IRC-Galleria

Tyylimoka^^

Tyylimoka^^

prinssin ja prinsessan äiti <3

kaverilista edelleen..Sunnuntai 15.11.2009 02:42

Moni on heränny nyt pyytään takaisin listoille..

Sitä vaan halusin kertoa, et lisäilen tai oon lisäämättä ihmisiä sitten, kun alan muokkailla listoja. Kaikille ei näy sit kaikki, mutta osa onkin mulle muuten tuntemattomia ihmisiä, paitsi jostain yhteisöistä.

Edelleen ne jotka ovat nyt listalla eli näkevät mun kuvat ja blogin saavat ollakin. Ja näkevät sit halutessaan jatkossakin kaikki.

Kaverilista.Perjantai 13.11.2009 14:30

Niinkuin aikaisemmin jo kirjoittelinkin, oon tyhjänny nyt listojani. Uusia listoja en oo vielä tehny, silleen et osa näkis vain tietyt kuvat sekä merkinnät ja näin. Mutta kerron sitten, miten tulee tapahtumaan.

Osalta on tainnu jäädä aika pahasti lukematta edellisiä merkintöjä (ja ehkä muutama kuva sivu suun). Sitä aina porukka herää sitten, kun ei nää kuvia tai huomaa vaan pudonneensa kelkasta. Kannattais niitä kommentteja heitellä aiemmin, jos kiinnostaa tutustua ja höpistä silloin tälloin. Olen mielestäni ite aika ahkeraan kommentoinut omien kaverilistalaisten kuulumisia ja kuvia. Eihän tietysti aina voi joka kuvaan ja merkintään reagoida, mutta kaikki katson aina läpi, kun uusia on tullut.

Listan tyhjennys siis nyt muuttuvan elämäntilanteen takia. Jos joku nyt välttämättä haluu nähdä meidän kuvia/mun höpinötä, niin pyyntöä. Voi ainakin osittain nähdä sitten kun listat teen. Tietylle porukalle näkyy kaikki. Ja tällä hetkellä kaikki näkyy kaikille kavereille.

Siellä on tuttu porukka pysyny listoilla, joten tarkistelkaa itte kuulutteko niihin.

Jipii! Mulla on pienet ilot :)Tiistai 24.03.2009 00:58

Keräilykampanjaa pidennetty!
Pidensimme keräilyaikaa, niin että keräilykampanja on voimassa kesäkuun loppuun asti. Syötä siis keräämäsi koodit viimeistään 30.6.2009, niin saat itsellesi lahjakortin joka oikeuttaa valokuvakirjaan.//nestlebona.


Ja jos joku siis syöttää lapselleen bonaa, eikä tarvi niitä koodeja, niin otan vastaan! Keräily on hyvässä vaiheessa, mutta apu ei ole pahasta :))

Ihania aurinkoisia päiviä!Maanantai 23.03.2009 00:48

Makkaran paistoa ja eväiden syömistä ulkona suunnitelmissa :)

Huomenna on luultavasti se päivä ku mennään. Tänään teki mieli, mut ei ehtiny :S

Kuvat..Lauantai 28.02.2009 01:56

ovat hetken piilossa! Kaikki listalla olleet ovat edelleen siellä..

Teen vähän muutoksia :) ilmoitan taas ku mahdollista katsella.

Aloitetaan puhtaalta pöydältä!Lauantai 21.02.2009 01:01

Nimittäin nyt siivoontu koko kaverilista.. poistin melkein kaikki!

NYT KANNATTAA KERTOO JOS HALUU LISTOILLA OLLA!

Mun listoilla nyt seisoi moni sellanen, joka ei oo pitkään aikaan sanonu halaistua sanaa. Toki kuvia saa katsella, mut ois se kivempi jos joskus huikkais jotain. Ite kun oon koittanu sellanen olla, ja oon lukenu kiltisti kaikki uudet merkinnät + katsonut kuvat.

Nyt siis vähän tarkempaa linjaa tähän.. huikkaa kuviin tai tähän suoraan, niin lisäilen!

Iso pieni mies!Perjantai 30.01.2009 15:17

Meidän Jimi on tänään 5 kk vanha :)

Tiedoksi!Perjantai 30.01.2009 00:59

Poistin taas porukkaa listoilta!

Mukaan pääsee kysymällä :)

50 tapaa ärsyttää poliisia!Lauantai 03.01.2009 04:52

1. Kun sinut pysäytetään tien sivuun, soperra juopuneella
äänellä:
"Mikävvikana kontsshaapeli, mmun alkkoholissa eio tippaakaa
verta!"

