IRC-Gallerian tietosuojakäytännöt päivittyvät 25.5.2018 vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimuksia. Lue päivitetty Tietosuojaseloste. Lisäksi käyttöehdoissa on tarkennettu ikärajaa ja kohta 6.2 viittaa Suomen lain lisäksi Euroopan unionin lakiin.

IRC-Galleria

ToshiMasa

ToshiMasa

Humppaan muna tulessa!!!

[Ei aihetta]Lauantai 30.08.2008 03:23

Ei ne norjankielen taidot ruostu.

Henri rakastui tulitikkuihin.Tiistai 26.08.2008 00:07

Henri pitää tulitikkuja esimerkiksi seksin korvikkeena.
Tulitikut ovat halvempia kuin kondoomit ja paljon turvallisempiakin.
Hän rakastui tulitikkuihin viime kesälomana, eikä enää pysty elämään
ilman niitä. Juuri saamieni tietojen mukaan hän jopa yrittää lopettaa
tupakanpolton tulitikkujen avulla.
Henri pureskelee, imeskelee ja sylkee tulitikkuja, tällöin hän saa ajatuksensa
kasattua.
Henri kuvailee tulitikkujen pureskelua hyvin terapeuttisena tapana ja hän
myös kertoi niistä olevan paljon hyötyä. Tulitikut ovat hänelle kuin stressileluja
ja jopa erittäin halpoja. Kokeilin itsekkin tulitikkujen vaikutusta ja voin jopa todeta,
että Henri oli asiasta oikeassa. Olen Henristä hyvin ylpeä, jos hän pystyy lopettamaan
tupakoinnin tulitikkujensa avulla.
-Onnea yritykselle Henri.

NE oo eses kännis.Lauantai 23.08.2008 05:14

Oon popniitti PISSIS!!! :''DDDTorstai 21.08.2008 23:08

Videokuvaus tunti:

(Videokameran kuva päinvastaisilla väreillä)

Miro: Kaikki on ihan smurffei!!! Noiki on ihan smurffei!! :DD
Mä: MITÄ!?!?! (ihanku ois äänenmurros) :DDD
Seba: Mutsis on... (tosi vittuuntuneesti) :DDD

Sit editoitii se ja jankattii sitä mun "MITÄ!!?" ja Seban "Mutsis on.."
:D
naurettii vedet silmis. :DD Oli vähä hauskaa. :DDD
No ei tää täs kuullosta hyvältä... :D mut oli hauskaa. xP

Oonhan mä pissis pissisten joukossa.Keskiviikko 13.08.2008 00:14

ÄÄÄÄÖÖ!!!
Iha paska päivä, en päässy ees Henankaa samalle luokalle :''<<<
No sen äiti soittaa huomen sinne kouluu, ni toivotaa et päästää...
muuten soitan sille reksille ja huudan puhelimes
"Et sen takii, jos hena ei pääse munkaa samalle luokalle,
ni tää koko mun kouluhomma saattaa mennä ihan reisille...ET
SE ON SIT VITTU SUN VIKA!!!!"
No ei oo paljoo motivaatioo, ku luokka on täyn pissiksii ja jotain
yli 18 vuotiait... O.o ja jotain sellasii, kenenkaa en todellakaa
jaksais olla. Mietin vaa, et mitä vittuuu ne pissikset siel tekee..
No joo. Samapa tuo. :DDD HAHAHAHHA!!!
Mut toivotaa, et päästää. ;)

