IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.10.2007 14:57

Kun poika tapaa tytön, ihastuu.
Myöhemmin he sitten rakastuu.
Tahtoo kodin pienen rakentaa,
piirtävät sen satumaisemaan.
Kun aika kulkee vuodet etenee,
haaveet pienet kaikki täyttyneet.
Toisiinsa he kiintyneet on niin,
päiviinsä he uskoo yhteisiin

Niin suuri rakkaustarina se on,
niin kaunis vaikkei ole suruton.
Se kaiken kestää, kaiken ymmärtää
eikä koskaan kuole ikävään.
Niin suuri rakkaustarina se on,
vaatimaton, niin koruton.
Se yksi miljoonista tarinoista on,
silti suuri rakkaustarina se on.

Vaikka tuulet maailman veisivät,
toisiaan he aina etsivät.
Yhteen käyvät taas he uudelleen,
koskaan eivät tahdo erilleen.

ihania yllätyksiä :)Perjantai 09.03.2007 16:49

Jees, 13vko:lla lähetään Ylläkselle, pakkasen purtavaksi :)) No joo, kelkkaileen, lasketteleen jne. Odotan että pääsee taas pitkästä aikaa sinne päin katselemaan :)

Viime viikolla käytiin laivalla (Siljalla), mikä kyllä oli täynnä porukkaa. Rentouduttiin ja otettiin rennosti kaikki, mukava matka pitkästä aikaan, mutta ruokapuoli oli heikossa kunnossa sielä torstaina, mutta ei se menoa haitannut. :>

Kummipoika kasvaa nopeaa vauhtia, kunpa vaan sille löydettäisiin kunnon hoitopaikka, eikä mikään päiväkoti. Päiväkoti olisi muuten hyvä juttu, mutta täytyy muistaa pientäkin, kun ei vielä osaa edes kävellä tai olla omitoiminen... No toivottavasti asiat järjestyy ja hän saa mukavan perhepäivähoitopaikan.

Naistenpäivää eilen vieteltiin ja sain pikkuisen yllätyksen, kiitos, se oli ihana ylläri<3

heh hauskaa juttua...Maanantai 19.02.2007 16:25

Juu, kyllä meillä mersu on ja tämän vuoden mallia, mutta se mersu on minun... :D
Selvennys vain yhteen asiaan, ettei tarvitse juoruilla HENKILÖAUTO mersusta enään...
Käyhän se näinkin, sairastetaan, kun on synttärit. Tayssissa taas oli yhtä jonottamista... ihana syntymäpäivä lahja sekin, kun sinne asti jouduin lääkäriin... :O

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.12.2006 19:33

Hyvää joulua ja onnellista uuttavuotta 2007! ;)

tylsää!Sunnuntai 19.11.2006 14:36

Tylsäätylsäätylsää. Jonnalle tuli muita menoja, niin se ei sitten eilen ehtiny meille. :( Tuntuu vaan, kun mikään ei menis hyvin, kun Kimmoa ei ole täällä. Kaikki taas menny vähän sekasin ja kun asioita koittaa järjestää, niin ne menevät vielä sekaisemmaksi. Ei innostanu eilen edes lähtee yön keikalle Lallikselle, kun sinne oisin päässy mukavan seuran mukana, kaikenlisäksi oisin voinu juhlia vaikka nimipäiviäni. :) Mutta en sinnekkään jaksanu lähtee, vaikka muilla varmasti mukavaa olikin sielä. :)

Ens viikko kuluu taas niin hitaasti, kun odottaa perjantaita, että kulta tulis lomille.. :) ja sitten kun kulta on päässy lomille, niin aika menee niin käsittämättömän nopeeta. :( No mutta, se viikonloppukin auttaa jo paljon tähän asiaa, että pääsee edes näkemään toista kunnolla. :) <3

[Ei aihetta]Torstai 16.11.2006 19:19

Yksi ihana ilta
ja mielestäni en sua saa,
ilmestyksen,
kohta sen vaikuttavimman.

Syntyi sielujen silta,
onko tää vaan pelkkää kuvitelmaa,
vai tottako lie,
tunteeni sulle paljastan.

