IRC-Galleria

Lapset kävelevät kerhotätien kanssa hiekkatien pientareella. Kaikki Pitelevät kiinni narusta, jonka molemmissa päissä on tuttu ja turvallinen kerhotäti. Heti kun auton ääni kuuluu, pienet menevät laitaan ja kerhotäti vahtii tarkoin lapsia.

On viimeisten kerhopäivien aika. On aika jäähyväisten. Kesälaitumet kutsuvat. Jo joutui armas aika - laulu aina yhtä todellinen. Aika kuluu nopeaa. Lapset kasvavat niin äkkiä. Pian pieni henkselihousupoika, jolla tahtoi aina polvet olla laastarien peitossa ja kolmirataspyörä ojan pohjassa, asteleekin nyt päästötodistus kädessään pitkin askelin ulos opinahjostaan. Tai tuo ruusukesämekkoinen pieni prinsessa ei millään enään suostu pukemaan pitkiin sääriinsä muutakuin merkkifarkut, jotka "ovat kaikilla muillakin"

On ihana kun lapset kasvavat. Mutta se koskee, kun kesälaitumelle lähdön aika koittaa. Sitä miettii miten maailma kohtelee häntä ja miten hän maailmaa. Löytääkö paikan elämässä ja elämä hänessä, että joka aamu olisi maailmallakin kiva nousta ylös, että elämä kantaisi häntä vaikeinakin hetkinä.

Enää äiti ei ole keittämässä kaakaota, eikä puhaltamassa polvesta pipiä pois. Onko sitä tarpeeksi monta kertaa puhaltanut, puhaltanut niin lujaa, että se varjelee lasta koko elämän ajan. Niin me äidit haluaisimme tehdä, varjella, suojella ja vielä kerran varjella, nostaa ja kantaa. Sitähän sitä on tehty ne ensimmäiset kuukaudet yötä päivää, nostettu ja kannettu ja ihailtu sitten sitä silmät loistaen, kun pienokainen ihan itse nousi pinnasängystä kurkistelemaan maailmaa. Ja voi silloin sitä lapsen silmien riemua, kun ihan itse pääsi ylös. Sitä samaa loistetta silmissä, sitä me vanhemmat toivomme lapsiemme kokevan aina uudelleen omassa elämässään.

Nuoret parveilevat koulujen kulmilla, baareissa, jäätelökioskeilla, festareilla, ja katsovat luottavaisin mielin eteenpäin. Joku saa ammattikoulun päättötodistuksen, toinen painaa ylioppilaslakin hiuksilleen. Jollain valmistuminen siirtyy.

Enään ei ole ympärillä turvallista narua, eikä äidin helliä käsiä. Meidän vanhempien on vain uskottava ja luotettava. Meidän on osattava luopua ja luottaa.

Toimittaja Anitta Kolehmainen
Uusi Torniolainen Kaupunkilehti

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjoita kommentti, jossa on muisto sinusta ja minusta, vaikka emme edes puhuisi usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan sinusta.