Allrightin miitit<3Sunnuntai 10.08.2008 07:37

Ajettii Pihliksen läpi niinku letkas.
Siin bussipysäkil oli joku nainen joka hyppäs keskelle
sitä ajotiet ja meni vaa jengin etee...
Sit mä yritin varoo sitä, mut sit se ottaa mua kädest
kii ja kaaduttii siihen maahan. Sit se huutaa mulle
"VOIT SÄ OTTAA MUT KYYTII!??"
-NO VITTU EN OTA!!!
Nostin mopon ylös (joka ei ollu yllätyksekseni sammunu...)
ja lähin ajaa eteenpäin. Pysähyin siihen bussipysäkille kaverit tuli siihen
ja alettii kelaa tilannetta.
Öö.. mun polvi aukes ja mun nilkkaan tuli mustelma,
eikä vittu mopolle käyny tyylii mitää!!:O
MITÄ VITTUA??
No sit oltii siin dösäril ja joku sano, et sen muijan jätkä
oli ollu siin pysäkil huumeruisku kädes ja rehannu jotain.
Tervettä menoo....
Mut nyt meen putsaa ton mun jalan ja meen nukkuu.
Öitä ja kiitti kaikille, etkä tuli jeesii. :)

Kotona.Lauantai 09.08.2008 08:50

Oli taas yks nii ikimuistonen reissu. :DDD
Oli kivaa ja taas se kirottu Klamydia - Ota Vaatteet Pois. :DDD<3
Mut aina yhtä hauska. :DD HAHAHA
Ja uusii tuttavuuksii vaihteeks löyty ja kivaa oli. :DDD
Kiitos vaihteeks: Joonas, Lauri, Tommi, Aksu, Perttu, Samuli, Emma, Petteri,
Ben, Terho, Allu, Anni, Taneli, Vp -.-, Heimo, Ronkkis.... :DDD Ja kaikki ne
ketä en ees enää muista. xP
Mut parit videotki on ja sillee. :D Hauskaa tosissaa oli.
Kiitos. :D

- Joo ja vois mennä nukkuuu. ;)
Öit.

Jepajee!!Tiistai 05.08.2008 20:16

Tuhkimo -känni:
Tulee kotiin ilman toista kenkää.

Ruusus -känni:
Sammuu sadaksi vuodeksi.

Pieni Merenneito -känni:
Jalat ei irtoa toisistaan ja haisee silakalle.

Lumikki -krapula:
Herää aamulla seitsemän miehen kanssa.

Punahilkka -krapula:
Herää isoäidin kanssa samasta vuoteesta.

Keisarin Uudet Vaatteet -krapula:
Herää aamulla alasti kadulta.

Ruma Ankanpoikanen -krapula:
Aamulla on vierellä väärät munat.

Nalle Puh -krapula:
Aamukankeudessa ei saa sormia varpaisiin ja hampaissa on plakkia, kuin olisi pessyt ne hunajalla.

Roope Ankka -krapula:
Olet hommannut ilman housuja ison kasan rahaa.

Mikki Hiiri -krapula:
Korvat ovat turvonneet palloiksi, käsissä on valkoiset käsineet, mutta frakista ei ole enää tietoakaan.

Iso Paha Susi -krapula:
Henki haisee niin pahalle, että puhaltamalla kaataa ladon.

Hannu ja Kerttu -krapula:
Aamulla voit kätevästi suunnistaa vessaan yöllä oksentamaasi vanaa seuraillen.

Hitler -känni:
Sammuu bunkkeriin

Kristoffer Kolumbus -känni:
Ei tiedä mihin on menossa, eikä perille päästyään tiedä missä mahtaa olla, mutta koko reissu menee valtion laskuun.

"OMENAAA, VITTUAAA!!"Sunnuntai 03.08.2008 20:15

Katottii vanhoi kotivideoit. :DD Oon siin joku vuoden.
Hakkaan pianoo ja alan vaa karjuu:
"OMENAAA, VITTUAAA!!"
Kaikki vaa repes, ku katottii se. :D:D.D:DDD
Jo pienestäpitäen hallinnu hommat ;DxDD

[Ei aihetta]Lauantai 02.08.2008 12:15

Jooo ja vitut juhlimisest!!!!

Meitti makaa kuumees himas ja tuntuu, et kuolen.
Vitun kiva!
No mitä asiaa teil kaikil oli, ketkä soititte mulle?
D:DDD
Hmm... kelasin et jos tänää lähtis juomaa, mut kuumet vielki.
Ei pysty kunnol nukkuu.