IRC-Galleria

Vakonen_

Vakonen_

Ei suvaitse teitä.

Työväen ansaitsema hiihtoloma.Torstai 26.02.2009 22:17

Taas on aika kun kuulen lapsien huudon pulkkamäellä ulkoiluettaessani koiraani Lempäälän keskustassa.
Mieleeni juolahtaa muisto ystävieni ja etenkin vanhan ystäväni Janin Blackmetal_79 yhteisistä leikeistä lapsena.

Veljeni myös ilmoitti toisesta uutisesta. Hänen kotikyläänsä on ilmaantunut tummaihoinen ihminen, jota ei ennen ole sielläpäin näkynyt. Saa nähdä osaako uusi kyläläinen käyttäytyä, ja kuinka lainkuuliainen on. Ei hyvänen aika jos kathia on mukanaan tuonut, enempää ei tarvitse tätä yhteiskuntaa horjuttaa.

Aleksi, onnea!Lauantai 31.01.2009 02:18

Paljon on ehditty reissata yhdessä ja hienoja yhteisiä hetkiä kanssasi käyty.
Onnea Aleksi, 41 vuotta. Pidä itsesi miehenä.

-Antti.
Olisihan se pitänyt arvata. Epäonnistumisia ja vastoinkäymisiä.

PÄIVITYS: Oli hieman huono päivä. Ei syytä huoleen.

Olisiko aika hiljentyä?Sunnuntai 02.11.2008 02:38

Miksi näin on käynyt? Mikä meni pieleen?

Olisiko kaikki mennyt toisin, jos olisi näin päätetty?
Miksi kohtalo on, mitä on? Miksi tulevaisuus on väistämätön?

Ihmisrodun aika koittaa vielä. Sen on tapahduttava.

Kaikille teille, minä julistan sanomaani.

2012.

Olen kanssanne.

Muistellen.Perjantai 24.10.2008 01:39

Jos olisit tunne, olisit kevyt tuuli kasvoillani. Jos olisit muoto, olisit kaunein hymy huulilla. Jos olisit ääni, olisit sade ikkunalaudallani. Jos olisit tunteeni, olisit yksinäisyys ja ikävä. Jos olisit kasvoni, olisit kyynel poskellani.

R.I.P

Kari Petteri "Karppi" Heikkinen

12.8.1961 - 18.10.2008

Sinua muistellen, Ändi.

Syysmietteet.Torstai 23.10.2008 01:04

"Tuntuu kuin sydämeni voima vaikenisi kuin aurinko vuorien kaukaisten taa.
Taas tunnen kuinka aurani, energiatasoni on heikentynyt.
Sirius hohtaa kirkkaimpana kuin koskaan. "

- Antti Vakonen


Mietelmiä:

Näinä kauniina syksyiltoina on mukava uppoutua astrologian ihmeelliseen maailmaan.
Olen ollut kiinnostunut avaruudesta, sekä tähtiradoista jo pienestä saakka.
Suurin haaveni olisi päästä vierailemaan kuussa, tai marssissa.
Näen avaruusteemaisia unia lähestulkoon viikottain.
Uskon, uskon hyvin vahvasti, että minuun on yrittetty ottaa kontaktia tuolta jostain. Tunnen sen.


Tuntuu siltä, että olen todellakin löytänyt oman seksuaalisuuteni. Vihdoinkin!

Syksyn syövereihin.Sunnuntai 03.08.2008 05:11

On taas aika, kun linnut vaikenevat, lapsien iloiset kiljahdukset kaikkoavat leikkikentiltä ja kuuman asfaltin tuoksu häviää.

On tulossa syksy.

Kävin tänään yksin pienellä iltakävelyllä tuossa lähipuostossa. Tunsin kuinka syksytuuli ujelsi halki ilman. Kyynel vierähti poskelleni tajutessani kuinka kaikki on niin häviävää. Mikään ei ole ikuista.

Kaivoin taskustani sikarin, sytytin sen ja annoin ajan kiitää.