2. Kun hän kysyy, miksi ajoitte ylinopeutta, vastaa hänelle,
että halusit vain kilpailla jonkun kanssa.

3. Kun hän puhuu sinulle, teeskentele että olet kuuro.

4. Jos hän kysyy, että tiesitkö kuinka kovaa ajoit, vastaa: "En
tiedä, nopeusmittarini näyttää vain 50km/h asti."

5. Kysy kesken kaiken, voitko nähdä hänen aseensa.

6. Kosketa häntä.

7. Kun hän kysyy, miksi ajoit ylinopeutta, kerro hänelle, että
sinun piti ostaa hattu.

8. Kysy häneltä, mistä hän osti hienon hattunsa.

9. Puhuttele häntä etunimeltä.

10. Pyydä häntä treffeille.

11. Kun hän kieltäytyy, ala itkeä.

12. Jos hän suostuu treffeille, syytä häntä seksuaalisesta
häirinnästä.

13. Jos poliisi on nainen, kerro kuinka ruma hän on, mutta
kivalla tavalla.

14. Jos (ja kun kaiken tämän jälkeen) hän pyytää sinua astumaan
ulos autosta, heittäydy automaattisesti ja rajun näköisesti
konepellillesi.

15. Kun olet allekirjoittanut ja antanut poliisille sakkolapun,
sano:
"Perkele, laitoin siihen vahingossa väärän nimen!"

16. Koeta lahjoa häntä donitsilla ja kun hän kieltäytyy, pyydä
anteeksi ja kerro, että söit juuri viimeisen donitsin.

17. Kun poliisi saapuu luoksesi, pysäytettyään ajoneuvosi, sano
"Ajokortti ja rekisteriote, kiitos", samaan aikaan kuin hän.

18. Kun hän lukee sinulle oikeutesi, laula: "Laa laa laa, en
kuule, en kuule!"

19. Kaadu ja tukeudu häneen.

20. Syytä häntä poliisiväkivallasta, kun hän tönäisee sinut
pois.

21. Ennenkuin allekirjoitat sakon, kaiva hänen edessään nenääsi.
Joudut kuitenkin allekirjoittamaan hänen kynällään.

22. Jyrsi hermostuneesti hänen kynäänsä.

23. Putsaa korvasi kynällä.

24. Jos se on kuulakärkikynä, hajoita se osiin ja leiki
jousella.

25. Kysy onko hänellä tytärtä. Jos hän vastaa kyllä, kerro
mahdollisimman epäilyttävällä äänellä, että hänen nimensä
kuulostikin jotenkin tutulta.

26. Leiki jälkeenjäänyttä.

27. Kun hän kertoo, mitä olet tehnyt väärin, ala toistaa
hiljaisella äänellä hänen sanojaan.

28. Mumise itseksesi.

29. Kun hän pyytää sinua lopettamaan, huudahda vihaisesti: "Mitä
ihmettä sä selität, JÄTKÄ?!"

30. Mumise hänen kuullensa myös, että NBK (rikollisjärjestö) ei tule
pitämään tästä.

31. Kysy osaako hän tehdä donitseja.

32. Kun hän vastaa ei, kerro että se tulisi paljon halvemmaksi.

33. Kun hän saapuu autollesi, kerro että sinulla on aivan
samanlainen poliisimerkki.

34. Kysy katsooko hän ikinä Lain nimessä tai Maailman hurjimmat
poliisivideot tv-sarjaa.

35. Naura kovaan ääneen, jos hän sanoo katsovansa.

36. Puhu kädellesi.

37. Kun hän pyytää tarkastaa autosi, kerro että autossasi ei ole
enää yhtään alkoholia, koska joit kaiken.

38. Yritä myydä hänelle autosi.

39. Kysy voitko ostaa hänen autonsa.

40. Jos hän vie sinut poliisiasemalle, pyydä että saisit istua
edessä.

41. Leiki sireenin kanssa.

42. Jos autossa on joku toinen, juttele hänelle vieraalla
kielellä.

43. Kun poliisi katsoo sinua hämmästyneenä, jatka vieraalla
kielellä puhumista, katso poliisia ja naura kovaan ääneen.

44. Jos istut poliisiauton takapenkillä, kosketa verkkoaidan
läpi poliisin niskaa.

45. Tehtyäsi edellisen, katso nopeasti toiseen suuntaan ja ala
vihellellä.

46. Jos hän laittaa sinut auton takapenkille istumaan, heittäydy
kulmaan sikiöasentoon, ime peukaloasi ja ujella hiljaisesti.

47. Tuijota poliisiauton vilkkuvia valoja ja huudahda: "Katsokaa
noita kaikkia kirkkaita värejä!"

48. Kerro pitäväsi miehistä uniformuissa.

49. Kysy, voisiko hän lainata uniformuaan Halloween -bileisiin.

50. Jos sinulla on jokin lemmikkieläin mukanasi, esimerkiksi
koira, vaihda pikaisesti elukka ajajan paikalle ja väitä
poliisille, että se ajoi.