IRC-Galleria

Minulla on musta autoKeskiviikko 12.03.2008 12:26

Elämä alkaa, kun on käynyt autokoulun. Sitten on mahdollista ostaa tai lainata auto. Sillä voi ajaa kauppaan ja ostaa tavaraa. Pitää olla tietysti työpaikkakin, tai ainakin paperiasiat kunnossa valtion konttoreissa. Tukirahalla tai palkalla on mahdollista lunastaa käyttöönsä mitä tahansa materiaalia, palveluja tai elämyksiä - lain puitteissa tietenkin. Jotkut lunastavat käyttöönsä laittomia hyödykkeitä: heillä on yleensä laiton autokin.

Omaa autoa täytyy välillä tankata, vaikka polttoaineiden hinnat hipovat jatkuvasti uusia ennätyslukemia. Auton koosta riippuu kuinka paljon sinne voi ladata pahviin paketoituja sisustuselementtejä, kodinkoneita tai vaikkapa ruokatarpeita. Sitten saa ajaa kotiin purkamaan paketteja ja pettymään.

Kotona on hyvä olla televisio. Muita tärkeitä kodin esineitä: sänky, jääkaappi, mikroaaltouuni, hattuteline, hattu, pata, hammasharja ja puoliso.

Puolison löytää baarista tai koulusta, harvemmin työpaikalta. Joskus puoliso on mukana elämässä jo ennen kuin elämä alkaa, mutta usein juuri auto tekee puolisoon vaikutuksen. Siksi auton on syytä olla iso ja äänekäs.

Iso ja äänekäs puoliso on miinus.

Elämän aikana täytyy hyödyntää taitoja, joita saa kouluttautumalla, harrastamalla, luontaisena (positiivisena) taipumuksena tai joista on syystä tai toisesta muissa ihmisissä kiinnostunut. Taitojen ja mielenkiinnon kohteiden kartoitus ja hyödyntäminen luo pohjan aktiivisuudelle ja positiivisen elämän asenteen muokkaamiseen. Elämässä täytyy kuitenkin muistaa realiteetit ja olla myös kova, tinkimätön ja omaa etuaan ajava. Heikompaa on puolustettava, mutta vain mikäli hänellä on pienempi auto kuin itsellään. Paras tilanne on, mikäli autettavalla ei ole autoa ollenkaan.

Kun vanhenee, on opittava olemaan sujut menneisyytensä ja elämänsaavutustensa kanssa. Kaikki eivät voi voittaa. Vanha on usein sairasteleva ja puolustuskyvyttömämpi, ehkäpä voimattomampikin. Mutta vanhan vahvuus on viisaus ja moraalisen selkärangan selkeä rakenne. Vanhalle maailma on kaikessa rumuudessaankin tuttu, koettu ja pahaksi havaittu. Vanha on realisti.

Elämä loppuu jos ajokortti viedään pois. Omituista kuitenkin on, ettei ajokortilla ole vieläkään yläikärajaa.

-Hyrde

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.