Kuiskaten,
kerron sen,
annan sulle aidon rakkauden,
suloisin suudelmin,
jos sut vierelleni saisin,
kesyttäisin hellimmin.

Kuiskaten,
sä oot kaikki mitä tarvitsen,
ja kuka ties,
oot mun mies,
jolle näytän salaisuuden,
ihanasti kuiskaten.

Mistä saisinkaan voimaa,
sua lähestyä lähemmin,
sinut kun nään,
niin mua alkaa heikottaa.

Sait mun sydämmein soimaan,
taisin kohdata kai enkelin,
syliisi jään,
enkä sua päästä milloinkaan.

Kuiskaten,
kerron sen,
annan sulle aidon rakkauden,
suloisin suudelmin,
jos sut veirelleni saisin,
kesyttäisin hellimmin.

Kuiskaten,
sä oot kaikki mitä tarvitsen,
ja kuka ties,
oot mun mies,
jolle näytän salaisuuden,
ihanasti kuiskaten.

Kerron sen,
annan sulle aidon rakkauden,
suloisin suudelmin,
jos sut vierelleni saisin,
kesyttäisin hellimmin.

Kuiskaten,
sä oot kaikki mitä tarvitsen,
ja kuka ties,
oot mun mies,
jolle näytän salaisuuden,
ihanasti kuiskaten.

RaKaStAn.Tiistai 07.11.2006 20:57

Kello käy,

Liian hitaasti.

Ikävä saa jokaisen minuutin tuntumaan ikuisuudelta.

Suljen hetkeksi silmäni ja kuvittelen sinut luokseni.

Vaaleat hiukset, suloinen hymysi ja ihanat silmäsi,
Se katse johon jo kauan sitten ihastuin.

En vieläkään voi ymmärtää kuinka tunnen jotain niin suurta sydämessäni,
Välitän sinusta niin paljon,
Ei sitä pysty sanoilla kuvailemaankaan.

Se on jotain niin suurta ja vahvaa,
Ollut siitä asti kun tavattiin.

Minäkin todella rakastan sinua.

=)Maanantai 06.11.2006 15:04

Viikonloppu meni taas tyypillisesti liian nopeeta, mutta mukavaa oli. :) Perjantaina oltiin melkein kylällä vaan ja lauantaina oltiin Forssassa. Sunnuntai päivä meni kokonaan kullan kanssa, pitkästä aikaa sai olla kaksin ja jutella vaan mukavia, ihanaa oli kun ei ollut kiire mihkään, sai olla vaan. <3

Eilen tuli kotio semmonen pikku juttukin, semmonen yllätys.. mutta sitä nyt katsomaan, kun kerkiää vaan. :D

Huomena taas tayssiin, shoppaileen ja katsomaan paria kaveria. :)

:/Tiistai 31.10.2006 19:27

Tylsää. Lunta vaan sataa ja en voi mihkään mennä, kun oon taas vaihteeksi kipeenä. :( Koskakohan sitä sais olla edes 2vko kunnolla terveenä? :o No kaippa aikanaan tästäkin taas parantuu. :) Ärsyttää vaan olla kokoajan kipeenä. :|

Eilen oli mukavaa kummipojan kanssa. Pikkumies on kasvanu aivan hurjasti taas ja oppinu uusia temppuja. :D Ihana pikkumies tuo kummipoika, saa aina minut hyvälle tuulelle. :)

Huoh. Aika vaan tuntuu niin pitkältä, kun ikävöi sitä yhtä maailman ihaninta ihmistä, kova ikävä häntä.<3 Muutenkin taas mietityttää asiat liikaa, jotenkin hassu olo, kun kaipaa toista, ei pysty oikein keskittyyn mihkään ja vielä kun on kipeenä, niin ei huvita mikään, haluisi vaan kullan lämpöseen kainaloon.<3 Millä sitä piristyis oikein tästä? No mutta, toivottavasti joku yllättää minut viikonloppuna jollain ihanalla tapaa, niin jaksaa taas sitten. :)