Suu valehtelee, mutta silmät puhuvat totta.
Syödessä nälkä kasvaa.
Syömällä pienet taudit menevät.
Syöneen hyvä, säästäneen parempi.
Syönyttä on hyvä syöttää.
Sääli on sairautta.
Säästäen kalu karttuu.
Söisi kattikin kaloja, vaan ei kastais kynsiänsä.
Tahtovan valta lauteilla.
Talo elää tavallaan, vieras kulkee ajallaan.
Talonpojanhan se pitää kirpusta keisariin asti kaikki elättää.
Tapoineen talo elää.
Tarvis kunnian pettää.
Tasavalta tappelussa: se lyö ken ennättää.
Tekemätön touko ei kasva.
Tekevälle sattuu.
Tie kadotukseen on kivetty hyvillä aikeilla.
Tilaisuus tekee varkaan.
Toinen haastaa pellosta, toinen veräjästä.
Toisen kuolema toisen leipä.
Toivo aikaa kuluttaa, vesi myllyä pyörittää.
Toivo alkaa viettää, vesi myllyjä käyttää.
Toivo köyhän elättää, pelko rikkaan tappaa.
Toivossa on hyvä elää.
Totuus ei pala tulessakaan.
Tukka ja järki eivät pysy samassa päässä.
Tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä.
Tuli on leikitön vieras.
Tulisi kesä ja kärpäsiä, köyhillekin ystäviä.
Tulisi vanhaksi, että saisi itseään kehua.
Tulis joulu, että sais yölläkin syödä.
Tyhjästä on paha nyhjästä.
Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.
Tyvestä puuhun noustaan.
Tyynessä vedessä ne suuret kalat kutevat.
Tyynet vedet ovat syvimmät.
Työlläkin elää, mutta kaupalla rikastuu.
Työ on miehen kunnia.
Työ tekijäänsä neuvoo.
Työtä on hangen tullessakin, työtä hangen lähtiessä.
Töistä miestä mainitaan eikä suurista sanoista.
Usko se on joka auttaa.
Uudet luudat lakaisevat.
Uusi lumi on vanhan surma.
Vahingosta viisastuu vaikkei rikastu.
Vahinko ei tule kello kaulassa.
Vahinko tulee viisaallekin.
Vaihtelu virkistää.
Vaikeneminen on myöntymisen merkki.
Vaimoton mies on kuin aidaton pelto.
Vain rikkaruohot kasvavat nopeasti.
Vaivaisella vaimo kaunis,
köyhällä hyvä hevonen:
sitä kaikki kaulaelee,
se kauas ajettanehen.
Vakka kantensa valitsee.
Vale auttaa aikansa, totuus pitää paikkansa.
Valheella on lyhyet jäljet.
Vanha juttu tyhjä juttu.
Vanhassa vara parempi.
Vanha suola janottaa.
Varas luulee kaikki varkaaksi.
Varhain myllyyn ja myöhään kirkkoon, niin pääsee pian pois.
Vastakohdat täydentävät toisiaan.
Veli on velka otettaessa, veljenpoika maksaissa.
Vesi on lian lääkäri.
Vierahaal persiil on hyvä tules istuu.
Viha viepi viljan maasta, kateus kalan merestä.
Viha viepi viljan maasta, kateus kalat vesistä.
Viina on aina hintansa väärtti.
Viina on viisasten juoma.
Viina viisaatkin villitsee.
Viisi virkaa, kuusi nälkää.
Virtaava vesi ei pilaannu.
Voimaa niin että hartioista pakottaa.
Vuodet ei oo veljeksiä.
Vuoroin vieraissa käydään, harvoin hyvin eletään.
Vuosi vanhan vanhentaa, kaksi lapsen kasvattaa.
Vähiin käy ennekuin loppuu.
Vähän päivässä, paljon viikossa.
Vähä vale on puheen kaunistus.
Väärin saatu väärin menee.
Yhden kaunis ei ole kaikkien kaunis.
Yhdestä korvasta sisään, toisesta ulos.
Yksinäinen puu ei pesässä pala.
Yksi on vieres, toinen mieles ja kolomannen laulu kuuluu.
Yksi tie, kaksi asiaa.
Yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä.
Ylenkatse lasta itkettää, ei osan vähyys.
Ylpeys suurenkin kukistaa.
Ympäri käydään, yhteen tullaan.
Yrittänyttä ei laiteta.
Yskää saa, kun yksin makaa.
Ystävä ystävän pettää, vihamies ei milloinkaan.
Yöllä yököt lentelee, päivällä paremmat linnut.
Yö päivillä väliä on.
Yöt ja päivät on orjallakin omat.
Yötä piisaa ja pärettä.
Äidin sydän on villoja pehmeämpi.
Älköön olko ikinä sitä,
joka lyö lyödyn mielen,
särkee särjetyn sydämen.
Jo on lyöty lyömättäkin,
Särjetty särkemättäkin.
Älä luule luuta lihaks, pässinpäätä paistikkaaksi.
Älä lyö lyödyn mieltä, särje särjetyn sydäntä, jo on lyöty lyömättäsi, särkemättäsi särjetty.
Älä lyötyä lyö.
Älä mene herrojen kanssa marjaa, ne vievät marjat ja tuohisen.
Älä nuolaise ennenkuin tipahtaa.
Älä osta sikaa säkissä.
Älä pirua seinään maalaa, kyllä se tulee itsestäänkin.
Älä pyyrä pyhänä tyätä, Jumala auttaa arkipäivänäkii.
Äänellään se lintukin laulaa.

Hah : DLauantai 22.08.2009 05:13

in teh ASM09Torstai 06.08.2009 16:35

..ihq boksissani on vastaus!

back to the hoods!Perjantai 03.07.2009 18:10

takaisin mestoilla

synttäripäivä,Perjantai 03.07.2009 02:31

eroaako se jotenkin muista päivistä :?

valkeakoski -> hanko -> valkeakoskiMaanantai 01.06.2009 00:11

8 tuntia kevyttä kruisailua -.-
ps. mein extra large yhdistelmä kuvassa ensimmäisenä ;)

Sori pojat...Keskiviikko 27.05.2009 00:49

...meikä tais viedä ;)