IRC-Galleria

~Lipsahdus~

Kävelen ohutta lankkua pitkin.
Yritän päästä parempaan.
Jos jalkani pikkuisenkin lipsahtaa,
niin se satuttaa.

Olen sen lipsahduksen kokenut monesti.
Ihan liian monesti.
Kukaan ei enää luota minuun.
En voi sille mitään.

Oma vikani.
Nyt joudun yksin olemaan.
Olen päättänyt, että en kerro enää mitään.
En kenellekkään.

Pidän asiani sisälläni.
Ne patoutuu muuriksi.
En kerro enää, vaikka kuinka pahalle tuntuisi.
Joten lipsahdin taas.


~Vihaa ja tuskaa~

Katson käsivarttani.
Niin kaunista.
Näen haavan,
josta valuu punaista verta.
Niin kaunista.
Nautin tästä.
Ihanasta tunteesta.
Niin ihanaa.
Samalla vihaan itseäni.
Miksi teen näin?
Niin tuskaista.
Minun on pakko tehdä näin.
Olen koukussa tähän.
Niin paljon vihaa.
Itseni satuttamiseen.
Eniten satutan itseäni henkisesti.
Niin ihanaa.
Rakastan satuttaa itseäni.
Rankaisen itseäni näin.
Niin paljon vihaa ja tuskaa.



~Hyvästi~

Katso minua tarkasti.
Näet minut nyt viimeisen kerran.
Kuuntele ääntäni tarkasti.
Kuulet ääneni nyt viimeisen kerran.
Lähden pois pilaamasta kaikkea.
Pilaamasta sinun elämää.
En halua pilata enää yhtään mitään.
Halaan sinua viimeisen kerran,
ja lähden kävelemään.
Kyyneleet virtaavat poskiani pitkin.
Ikinä ennen en ole itkenyt näin paljon.
Hyvästi rakas ystäväni.
Elä nyt hyvä elämä.
Nähdään joskus. (< toi runo on joskus muistaakseni tehty tiinalle??)


Tiinalle <3

Tänne sun pitää jäädä, vaikka minä lähtisin.
Ikuista ystävyytemme silti on.
Ilman sinua en elää voisi.
Aina rakastan sinua.


Miun pieni enkeli <3

Vihreät silmät.
Pitkät ja kauniit ripset.
Pitkät ja punaiset hiukset.
Suloinen hymy, heleä nauru.
Kauniit kasvot, ja kannustavat sanat.

Siinä on minun pelastava pikku enkelini.
Enkelini nimeltä Tiina.
Hänestä olen monta runoa kirjoittanut.
Ja tulen kirjoittamaan lisää.

Hän on minut monesti pelastanut.
Hän aina kannustaa ja tukee.
Meillä on ollut hyviä ja huonoja hetkiä.
Ja toivottavasti tulee vielä olemaan lisää hyviä hetkiä.
Ja miksei huonojakin.
Usein suutumme toisillemme.
Mutta hetken päästä jompi kumpi pyytää anteeksi.

Emme voi tosissaan suuttua toisillemme.
Kerran välimme on poikki mennyt,
ja se viikko oli minulle tuskaa.
Elin kuin unessa.
Koko viikon ajan itkin joka ilta.
Se sattui sydämmeeni niin paljon.

En kestä jos menetän sinut rakas.
Suuri kiitos sinulle. (ja tämä runo kertoo tiinasta<3)


~Pieni tyttö~

Pieni yksinäinen tyttö makasi sängyllä,
taas hiljaa itkien.
Hän vuodatti jälleen katkeria kyyneliä.
Miksi elämä on niin tuskallista,
hän kyseli itseltään.
Siihen hän ei saa vastausta keneltäkään.
Taaskaan kukaan ei voi häntä tulla lohduttamaan.
Hän tyytyy julmaan kohtaloonsa,
ja itkee itsensä jälleen uneen.



*Kuiskaukset*

"Anna mennä.
Mitä vielä vitkuttelet.
Tee se.
Lopeta elämäsi.
Etkö uskalla?
Nynny.
Ota se puukko nyt käteen,
äläkä vain toljota siinä." ääni päässäni kuiskii.
"Olkaa hiljaa.
Jättäkää mut rauhaan.
Ettekö te tajua.
Häipykää.." huudan korviani tukkien.
Taistelen oudon äänen kanssa.
Tiedän mistä se tulee.
Ja kuka minulle kuiskii tuollaista. (olen joskus kuullut tuommoisia ääniä, kerroin niistä tiinalle vain)






*Viilto*

Otan taas puukon.
Vedän viillon.
Katson kuinka veri tulee ulos siitä.
Se on kaunis.



*Sama tunne*

Minulla on taas se sama tuttu tunne.
Tahdon pois tästä elämästä.
Tahdon kuolla.
Kukaan ei jäisi kaipaamaan minua tänne.
Olen vain haiton tiellä täällä.
Eli miksi en voisi päästää itseäni vapaaksi?


Tunnen itseni kahlituksi. Vangiksi.
Sisälläni on tuskaa.
Se tuska ei häviä minnekkään.
Kukaan ei tiedä siitä.
Vain minä yksin.
En jaksaisi kantaa sitä yksin.
Mutta ei ole ketään joka haluaisi kantaa sen kanssani.



*Tuska*

Istun silmät kyynelistä kosteina sängylläni.
Tuijotan pöytäni laatikkoa, ja tiedän
mikä siellä minua taas odottaa.
Kohottaudun ja avaan laatikon.
Otan pitkän leipäveitsen käteeni ja istun takaisin alas.
Käärin hihani ja painan terävän terän iholleni.
Viillän ensimmäisen viillon tälle päivälle.
Se ei satu enää. Nyt se jo tuntuu hyvälle.
Minulla on paha olla.
Minun on pakko tehdä se.

Sinä et näe kuinka minuun sattuu.
Jos näkisit käsivarteni,
niin sitten ehkä voisit tietää.
Mutta et ikinä saa niitä nähdä.

Viillän joka ilta itseäni.
Se tuo helpotusta tuskaan.
Mutta pian se taas saa minusta vallan.
Silloin minun täytyy viiltää lisää.
Joskus ajattelen että minun täytyy lopettaa.
Mutta en pysty.
Sisälläni on tuskaa koska olen yksin.
Täysin yksin.
Rakas ystävä, tule ja auta minua.
Pyydän, auta.









Sellaista se on joskus ollut. ja on välilläkin. ja tule joskus olemaan?