IltatoimetLauantai 26.04.2008 02:10

Koko perjantai päivän olen odottanut iltaa että pääsisin nauttimaan töllöttimen antimista. Tänään tulisi Salaiset kansiotkin. Ajattelin pistää uuniin muutaman makkaran jos viitsin ja kuunnella levyllisen Zeppeliiniä. Saunakin voisi tehdä poikaa. Tosin saa nyt nähdä jaksanko valvoa kovin myöhään, heräsin jo varhain maalaamaan. Voisin mennä huomenna käymään kylällä ostoksilla jos ilma on suopea. Ja myös kalastamaan: voisi ehkä jo kalakin syödä. Enoakin pitäisi mennä tapaamaan Rovaniemelle, vanha mies hän jo on ja yksinäinen, mutta mitäpä siitä enempää jauhamaan. Aion viettää silti ainakin mukavan lauantain vaikka vähän masentaakin, täytynee varmaan nauttia muutama piristävä ja konjakkilasillinen.

Sattuu ja Tapahtuu. (Osa- 499)Keskiviikko 16.04.2008 21:07

Olin ollut koko viikon veistelemässä serkun vajalla hänen vene-projektiaan. Oli ollutkin jo aika pitää hieman lomaa, ja mikä olisikaan oivempi tapa, kuin siivota kesämökkini Imatralla! CX oli aivan innoissaan suunnitelmastani, mutta ehtona oli se, että hän istuisi autoni takapenkillä. Ja mites siinä kävikään, no eihän mokoma siellä takapenkillä pysynyt! :D

Matkan loppuvaiheilla mahamme alkoivat rupesivat kurnimaan. Pysähdyimme Lappeenrannan eräälle huoltoasemalle.
Selvästi ryökäleellä oli tarve asioilleen, niin nopeasti se takapenkiltä hyppäsi!
Oli aika kahvittelun ja kaupassakäynnin. Olimme hieman aikataulua jäljessä, mutta nopealla toiminnalla kaikki hoituisi. Mutta kävikin niin miten pelkäsin; jonoa silmiinkantamattomiin. Pahuksen perjantai.

Koira jäi odottamaan pihalle. Viimein kaupasta päästyäni en löytäny Cii'Exiä! Katsoin ympärilleni, motoristit nauroivat ja osoittivat puun juurelle. Hauva oli käpertyneenä pelosta.
Kerroin hänelle että motoristit vain pilailivat ja sain hänet suostuteltua autoon.
Kuitenkaan Cii'Ex ei halua tulla enää Lappeenrannan kautta. On siis löydettävä muu reitti mökilleni.

Lauantaina koirani oli jo leppyneempi. Saunoimme, paistoimme makkaraa ja nautimme etukäteen suunnitellusta ohjelmistosta. Koiran kynsien leikkaamisen jälkeen oli aika Kymmenen uutisten.
Juuri ensimmäisen aiheen jälkeen CX halusi katsoa TV Kakkosta. Hän oli selvästi ottanut illan omakseen! :D

Erittäin rentouttava lomaviikonloppu häämötti jo loppuaan, ja oli sunnuntai-siivouksien aika.

Cii'Ex osallistui siivoukseen omalla tavallaan, kannustamalla minua siivoamaan.
Ikkunapesu oli liikaa hurtan hajuaistille, sinne naapurikoiraa härnäämään se meni.
Muistin että kadonnut taskulamppu oli vaatekaapin päällä. Nousin jakkaran päälle, ja koira tuli siihen haukkumaan, ja säikähdin. Seuraava muistikuva on Imatran Keskusairaalan vuodeosastolta. Minulta oli lähtenyt taju, ja varpaani murtui. Kesämökkinaapuri oli tullut tervehtimään minua. Säikähdykseen hän oli huomannut minut virumassa tajuttomana.

Naapuri oli tuonut koiranikin vuodeosastolle ja nosti sen nuolemaan kasvojani. Se auttoi minua jaksamaan. Seuraavana päivänä pääsimmekin jo palaamaan kotiin.

Iloista kevään odotusta kaikille!

PS. Seuraavalla viikolla todellisuudentajuni heikkeni ja noustessani sohvalta koin huimausta.

Huhtikuun visiot.Torstai 10.04.2008 00:58

Näin huhtikuun synkkinä, mutta tosin melko valoisina iltoina, on ihana nauttia muutama hyvä vaniljasikari, hyvää konjamiinia ja miettiä henkeviä. Psyykkisesti olen tällähetkellä melko terve ja syynä siihen on mitä ilmeisimmin kevätaika. Viikonloppuna lähden Imatralle siivoamaan Kesämökkiäni. Pääsee taas nauttimaan laiturille auringosta, hyvistä kirjoista, tai vaikkapa oluesta ja makkarasta.

Mutta mitäpä vielä kesää puimaan, onhan vielä kuitenkin Huhtikuu.